Arpaisten patikkaretki

cof

Matkaan lähdettiin Soinin Lauttosen virkistysalueelta.Ainut ongelma oli että meiltä kului tunti ennenkuin löydettiin oikeaan suuntaan ja oikealle polulle. “Patikkapolku” kyltti löydettiin kyllä, mutta nuoli kyltissä oli molempiin suuntiin 🙂 . Arpaisista ei ollut mitään mainintaa vielä tässä vaiheessa. Kartta oli ihan onneton netti pdf-versio, josta sai välttävästi apua.  Ensimmäinen taukopaikka Riuttosen järvellä, oikeaa matkaa taitettu vasta 3.5km

cof

cof

Alkuun koeteltiin huumorintajua. Reitille oli merkattu 5 taukopaikkaa: joko nuotio- tai laavupaikkoja. Ensimmäinen laavupaikka oli risteyksen tien haarassa, ilmeisesti hirvimiesten käytössä. Matkaa taitettu 5.5-6.5 km.

sdr

Oikeesti.Tässäkö me taukoillaan?

cof

cof

 

cof

No nyt alkoi kunnon retkireitti! Iso Kaihijärvellä oli hieno taukopaikka Kaihiharjun päällä.Jos joskus tulen tänne vielä uudelleen, autosuunnistan tälle paikalle, koska vieressä oli parkkipaikka. Samalta alueelta lähti myös muita lyhyempiä reittejä, joihin olisi kiva tutustua.

sdr

Koko päivän aikana meitä tuli 4 ihmistä vastaan, joista 3 oli Kaihiharjulla. Rauhassa sai kulkea.

cof

sdr

sdr

Päivän toiseksi pisin välietappi Kaihiharjulta Matosuolle n. 5km. Pitkospuuosuus oli todella pitkä mutta suomaisema oli upea.

IMG_20180702_143902

cof

Välillä jaksuhaleja ja sitten taas jatketaan

cof

sdr

Matosuosta varoiteltiin,että siellä on paljon käärmeitä. Me ei onneksi nähty yhtäkään koko matkan aikana. Tässä vaiheessa matkaa takana n.12 km

cof

Toiseksi viimeinen taukopaikka, Löytöjoki. Matkaa takana n.16km

cof

Meidän päivärinkat alkoi tyhjentyä eväistä, joten Tico pääsi eroon omasta repustaan, matka keveni loppumatkalle. Taukopaikoilla tuo hyttyshuivi oli tarpeen ja näyttää edelleen toimivan.

 

sdr

cof

Löytömäellä

cofsdr

 

IMG_20180702_183120

Näihin Arpaisten harjumaisemiin ei kyllästy ikinä. 

cof

Perillä. 24 km, aktiivista kävelyä 6.5h. Me jätettiin auto Arpaisten pohjoispuolen parkkipaikalle, koska pohjoispuolen ja Arpaisten väliä on tullut kuljettua jo jonkin kerran. Säästettiin tällä tavoin 3.5km ja koko reitti oli nyt meille uutta nähtävää.

 

Advertisements

Mission completed – vallilan valio

Haudi hou, pitkästä aikaa!
Niinhän siinä sitten kävi,että Tico sai nimensä yhteyteen hienon kirjainlyhenteen – MVA! Erikoiseksi tämän tilanteen tekee se, että meikäläinen on roikkunut näyttelyhihnan toisessa päässä joka ikinen kerta. Viime kesänä touko- ja kesäkuussa kun käytiin kolmissa näyttelyissä ja Tico sai kaikista SERT: n aattelin, että siitä väännetään muotovalio vaikka väkisin. Heti alkuvuodesta en halunnut näyttelyihin mennä, koska hallinäyttelyt ei ainakaan yhden kerran perusteella ollut meidän juttu. Siispä odoteltiin rauhassa ulkokauden näyttelyitä. Sitten lähti ilmo vetämään Tuusulan ryhmänäyttelyyn äitienpäiväksi 13.5-18.
Ennen h-hetkeä käytiin pari kertaa näyttelytreeneissä Showhau centerissä Tammistossa, jotta mulle tulisi joku käsitys, mitä siellä kehässä pitikään tehdä.Ticolla vaikutti olevan ihan hyvä ote patsastelemisesta heti alusta lähtien. Sunnuntaina sitten reppu selkään ja kevythäkki autoon ja nokka kohti Tuusulaa. Me kaiketi näytetään edelleen ihan metsäläisiltä näyttelytilanteissa kun parkkipaikalla liikenteenohjaaja katsoi meitä ihan ihmeissään ja kysyi et eikö meillä todellakaan ole enempää tavaroita mukana. -Ei ole. Jos Ticon parran suin puhtaaksi niin sillä hyvä. Liikenteenohjaaja toivotti meille onnea ja minä huusin takaisin -Kiitos.Sitä todella tarvitaan!, jolloin hän repesi nauramaan.Ei näyttelykehään sovi mennä liian tosissaan.
Ärsyttävintä koko touhussa on se odottelu. Me oltiin kehän viimeisiä mutta paikalla piti silti olla viimeistään klo 12. Sattuipa sitten vielä todella lämmin päivä, että siellä sitten kilpaa etsittiin varjopaikkaa sekä itselle että koiralle. Kun viimein koitti meidän vuoro, me oltiin heti kärppänä paikalla, mistä saatiin kiitosta sekä tuomarilta että kehäsihteeriltä. Siinä sitten poseerattiin, Tico oli mun mielestä vähän fletku (niin lämmin ilma) ja pose-asento otettiin moneen kertaa uudestaan kun Tico halusi istua. Aattelin et eihän tästä tuu hevon kettua vielä kun tuomari huomautti pöydällä,että Ticon kynnet voisi leikata ?!? No sitten alkoi ruusukkeita viuhua, kysyttiin otetaanko SERT vastaan ja sitten sanottiin:VALIOITUU
Jihuu! Äkkiä viestiä kotiin: Shampanja kylmään!

dav

Ticon hännälle on aina naurettu, että tuo koira on yhtä suurta häntää – ja mitä lukee paperissa ! 😀

Kun käytiin hakemassa palkintoja, multa kysyttiin että mitäs palkintoja meille oikein kuuluu? Minä sanoin ettei hajuakaan kun en edelleenkään tajua näistä mitään. Taas mulle naurettiin. Tulosten perusteella putsattiin pöytä, mutta helppohan se on putsata kun on ainut rotunsa edustaja 😉 Ticon näyttelyura on varsin vakuuttava: ensimmäinen SERT Salosta toukokuussa -17 jolloin näyttelyissä oli kaksi länderiä; Tico ja sisko Tii -molemmat sai sertin. Kesäkuussa -17 viikon sisään näyttelyt Pöytyällä ja Mynämäellä, molemmista SERT ja molemmissa rotunsa ainoa edustaja..Valitsemme omat hetkemme huolella 😀

IMG_20180513_225628_896

Toivottavasti Ansu ei pahastu että julkaisen kuvan,jonka kasvis meistä löysi. Ihminen kärsii mustissaan, jotta vaalea komistus tulisi esiin..huh hellettä..Ja vähänx noloo että näyttelynumero on vaan hakaneuloilla kiinni!

 

dav

Liian kuuma, ei jaksa komeilla

Nyt olen valmis naulaamaan näyttelyhihnan seinään tai jos joku kaipaa valkoista Rescon näyttelyhihnaa niin myydään eteenpäin – ja on muuten aika vähän käytetty 😉  Tämän rutistuksen jälkeen musta ei edelleenkään kuoriutunut näyttelyihmistä ja olen sangen tyytyväinen tähän saavutukseen. Olihan tää mulle melkoinen epämukavuusalue.

mitalijuhlat.Ei torilla vaan puistossa.

Kestihän tätä mukavuusalueen lököilyä pari päivää kun sitten tiistaina mentiin pitkästä aikaa tokotreeneihin. Sehän olikin kivaa! Ja taas sama juttu- koira osaa, ihminen ei tajua mitään. Jospa siinä onkin meidän seuraava haaste?

Kisaamaan? Joskus?

Ps. Tsekkasin Ticon kynnet. En edelleenkään tiedä miksi tai miten ne pitäisi lyhentää. Tuomari pirulainen.Oli pakko päästä sanomaan jotain.

Lyytin kuulumisia

Tasapuolisuuden nimissä on välillä kerrottava eläkeläistenkin kuulumisia. Tällä kertaa vuorossa “sairaseläkeläinen” Lyyti. Lyden jännevamma on kummitellut meidän arkielämässä lähinnä sillä tavalla, että Lyytihän ei ihan minne tahansa lähdekään metsälenkille. Jos on vähänkin vieras ympäristö, on Lyyti saattanut vaan pysähtyä ja täristä; sitä jännittää. Nyt kun meillä on ollut Jau:n hallille talvitreeni oikeus ja siellä ympäristössä on hyvät lenkkimaastot, olen yrittänyt mahdollisuuksien mukaan ottaa myös Lyytin mukaan lenkkeilemään,vaikkei treenaamaan pääsekään. Ja syksyn-alkutalven aikana onkin tapahtunut se ihme,että Lyyti on reipastunut ihan hirmuisesti. Sehän vetää lakoon Ticon ja Tahvon ihan mennen tullen kun tykinkuula lähtee liikkeelle.
Joululomalla oltiin maalla ja siellä oli lunta toisin kuin täällä. Lyyti otti tämän tuosta metsälenkeillä hajun ilmeisesti hirvestä ja loikki ojan yli umpihankeen. Se näytti olevan hauskaa silloin, mutta ei ollut enää jälkeen päin. Arvaahan sen,että tuollaiset kahden metrin loikat ja rämpiminen umpihangessa on jokseenkin raskasta ja yhtäkkiä Lyyti alkoi kotona haukkua ja lenkeillä se oli tosi valppaana etenkin jos tuli muita koiria vastaan.
Arvasin heti,että nyt on Lyyti vetänyt itsensä juntturaan ja aloin kotona venyttelemään ja hieromaan sen mitä nyt osaan. Venyttelyistä ei tullut alkuun mitään,kun jalat tärisi niin kovin..Lisäsin takkia päälle, ruokaan B-vitamiinia ja jalkoihin magnesium suihketta. Parin päivän jälkeen Lyyti alkoi antaa venytellä, mutta totesin ettei mun omat avut nyt oikein riitä. Viimeinen silaus oli, kun isäntä oli mennyt edellisenä päivänä pidemmän lenkin Lyytin kanssa ja seuraavana päivänä Lyyti ei halunnut liikkua.
Mä tietty säikähdin,että Lyyti on kehittänyt itselleen nivelrikkoa jännevamman jälkeen. Tää on nyt lopun alkua kun musta tuntui että koko koira on vinossa. Mun mielestä se ei nyt varsinaisesti ole ihan koiran elämää, jos koira ei pysty muuhun kuin hihnalenkkeihin.
Eilen käytiin sitten pitkän tauon jälkeen Sanna Heleniuksella hieronnassa ja Lyytihän nyt oli – jumissa: kahdesta kohtaa selkä niin jumissa ettei se reagoinut oikein mitenkään, vasen olkapää (se jalka,jossa jännevamma) jumissa, molemmat takajalat oikeastaan kauttaaltaan jumissa. Mutta jos jotain positiivista niin vaikka Lyyti on lopettanut aktiiviharrastamisen ja ryhtynyt kotikoiraksi niin lihakset on tallella. Lyyti on melkoinen kinkku. Enhän mä toki voi mennä vannomaan, mitkä jälkiseuraukset jännevammasta vielä on edessä, mutta ei tämä nyt ainakaan vaikuta toivottomalta. Kotona jatketaan venytyksiä ja Lyyti vastasi nyt jo hyvin käsittelyyn, mutta parin viikon päästä mennään käymään uudelleen Sannan luona. Omat tuntosarvet vaan koholla,että tarkkailee karvaisen kaverin vointia.

 

 

 

 

Tilinpäätös 2017

Koska mikään muu kuin luvut,prosentit ja tilastot ei merkkaa missään mitään, niin tässä tulee team Tiksin ensimmäinen vuosikatsaus.
Vuoden aikana starttasimme 19 starttia, joista nollia kolme eli nollaprosentti on n.16
Eli tosiaan, Tico nousi kakkosluokkaan ja tässä vielä videokin viimeisestä ykkösluokan radasta

Joka kerta kun Tico teki nollaradan ykkösluokassa, sijoitus oli #1, lisäksi tuloksiin sisältyy kolme #2 sijaa ja kaksi #3 sijaa eli palkintopalliprosentti 42

Hylkäyksiä tuli vuoden aikana 9 eli hyllyprosentti huikeat 47

Kakkosluokkaan siirryttiin 13 startin jälkeen. Olisi voinut edetä nopeamminkin mutta mihin kiire? Kisat on olleet meille todella opettavaisia ja itselleni on merkannut paljon sekin, että ollaan pystytty tekemään nollatuloksia heti kisojen ekassa startissa. Tahvon kanssa se tuskin onnistui koskaan, sillä eka startti meni aina jännityksen piikkiin.

Hyvä fiilis kisoissa? 84%, koska ensimmäiset kolme starttia jännitin, jäykistelin enkä ollut ollenkaan oma itseni joka vaikutti varmasti myös Ticoon. Hyvästä fiiliksestä saimme viime kisoissa aivan erityismaininnan, kun vieras mies tuli kysymään että teittekö te nollan? Vastasin että ei me kyllä tehty. Tähän mies vastasi: Upeaa. Te tulette maaliin joka kerta niin iloisina aivan kuin te olisitte voittaneet ja tuo koira hyppää syliin niin innoissaan.
Näin sen pitäisi ollakin. Hyvä fiilis, kävi miten kävi.

Kakkosluokassa on nyt takana 6 starttia, joista kolme hyllyä ja kolme tulosta-ei vielä yhtään nollaa.
Tässä viimeisimmät kisaradat Lägin kisoista. Ekalla radalla mä en uskalla liikkua ja jään täysin Ticon jalkoihin. Olisi ehkä ihan järkevää, myös herätellä itseään ja lämmitellä kunnolla jalat liikkeelle ennen startteja..

Agiradat sujuikin sitten jo paremmin, mutta keinu joutuu nyt tehotreeniin koska mä luulen että Ticon ajatusmaailmassa keinun suoritustapa on se,että ensiksi hypätään keskeltä pois ja sitten suoritetaan keinu kokonaan.


Treenien osalta Elinan treeneistä jäi yhdet treenit väliin, mutta Juhan treeneistä useammat sairastelun takia. Marras-joulukuu meni treenien osalta ihan plörinäksi flunssakierteen ja loman takia, mutta saipa Tico ainakin kunnon treenitauon.

Tämän vuoden lupaukset ja tavoitteet? Säilyttää sama hyvä fiilis kisatessa, nauttia siitä hetkestä mitä saan tehdä Ticon kanssa. Kisailla ja ottaa opikseni. Nyt vaan pitäisi avata kisakalenteri.

Huono agilityihminen

Kisaviikonlopun jälkeen pitäisi tietty aina tehdä syväanalyysia siitä, että mikä sujui ja mikä ei. Ja että miten askelmerkit osui, tai ei osunut kohdilleen esteiden välissä. Mutta kun ei millään saa aikaiseksi. On vaan niin fiiliksissä siitä, miltä se sit tuntuu kun onnistuu. Ja onko sillä lopulta mitään väliä, miten sitä roiskii ja kuinka mahtipontisesti ohjaa?
Videolla meidän kahden viikonlopun onnistumiset. Äänet oli pakko editoida pois kun Ihminen pienimuotoisesti kilahtaa (hyvällä tavalla) ratojen lopussa – ehkä käsien tuulimyllytys kertoo asiasta jo tarpeeksi 🙂 Kisaratojen epäonnistumiset ei varsinaisesti ole epäonnistumisia, vaan realistista listaa siitä mitä meidän täytyy opetella. Ei voi osata jos ei ole opeteltu.

Viime aikoina on päässyt käymään niinkin, että perheen toinen puolisko osallistui kaksi kertaa meidän omatoimitreeneihin, tuli seuraamaan treenejä Agility Akatemialle ja tuli vielä seuraamaan kisojakin. Lopputuloksena suuri liikutus siitä, mitä me tehdään -Yhdessä.

Milloin seuraavat kisat? -Ei hajuakaan. En ole edes katsonut kisakalenteria. Aion sitkeästi pitää kiinni siitä minkä keksin sen jälkeen kun Tahvo jäi eläkkeelle – koiravapaa viikonloppu.

Olen huono agilityihminen myös siinä mielessä, etten todellakaan ole istunut nenä kiinni näytössä ja seurannut streamin kautta agilityn MM-kisoja. Eiköhän niitä videoita ehdi vielä nähdä. Ja kertokoon kouluttajat, miten sitä nykyään ohjataan ja kuinka tulee kouluttaa. Siihen asti käytän sitkeästi edelleen vastakättä.

ps. 7.5/5 pistettä Tamskin väelle siitä että kisavideot saa tilattua itselleen sähköpostilla

Harjoitukset jatkuu!

Viikko sitten saatiin sellainen “erikoinen” tilaisuus, että päästiin Ticon kans treenaamaan AST:n tulevien agilitykouluttajien harjoituskoirakkona. Koko tilannehan oli vähän jännä: vieras ympäristö, vieras kouluttaja, ympärillä porukkaa katselemassa. Mulla tuli vähän kisajännityksen tapaista siinä rataantutustuessa. Kun päästiin kentälle, jännitys unohtui ja vaikka treeniä tehtiinkin pätkissä olin jotenkin tosi tyytyväinen Ticon suoritukseen.
Kotoa sitten yllätin itseni katsomasta kisakalenteria. Edellisistä kisoista jäi jonkinlainen lista kotitehtäviä joita halusin paremmaksi ennen seuraavia kisoja. Pujotteluun on tullut vauhtia, keinuun tullut varmuutta, mutta pussin treenaaminen me ollaan edelleen unohdettu. Sunnuntaina sitten jännitettiin onko radoilla pussia, koska norjalainen tuomarin Jan Egil Eide näytti sitä suosivan radoillaan kun katselin netistä. Todellisuudessa mua ei huolettanut niinkään paljoaTicon esteosaaminen vaan se etten mä kisajännitykseltäni ala taas varmistella ja himmailla-siitä Tico tuntui kärsivän viime kerralla kaikista eniten. Muistin mielessäi vaan Elinan sanat treeneistä: Älä pelkää virheitä ! Tällä kertaa kisat oil Agility Akatemialla, kovin tuttu paikka meille.  Mua jännitti kyllä, mutta ei liikaa. Ja kun me päästiin kentälle, mä ajattelin vaan että tällä kentällä ei oo mitään, mitä me ei oltais aikaisemmin tehty. Nyt mennään!
Ekalla radalla tiesin kyllä että mulla tulee jäätävä kiire ehtiä sokkariin, mutta halusin kokeilla. Tiesin myös että olisin voinut kalastella ja pelastella valssilla, mutta en halunnut. Ja myöhässä mä olin-just sen verran että Tico ehti mennä mun selän takaa esteen taakse ja hypätä. Lisäksi loppusuoralla olisin voinut vaikka patistaa Ticoa etenemään. Sen sijaan Tico kysyy multa, saako hän mennä. – HYL mutta hyvä sellainen.

B-rata on vain käänteinen ensimmäisestä radasta. Uskalsin jopa ottaa juoksuaskelia ennenkuin vapautin Ticon lähdöstä ja se sai heti alkuun hyvän vauhdin. En vain tajunnut miten vauhdikkaasti Tico tulee putken ja pituuden jälkeen kepeille, joten se ei vaan yksinkertaisesti pystynyt taittamaan itseään pujotteluun. Olisin toki voinut rytmittää, kertoa kepeistä jo hyvissä ajoin mutta turha sitä on jossitella. Hieno rata jokatapauksessa.

Tällä radalla Tico sijottui toiseksi, RV 5.

podium

Ensimmäinen virallisten kisojen podium kuva. Ehkä ilme kertoo kaiken 🙂 Kuvan on ottanut Cecilia Orenius

Piti tehdä listaa, mitä näiden kisojen jälkeen opetella. En osaa sanoa vielä – ehkä jatketaan samoilla teemoilla mutta ensi kerralle voisi sen pussin harjoitella valmiiksi 🙂 Tänään piti jo aamulla mennä hallille treenaamaan, mutta pää oli niin tyhjä että Tico pitäköön palautteluviikon. Kyllä me vielä ehditään.

Vauhtivaari raunioradalla

Kerry- ja vehnäterrierikerho järjesti raunioratatreenit Salossa ja sinnehän me lähdettiin poikien kanssa kun Ticokin sai luvan soluttautua terrieriksi. Välillä satoi enemmän, välillä vähemmän mutta eipä sadetta oikein edes huomannut kun välillä pääsi piiloon ja sateelta suojaan ja muutenkin tekeminen oli niin mielekästä. Sade teki treenin haastavammaksi toki koirille kun sai vielä tarkemmin katsoa mihin ja miten astelee ettei liukastu.
Alkuun tehtiin ns tutustumiskierros että näki miten pojat lähti hakemaan pitkän tauon jälkeen. Tico arkaili vähän erilaisten alustojen kanssa, mutta rohkaistui nopeasti. Tahvo taas näytti siltä niinkuin se olisi aina tehnyt rauniotreeniä – nopea vauhti mutta varmoja suorituksia.
Tahvo ja Tico on kyllä niin erilaisia suorittajia. Niinkuin kouluttajakin sanoi – Tico on kauhean korrekti. Se pysähtyy, miettii ja tekee. Ja kun se ottaa hajun, sen ryhti on ylväs ja pää pystyssä- sitä on kauhean helppo lukea. Se menee maalimiestenkin luo vähän siihen tyyliin että: Anteeksi rouva, mutta minä nyt tulisin pelastamaan teidät jos teille vain mitenkään sopii. En kai häiritse?
Tahvo taas ei ole hetkeäkään paikoillaan. Jos alusta epäilyttää, se piippaa ja pistää silmät kiinni ja antaa mennä vaan. Sillä on kauhea vauhti koko ajan. Välillä se menee kauemmas ikään kuin puhdistamaan nenänsä. Välillä se varmaan testaa, voimistuuko haju vai mitä tapahtuu ja välillä se vaan kiertää ja hakee parempaa kohtaa, mistä pääsee maalimiehen luo. Mutta siitä ei oikein koskaan tiedä onko sillä haju ja sitten se onkin jo seuraavaksi maalimiehen luona just sen näköisenä että minä tiesin koko ajan että täältä löytyy.
Rauniopäivä oli tosi mukava ja voi jestas että koirista näki että ne nauttii. On ollut tyytyväistä ja väsynyttä koiraa kotona.

Tico miettii 😉

btybtybdrbtybty

Olin huikeen tyytyväinen siihen, miten rohkeasti Tico lähti kulkemaan erilaisilla alustoila. Se meni ihan itsenäisesti kaikkien maalimiesten luo; vesisäiliöön, puumajaan, autoon. Jätkä on todella saanut rohkeutta lisää ja itseluottamusta!
Ticolla on myös tosi hyvä ongelmanratkaisukyky. Se on rauhallinen ja varma.

Tahvo sanoo kouluttajalle, että tuolla maan sisällä, ritilän alla on maalimies. Pelastetaan se!

bdr

Yksi maalimies löytyi putken päässä olevasta kopista. Tällä tyypillä ei totisesti ole alusta epävarmuutta kun sellaisella vauhdilla juostiin putkeen kun töitä oli tehtävä

bty

Tahvo yritti avata oven, mutta ei saanut auki ja tajusi mennä sisälle puurakennuksen sivusta olevasta reiästä , joka oli täynnä muovipulloja ja styroxlevyjä.Kauhea kolina kuului, mutta löytyi! Fiksu koira!

bty

Välillä pitää ihmetellä, että miten tuonne pääsee

LÖYTYI 😀

btyKuva Heidi KostamoKuva Heidi Kostamo

Kaikki oli vähän ihmeissään Tahvon vauhdista ja siitä innokkuudesta ja varmuudesta jolla se töitä tekee. Ja näkeehän siitä: Tahvo nauttii ja on hiukan ylpeä kun on pelastanut niin monta Lidlin lihapullaa. Kouluttaja sanoi,ettei voisi ikinä uskoa,että Tahvo on noinkin vanha kun se liikkuu niin nopeasti ja ketterästi. Niin. Onhan se ihana ja aivan parasta että se on noin hyvässä kunnossa ❤

Ja Tahvo sai uuden nimenkin: Vauhtivaari

Lemmenjoki part II, Kultahamina ja Morgamoja

Meidän tarkoitus oli mennä tän lapin viikon aikana Kevon reitille patikoimaan, mutta suunnitelmat muuttui kun käytiin päiväseltään Lemmenjoella ja todettiin sen olevan meille sopivaa maastoa. Isäntä ehti jo innostua kullanhuuhdonnasta Tankavaarassa joten Lemmenjoki oli sille hyvää jatkumoa. Lisäksi edellisyöksi tänne luvattiin hallaa, niin ei uskallettu lähteä patikoimaan kuin yhdeksi yöksi.
Keskiviikko aamuna otettiin taas venekyyti Njurkulahdesta ja tällä kertaa menimme pidemmälle Kultahaminaan asti.

bty

mikäs näitä maisemia on ihaillessa

bty

Tico nauttii..Mitä lujempaa, sen parempi

Heti Kultahaminassa oli leiriytymispaikka, jonne pystytettiin telttamme ja jätettiin ylimääräiset kamat, joita ei tarvittu päiväretken aikana. Ilma oli niin aurinkoinen ja tyyni että se toi tullessaan muutaman hyttysenkin. Ticolle ostettu Insect Shield huivi pääsi ekaa kertaa käyttöön ja tuntui kyllä toimivan.
IMG_4835

IMG_4836

Ticolla oli äitin tekemä makuupussi 🙂

Päiväreittimme oli osa ns.Kultareittiä, menimme Morgamojalle saakka, minne oli matkaa n.5 km. Ensimmäinen pysähdys oli Kullan ensimmäinen löytöpaikka. Paikalle kuljettiin poroaitauksen läpi, joten piti pitää huolta, että portit suljetaan meidän jälkeen, mutta näkyi myös poroja lähietäisyydellä eikä Tico tajunnut edelleenkään mitään poroista.
IMG_4854IMG_4838IMG_4837

STF_4850

IMG_4855

Välipala miehet tiellä pitää

Morgamojalle meni lähes koko matkan ajan mönkijöillä kuljettava metsätie. Välillä tulikin kullankaivajia mökkäreillä vastaan ja usein heillä oli kyydissään porokoira tms joka meidät nähdessään saattoi hypätä pois kyydistä ja tuli haukkumaan meidät 🙂 Ystävällistä porukkaa olivat silti kaikki ja mönkkäreiden äänet kuuli kyllä kaukaa, joten osasi aina varautua kohtaamisiin.

bty

Morgamojalla syötiin, levättiin hetki ja palattiin lähes samaa reittiä takaisin, tosiaan tälle reitille tuli matkaa noin 10km.

IMG_4857

Murehdin etukäteen, miten Tico suhtautuu telttailuun, kun se ei muutenkaan pidä mistään kahisevasta, mutta kun mentiin takaisin leirille, Tico painui tyytyväisenä nukkumaan ja nukkui todella rauhallisesti koko yön eikä edes palellut. Viime yönä oli sentään ihan kohtuu lämminkin, hiukan alle 10C. Onneksi vältyttiin hallalta.

IMG_4870

Tänään sitten kuljettiin Kultahaminasta noin 6 km:n reitti takaisin Ravadaskönkäälle, josta otimme taas venekyydin Njurkulahteen. Nyt kun meillä oli rinkoissa koko retkiarsenaali ja reitti oli osittain hyvin jyrkkää nousua, meinasi välillä ihan kunnolla puuskuttaa ja jaloissa tuntui kuluneen viikon retkeilyt. Onneksi meillä ei ollut kiire, kun matkaan oli varattu reilusti aikaa,niin sai huilailla ihan rauhassa.

btybdrbtydavbtyIMG_20170817_180019IMG_20170817_180030IMG_20170817_180103bty

Kaikken kaikkiaan telttailuretki sujui niin hyvin kaikin puolin, ettei tässä auta muu kuin suunnitella jatkoa. Karttaan on merkitty punaisella meidän ensimmäinen yhden päivän patikkaretki ja sinisellä tämä telttailuretki.

lemmenjoki

Pyhä-Nattanen

Tänään tehtiin “lyhyt ja palautteleva, vain 7km” pitkä lenkki Sompion luonnonpuistoon ja Pyhä-Nattaselle.
Näkymät Pyhä-Nattaselta on upeat, mutta: tie Sompion luonnonpuistoon on karseassa kunnossa, tai ehkä meidän Mini on liian kaupunkiauto. Suora reitti Nattaselle (2km) on vielä ihan OK, loppuosa melko jyrkkää ja erittäin kivistä; rakkaa ja lohkareikkoa. Annoin Ticolle taas erioikeudet kulkea vapaana, jotta saa helpommin sovittaa askeleensa.
IMG_4829IMG_4831IMG_4832btyIMG_20170815_123653IMG_20170815_123734IMG_20170815_123740btybty

ihan sama, mikä taukopaikka tai autiotupa. Tico on kaikkien kaveri ja saa rapsutuksia

IMG_20170815_131213IMG_20170815_131219IMG_20170815_131240IMG_20170815_131245bty

Alaspäin lähdimme kiertoreittiä, mutta olisi ollut huomattavasti järkevämpää vain mennä samaa reittiä takaisin. Kiertoreitti oli vielä enemmän ja pidemmän matkaa kivinen, sai todella taiteilla askeleitaan. Reitti kiersi tulentekopaikan kautta, mutta sitten alkoikin soinen osuus ja polku oli todella märkä. Paluumatka vaati jo kärsivällisyyttä ja huumorintajua. Mutta katsellaan jälkeenpäin hienoja kuvia maisemista, niin paluumatkakin saa anteeksi.

Lemmenjoki ja Ravadasköngäs

Eilen ajettiin heti aamusta Inariin, Njurkulahden kylään ja kohti Lemmenjoen kansallispuistoa. Tarkoituksena oli patikoida pitkän päivän aikana 15km Ravadasjärvelle ja tulla sieltä takaisin venekyydillä.
Reitti oli tosi hyvin merkitty ja maisemat vaihtelivat korkeasta harjusta suomaisemiin. Itselle tuli yllätyksenä se, että vaikka olimme Lemmenjoella, niin jokea näki aika vähän. Matkalla oli portaita ja muutamia siltoja, jotka oli tehty metalliputkista. Portaat Tico pääsi aina kiertämään mutta sillat meni sitten kantokyydillä, ettei vahingossakaan tassut jää putkien väliin. Kesän aikana huonokuntoiset pitkospuut oli purettu, joten valumapurojen yli päästäkseen piti vähän nähdä vaivaa, varsinkin kun Tico ei mielellään jalkoja kastele. Ekoilla kerroilla Tico otti noin kolmen metrin loikkaa, mutta hyvin se oppi parkouristiksi ja loikki kiveltä kivelle ja arvioi miten pääsee helpoiten yli.
IMG_4750IMG_4753IMG_4756

Lounastauko pidettiin noin 10 kilometrin kohdalla. Mulla oli Ticolle päivän ylimääräinen ruoka-annos, mutta se ei selvästi riittänyt, koska pieni retkeilijä näytti jäävän nälkäiseksi. Retkeily on selkeästi raskasta puuhaa koiralle. Ylimääräisen ruan lisäksi Tico joi pitkin päivää Fitdog juomaa, jotta saisi lisäenergiaa. Taukopaikalla otettin Ticon retkireppu selästä pois ja pistettiin hetkeksi lämmintä päälle. Loppumatkan Tico menikin toiset valjaat ja pomppa-takki päällä, niin ei ollut painoa kannettavana kun eväätkin oli syöty.

IMG_4762IMG_4768

IMG_4772

Jos tauon aikana ei tapahdu mitään, voi hyvin kaivaa pesän puuvajaan ja ottaa nokkaunet

IMG_4773IMG_4775

IMG_4779

Välillä tarvittiin kantoapua, koska noiden siltojen yli en uskaltanut antaa mennä, ettei tassut jää väliin.

Päivän yksi erikoisuus oli joen ylitys veneellä, joka vedettiin vaijerin ja köysien avulla rannalta toiselle. Mulla oli Ticolle matkassa pelastusliivit, en tiedä olisiko se niitä tarvinnut, mutta oli kuitenkin eka kerta noin pienen veneen kyydissä. IMG_4782IMG_4784

IMG_4783v

Ravadasjärveltä meni vielä pieni luontopolku Ravadaskönkäälle, jossa oli hieno kolmiosainen vesiputous. Kuvat eivät tee oikeutta, mutta oli varmaan isoin Suomessa näkemäni vesiputous.

IMG_4786IMG_4788IMG_4792IMG_4793IMG_4795

Ravadaskönkäältä meitä tultiin hakemaan jokiveneellä takaisin Njurkulahdelle.Venematka kesti noin puoli tuntia ja näki kyllä hienosti Lemmenjokea ja sen ympäristöä.

IMG_4803

Lemmenjoki vei sillä lailla mennessään, että suunnitelmat vähän muuttui muun viikon aktiviteetin osalta ja lähdelle huomenna uudelleen 🙂