Tytär kuin isänsä?

Mun isä on aina parjannut golffaamista. Mikä järki on lyödä palloa, yrittää saada sitä koloon ja tehdä sitä vieläpä monta tuntia? Se on parjannut sitä niin kauan, että se ei enää kehtaisi myöntää olleensa väärässä ja sanoa että itseasiassa sehän onkin kiva laji. Mun asenne koiranäyttelyihin on ollut hyvin samankaltainen. Mikä hiton järki siinä on, että juostaan kehässä muutama minuutti, maksetaan siitä aika paljon ja sen jälkeen se yksi ihminen antaa oman arvionsa siitä koirasta ja se arvio voi olla vaikka seuraavalla viikolla jo täysin eri toisen tuomarin mielestä.
11988279_10153710473077400_5485115987634615032_n
Ticon sertit on tavallaan tällä hetkellä kasassa, mutta koska ilmo oli mennyt jo eteenpäin Pöytyän kr näyttelyihin, niin me startattiin aamulla mökiltä Riihikoskelle. Tuomarina oli Marja Talvitie, josta jo etukäteen varoiteltiin, että on sitten tiukka tuomari ja ei kannata loukkaantua arvostelusta. Siinä taas muiden arvosteluja kehän reunalta kuunnellessa  huomasin, että linja oli tiukka: sileä ERI lähes kaikille.
Tico oli reipas kehässä eikä ottanut pahemmin häiriötä nurmikon hajuista tai muista koirista ympärillä. Taidettiin kerätä ylimääräiset pisteet kun tuomari kysyi voiko hän katsoa maassa vai haluanko että nostetaan pöydälle. Sanoin,että meille on aivan se ja sama. Talvitie totesi tähän, että onpa kiva kun monet vaatii, että täytyy nostaa pöydälle.
Arviointi: Kookas erinom. tyyppi, Hyvä pää ja korvat. Hieman niukat kulmaukset, erinom. karvanlaatu, liikkuu hyvin, esiintyy hienosti. SERT ja ROP.
IMG_20170618_144006_resized_20170618_052416587
Mielestäni paras arvostelu ja vieläpä tuomarilta jolta odotin lähinnä lämmintä kättä ja näyttelyistä jotka halusin skipata. Huvittavaksi taas arvostelun tekee se, että viikko sitten Tico oli hiukan liian laiha eikä tässä kyllä mitään lihotuskuuria ole pidetty.
Parasta kuitenkin koko päivässä oli nähdä Elina ja Etna. Olisi ollut tylsää olla näyttelyissä ypöyksin. Ja paikallinen jäätelö-nam! Päivän päätteeksi käytiin Haukkavuoren ulkoilualueella. Kamera olisi pitänyt olla mukana kun Tico ja Etna päästeli menemään.
Tavallaan alan ymmärtää näyttelyiden koukuttavuuden- ainakin näin kun Tico pärjää mainiosti 🙂 Mutta en silti anna periaatteiltani periksi. Tico voi saada viimeisen sertinsä kun on täyttänyt 2 vuotta ja siihen saakka me ollaan näyttelylomalla. Tico voi ottaa iisisti kun karvojen ei tarvitse olla kuosissa 🙂
IMG_20170618_151419_resized_20170618_045044800

 

Mökillä ja näyttelyissä

Viikonloppu kului Yläneen maisemissa mökillä.
Koiratkin pääsivät aloittamaan uimakautensa. Teki kyllä hyvää vaan olla ja relata. Ei pahemmin tehty edes lenkkejä, kun koirat oli koko päivän ulkona ja uivat rannassa, niin niille riitti pihassa touhuilu päivän aktiviteetiksi.Onneksi näitä viikonloppuja on vielä luvassa lisää tälle kesälle ja juuri tän takia mä en ole koskaan tykännyt esim.kisata paljoa kesän aikana.
Koska mä en ikinä saa aikaiseksi tehdä mitään hyvissä ajoin, niin eilen sitten otin aurinkoa ja siistin Ticoa samaan aikaan. Mökkinaapurit saattoi hiukan ihmetellä kun meikäläinen siirtyy kuin aurinkokello koira mukana ja lopulta haravoin karvoja pitkin pihamaata. Mutta mitäs sen on väliä. Ihan hyvä siitä tuli 🙂
IMG_20170609_220057_1_resized_20170611_063642408IMG_20170609_225743_resized_20170611_063642901

Tänään sit startattiin päivällä Mynämäelle ryhmänäyttelyihin. Aikatauluista oli jo tiedossa, ettei meidän kehä ala ennen klo 13:30, mutta paikalla piti olla kuitenkin viimeistään klo 12. Odottaminen ei ole mun juttu, eikä näytä olevan Ticonkaan. Onneksi siinä urheilukentän vieressä oli pururata, jossa käytiin pariinkin otteeseen lenkillä ja sain lämmiteltyä Ticon ihan hyvin. Kyllä mä siellä näyttelyissä taas katselin kun eräätkin kantaa koiraansa ettei se vaan likastu tai ruoho tartu tassuihin ja Tico sutii pururadalla menemään, mutta se on rodunvalintakysymys kun on luonnostaan tollasen katukoiran näköinen piski 🙂
Tuomarina Ticolla, eli länderillä (ei voi puhua monikosta, kun Tico oli ainut rotunsa edustaja 🙂 ) oli Romanovskaya Tatiana Valkovenäjältä. Olin täysin varautunut että nyt ei näyttelyt ole niin suopeat kuin viimeksi. Tuomari tuntui antavan monelle sileää eriä, kun seurailin menoa ennen Ticon vuoroa. Eikä minusta Tico liikkunut niin hyvin kuin viimeksi, vaikka sain sen kyllä korjattua nopeasti, mutta minusta Tico oli hiukan pitkästyneen oloinen.
Onneksi tuomari on aina oikeassa ja jos viime kerralla sanottiin “a little it lazy” niin nyt toimi vinkulelu ja kiinnitin arvostelussa huomiota vain kohtaan “erinomainen temperamentti”.  Suomennettuna arvostelu meni näin: 16kk, keskikokoinen, oikean mallinen, hiukan laiha, mutta rodunmukainen pää. Oikeanmallinen rintakehä, hiukan jännittää selkää, todella niukat takakulmaukset, oikeanlainen karva, oikea väritys, erinomainen temperamentti.
Eli siis SERT ja ROP. Täytyy kyllä myöntää, että meinasin tipahtaa tuosta sertistä. Se tuli ihan puskista, varsinkin kun tuomari oli niin hiljainen ja vähäeleinen.Nyt Tico voikin pitää näyttelyistä taukoa kunnes ikää on 2v, tosin ens viikonloppuna me mennään Pöytyälle kun ollaan sinne jo ehditty ilmottautua. Se menköön hyvästä treenistä 🙂

IMG_20170611_140152_resized_20170611_063643314

Salon ryhmänäyttely 13.5

Tico tekee asiat helpoksi. Tuntuu, että se on ihan sama mitä sen kanssa tekee, niin se tykkää vaan siitä että me tehdään yhdessä.
Ollaan käyty nyt taas pari kertaa näyttelytreeneissä Tammistossa Showhau Centerissä. Ticosta huomaa, kuinka se alkaa oppia jutun juonen – miten näyttelytilanteissa käyttäydytään. Ekoissa näyttelyissä se otti häiriöö toisista koirista, nyt treeneissä se ei ole ollut enää moksiskaan. Se jaksaa seistä pöydällä hyvin, antaa katsoa hampaat (siitä se ei aiemmin tykännyt yhtään), hakee hyvin asennon vapaasti esitettynä. Näiden parin treenikerran jälkeen tuli varsin vakuuttunut fiilis itselle, että kyllä me kehdataan näyttelyihin mennä.
No sitten tuli vastaan Case Karvat. Ticolla kun tuota turkkia riittää. En tiedä kuinka moneen kertaan mä olen olevinaan sen nyppinyt kauttaaltaan. Sitten kun se on rapsutettavana ja silmät osuu johonkin ylipitkään karvatuppoon, niin ei muuta kuin taas siistimään. Laitoin kuvia ja videoo kasvattajalle, ihana Annariina joka päivystää 24/7 😀 ja lopulta mä luovutin. Silti jännitti, mitä tuomari sanoo turkista.

Salon RN:ssä paistoi aurinko. Tuomarina oli puhelias ja mukavan oloinen irlantilainen Catherine Rooney.
Ensiksi seistä törrötettiin, sitten mentiin ympyrä. Sitten hän pyysi pöydälle ja tutki siinä aika kauan. Sitten mentiin edestakas ja vielä kerran ympäri, koska ekalla kerralla Tico oli ympyrässä “quite lazy” 🙂 Olkoon kuinka laiska tahansa, niin olin kauhean ylpeä Ticosta kuinka hyvin se esiintyi ja jaksoi.
Arvioinniksi saatiin: “Very nice shape of head. For a youngster very steady on table. Nice front assembly. Good rear end. Would like little darker nose. Very expressive head. Good texture of coat. Overall shape and size is very good”.Siitä irtosi sitten SERT.
Tässä vaiheessa mä olin jo et okei,meidän rundit on rundailtu kunnes Ansku hihkaisi kehästä et ” Saana. Tulkaa tänne!”..Aaa..Okei että vielä mennään uudelleen niin että Tii (Ticon sisko) on myös samaan aikaan kehässä. Tuomari oli kuulemma Anskulle jo sanonut,että hän on kyllä jo päätöksensä tehnyt, mutta mennään nyt vielä niin saadaan harjoitusta. Ja sitten napsahti Ticolle ROP. Tämä pitikin sitten ihan googlettaa, että mistä tämä lyhenne tulee 😉
Mukava aurinkoinen päivä ja oli tosi kiva nähdä Anskua ja Tiitä. Onneksi ei tarvinnut yksin olla näyttelyissä. On noi Ticon sisarukset ja niiden omistajat niin huippuja.

tmp_1454-IMG_20170513_123741_resized_20170513_075450664757475589tmp_1454-IMG_20170513_123732_resized_20170513_075451313473833423

Tikrun opeilla ekoihin epiksiin

Tico starttas elämänsä ensimmäisissä epiksissä viikko sitten Lägin hallilla. Pohdin, ilmoanko Ticon supermölleihin vai mölleihin, mutta lopulta päädyttiin mölliluokkaan, koska rimat oli siinä 30 cm:ssa. Oli muutenkin varsin fiksu veto viedä Tico epiksiin: uusi halli, paljon koiria, kuulutuksia. Tico odotteli mökissään oikein hienosti, mutta kun käveltiin hallissa, niin hajut vei voiton – kaiketi vähän rauhoitteli itseään haistelemalla.
Ekassa startissa Tico ponkas heti katselemaan ratatyöntekijöitä. Tuli kyllä takas kierrokseltaan varsin nopeasti ja päästiin tekemään ratasuoritusta, mutta sitten yhden putken takana oli taas pakko poiketa katsomaan että mitä siellä tapahtuu. Ohjasin myös yhden kohdan erilailla kuin olin suunnitellut – aivopieru. Jäin vain katselemaan ja sitten olinkin myöhässä eikä niitä ohjauksia nyt n i i n paljoa radalla edes tarvinnut (ehkä just sen yhden ohjauksen) 🙂
Toisessa startissa Tico ei siten ihmetellytkään enää oikein mitään. Se meni ihan mallikkaasti viimeiselle esteelle saakka, kunnes Tico jumittui ylitsepääsemättömään hajuun ja siihen piti pysähtyä.
Ticon kilpailuluokka oli kovin pieni, mutta suureksi yllätykseksi Tico voitti medimöllien hyppyradan. Katsoin myöhemmin netistä tulokset ja tosiaan Tico voitti yhden sadasosasekunnin turvin.Kiitos käsiajanottajalle – tällä kertaa se suosi Ticoa 😉 Palkinnoksi se sai kolme purutikkua ja ison pötkön koiranmakkaraa – kyllä kelpasi 🙂
Videolla radat on väärässä järjestyksessä.

Kaikenkaikkiaan meidän ekasta epispäivästä jäi tosi hyvä mieli – oli todella hyvä treenitilanne meille.
IMG-20170409-WA0005

Ticon sparrauskaverina kisapäivänä oli maailman ihanin ja pienin shelttipentu Moa.
IMG-20170409-WA0011IMG-20170409-WA0012
Tico on tavannut Moan jo pari kertaa ja on kyllä ollut hieno huomata, kuinka fiksu kaveri Tiksi on. Ticon tekemisiä ei tarvitse yhtään vahtia ja vaikka Moa on ihan pikkuruinen vielä, niin Tico yrittää keksiä keinoja leikkiä Moan kanssa.

Kuluneella viikolla meillä oli myös Jennan yksäri.Tällä kertaa tehtiin enemmän tekniikkatreeniä. Ensiksi haettiin täyttä vauhtia vauhtiympyrällä. Sen jälkeen tehtiin takaaleikkaustreeniä – ohjaus, joka on edelleen vaikea mulle ja Ticolle. Ticolla jää helposti looppi päälle ja vaikka miten ohjaan, se kääntyy sinne, minne on aiemmin mennyt. Lopuksi treenattiin keinua ja itseasiassa saatiinkin sitä menemään eteenpäin oikein mukavasti. Tässä jotain meidän menosta:

Kotiläksynä samalla ratapohjalla valssitreeni ja keinu niin että saataisiin sitä pikkuhiljaa eteenpäin.
Tässä välissä Tico (ja me kaikki muutkin) lomaillaan viikko, pari ja katsotaan sen jälkeen taas treenikuvioita.
cofcof

Treenilöisii ja kotiläksylöisii

Edellisellä kerralla kun oltiin Vapun hyppytekniikka treeneissä, me harjoiteltiin korkeuden arviointia. En nyt muista tarkalleen enää korkeutta, mutta sanotaan nyt vaikka että okseri oli 30 cm. Tico katseli aikansa hyppyä ja päätti olla hyppäämättä. Mä ihmettelin,et onpas ihme tyyppi. Aikaisemmat treenikaverini on kyllä hypänneet – vaikka sitten silmät kiinni 🙂 Vappu kehui, että Tico on vaan viisas. Se arvioi ja päättää,että hän ei vielä tuohon pysty, en edes yritä.
Viimeksi meidän hyppykaksari muuttuikin yksäriksi. Ajattelin,ettei Tico ikinä tule jaksamaan tuntia yksin. Pieniä taukoja kyllä pidettiin, mutta tunti meni kuin siivillä. Vappu olisi halunnut tehdä taipumisharjoituksia putkien kautta. Kerroin Ticon putkessa kaatumisesta ja siitä ettei se oikein tahtonut sen jälkeen enää mennä putkeen. Putkista luovuttiin hyppytekniikka treeneissä, mutta taas Vappu kehui Ticoa. Saan siitä vielä pitkäikäisen treenikaverin, kun se oikeasti miettii eikä vaan rymistele menemään.

Viime kerralla saatiin kotiläksyiksi korkeuden arviointi ja taipumiset. Kummassakaan ei ollut mitään korjattavaa ja saatiin kehuja siitä,että huomaa että työt on kotona tehty. Korkeuden arvioinnissa rima kävi 45:ssa – Huh, en ole tuollaisia korkeuksia nähnyt yhdeksään kuukauteen! Nyt kuulemma treenejä voidaan jatkaa hyvillä mielin niin että rimat on 30 cm:ssä.

IMG_20170316_200615_resized_20170317_035621605

I always rise to the challenge 🙂

Joitain viikkoja sitten tulin avanneeksi suuni Jennan kuullen treenisuunnitelmista ja treeneistä yleensä. Printtasin itselleni kahden kuukauden kalenterin, johon merkkasin harrastukset ja muut menot. Karu fakta oli se,että työpäivien jälkeen oli melkein joka päivä jotain menoa joko yksin tai koirien kanssa. Joskus pitäisi levätäkin ja kerätä voimia. Päätöksen tekeminen oli tosi vaikeaa, mutta päätin jättää Hepekon haku treenit ainakin kevät/kesä kaudella. Näin ollen saan ainakin kaksi vapaata iltaa/päivää lisää viikkoon.
Tokoa jatketaan edelleen ja nyt meidän kodin vieressä oleva hiekkakenttäkin alkaa sulaa, joten ei ole ensimmäistäkään tekosyytä tehostautua kotitreeneissä. Ehkä me joskus kisataan silläkin saralla, ehkä ei, mutta ei tuo harrastus ainakaan pahaa tee.
Saatiin järjestettyä muutamat yksärit Jennan kanssa ja tehtiin vähän treenisuunnitelmaa sillä saralla. Jenna ei ollut koskaan nähnyt meidän tekevän rataa.No varmaan siksi, että me EI olla tehty rataa. Ekan yksärin jälkeen fiilikset oli aika huikeat, kun saatiin ihan järjettömän hyvät treenit aikaiseksi.

Toisella yksärillä tehtiin taas alkuun lyhyt pätkä treeniä, koira pois, mä opettelen yksin ja Jenna kertoo mulle mitä ja miksi tehdään. Koira kentälle ja hommiin. Lopulta pidempi ratapätkä. Kunhan mä tikkaan menemään ja olen r o h k e a niin mä en ole edes pahasti jäljessä saatika Ticon tiellä.

Viime maanantaina tehtiin Elinalla lyhyitä ratapätkiä. Ohjaukset oli valmiiksi saneltu, mikä sekin aiheutti oman vaikeusasteensa. Lisäksi piti pysyä liikkeellä koko ajan. Mikä ihme siinä onkin, että kun on keksinyt että on kauhea kiire aina joka paikkaan,niin sitten kun ehtiikin hyvin,niin omaa vauhtiaan ei osaa rytmittää mitenkään vaan juoksee täysillä ja pysähtyy (ja koira pysähtyy.Ihan niinkuin pitääkin). On tässä paljon opeteltavaa, mutta mikäs sen kivempaa. Radat tehdään myös peilikuvina, joten tässä ekat kotiläksyt:

Ja sitten keskitytään rohkeuteen ja vauhtiin 🙂

 

 

Kun vauhtia on enemmän kuin motoriikkaa

Viime viikolla tehtiin kaiketi ekaa kertaa ikinä ihan rehellistä ratatreeniä Ticon kanssa Elinalla. Ihan mukavastihan se lähti sujumaan, vaikka saatiin me kotiläksyjäkin. Koskaan aiemmin kun en ole oikein takaaleikkauksia tarvinnut, niin nyt tarvitsen ja niitä pitää opetella. Kai Tico muuten mun ohjausta seuraisikin, mutta käännösvaiheessa mun käsi nousee niin korkealle kuin olympiasoihtua kantaisin. Kiitos Anskulle tästä vertauksesta- en unohda sitä 😉
Jokatapauksessa siinä kävi niin,että Ticolla oli vauhtia ihan himppasen liikaa ja se mätkähti nurin putkessa. Heti siinä vaiheessa ajattelin,että okei nyt tää koira menee fyssarille tms, tai itseasiassa olisi pitänyt mennä muutenkin ihan vaan tsekatakseen onko kaikki ookoo. Tico ei näyttänyt, että siihen varsinaisesti olisi sattunut, mutta en meinannut saada sitä enää putkeen sen jälkeen.

Minä tietenkin sorruin varmisteluun ja se näkyi Ticossa siten,ettei se hypännyt niin hyvin. Heti kun mä etenen rohkeasti, varmistelematta, täysiä niin Tico kulkee paremmin. Miksi treeneissä varmistella kun ei ole kisoissakaan varaa varmistella? Parempi opettaa koira heti alusta alkaen siihen,että täysiä mennään.

Samalla viikolla sitten rohkaistuin ja ostin irtovuoron Agility Akatemialle Oreniuksen Juhan treeneihin. Tehtiin rataa ihan pienissä pätkissä ja saatiin kyllä ihan loistavaa palautetta, jonka ansiosta lähti melkein jo jalat liitoon: Juha sanoi,että Tico hakee hämmentävän hyvin esteitä – kuulemma paremmin kuin moni kisaava koira. Radalla oli putki-puomi erottelu joka saatiin lopulta onnistumaan varsin mainiosti ja puomin jälkeen putki hiukan viistossa ja etäisyyttä oli aika paljon. Ei olla montaa kertaa tehty puomia radan osana, mutta Tico suoritti puomin kutakuinkin täydellisesti eikä yhtään kysellyt irrotessaan putkeen. Radalla oli kohta, johon Juha suositeli pakkovalssia..En kehdannut sanoa,että ei muuten olla koskaan tehty moista ohjausta 🙂 Pokkana vaan kokeilin ihan samalla systeemillä kuin Elinan treeneissä otan haltuun; kutsun nimellä ja taputan reiteen…Ja sieltähän se Tico tuli, jopa niin hyvin että Juha kehui pakkovalsseja 😉  Pujottelukohta oli vaikea, eikä Juha antanut meidän kokeilla sitä, koska ei olla kertaakaan tehty keppejä radan osana ja Tico on tehnyt 12 keppiä varmaan 5 kertaa 🙂 Pakkohan tätäkin oli sitten kokeilla omalla hallilla. Tätä videota ennen kokeilin yhden kerran ja ihmeekseni totesin, että sehän juman kekkuli menee ja tekee sen. Sitten otin videolle nämä 2 toistoa…

Juhan treeneissä en huomannut Ticossa mitään ihmeellistä. Se meni treeneissä aivan normaalisti, jaksoi hyvin ja juoksi Tahvon kanssa ennen ja jälkeen treenien ihan normaalisti. Vasta loppuviikosta aloin huolestua..Tico nyt on aina iloinen, reipas ja eloisa mutta jotenkin se oli vaisummasti iloinen ja reipas. Noita kun katselee päivästä toiseen, miten ne toimii ja liikkuu,niin sen eron vaan huomaa. Kauheesti se halusi tehdä ja hääräillä, mutta vaisummin. Lisäksi se joi normaalia enemmän., jopa niin paljon että pissasi sisälle 😦 Mä murehdin, onko se oikeasti sairas.  Varasin jo osteopaatille ajan, mutta viikonlopun katseltuani ajattelin, että enempää en kestä odotella.

Onnekseni koirapiireistä löytyy tuttuja, joista saa avun nopeastikin. Niinpä Tico pääsi heti maanantaina kraniosakraali hoitoon Janni Krögerille. Ticolla kun ei noita hoitokertoja vielä niin kauhean montaa ole takana, niin se ei taatusti ole maailman helpoin hoidettava, kun pyörii, yrittää uida kyljellään, mörisee ja pörisee…paikallaan vaan ei malta olla. Onneksi se on niin pieni, että sitä voi pyöritellä miten vaan 🙂 Nyt kyllä saattoi olla niinkin, että hoito vaan ei tuntunut kivalta – Tico oli jumissa. Jumeja ihan kallonpohjasta lähtien, etenkin alaselässä ja toisessa etureidessä. Mutta Tiksi vastasi hyvin hoitoon ja olo ihan silminnähden helpotti. Illalla kotona oli jo huomattavasti pidemmällä askeleella askeltava Tico. Eikä sitä tiedä, missä se on osumaa ottanut: treeneissä, vapaana juostessaan, leikkiessään – ihan missä vaan ja todennäköisesti kaikissa näissä.

Nyt otetaan pari päivää iisisti, loppuviikosta onkin pitkästä aikaa Vapun hyppytekniikka treenit, jonne voi mennä jo hyvillä mielin, kun tietää ainakin että koira on parempi.
Ja Ticon juominenkin loppui kuin seinään – ei tarvitse enää “lantrailla” kipuja.

Tässä olikin pari päivää vähän hiljaista, kun ei kuulunut vinkulelujen vinkuja, mutta tänään on taas menty senkin edestä. Ei satu, vaikka kuinka repii ja riuhtoo.

mde

Lyyti on käynyt nyt säännöllisesti kolme kertaa Sanna Heleniuksen käsittelyssä Vantaalla Showhau centerissä ja suunta parempaan on ollut huomattava. Lyyti, joka jännittää ja epäilee kaikkea uutta, on ottanut Sannan ihan omakseen ja piippaa innosta jo autossa kun näkee, minne ajetaan. Ja edelleen makaa aivan hievahtamatta käsittelyn ajan, tosin viimeksi se ei enää edes läähättänyt 🙂
Kotihoitona Lyyti on syönyt B-vitamiinia ja magnesiumia, on venytelty ja pidetty huolta ettei saa kylmää. Erona aikaisempaan on ollut ilo huomata, että Lyyti on alkanut leikkiä ja juosta vapaana ollessaan Tahvon ja Ticon kanssa kun aiemmin se halusi vaan olla mun jaloissa suojassa.
Hoitovälejä on pidennetty ja silti Lyyti on ollut koko ajan paremmassa kunnossa, joten se kertoo ettei se ainakaan enää rasita vasenta etujalkaansa vaan liikkuu ja käyttää kroppaansa paremmin. Uiminen voi kuulemma olla vielä liian raskasta Lyytille, mutta kesällä sitten kokeillaan sitäkin kun mökkikausi alkaa. Ja uskon vahvasti,että mä saan Lyytin takaisin juoksuseurakseni vielä kevään aikana.
Seuraavan kerran mennään neljän viikon päästä Sannalle ja katsotaan sitten taas tilanne uudestaan.

cofcof

Heijastavasta langasta syntynyt neuloosi

Vallilan kuuminta muotia – heijastavat neuleet 🙂
Koko ajatushan lähti siitä, että Ticolla on lähes aina joku takki päällä ulkoillessa. Ja kun se nyt nostaa jalkaansa välillä miten sattuu, niin takit on pesussa vuoron perään. Maalla ollessamme äiti esitteli jotain tekemiään villasukkia ja kysyin,et onnistuisko sen kutoa Ticolle neuletakki.. Ja kun sitten samalla reissulla käytiin Keskisellä shoppailemassa, löysin Red Heart Reflective merkkistä heijastavaa lankaa. Ei kestänyt montaakaan päivää kun Tico sai ensimmäisen neuleensa postissa kotiin, synttärilahja.

cof

Äitihän ei tee mitään ilman jotain pientä jippoa. Tässä takissa Ticolla on rusetti niskassa. Juhlapaita 1-vuotis synttäreiden kunniaksi 🙂

cof

Vatsapuolelle oli jätetty reikä, jotta Ticon olisi helppo pissata. Vaan ei sopinut mittoihin ja leikkasin isomman alueen paljaaksi ja ompelin reunat ettei lähde purkautumaan.

cof

 

img_20170203_183059_929

 

Seuraavalla reissulla maalle kerroin äitille, mitä muutoksia ensimmäiseen paitaan oli pitänyt tehdä ja samalla tulin jutelleeksi siitä,että Lyytillä on hyvä pitää paitaa päällä että sen lihasjumit helpottaisi. Eipä taas kestänyt montaa päivää tämän reissun jälkeen, kun postista kolahti paketti ja neuleet sekä Lyytille että Ticolle.

cof

Näissä paidoissa on niskassa reikä jotta panta on helpompi kiinnittää. Lyytin paidassa on ruusukoriste ja röyhelö helmassa. Ticolla on selässä “napit”. Näissä paidoissa on myös korkeampi kaulus ja pienet hihat.

davdavcofcofcofcofcofcof
Lyytin paita on ainakin ilmeisesti niin mieleinen,ettei se anna ottaa sitä aina pois päältä, vaan pitää sitä sisälläkin.

Ei Tahvokaan voinut jäädä ilman omaa neuletta. Vaikka rehellisyyden nimissä se ei kyllä pukeutumista arvosta. Paketti tuli eilen perille, jossa lappu: “Tässä vanhaherra Tahvolle. Keskiseltä loppui langat” 😀

dav

Meidän Jengi ❤

cof

cof

cof

cof

cof

 

Muistuttaako koira emäntäänsä?Lyytin kuulumisia.

Tuossa taannoin kolme päivää sohvan pohjalla maatessani rapsuttelin Lyytiä ja totesin,että sehän on kuin tiiliskivi. Omatunto alkoi heti kolkuttaa, että ei helkkari – sille olisi pitänyt jo paljon aikaisemmin tehdä jotain. Mulla on kotona aikoinaan lahjaksi saatu “Lepoa tassuille” kirja, jossa on sekä hieronta- että venyttelyohjeita. Kirjasta on jäänyt jotain vinkki vitosia mieleen ja toki koirien aiemmat hieronta- ja fyssarikerrat ovat mulle jotain opettaneet. Aloin sitten venytellä Lyytiä – Sen jalat tärisi, jopa minä kokemattomana hierojana tunsin ettei mistään lihaksesta saa otetta kun kaikki on yhtä isoa klönttiä. Mutta Lyyti selvästi nautti kun yritti tehdä edes jotain.
Lyytihän kävi joitain kertoja akupunktiossa, mutta sekin sitten jäi. Uskon kyllä, että akupunktiosta oli Lyytille hyötyä mutta se jännitti niin paljon niitä neuloja, että itselle tuli siitä lähinnä paha mieli, kun koiran silmät vaan pyöri päässä. Edellinen hierontakerta oli niin lähellä jalkaonnettomuutta, ettei Lyyti silloin antanut edes koskea jalkaan saatika venytellä sitä. Silloin päätettiin,että annetaan Lyytin toipua rauhassa hetken aikaa, mutta nyt se hetki vaan venyi liian pitkäksi.
Lyytihän on ollut aina ihan pro kroppansa käyttäjä. Ei se vedä itseään jumiin. Siksi mä säikähdinkin. Otin yhteyttä showhau centterin  Sanna Heleniukseen  ja eilen Lyyti sitten pääsi Sannan käsittelyyn. Sanna katsoi ensiksi Lyytin liikkeet ravissa ja käynnissä ja seisotti sitä. Vaikka paikka oli vieras ja Sanna oli uusi Lyytille, suhtautui Lyyti todella rennosti aivan kaikkeen. Kun käsittely alkoi, Sanna oli pitkään hiljaa. Sitten se sanoi: Tuota. Tästä on nyt vaikea sanoa mitään. Kun tämä koira on kauttaaltaan   a i v a n jumissa. Ei tästä pysty sanomaan, mikä aiheuttaa jumin, kun tämä koira on tosiaan kuin tiiliskivi.
Sanna kysyi, onko Lyyti murehtija? Stressaaja? – Juu, kyllä on. Näyttääkö Lyyti jos siihen sattuu? – Ei. Ei todellakaan. Vasta sitten kun tilanne on todella paha.
Sanna ihmetteli miten tuo koira voi maata lattialla ilman että sitä pidellään, kun hän kuitenkin käsitteli Lyytiä ihan reiluin ottein ja Lyyti vaan makaa hiljaa paikallaan. Pari kertaa sentään nosti päätään pystyyn että saattoi arvata että nyt kyllä käsittely osui ja upposi. Ehkä se on niin jumissa,ettei se kunnolla edes tunne mitään tai sitten se oli vaan niin tyytyväinen että vihdoin häntä hoidetaan.Mene ja tiedä.
Itse sain kutakuinkin saman diagnoosin pari kuukautta sitten kun menin hierojalle. Siitä alkoi viiden viikon hierontakuuri ja vasta lopuksi hieroja sanoi,että nyt alkaa lihakset irrota ja samoin lihaskalvot. Sitten vasta valitetaan kun on pää kainalossa. Omalla kohdallani kädet tunnottomat ja jatkuva migreeni. Mistä sitä voi tietää, kärsiikö koirakin pääkivuista tms? Sitä todella toivoisi, että koira osaisi kertoa, että hei, nyt ei kaikki ole kunnossa. Enää en yhtään ihmettele, miksi Lyyti on ollut hiukan passiivinen. Mieli tekisi leikkiä, mutta ei uskalla lähteä  mukaan. Lähtee juoksemaan muiden koirien mukana, mutta lopettaa kesken.
Ainut kohta, mikä Lyytillä ei ollut jumissa, oli vasen etujalka. Näin käy kuulemma usein, kun sitä kipeää kohtaa keventää. MUTTA Lyyti antoi käsitellä myös sen kipeän jalan. Sitä käänneltiin ja venytettiin eikä mitään mulkoiluja tai murahduksia. Lopulta Sanna sanoi että jumit alkaa kyllä antaa periksi ja sanoi että Lyytillä on melkoiset lihakset. Sellainen muskelimimmihän se on aina ollut. Sanna epäili että tämä kaikki on vaan tullut pikku hiljaa, siksi koirakin on oppinut elämään sen kanssa.
Nyt Lyytillä olisi hyvä pitää ulkoillessa takkia päällä.Vehnien vaatetus – asia jonka olen käytännössä unohtanut sen jälkeen kun aktiiviharrastaminen on jäänyt. Musta tuntuu, ettei meidän vehnät tarvitse ulkoiluvaatteita. Lyyti juoksee heti piiloon kun näkeekin takkinsa. BOT:a Lyyti ei ole suostunut koskaan pitämään, mutta nyt yön yli pidettiin fleecetakkia. Sen lisäksi pitäisi päivittäin antaa selän alueelle lämpöhoitoa kauratyynyllä.
Kotijumppa ohjeiksi saatiin namin avulla rangan venytykset seisten. Näitä ollaankin tehty kotona ja olen huomannut että Lyyti on paljon kankeampi kuin ennen. Ja sen lisäksi tehdään maaten eteenpäin venytystä. Itse kutsun tätä sfinksi-venytykseksi -tuttu liike Tahvon kanssa.
Laserhoitoa Lyyti ei tarvinnut ja jos jotain erittäin hyviä uutisia niin se, että Sanna sanoi että hän ei kyllä yhtään murehtisi nivelrikosta. Minä kun olen murehtinut sitä että Lyyti kehittää tuosta jalastaan vielä sellaisenkin vaivan.
Nyt siis kotona lämpöä ja venyttelyitä. B-vitamiini on jo joku aika sitten lisätty ruokavalioon mutta nyt lisäksi magnesium ja puolentoista viikon päästä uudelleen käsittelyyn. Katsotaan, jospa me ehdittäis tässä välissä uimaankin…
img_20170203_195438_resized_20170204_113328406

img_20170204_000907_resized_20170204_113355443

Tää takki. Oikeesti? Onko pakko 🙂

 

 

Urheilukoiran alku

Tico pääsi syntymäpäivälahjanaan ekaa kertaa elämässään fyssarille. Veikkaanpa ettei Tico ollut kauhean kiitollinen.Olisi varmasti syönyt mieluummin sen yhden nakin maksalaatikko pedillä, mutta minkäs teet.
Ticon käsitteli meidän seurakamu, Noora Heino. Me treffattiin ensiksi ulkona, jotta Noora näki Ticon liikkeet. Siellä me kuljettiin edes takas, ympyrää molempiin suuntiin ja vaikka mitä. Ja Ticohan peitsasi – syy, miksi mä halusin saada sen käsittelyynkin. Ympyrällä saatiin raville, mutta kun kulki suoraan,niin ei ravia ei sitten millään.
Tico antoi käsitellä – no – aika ticomaisesti. Koko ajan piti hyöriä ja pyöriä ja ihmetellä että mitä tässä oikein tapahtuu. Sisällä tsekkailtiin,miten Tico hahmottaa takajalkansa, miten se nousee istumasta seisomaan, missä asennossa se istuu (tämäkin taas ticomaisesti toisella lonkalla.Teki mieli jo sanoa että oikeasti se osaa kyllä istua tosi nätisti, mutta tämä lonkalla istuminen näyttää olevan sukuvika 🙂 )
Kireyttä oli kuulemma lannerangassa ja reisissä – ei kaiketi ihmekään jos peitsaa (tai sitten sekin on tapa) tai että näyttelyissä sanottiin ettei takajalkojen liike ole riittävä.
Diagnoosiksi saatiin: Reipas urheilukoiran alku, jolla lievää lihaskireyttä.
Tasapaino ja vartalon hallinta on hyvällä mallilla, takaosan käyttöön on yritystä, mutta siihen tarvitaan lisää rohkeutta – Eli ei muuta kuin treenaamaan.
Taivutuksia/venytyksiä seisten tehdessä, Tico kääntyy hyvin oikealle, mutta vasemmalle taivutettaessa se haluaa joko nojata minuun tai istuutua. Symmetrisyys harjoitellessa on muistettava koko ajan.
Yritin ottaa havainnollistavia kuvia meidän treeneistä, joista osaa ollaan tehty jo ihan pentunakin, mutta kuvien ottaminen olikin vähintään haastavaa.

cof

Tavoite olisi saada Tico taas tasapainotyynylle niin että kaikki jalat on samaan aikaan tyynyllä. Onnistui fyssarilla, kotona ei…vielä.. Tätä Tico on tehnyt jo ihan pentuna.

cof

Etujalat tyynyllä, takajalat pyörii tyynyn ympäri, molempiin suuntiin. Tätä on tehty joitain kertoja jo pentuna. Tämän lisäksi pitäisi tehdä esim. rauhallisia kartion kiertoja. Katsoa ettei takajalat “leviä” ulos.

 

Laatikkokävelyä niin että Tico malttaa kävellä laatikon yli tassu kerrallaan, askel askeleelta eikä loikkaa tai heitä takajalkojaan laatikon yli. Tarjosi samalla myös laatikkoon pysähtymistä 🙂 Tätäkin on tehty jo pentutreeninä. Sujui hyvin myös pienemmällä laatikolla.

 

Laatikkotreeni niin,että Tico kiipeää ensiksi laatikolle seisomaan ja askeltaa siitä etujalat maahan. Tarkoitus olisi Nooran ohjeiden mukaan jatkaa tästä niin,että Tico siirtää etujalkojaan sivulle askeleen tai pari takajalat yhä laatikon päällä. Tässä Tico heittää takajalat helposti vaan alas. Harjoittelu jatkuu.
Elinan treeneissä tehtiin hiukan vastaavaa treeniä mutta niin että Tico peruuttaa takaisin laatikolle ja laatikolta vielä takaisin laatikon (tai korokkeen) taakse ja istuu niin että etujalat on korokkeella. Tico osaa kyllä jo peruuttaa takaisin laatikolle mutta loppu istuutuminen on vaikeaa, joten sitä on harjoiteltu erikseen matalammilla korokkeilla/tasapainotyynyillä.