Kun vauhtia on enemmän kuin motoriikkaa

Viime viikolla tehtiin kaiketi ekaa kertaa ikinä ihan rehellistä ratatreeniä Ticon kanssa Elinalla. Ihan mukavastihan se lähti sujumaan, vaikka saatiin me kotiläksyjäkin. Koskaan aiemmin kun en ole oikein takaaleikkauksia tarvinnut, niin nyt tarvitsen ja niitä pitää opetella. Kai Tico muuten mun ohjausta seuraisikin, mutta käännösvaiheessa mun käsi nousee niin korkealle kuin olympiasoihtua kantaisin. Kiitos Anskulle tästä vertauksesta- en unohda sitä 😉
Jokatapauksessa siinä kävi niin,että Ticolla oli vauhtia ihan himppasen liikaa ja se mätkähti nurin putkessa. Heti siinä vaiheessa ajattelin,että okei nyt tää koira menee fyssarille tms, tai itseasiassa olisi pitänyt mennä muutenkin ihan vaan tsekatakseen onko kaikki ookoo. Tico ei näyttänyt, että siihen varsinaisesti olisi sattunut, mutta en meinannut saada sitä enää putkeen sen jälkeen.

Minä tietenkin sorruin varmisteluun ja se näkyi Ticossa siten,ettei se hypännyt niin hyvin. Heti kun mä etenen rohkeasti, varmistelematta, täysiä niin Tico kulkee paremmin. Miksi treeneissä varmistella kun ei ole kisoissakaan varaa varmistella? Parempi opettaa koira heti alusta alkaen siihen,että täysiä mennään.

Samalla viikolla sitten rohkaistuin ja ostin irtovuoron Agility Akatemialle Oreniuksen Juhan treeneihin. Tehtiin rataa ihan pienissä pätkissä ja saatiin kyllä ihan loistavaa palautetta, jonka ansiosta lähti melkein jo jalat liitoon: Juha sanoi,että Tico hakee hämmentävän hyvin esteitä – kuulemma paremmin kuin moni kisaava koira. Radalla oli putki-puomi erottelu joka saatiin lopulta onnistumaan varsin mainiosti ja puomin jälkeen putki hiukan viistossa ja etäisyyttä oli aika paljon. Ei olla montaa kertaa tehty puomia radan osana, mutta Tico suoritti puomin kutakuinkin täydellisesti eikä yhtään kysellyt irrotessaan putkeen. Radalla oli kohta, johon Juha suositeli pakkovalssia..En kehdannut sanoa,että ei muuten olla koskaan tehty moista ohjausta 🙂 Pokkana vaan kokeilin ihan samalla systeemillä kuin Elinan treeneissä otan haltuun; kutsun nimellä ja taputan reiteen…Ja sieltähän se Tico tuli, jopa niin hyvin että Juha kehui pakkovalsseja 😉  Pujottelukohta oli vaikea, eikä Juha antanut meidän kokeilla sitä, koska ei olla kertaakaan tehty keppejä radan osana ja Tico on tehnyt 12 keppiä varmaan 5 kertaa 🙂 Pakkohan tätäkin oli sitten kokeilla omalla hallilla. Tätä videota ennen kokeilin yhden kerran ja ihmeekseni totesin, että sehän juman kekkuli menee ja tekee sen. Sitten otin videolle nämä 2 toistoa…

Juhan treeneissä en huomannut Ticossa mitään ihmeellistä. Se meni treeneissä aivan normaalisti, jaksoi hyvin ja juoksi Tahvon kanssa ennen ja jälkeen treenien ihan normaalisti. Vasta loppuviikosta aloin huolestua..Tico nyt on aina iloinen, reipas ja eloisa mutta jotenkin se oli vaisummasti iloinen ja reipas. Noita kun katselee päivästä toiseen, miten ne toimii ja liikkuu,niin sen eron vaan huomaa. Kauheesti se halusi tehdä ja hääräillä, mutta vaisummin. Lisäksi se joi normaalia enemmän., jopa niin paljon että pissasi sisälle 😦 Mä murehdin, onko se oikeasti sairas.  Varasin jo osteopaatille ajan, mutta viikonlopun katseltuani ajattelin, että enempää en kestä odotella.

Onnekseni koirapiireistä löytyy tuttuja, joista saa avun nopeastikin. Niinpä Tico pääsi heti maanantaina kraniosakraali hoitoon Janni Krögerille. Ticolla kun ei noita hoitokertoja vielä niin kauhean montaa ole takana, niin se ei taatusti ole maailman helpoin hoidettava, kun pyörii, yrittää uida kyljellään, mörisee ja pörisee…paikallaan vaan ei malta olla. Onneksi se on niin pieni, että sitä voi pyöritellä miten vaan 🙂 Nyt kyllä saattoi olla niinkin, että hoito vaan ei tuntunut kivalta – Tico oli jumissa. Jumeja ihan kallonpohjasta lähtien, etenkin alaselässä ja toisessa etureidessä. Mutta Tiksi vastasi hyvin hoitoon ja olo ihan silminnähden helpotti. Illalla kotona oli jo huomattavasti pidemmällä askeleella askeltava Tico. Eikä sitä tiedä, missä se on osumaa ottanut: treeneissä, vapaana juostessaan, leikkiessään – ihan missä vaan ja todennäköisesti kaikissa näissä.

Nyt otetaan pari päivää iisisti, loppuviikosta onkin pitkästä aikaa Vapun hyppytekniikka treenit, jonne voi mennä jo hyvillä mielin, kun tietää ainakin että koira on parempi.
Ja Ticon juominenkin loppui kuin seinään – ei tarvitse enää “lantrailla” kipuja.

Tässä olikin pari päivää vähän hiljaista, kun ei kuulunut vinkulelujen vinkuja, mutta tänään on taas menty senkin edestä. Ei satu, vaikka kuinka repii ja riuhtoo.

mde

Lyyti on käynyt nyt säännöllisesti kolme kertaa Sanna Heleniuksen käsittelyssä Vantaalla Showhau centerissä ja suunta parempaan on ollut huomattava. Lyyti, joka jännittää ja epäilee kaikkea uutta, on ottanut Sannan ihan omakseen ja piippaa innosta jo autossa kun näkee, minne ajetaan. Ja edelleen makaa aivan hievahtamatta käsittelyn ajan, tosin viimeksi se ei enää edes läähättänyt 🙂
Kotihoitona Lyyti on syönyt B-vitamiinia ja magnesiumia, on venytelty ja pidetty huolta ettei saa kylmää. Erona aikaisempaan on ollut ilo huomata, että Lyyti on alkanut leikkiä ja juosta vapaana ollessaan Tahvon ja Ticon kanssa kun aiemmin se halusi vaan olla mun jaloissa suojassa.
Hoitovälejä on pidennetty ja silti Lyyti on ollut koko ajan paremmassa kunnossa, joten se kertoo ettei se ainakaan enää rasita vasenta etujalkaansa vaan liikkuu ja käyttää kroppaansa paremmin. Uiminen voi kuulemma olla vielä liian raskasta Lyytille, mutta kesällä sitten kokeillaan sitäkin kun mökkikausi alkaa. Ja uskon vahvasti,että mä saan Lyytin takaisin juoksuseurakseni vielä kevään aikana.
Seuraavan kerran mennään neljän viikon päästä Sannalle ja katsotaan sitten taas tilanne uudestaan.

cofcof

Heijastavasta langasta syntynyt neuloosi

Vallilan kuuminta muotia – heijastavat neuleet 🙂
Koko ajatushan lähti siitä, että Ticolla on lähes aina joku takki päällä ulkoillessa. Ja kun se nyt nostaa jalkaansa välillä miten sattuu, niin takit on pesussa vuoron perään. Maalla ollessamme äiti esitteli jotain tekemiään villasukkia ja kysyin,et onnistuisko sen kutoa Ticolle neuletakki.. Ja kun sitten samalla reissulla käytiin Keskisellä shoppailemassa, löysin Red Heart Reflective merkkistä heijastavaa lankaa. Ei kestänyt montaakaan päivää kun Tico sai ensimmäisen neuleensa postissa kotiin, synttärilahja.

cof

Äitihän ei tee mitään ilman jotain pientä jippoa. Tässä takissa Ticolla on rusetti niskassa. Juhlapaita 1-vuotis synttäreiden kunniaksi 🙂

cof

Vatsapuolelle oli jätetty reikä, jotta Ticon olisi helppo pissata. Vaan ei sopinut mittoihin ja leikkasin isomman alueen paljaaksi ja ompelin reunat ettei lähde purkautumaan.

cof

 

img_20170203_183059_929

 

Seuraavalla reissulla maalle kerroin äitille, mitä muutoksia ensimmäiseen paitaan oli pitänyt tehdä ja samalla tulin jutelleeksi siitä,että Lyytillä on hyvä pitää paitaa päällä että sen lihasjumit helpottaisi. Eipä taas kestänyt montaa päivää tämän reissun jälkeen, kun postista kolahti paketti ja neuleet sekä Lyytille että Ticolle.

cof

Näissä paidoissa on niskassa reikä jotta panta on helpompi kiinnittää. Lyytin paidassa on ruusukoriste ja röyhelö helmassa. Ticolla on selässä “napit”. Näissä paidoissa on myös korkeampi kaulus ja pienet hihat.

davdavcofcofcofcofcofcof
Lyytin paita on ainakin ilmeisesti niin mieleinen,ettei se anna ottaa sitä aina pois päältä, vaan pitää sitä sisälläkin.

Ei Tahvokaan voinut jäädä ilman omaa neuletta. Vaikka rehellisyyden nimissä se ei kyllä pukeutumista arvosta. Paketti tuli eilen perille, jossa lappu: “Tässä vanhaherra Tahvolle. Keskiseltä loppui langat” 😀

dav

Meidän Jengi ❤

cof

cof

cof

cof

cof

 

Muistuttaako koira emäntäänsä?Lyytin kuulumisia.

Tuossa taannoin kolme päivää sohvan pohjalla maatessani rapsuttelin Lyytiä ja totesin,että sehän on kuin tiiliskivi. Omatunto alkoi heti kolkuttaa, että ei helkkari – sille olisi pitänyt jo paljon aikaisemmin tehdä jotain. Mulla on kotona aikoinaan lahjaksi saatu “Lepoa tassuille” kirja, jossa on sekä hieronta- että venyttelyohjeita. Kirjasta on jäänyt jotain vinkki vitosia mieleen ja toki koirien aiemmat hieronta- ja fyssarikerrat ovat mulle jotain opettaneet. Aloin sitten venytellä Lyytiä – Sen jalat tärisi, jopa minä kokemattomana hierojana tunsin ettei mistään lihaksesta saa otetta kun kaikki on yhtä isoa klönttiä. Mutta Lyyti selvästi nautti kun yritti tehdä edes jotain.
Lyytihän kävi joitain kertoja akupunktiossa, mutta sekin sitten jäi. Uskon kyllä, että akupunktiosta oli Lyytille hyötyä mutta se jännitti niin paljon niitä neuloja, että itselle tuli siitä lähinnä paha mieli, kun koiran silmät vaan pyöri päässä. Edellinen hierontakerta oli niin lähellä jalkaonnettomuutta, ettei Lyyti silloin antanut edes koskea jalkaan saatika venytellä sitä. Silloin päätettiin,että annetaan Lyytin toipua rauhassa hetken aikaa, mutta nyt se hetki vaan venyi liian pitkäksi.
Lyytihän on ollut aina ihan pro kroppansa käyttäjä. Ei se vedä itseään jumiin. Siksi mä säikähdinkin. Otin yhteyttä showhau centterin  Sanna Heleniukseen  ja eilen Lyyti sitten pääsi Sannan käsittelyyn. Sanna katsoi ensiksi Lyytin liikkeet ravissa ja käynnissä ja seisotti sitä. Vaikka paikka oli vieras ja Sanna oli uusi Lyytille, suhtautui Lyyti todella rennosti aivan kaikkeen. Kun käsittely alkoi, Sanna oli pitkään hiljaa. Sitten se sanoi: Tuota. Tästä on nyt vaikea sanoa mitään. Kun tämä koira on kauttaaltaan   a i v a n jumissa. Ei tästä pysty sanomaan, mikä aiheuttaa jumin, kun tämä koira on tosiaan kuin tiiliskivi.
Sanna kysyi, onko Lyyti murehtija? Stressaaja? – Juu, kyllä on. Näyttääkö Lyyti jos siihen sattuu? – Ei. Ei todellakaan. Vasta sitten kun tilanne on todella paha.
Sanna ihmetteli miten tuo koira voi maata lattialla ilman että sitä pidellään, kun hän kuitenkin käsitteli Lyytiä ihan reiluin ottein ja Lyyti vaan makaa hiljaa paikallaan. Pari kertaa sentään nosti päätään pystyyn että saattoi arvata että nyt kyllä käsittely osui ja upposi. Ehkä se on niin jumissa,ettei se kunnolla edes tunne mitään tai sitten se oli vaan niin tyytyväinen että vihdoin häntä hoidetaan.Mene ja tiedä.
Itse sain kutakuinkin saman diagnoosin pari kuukautta sitten kun menin hierojalle. Siitä alkoi viiden viikon hierontakuuri ja vasta lopuksi hieroja sanoi,että nyt alkaa lihakset irrota ja samoin lihaskalvot. Sitten vasta valitetaan kun on pää kainalossa. Omalla kohdallani kädet tunnottomat ja jatkuva migreeni. Mistä sitä voi tietää, kärsiikö koirakin pääkivuista tms? Sitä todella toivoisi, että koira osaisi kertoa, että hei, nyt ei kaikki ole kunnossa. Enää en yhtään ihmettele, miksi Lyyti on ollut hiukan passiivinen. Mieli tekisi leikkiä, mutta ei uskalla lähteä  mukaan. Lähtee juoksemaan muiden koirien mukana, mutta lopettaa kesken.
Ainut kohta, mikä Lyytillä ei ollut jumissa, oli vasen etujalka. Näin käy kuulemma usein, kun sitä kipeää kohtaa keventää. MUTTA Lyyti antoi käsitellä myös sen kipeän jalan. Sitä käänneltiin ja venytettiin eikä mitään mulkoiluja tai murahduksia. Lopulta Sanna sanoi että jumit alkaa kyllä antaa periksi ja sanoi että Lyytillä on melkoiset lihakset. Sellainen muskelimimmihän se on aina ollut. Sanna epäili että tämä kaikki on vaan tullut pikku hiljaa, siksi koirakin on oppinut elämään sen kanssa.
Nyt Lyytillä olisi hyvä pitää ulkoillessa takkia päällä.Vehnien vaatetus – asia jonka olen käytännössä unohtanut sen jälkeen kun aktiiviharrastaminen on jäänyt. Musta tuntuu, ettei meidän vehnät tarvitse ulkoiluvaatteita. Lyyti juoksee heti piiloon kun näkeekin takkinsa. BOT:a Lyyti ei ole suostunut koskaan pitämään, mutta nyt yön yli pidettiin fleecetakkia. Sen lisäksi pitäisi päivittäin antaa selän alueelle lämpöhoitoa kauratyynyllä.
Kotijumppa ohjeiksi saatiin namin avulla rangan venytykset seisten. Näitä ollaankin tehty kotona ja olen huomannut että Lyyti on paljon kankeampi kuin ennen. Ja sen lisäksi tehdään maaten eteenpäin venytystä. Itse kutsun tätä sfinksi-venytykseksi -tuttu liike Tahvon kanssa.
Laserhoitoa Lyyti ei tarvinnut ja jos jotain erittäin hyviä uutisia niin se, että Sanna sanoi että hän ei kyllä yhtään murehtisi nivelrikosta. Minä kun olen murehtinut sitä että Lyyti kehittää tuosta jalastaan vielä sellaisenkin vaivan.
Nyt siis kotona lämpöä ja venyttelyitä. B-vitamiini on jo joku aika sitten lisätty ruokavalioon mutta nyt lisäksi magnesium ja puolentoista viikon päästä uudelleen käsittelyyn. Katsotaan, jospa me ehdittäis tässä välissä uimaankin…
img_20170203_195438_resized_20170204_113328406

img_20170204_000907_resized_20170204_113355443

Tää takki. Oikeesti? Onko pakko 🙂

 

 

Urheilukoiran alku

Tico pääsi syntymäpäivälahjanaan ekaa kertaa elämässään fyssarille. Veikkaanpa ettei Tico ollut kauhean kiitollinen.Olisi varmasti syönyt mieluummin sen yhden nakin maksalaatikko pedillä, mutta minkäs teet.
Ticon käsitteli meidän seurakamu, Noora Heino. Me treffattiin ensiksi ulkona, jotta Noora näki Ticon liikkeet. Siellä me kuljettiin edes takas, ympyrää molempiin suuntiin ja vaikka mitä. Ja Ticohan peitsasi – syy, miksi mä halusin saada sen käsittelyynkin. Ympyrällä saatiin raville, mutta kun kulki suoraan,niin ei ravia ei sitten millään.
Tico antoi käsitellä – no – aika ticomaisesti. Koko ajan piti hyöriä ja pyöriä ja ihmetellä että mitä tässä oikein tapahtuu. Sisällä tsekkailtiin,miten Tico hahmottaa takajalkansa, miten se nousee istumasta seisomaan, missä asennossa se istuu (tämäkin taas ticomaisesti toisella lonkalla.Teki mieli jo sanoa että oikeasti se osaa kyllä istua tosi nätisti, mutta tämä lonkalla istuminen näyttää olevan sukuvika 🙂 )
Kireyttä oli kuulemma lannerangassa ja reisissä – ei kaiketi ihmekään jos peitsaa (tai sitten sekin on tapa) tai että näyttelyissä sanottiin ettei takajalkojen liike ole riittävä.
Diagnoosiksi saatiin: Reipas urheilukoiran alku, jolla lievää lihaskireyttä.
Tasapaino ja vartalon hallinta on hyvällä mallilla, takaosan käyttöön on yritystä, mutta siihen tarvitaan lisää rohkeutta – Eli ei muuta kuin treenaamaan.
Taivutuksia/venytyksiä seisten tehdessä, Tico kääntyy hyvin oikealle, mutta vasemmalle taivutettaessa se haluaa joko nojata minuun tai istuutua. Symmetrisyys harjoitellessa on muistettava koko ajan.
Yritin ottaa havainnollistavia kuvia meidän treeneistä, joista osaa ollaan tehty jo ihan pentunakin, mutta kuvien ottaminen olikin vähintään haastavaa.

cof

Tavoite olisi saada Tico taas tasapainotyynylle niin että kaikki jalat on samaan aikaan tyynyllä. Onnistui fyssarilla, kotona ei…vielä.. Tätä Tico on tehnyt jo ihan pentuna.

cof

Etujalat tyynyllä, takajalat pyörii tyynyn ympäri, molempiin suuntiin. Tätä on tehty joitain kertoja jo pentuna. Tämän lisäksi pitäisi tehdä esim. rauhallisia kartion kiertoja. Katsoa ettei takajalat “leviä” ulos.

 

Laatikkokävelyä niin että Tico malttaa kävellä laatikon yli tassu kerrallaan, askel askeleelta eikä loikkaa tai heitä takajalkojaan laatikon yli. Tarjosi samalla myös laatikkoon pysähtymistä 🙂 Tätäkin on tehty jo pentutreeninä. Sujui hyvin myös pienemmällä laatikolla.

 

Laatikkotreeni niin,että Tico kiipeää ensiksi laatikolle seisomaan ja askeltaa siitä etujalat maahan. Tarkoitus olisi Nooran ohjeiden mukaan jatkaa tästä niin,että Tico siirtää etujalkojaan sivulle askeleen tai pari takajalat yhä laatikon päällä. Tässä Tico heittää takajalat helposti vaan alas. Harjoittelu jatkuu.
Elinan treeneissä tehtiin hiukan vastaavaa treeniä mutta niin että Tico peruuttaa takaisin laatikolle ja laatikolta vielä takaisin laatikon (tai korokkeen) taakse ja istuu niin että etujalat on korokkeella. Tico osaa kyllä jo peruuttaa takaisin laatikolle mutta loppu istuutuminen on vaikeaa, joten sitä on harjoiteltu erikseen matalammilla korokkeilla/tasapainotyynyillä.

 

 

 

Pää kallellaan, maailmaa ihmetellen

Tico täyttää huomenna vuoden.
Tico. Koira yhtä suurta häntää. Koira yhtä suurta sydäntä. Aina niin aito ja iloinen.

1374950_10154006751328166_8150073860831565063_n
Tässä mä olen.Nimi on enne: Beduar´s Aurea Mediocritas – Kultainen Keskitie ❤

 

IMG-20160306-WA0025
Kiipesin syliin ja vaikka olin ihan pieni, halusin leikkiä Ihmisen tuomalla lelulla. Minä vähän niinkuin valitsin Ihmiseni ja Ihminen valitsi minut. Täydellistä.

WP_20160329_12_01_10_ProTicosta ei pitänyt pystyä vääntämään lempinimiä. Kun olin ollut pari päivää uudessa kodissani, mentiin tutustumaan agility halliin ja sinne tuli rakas ystävä Sonja. Ja minusta tuli heti Tiksi. Kaikki tuntevat minut Tiksinä. Senkin Sonja ❤

fotor_635983917188898407

Agilitystä on tullut meille rakas ja tärkeä harrastus. Ihmiseni kiljuu ja hihkuu ja sanoo että minä olen pieni iloinen apina.
IMG-20160521-WA0005

Tulen toimeen kenen kanssa vain. Ja olen tottunut olemaan missä vaan.
IMG-20160710-WA0009

Veljeni Leijonamieli Tahvo ja sisareni Lyyti. Ne tykkää musta. Tahvo leikkii enemmän kuin ikinä. Ja Lyyti pesee aina mun korvia.
img_9492
Kesällä valloitin Lapin. Olin niin reipas ja kiltti että päivän patikkaretket sujuivat vapaana kulkien, koska tulin aina pyytäessä luokse. Eikä minua haitanneet vieraat ihmiset tai koirat. Ja vaikka olin vielä aika pieni, jaksoin tosi hyvin.

img_0099

Valloitin myös Saanan. Mutta sen te jo tiedättekin. Tässä siis Saana-tunturin huipulla

 

mde
Myös hakuhommat on kivoja.Niistäkin on tullut meille tärkeä harrastus. Minusta on tullut aika hyvä nenän käyttäjä ja samalla olen muutenkin saanut rohkeutta ja itsevarmuutta. Uskallan kiipeillä jo vähän vaikka minne.

received_10154946513973166

Kuva: Sirpa Berk

Matkalla kohti Vallilan Valiota. Ekat näyttelyt

 

Tico Turku KV näyttely 22.1-17

Ja siellä me oltiin! Tavoite täytetty.
Mä en nukkunut edellisenä yönä sekuntiakaan. Ei- en sen takia että jännittäisin vaan mulla oli vatsa niin turkasen kipeä. Mutta enpä tosiaan ehtinyt jännittää ja hyvä niin.
Tuomarina oli Paavo Mattila. Meidän vuoro oli heti ensimmäisenä. Meidän kehäesittely alkoi vähintäänkin pöllämystynein ilmein. Ensiksi “avustaja” (sihteeri.Mikä lie.Minä niiden nimikkeitä tiedä) sanoi,että mene vaan seisomaan tuonne reunalle. Ja niin me mentiin. Sitten se sanoi että tulkaa tähän pöydän eteen. Ja niin me mentiin. Sitten hän sanoi että sori. Ei tuomari ollutkaan vielä valmis. Sitten tuomari tulee meidän luo ja siinä samassa tarkistaa Ticon hampaat. AI? Eikö meidän pitänytkään mennä pöydälle…Sitten me juoksenneltiin kierrosta ja edestakas ja tuomari sanoo: Hän antaa tälle ERIn ja SA:n..Wohoo! Me ollaan Tico osaltamme jo voitettu tää peli!
Tuomari oli antanut aikasemmin arvostelemilleen mäyräkoirille hyvin nihkeitä arvosteluja, ja mä pelkäsin että me saadaan pahin mahdollinen tuomio.
Sitten mentiin toisen kerran Milon kanssa kehään. Tico oli että TÄH? Eikö tää kehä olekaan yksin mun? Ja se kulki miten sattuu kun se pälyili koko ajan Miloa 🙂 Enkä saanut sitä oikein kunnolla edes seisotettua. Milo oli selvästi parempi, siitä ei jäänyt mitään epäselvyyttä, mutta kun sain tuomarin arvostelun niin meinasi tulla tippa linssiin.Niin meidän Tico: “Kaunis nuori uros.Kaunisilmeinen pää. Otsapenger voisi olla hieman selvempi. Erittäin hyvät korvat, kaunis kaula, sopusuhtainen runko. Kaunis karvapeite. Hieman lyhyet takaliikkeet, miellyttävä käytös.”
Ja lapussa kaikenmaailman kirjainlyhenteitä: JUN ERI, JUK 1, SA, Paras uros 2, VASERT
Tyytyväisiä ollaan ja olipa kiva nähdä siskoja Zookaa ja Tiitä ja Outia, jolla on Ticon veli Hessu, mutta nyt Outi oli kehässä Milon kanssa. Niin ja Milosta tuli nyt Suomen Muotovalio! Kuinka hienoa on se! Tico ja poppoo onnittelee ❤
Ps: Tico haluaa vielä muistuttaa, että kaikki sisarukset pärjäsi ihan hurjan hienosti. Myös Tii sai ERI:n ja SA:n ja vara SERT:n. Zooka oli ROP ja sai SERT:n..Että näin.Hyvä me! Hyvä meidän joukkue!

received_10154946513973166

Kuva: Sirpa Berk

received_10154946588583166

Kuva: Sirpa Berk, kuvassa Tico ja sisko Zooka

cofimg_20170124_155538

Juoksukontakti ripuli

Tällä viikolla kului kaksi iltaa Isabelle Orenius-Emanuelssonin juoksariseminaarissa. Vaikka töissä oli kiire, töistä kotiin vielä kahta kauheammalla kiireellä, koirat autoon ja matka JAU-hallille jossa pitkät illat painavaa asiaa, niin kyllä se niin vaan on että kun asia kiinnostaa niin ei sitä väsymystä  tunne. Yötkin meni “treenatessa” kun aivot ruksutteli käsiteltyjä asioita. Oli kyllä todella mukava ja antoisa seminaari. Toivottavasti saadaan tälle jatkoakin.
Mun oli aiemmin tarkoitus osallistua Mona Grefensteinin juoksari nettikurssille, mutta sain sinne ainoastaan “silent student” paikan, joka ei oikeuttanut kysymyksiin tai videoiden julkaisuun, joten aloin epäillä mahdanko saada kurssista tarpeeksi irti. Sitten samaan aikaan löysinkin fb:stä Agility Sharksin ilmoituksen Isabellen seminaarista ja aloin vähän enemmän tutkia Isabellen tapaa opettaa juoksareita. Ja Isabelle opettaa nimenomaan samaan tyyliin kuin Mona, joten halusin heti ilmottautua seminaariin. Ja sitten me saatiin Ticon kanssa vielä koirakkopaikka Isabellen treeneihin, joten tämä meni ihan nappiin.
Syy siihen, miksi haluan opettaa Ticolle juoksarit on yksinkertaisesti se,että haluan opetella jotain täysin uutta. Mua kiinnostaa nähdä millainen matka tästä tulee.  Syy taas siihen,miksi tutkiskelin näitä opetusmetodeita on se, että mä en halua mitään targetteja tai pumppereita joita sitten häivytellään ajan mittaan. No okei-Isabelle käyttää namimaattia treeneissään, joka tietenkin pitää myöhemmin häivyttää, mutta sitä mä en pidä lainkaan ongelmana. Oon tosi kauan kyseenalaistanut juoksarit ja kavereiden kesken me ollaan nimetty niitä usein “herran haltuun juoksareiksi”. Nyt ekaa kertaa mulla on käsitys siitä mihin koira opetetaan ja myös usko siihen,että koira osaa sen – oli sitten puomi millainen tahansa; osa niistä on matalampia, pidempiä, loivemmassa kulmassa jne jne.
Isabellen kurssi alkoi luennolla, jossa hän kertoi omasta taustastaan, miten on opettanut juoksarit omille koirilleen ja mitä ongelmia on tullut vastaan ja mitä hän on sitten opettamisessa muuttanut. Isabelle sanoi suoraan,että juoksarit ei ole kaikille. Täytyy oikeasti miettiä, pystyykö itse liikkumaan niin että juoksarit kannattaa ja pystyykö opettamaan koiran niin itsenäiseksi, että se irtoaa ja koiralle annetaan paljon ns vastuuta yksinään.
Ticollehan on alusta asti opetettu irtoamista ja itsenäisyyttä ja mä olen todella huomannut että mun täytyy liikkua sen kanssa aivan erilailla kuin aikaisemmin. Päässä on jo viime syksystä lähtien kytenyt ajatus siitä, että mun täytyy treenata mun liikkumista tai ylipäätään valmiuksia liikkua. Mä en halua olla este Ticolle vaan mä haluan olla siinä kunnossa,että me voidaan sitten joskus paahtaa täysillä menemään yhdessä eikä Ticon tarvitse hidastella mun takia. Meidän viime kesäkauden koutsi, Maiju Korhonen on opiskellut myös personal traineriksi ja nyt mä sain häneltä ihan mua varten räätälöidyn saliohjelman. Sillä painetaan nyt menemään pari kuukautta ja kevättä kohden muutetaan ohjelmaa niin että siihen tulee lisää loikkia ja spurtteja-ylös, ulos ja juoksuradoille. Mutta tästä sitten joskus lisää 🙂
Niin.Ja takaisin Isabelleen..Luennolla käytiin läpi myös käännösten opettamista ja käännöskäskyjen tärkeyttä. Tämäkin sinänsä huvittava yhteensattuma, että just tän viikon maanantaina Elinan treeneissä oli puhetta että pitäisi miettiä käännöskäskyjä ja ensi viikolla aletaan opettamaan niitä.
Sitten siirryttiin JAU:n hallille seuraamaan alkeiskoirakoiden treeniä. Isabelle opettaa tietenkin ensiksi namimaatin koiralle. Kunhan namimaatti on ” myyty” koiralle, laitetaan lankku/puomin alastulo vaan maahan ja koiran pitäisi kävellä lankkua pitkin. Kunhan tassut osuu kontaktialueelle, namitetaan. Tässä vaiheessa tyyli on vapaa ja kriteeri kontaktiosumille on hyvin löyhä. Kunhan koira alkaa tajuamaan tämän vaiheen, niin hyvin nopeasti aletaan lisäämään ohjaajan liikettä, koiralta karsitaan pomppumaista liikettä pois ja voidaan alkaa myös vaatia osumia alemmas kontaktipinnalle. Eli Isabellen pointti koko treenaamisessa on se,että pitää seurata omaa tuntemusta siitä,että uskaltaa edetä treenissä-ettei vaan jää hinkkaamaan jotain tiettyä kohtaa vaan edetään rohkeasti.
Jos lankkukävely sujuu nopeasti ja hyvin, voidaan lankku korottaa pöydän päälle tai siitä suoraan jopa matalaksi puomiksi. Isabelle painotti aina taaksepäin ketjuttamista ja sitä että seuraavalla kerralla aloitetaan treeni helposta kohtaa, jossa koira on viimeksi onnistunut hyvin. Jos taas koiralle tulee muutama epäonnistuminen, niin tehtävää on helpotettava niin että onnistumisen mahdollisuus paranee. Näin ollen koiralle saadaan kasvatettua itsevarmuutta ja sitä myötä kasvaa myös koiran nopeus.
Keskiviikon koulutusillan jälkeen mä olin vähintäänkin epävarma. Mehän ollaan niinkuin aloitettu jo tämä projekti- hiljaa ja hissukseen. Mutta me ollaan tehty koko ajan täyskorkealla puomilla ja alastulosta taaksepäin ketjuttaen. Kerroin tästä Isabellelle. Näin hänen ilmeestään,että hän oli kyllä epäileväinen.Sanoi vaan,että Well.Let´s see tomorrow…Nuku siinä nyt sitten.
Jos sitä nyt puomin harjoitteluksi osaltaan voi sanoa, niin mehän on tosiaan tehty tätä jo kauan. Ei siksi,että mulla olisi kauhea kiire ja hinku saada kaikki mahdollisimman nopeasti valmiiksi. Tico on ollut ja on osittain edelleen alusta epävarma. Siksi mä olen kävelyttänyt sitä puomin alastuloa ihan pennusta lähtien. Ei se mitään puomia ole tiennyt tekevänsä, mutta se on tottunut alustaan, sille on myyty namimaatti ja se on oppinut fokusoimaan eteen. Jos se tuosta kävelystä menee rikki,niin hitto sitten se menee kyllä rikki monesta muutakin mun toiminnasta!

Tuosta me ollaan lähdetty pikku hiljaa  ketjuttamaan taaksepäin. Eli lähdetty tekemään alastuloa korkeammalta, lopulta harjan yli jne. Ja tämä oli myös Isabellen idea. Isabelle sanoi että itse treenaa opettaessaan 3 kertaa viikossa ja 10 toistoa per kerta. Itse aloin miettiä sitä,että 10 toistoa on itseasiassa tosi paljon. Me on tehty aina muutama toisto-max.5 -hyviä onnistumisia – paljon palkkaa ja asia hautumaan. Tico on siitä fiksu koira,että kun se tekee stiplun, se ei paineistu vaikka sitä ei palkkaa, vaan se pysähtyy miettimään ja seuraavalla kerralla se onnistuu satavarmasti. Siksi siltä on ollut helppo lähteä vaatimaan osumia alemmas.

Me ei olla tehty montaa kertaa koko puomia. Tässä on meidän viimeisin treenikerta, jolloin oli vauhtia enemmän, koska ekaa kertaa yhdistettiin putki ja hyppy puomin lisäksi. Ylemmistä osumista Tico sai normi palkan, alemmista osumista -> jack pot. Videolla on muuten muutama toisto repeatina-älkää ihmetelkö 😉

Torstain seminaari alkoi suoraan koirakkotreeneillä. Isabelle kertoi, että lisää puomitreeniin hyvin nopeasti muutakin- hyppyjä tai putkia. Alkuun me tehtiin pelkkä putki, jotta Tico tajuaa että namimaatti on vasta putken jälkeen. Hyvin pian Isabelle halusi,että me tehdään alastulo ja siitä taaksepäin..Tico teki yhden tai kaksi stiplua ja sen jälkeen se tarjosi aina nättejä alastuloja. ja me vaan peruutettiin ja peruutettiin ja lopulta tehtiin koko puomi esteen kautta. Isabelle ei lakannut kehumasta Ticon hienoja neljän tassun osumia. Sanoi vaan: Tajuatko? Tajuatko miten hienoja osumia se tekee ja se korjaa aina askeleensa niin,että se osuu. Olet tehnyt hienoa työtä!
Eihän siinä auttanut muuta kuin hymyillä ja kiittää 😀
Mulla on ollut hyvä opettaja alkutaipaleesta lähtien ❤

Tässä vielä mun muistiinpanot meidän treenin osalta:

  • Tästä lähtien silloin kun treenataan, voin aina vaatia Ticolta alaosumia. Se osaa sen kyllä.
  • Meidän kohdalla treenit aloitetaan harjalta ja jos se onnistuu, niin lähdetään heti ketjuttamaan taaksepäin.
  • Heti joko hyppy tai putki puomin jälkeen. Nyt alkuun oli suora putki, mutta Ticon voisi jo hyvin opettaa mutkaputkeen, jonka jälkeen olisi namimaatti
  • Ala nopeasti häivyttämään namimaattia
  • Esteet hiukan viistoon puomin jälkeen, mutta kuitenkin niin että käsky on “MENE” Tico irtoaa ja hakee itsenäisesti edessään näkyvän esteen
  • Suunnittele käskyt puomin käännöksiin
  • Puomin puolivälissä jo käskytys siihen,mitä tehdään seuraavaksi

Isabellellä oli “kello”, jonka mukaan se antoi suuntakäskyt. Jos koiran piti kääntyä vartti suuntaan tai toiseen puomin jälkeen, niin silloin annettiin kääntymiskäsky. Jos seuraava este oli suoraan edessä tai esim. 10 vaille tai 10 yli, niin silloin se oli vain suoraan etenemisen käskyllä. Koiralle rakennetaan myös vahvaksi takaakierto käsky (tätä on jo harjoiteltu) ja myös putki käsky (tämäkin on työn alla). Eli suulliset käskyt niin vahvaksi,että koira osaa tarvittaessa erottaa itsenäisesti hypyn ja putken tai hakea kaukaakin takaakiertoon. Isabelle myöskin itse aina hakeutuu ennen puomia sille puolelle, minne koiran täytyy puomin jälkeen kääntyä. Kaikki tämä kuulostaa niin kutkuttavalta,että tekisi vaan mieli treenailla koko ajan.

 

 

 

 

Jos sen sanoo ääneen…

Jos tavoitteistaan tai suunnitelmistaan puhuu ääneen, niin onko ne sitten helpompi toteuttaa? Tulee ikäänkuin toisten paine myös toteuttaa suunnitelma, ettei kenenkään tarvi tulla sanomaan, että et muuten ikinä sitten kuitenkaan tehnyt niin…
Itse lukeudun niihin, joka on hyvin koiranäyttely vastainen ihminen. Minusta se on ihan järjenvastaista toimintaa. Kerran olin Lyytin kanssa kehässä.Tuomari oli kyllä todella mukava ja sanoi suoraan että koira on hieno, mutta hän ei voi antaa hyvää arvostelua kun huomaa ettei mua kiinnosta pätkääkään. Ja minä kun luulin,että siellä arvostellaan koiraa…Useamman kerran kävin kyllä kuskaamassa Lyytiä näyttelyyn varahandlaajan kanssa. Joskus käytiin kahtena peräkkäisenä viikonloppuna näyttelyssä-toisena viikonloppuna Lyyti oli liian iso ja seuraavana liian pieni. Niin. Mikä järki tässä nyt on?
Tico on nyt sen ikäinen, että se pääsis junnukehään. Tico on myöskin ainut sisaruksistaan,joka ei ole vielä näyttelykehässä näyttäytynyt. Nyt on jo käynyt selväksi,että ländereiden esittäminen on hiukan “rennompaa” kuin vehnien. Ei ole paljoa karvoja, joita puunata ja tuunata näyttelykehän laidalla. Eikä tarvitse kantaa nurmikentän poikki,ettei vaan karvat kastu ja likaannu.
Oon nyt kuluneen viikon aikana ensimmäistä kertaa ikinä nyppinyt Ticon karvoja alas. Tunti-puoltoista kerrallaan ja se riittää sekä mun että Ticon hermoille. Työ on vielä vähän kesken, mutta eilen nähtiin näyttelytreeneissä Ticon kasvattajan kanssa ja tehty työ kelpuutettiin. Eli kunhan mä saan treeniä alle näyttelykehiin ja nyt tiedän miltä länderin kutakuinkin kuuluu näyttää siistittynä, niin ehkäpä mekin uskalletaan mennä näyttelyyn.
Eilen käytiin siis Showhaun tiloissa näyttelytreeneissä. Paikalla oli Ticon sisko, Zooka ja veli Hessu – ja sen lisäksi paljon muitakin koiria. Olipa taas hauska nähdä Anskua ja Outia – nauru ei ainakaan lopu tässä porukassa. Tykkään!
Alkuun ajattelin,että helkkari mikä natsi toi kouluttaja on (puhui siis suoraan, mutta asiaa), etenkin kun mä en tajua noista näyttelyistä mitään, mutta häneltä sai kyllä hyviä neuvoja. Ja kun näin kaupan puolella myytävän urheilujuomia niin tajusin,että tässä kuuluukin syke nousta ja pieni kehäjuoksu tuntuu kuin suurelta urheilusuoritukselta.
Alkuun Tico peitsasi, en tiedä onko muutenkin vähän jumissa, mutta liikkeet saatiin paranemaan huomattavasti treenin aikana. Hampaiden näyttöä täytyy harjoitella. Me ollaan nyt menossa vielä kahtena seuraavanakin keskiviikkona harjoittelemaan, joten eiköhän nämä ala sujua.
Mutta juu. Näyttelykalenteria vuodelle 2017 on silmäilty aika tarkkaan. Suunnitelmia saattaa olla jo tammikuulle, mutta ainakin helmikuulle 🙂

15069014_10154497404312400_579348861128662322_o

Hessu, Zooka ja Tico

img_9567

Vielä kun oli lunta. Sneak peak meidän joulukortti kuvauksiin 🙂

nimeton

Partioetsintää

Kuluneella viikolla oltiin kahtena päivänä Heurekan lähialueella harjoittelemassa partioetsintää. Olihan se jännää. Ensinnäkin eka kerta,kun Tico etsii kutakuinkin pimeässä, täysin uusi ympäristö, meikäläisen piti osata käyttää radiopuhelinta. Ei muuta kuin koiralle valjaat päälle ja liina käyttöön ja homma herran haltuun. Hyvin hanakasti Tico lähti heti vetämään ja eihän siinä muu auttanut kuin luottaa koiraan. Mieleen tuli kyllä väkisinkin, että mahtaako toi koira mennä ihan omiaan. Ohi menevä juna oli sen verran hämmentävä,että silloin pysähdyttiin ihmettelemään ja taas heti sen jälkeen homma jatkui. Yhtäkkiä Tico kääntyi 360 astetta tulosuuntaan ja siinä vaiheessa mä ajattelin,että okei tää koira pitää mua pilkkanaan. Mentiin takaisin muutama kymmenen metriä ja Tico pysähtyi ja lähti junaradalle päin-ja kas, siellähän se maalimies lymyili.
Ja minä olin haljeta ylpeydestä-miten viisas pieni, juuri 9 kk täyttänyt koiranpentunen voikaan keskittyä noin hyvin ja käyttää nenäänsä.
Siellä mä sitten lymyilin maalimiehenä traktorin alla istuen,peitto vedettynä pään yli. Näin koko ajan että ohitseni kulkee jalkakäytävällä porukkaa ja ajattelin että hulluhan mä olen -tai jos ne ohikulkijat näkevät niin ne pitävät mua hulluna. Valmistauduin jo sihisemään niille: “Shh.Olkaa hiljaa. Ne tulee kohta!”-Niin ketkä? Ei täällä näy ketään…
Eilen otettiin sitten treenit uusiksi. Toisella kertaa radiopuhelimen käyttökin tuntui luontevammalta. Porukkaa oli enemmän, joten saatiin pari maalimiestä laajemmalle alueelle Heurekan lähistöllä olevalle puistoalueelle. Tällä kertaa ohjaaja ei lähtenyt mukaan, vaan me oltiin kartturin kanssa liikenteessä. Nyt keskityin siihen,osaanko tulkita milloin Ticolla on haju maalimiehestä. Kartturin mielestä meidän olisi pitänyt jatkaa matkaa eteenpäin,kun yhtäkkiä Tico kaartoi kivimuurin juurelle ja nousi seisomaan takajaloilleen. Kysyin,voidaanko mennä katsomaan jos siellä on joku. Ymmärsimme että piha-alueille ei ole maalimiehiä laitettu ja tämä oli piha-aluetta joten siinä sitten hetki neuvoteltiin mutta mentiin katsomaan – ja siellähän se maalimies oli.
Toisella kertaa Tico seisahtui pienen metsäalueen reunalle ja katseli metsään ja me päätettiin mennä katsomaan metsäalue. Tico kiersi ympyrää, joka pieneni ja pieneni koko ajan ja taas maalimies löytyi kiven takaa piilosta.
Johto oli ottanut aikaa ja Ticolla meni koko alueen haravointiin aikaa n. puoli tuntia ja silti pieni mies jaksoi mallikkaasti. Hieno pieni!
Aurinkoisena talvipäivänä, siellä koivujen katveessa maatessa maalimiehenä ajattelin kyllä että tää on maailman siisteintä. Olla vaan hiljaa ja relata ja odottaa että joku viisas hieno etsijäkoiran alku löytää mut. Ei tarvitse sykkiä eikä suorittaa yhtään mitään. Ihanaa vastapainoa aivan kaikelle.

wp_20161022_09_51_09_pro