Huono agilityihminen

Kisaviikonlopun jälkeen pitäisi tietty aina tehdä syväanalyysia siitä, että mikä sujui ja mikä ei. Ja että miten askelmerkit osui, tai ei osunut kohdilleen esteiden välissä. Mutta kun ei millään saa aikaiseksi. On vaan niin fiiliksissä siitä, miltä se sit tuntuu kun onnistuu. Ja onko sillä lopulta mitään väliä, miten sitä roiskii ja kuinka mahtipontisesti ohjaa?
Videolla meidän kahden viikonlopun onnistumiset. Äänet oli pakko editoida pois kun Ihminen pienimuotoisesti kilahtaa (hyvällä tavalla) ratojen lopussa – ehkä käsien tuulimyllytys kertoo asiasta jo tarpeeksi 🙂 Kisaratojen epäonnistumiset ei varsinaisesti ole epäonnistumisia, vaan realistista listaa siitä mitä meidän täytyy opetella. Ei voi osata jos ei ole opeteltu.

Viime aikoina on päässyt käymään niinkin, että perheen toinen puolisko osallistui kaksi kertaa meidän omatoimitreeneihin, tuli seuraamaan treenejä Agility Akatemialle ja tuli vielä seuraamaan kisojakin. Lopputuloksena suuri liikutus siitä, mitä me tehdään -Yhdessä.

Milloin seuraavat kisat? -Ei hajuakaan. En ole edes katsonut kisakalenteria. Aion sitkeästi pitää kiinni siitä minkä keksin sen jälkeen kun Tahvo jäi eläkkeelle – koiravapaa viikonloppu.

Olen huono agilityihminen myös siinä mielessä, etten todellakaan ole istunut nenä kiinni näytössä ja seurannut streamin kautta agilityn MM-kisoja. Eiköhän niitä videoita ehdi vielä nähdä. Ja kertokoon kouluttajat, miten sitä nykyään ohjataan ja kuinka tulee kouluttaa. Siihen asti käytän sitkeästi edelleen vastakättä.

ps. 7.5/5 pistettä Tamskin väelle siitä että kisavideot saa tilattua itselleen sähköpostilla

Advertisements

Harjoitukset jatkuu!

Viikko sitten saatiin sellainen “erikoinen” tilaisuus, että päästiin Ticon kans treenaamaan AST:n tulevien agilitykouluttajien harjoituskoirakkona. Koko tilannehan oli vähän jännä: vieras ympäristö, vieras kouluttaja, ympärillä porukkaa katselemassa. Mulla tuli vähän kisajännityksen tapaista siinä rataantutustuessa. Kun päästiin kentälle, jännitys unohtui ja vaikka treeniä tehtiinkin pätkissä olin jotenkin tosi tyytyväinen Ticon suoritukseen.
Kotoa sitten yllätin itseni katsomasta kisakalenteria. Edellisistä kisoista jäi jonkinlainen lista kotitehtäviä joita halusin paremmaksi ennen seuraavia kisoja. Pujotteluun on tullut vauhtia, keinuun tullut varmuutta, mutta pussin treenaaminen me ollaan edelleen unohdettu. Sunnuntaina sitten jännitettiin onko radoilla pussia, koska norjalainen tuomarin Jan Egil Eide näytti sitä suosivan radoillaan kun katselin netistä. Todellisuudessa mua ei huolettanut niinkään paljoaTicon esteosaaminen vaan se etten mä kisajännitykseltäni ala taas varmistella ja himmailla-siitä Tico tuntui kärsivän viime kerralla kaikista eniten. Muistin mielessäi vaan Elinan sanat treeneistä: Älä pelkää virheitä ! Tällä kertaa kisat oil Agility Akatemialla, kovin tuttu paikka meille.  Mua jännitti kyllä, mutta ei liikaa. Ja kun me päästiin kentälle, mä ajattelin vaan että tällä kentällä ei oo mitään, mitä me ei oltais aikaisemmin tehty. Nyt mennään!
Ekalla radalla tiesin kyllä että mulla tulee jäätävä kiire ehtiä sokkariin, mutta halusin kokeilla. Tiesin myös että olisin voinut kalastella ja pelastella valssilla, mutta en halunnut. Ja myöhässä mä olin-just sen verran että Tico ehti mennä mun selän takaa esteen taakse ja hypätä. Lisäksi loppusuoralla olisin voinut vaikka patistaa Ticoa etenemään. Sen sijaan Tico kysyy multa, saako hän mennä. – HYL mutta hyvä sellainen.

B-rata on vain käänteinen ensimmäisestä radasta. Uskalsin jopa ottaa juoksuaskelia ennenkuin vapautin Ticon lähdöstä ja se sai heti alkuun hyvän vauhdin. En vain tajunnut miten vauhdikkaasti Tico tulee putken ja pituuden jälkeen kepeille, joten se ei vaan yksinkertaisesti pystynyt taittamaan itseään pujotteluun. Olisin toki voinut rytmittää, kertoa kepeistä jo hyvissä ajoin mutta turha sitä on jossitella. Hieno rata jokatapauksessa.

Tällä radalla Tico sijottui toiseksi, RV 5.

podium

Ensimmäinen virallisten kisojen podium kuva. Ehkä ilme kertoo kaiken 🙂 Kuvan on ottanut Cecilia Orenius

Piti tehdä listaa, mitä näiden kisojen jälkeen opetella. En osaa sanoa vielä – ehkä jatketaan samoilla teemoilla mutta ensi kerralle voisi sen pussin harjoitella valmiiksi 🙂 Tänään piti jo aamulla mennä hallille treenaamaan, mutta pää oli niin tyhjä että Tico pitäköön palautteluviikon. Kyllä me vielä ehditään.

Vauhtivaari raunioradalla

Kerry- ja vehnäterrierikerho järjesti raunioratatreenit Salossa ja sinnehän me lähdettiin poikien kanssa kun Ticokin sai luvan soluttautua terrieriksi. Välillä satoi enemmän, välillä vähemmän mutta eipä sadetta oikein edes huomannut kun välillä pääsi piiloon ja sateelta suojaan ja muutenkin tekeminen oli niin mielekästä. Sade teki treenin haastavammaksi toki koirille kun sai vielä tarkemmin katsoa mihin ja miten astelee ettei liukastu.
Alkuun tehtiin ns tutustumiskierros että näki miten pojat lähti hakemaan pitkän tauon jälkeen. Tico arkaili vähän erilaisten alustojen kanssa, mutta rohkaistui nopeasti. Tahvo taas näytti siltä niinkuin se olisi aina tehnyt rauniotreeniä – nopea vauhti mutta varmoja suorituksia.
Tahvo ja Tico on kyllä niin erilaisia suorittajia. Niinkuin kouluttajakin sanoi – Tico on kauhean korrekti. Se pysähtyy, miettii ja tekee. Ja kun se ottaa hajun, sen ryhti on ylväs ja pää pystyssä- sitä on kauhean helppo lukea. Se menee maalimiestenkin luo vähän siihen tyyliin että: Anteeksi rouva, mutta minä nyt tulisin pelastamaan teidät jos teille vain mitenkään sopii. En kai häiritse?
Tahvo taas ei ole hetkeäkään paikoillaan. Jos alusta epäilyttää, se piippaa ja pistää silmät kiinni ja antaa mennä vaan. Sillä on kauhea vauhti koko ajan. Välillä se menee kauemmas ikään kuin puhdistamaan nenänsä. Välillä se varmaan testaa, voimistuuko haju vai mitä tapahtuu ja välillä se vaan kiertää ja hakee parempaa kohtaa, mistä pääsee maalimiehen luo. Mutta siitä ei oikein koskaan tiedä onko sillä haju ja sitten se onkin jo seuraavaksi maalimiehen luona just sen näköisenä että minä tiesin koko ajan että täältä löytyy.
Rauniopäivä oli tosi mukava ja voi jestas että koirista näki että ne nauttii. On ollut tyytyväistä ja väsynyttä koiraa kotona.

Tico miettii 😉

btybtybdrbtybty

Olin huikeen tyytyväinen siihen, miten rohkeasti Tico lähti kulkemaan erilaisilla alustoila. Se meni ihan itsenäisesti kaikkien maalimiesten luo; vesisäiliöön, puumajaan, autoon. Jätkä on todella saanut rohkeutta lisää ja itseluottamusta!
Ticolla on myös tosi hyvä ongelmanratkaisukyky. Se on rauhallinen ja varma.

Tahvo sanoo kouluttajalle, että tuolla maan sisällä, ritilän alla on maalimies. Pelastetaan se!

bdr

Yksi maalimies löytyi putken päässä olevasta kopista. Tällä tyypillä ei totisesti ole alusta epävarmuutta kun sellaisella vauhdilla juostiin putkeen kun töitä oli tehtävä

bty

Tahvo yritti avata oven, mutta ei saanut auki ja tajusi mennä sisälle puurakennuksen sivusta olevasta reiästä , joka oli täynnä muovipulloja ja styroxlevyjä.Kauhea kolina kuului, mutta löytyi! Fiksu koira!

bty

Välillä pitää ihmetellä, että miten tuonne pääsee

LÖYTYI 😀

btyKuva Heidi KostamoKuva Heidi Kostamo

Kaikki oli vähän ihmeissään Tahvon vauhdista ja siitä innokkuudesta ja varmuudesta jolla se töitä tekee. Ja näkeehän siitä: Tahvo nauttii ja on hiukan ylpeä kun on pelastanut niin monta Lidlin lihapullaa. Kouluttaja sanoi,ettei voisi ikinä uskoa,että Tahvo on noinkin vanha kun se liikkuu niin nopeasti ja ketterästi. Niin. Onhan se ihana ja aivan parasta että se on noin hyvässä kunnossa ❤

Ja Tahvo sai uuden nimenkin: Vauhtivaari

Lemmenjoki part II, Kultahamina ja Morgamoja

Meidän tarkoitus oli mennä tän lapin viikon aikana Kevon reitille patikoimaan, mutta suunnitelmat muuttui kun käytiin päiväseltään Lemmenjoella ja todettiin sen olevan meille sopivaa maastoa. Isäntä ehti jo innostua kullanhuuhdonnasta Tankavaarassa joten Lemmenjoki oli sille hyvää jatkumoa. Lisäksi edellisyöksi tänne luvattiin hallaa, niin ei uskallettu lähteä patikoimaan kuin yhdeksi yöksi.
Keskiviikko aamuna otettiin taas venekyyti Njurkulahdesta ja tällä kertaa menimme pidemmälle Kultahaminaan asti.

bty

mikäs näitä maisemia on ihaillessa

bty

Tico nauttii..Mitä lujempaa, sen parempi

Heti Kultahaminassa oli leiriytymispaikka, jonne pystytettiin telttamme ja jätettiin ylimääräiset kamat, joita ei tarvittu päiväretken aikana. Ilma oli niin aurinkoinen ja tyyni että se toi tullessaan muutaman hyttysenkin. Ticolle ostettu Insect Shield huivi pääsi ekaa kertaa käyttöön ja tuntui kyllä toimivan.
IMG_4835

IMG_4836

Ticolla oli äitin tekemä makuupussi 🙂

Päiväreittimme oli osa ns.Kultareittiä, menimme Morgamojalle saakka, minne oli matkaa n.5 km. Ensimmäinen pysähdys oli Kullan ensimmäinen löytöpaikka. Paikalle kuljettiin poroaitauksen läpi, joten piti pitää huolta, että portit suljetaan meidän jälkeen, mutta näkyi myös poroja lähietäisyydellä eikä Tico tajunnut edelleenkään mitään poroista.
IMG_4854IMG_4838IMG_4837

STF_4850

IMG_4855

Välipala miehet tiellä pitää

Morgamojalle meni lähes koko matkan ajan mönkijöillä kuljettava metsätie. Välillä tulikin kullankaivajia mökkäreillä vastaan ja usein heillä oli kyydissään porokoira tms joka meidät nähdessään saattoi hypätä pois kyydistä ja tuli haukkumaan meidät 🙂 Ystävällistä porukkaa olivat silti kaikki ja mönkkäreiden äänet kuuli kyllä kaukaa, joten osasi aina varautua kohtaamisiin.

bty

Morgamojalla syötiin, levättiin hetki ja palattiin lähes samaa reittiä takaisin, tosiaan tälle reitille tuli matkaa noin 10km.

IMG_4857

Murehdin etukäteen, miten Tico suhtautuu telttailuun, kun se ei muutenkaan pidä mistään kahisevasta, mutta kun mentiin takaisin leirille, Tico painui tyytyväisenä nukkumaan ja nukkui todella rauhallisesti koko yön eikä edes palellut. Viime yönä oli sentään ihan kohtuu lämminkin, hiukan alle 10C. Onneksi vältyttiin hallalta.

IMG_4870

Tänään sitten kuljettiin Kultahaminasta noin 6 km:n reitti takaisin Ravadaskönkäälle, josta otimme taas venekyydin Njurkulahteen. Nyt kun meillä oli rinkoissa koko retkiarsenaali ja reitti oli osittain hyvin jyrkkää nousua, meinasi välillä ihan kunnolla puuskuttaa ja jaloissa tuntui kuluneen viikon retkeilyt. Onneksi meillä ei ollut kiire, kun matkaan oli varattu reilusti aikaa,niin sai huilailla ihan rauhassa.

btybdrbtydavbtyIMG_20170817_180019IMG_20170817_180030IMG_20170817_180103bty

Kaikken kaikkiaan telttailuretki sujui niin hyvin kaikin puolin, ettei tässä auta muu kuin suunnitella jatkoa. Karttaan on merkitty punaisella meidän ensimmäinen yhden päivän patikkaretki ja sinisellä tämä telttailuretki.

lemmenjoki

Pyhä-Nattanen

Tänään tehtiin “lyhyt ja palautteleva, vain 7km” pitkä lenkki Sompion luonnonpuistoon ja Pyhä-Nattaselle.
Näkymät Pyhä-Nattaselta on upeat, mutta: tie Sompion luonnonpuistoon on karseassa kunnossa, tai ehkä meidän Mini on liian kaupunkiauto. Suora reitti Nattaselle (2km) on vielä ihan OK, loppuosa melko jyrkkää ja erittäin kivistä; rakkaa ja lohkareikkoa. Annoin Ticolle taas erioikeudet kulkea vapaana, jotta saa helpommin sovittaa askeleensa.
IMG_4829IMG_4831IMG_4832btyIMG_20170815_123653IMG_20170815_123734IMG_20170815_123740btybty

ihan sama, mikä taukopaikka tai autiotupa. Tico on kaikkien kaveri ja saa rapsutuksia

IMG_20170815_131213IMG_20170815_131219IMG_20170815_131240IMG_20170815_131245bty

Alaspäin lähdimme kiertoreittiä, mutta olisi ollut huomattavasti järkevämpää vain mennä samaa reittiä takaisin. Kiertoreitti oli vielä enemmän ja pidemmän matkaa kivinen, sai todella taiteilla askeleitaan. Reitti kiersi tulentekopaikan kautta, mutta sitten alkoikin soinen osuus ja polku oli todella märkä. Paluumatka vaati jo kärsivällisyyttä ja huumorintajua. Mutta katsellaan jälkeenpäin hienoja kuvia maisemista, niin paluumatkakin saa anteeksi.

Lemmenjoki ja Ravadasköngäs

Eilen ajettiin heti aamusta Inariin, Njurkulahden kylään ja kohti Lemmenjoen kansallispuistoa. Tarkoituksena oli patikoida pitkän päivän aikana 15km Ravadasjärvelle ja tulla sieltä takaisin venekyydillä.
Reitti oli tosi hyvin merkitty ja maisemat vaihtelivat korkeasta harjusta suomaisemiin. Itselle tuli yllätyksenä se, että vaikka olimme Lemmenjoella, niin jokea näki aika vähän. Matkalla oli portaita ja muutamia siltoja, jotka oli tehty metalliputkista. Portaat Tico pääsi aina kiertämään mutta sillat meni sitten kantokyydillä, ettei vahingossakaan tassut jää putkien väliin. Kesän aikana huonokuntoiset pitkospuut oli purettu, joten valumapurojen yli päästäkseen piti vähän nähdä vaivaa, varsinkin kun Tico ei mielellään jalkoja kastele. Ekoilla kerroilla Tico otti noin kolmen metrin loikkaa, mutta hyvin se oppi parkouristiksi ja loikki kiveltä kivelle ja arvioi miten pääsee helpoiten yli.
IMG_4750IMG_4753IMG_4756

Lounastauko pidettiin noin 10 kilometrin kohdalla. Mulla oli Ticolle päivän ylimääräinen ruoka-annos, mutta se ei selvästi riittänyt, koska pieni retkeilijä näytti jäävän nälkäiseksi. Retkeily on selkeästi raskasta puuhaa koiralle. Ylimääräisen ruan lisäksi Tico joi pitkin päivää Fitdog juomaa, jotta saisi lisäenergiaa. Taukopaikalla otettin Ticon retkireppu selästä pois ja pistettiin hetkeksi lämmintä päälle. Loppumatkan Tico menikin toiset valjaat ja pomppa-takki päällä, niin ei ollut painoa kannettavana kun eväätkin oli syöty.

IMG_4762IMG_4768

IMG_4772

Jos tauon aikana ei tapahdu mitään, voi hyvin kaivaa pesän puuvajaan ja ottaa nokkaunet

IMG_4773IMG_4775

IMG_4779

Välillä tarvittiin kantoapua, koska noiden siltojen yli en uskaltanut antaa mennä, ettei tassut jää väliin.

Päivän yksi erikoisuus oli joen ylitys veneellä, joka vedettiin vaijerin ja köysien avulla rannalta toiselle. Mulla oli Ticolle matkassa pelastusliivit, en tiedä olisiko se niitä tarvinnut, mutta oli kuitenkin eka kerta noin pienen veneen kyydissä. IMG_4782IMG_4784

IMG_4783v

Ravadasjärveltä meni vielä pieni luontopolku Ravadaskönkäälle, jossa oli hieno kolmiosainen vesiputous. Kuvat eivät tee oikeutta, mutta oli varmaan isoin Suomessa näkemäni vesiputous.

IMG_4786IMG_4788IMG_4792IMG_4793IMG_4795

Ravadaskönkäältä meitä tultiin hakemaan jokiveneellä takaisin Njurkulahdelle.Venematka kesti noin puoli tuntia ja näki kyllä hienosti Lemmenjokea ja sen ympäristöä.

IMG_4803

Lemmenjoki vei sillä lailla mennessään, että suunnitelmat vähän muuttui muun viikon aktiviteetin osalta ja lähdelle huomenna uudelleen 🙂

Kiilopää ja Tankavaara

Aamulla startattiin ja ajeltiin Kiilopäälle.

bdr

Ennen reiteille lähtöä saattoi tarkistaa, ettei reppu paina liikaa 🙂

Lähdimme kipuamaan Kiilopään huipulle kansallispuiston portilta, matkaa ylös oli noin pari kilometriä. Osa matkasta oli portaita, yhteensä 860 askelmaa. Tico kiipeili osan matkasta portaita, osan matkasta käveli portaiden vierestä.

 

Ylöspäin mennessä tuli vielä jonkin verran muita ihmisiä vastaan, mutta kun päästiin huipulle, niin porukka hajaantui johonkin.

 

Huipulla syötiin matkaeväät ja otettiin pakolliset huiputuskuvat. Alas päin tultiin eri reittiä pitkin, Kiirunan lenkki,  joten matkaa tälle aamukävelylle tuli n 6km.

 

Takaisin mennessä ei tosiaan tullut ketään vastaan tulijoita, joten Tico kulki osan matkasta vapaana. Siinä se kuljeskeli mun ja isännän välissä, saipa helpommin valita askeleensa. Poroista se ei edelleenkään välitä tuon taivaallista, joten kulkeminen on varsin helppoa.

Iltapäivällä mentiin sitten Tankavaaraan. Isäntä tutustui kullan huuhdonnan saloihin ja me lähdettiin Ticon kanssa Koilliskairan luontokeskukseen kiertämään 6 km:n luontopolku Tankavaaran huipulle.

 

Ylös Tankavaaralle vei jokseenkin juurikkoinen polku, mutta kun päästiin ylös, niin reitti muuttui paljon kivemmaksi kulkea ja katsella.

 

 

 

Tämän päivän saldo noin 12 km ja kaksi huiputusta. Vaikka säätiedote lupasi sadetta, ei sadepilvet osuneet ainakaan meidän päälle koko päivänä. Hyttysiä tai muita ötököitä ei näkynyt, ei kuulunut. Maisemat on jokseenkin vehreämmät kuin esim. Ylläksellä missä olen tottunut enemmän kulkemaan. Myös patikkareitit ovat täällä huomattavasti paremmassa kunnossa ja helpommin kuljettavia. Tästä on mukava jatkaa.

Mökillä juomaa palautukseen ja lisäenergiaksi, lämmintä lihaksille ja lepoa -tyytyväinen koira 🙂

 

 

 

 

Lomakuulumisia

Käytiin Ticon kanssa keskiviikkona Jyväskylässä agilityliiton virallisessa mittaustilaisuudessa. Ajeltiin meidän mökiltä Jyväskylään ja jatkettiin sieltä sitten matkaa Helsinkiin, jotta ehdittiin valmistautua tämän kesän lapin matkaa varten.
Vaikka mittaustilaisuuksia ei vielä ole montaa järjestettykään, on niistä saanut lukea jos jonkinlaista kommenttia. Ja jännittihän se – jos ekoissa kisoissa en jännittänyt edes päänsäryn vertaa, niin migreeni meinas tulla päälle mittaustilaisuuden jälkeen.
Mulla ei ole kyllä tilaisuudesta mitään valitettavaa, muuta kuin parinkymmenen ylimääräisen minuutin verran odottamista. Meillä oli hyvin aikaa lämpätä koira läheisellä pururadalla, kun tultiin sieltä takaisin, niin ei odotettu kauaakaan kun Ticolta tarkastettiin siru. Odottamaan jouduimme, kun viimeiset tuomarit tulivat paikalle myöhässä ja he joutuivat sitten vielä kasaamaan pöytiä ja laittamaan tietokoneita ja printtereitä valmiiksi. Kunhan koneet oli valmiina, ilmoitettiin että koirat mitataan siinä järjestyksessä, mitä sirut on luettu – Tico oli neljäntenä vuorossaan. Heti sen jälkeen yksi tuomareista (Marja Lahikainen) tuli kysymään, jos me tultais hänen mitattavakseen. Lahikainen mittasi kahteen kertaan, totesi että sai Ticon mitaksi 41cm, käytiin hyväksyttämässä se Kari Jalosella ja meidän osalta mittaustilaisuus oli siinä. Tico ei siis joutunut kiertoon, koska oli niin selvästi medi. Ja tämä kaikki tapahtui ulkona, toki siinä lähettyvillä oli koiria jne, mutta Tico otti tilanteen hyvinkin relasti.

bty

Mini ja medi. Maksit jäi maalle hoitoon.

Mökillä lomaillessa innostuttiin kiertämään vähän Ähtärin luontokohteita. Löysin facebookista artikkelin, johon oli kirjattu 10 paikkaa Ähtäristä ja siitähän niitä oli helppo poimia.Yhtenä iltana ajeltiin Raatikan hiekkarannalle. Siellä oli helppo antaa koirien juosta, kun ketään muita ei ollut paikalla.
bty

Käytiin tutustumassa myös Ohrakoskeen. Äärimmäisen kaunis paikka, jossa olisi kulkenut jonkinlainen ympyräreittikin joen molemmin puolin, mutta nyt en lähtenyt siihen vielä tutustumaan, vaan kävelimme edes takas ja tutustuimme Ticon kanssa joen ylittävään siltaan. btybtybdrbtybty
Kolmantena keikkana tehtiin sitten vähän pidempi reissu Arpaisille. Usko olisi loppunut kesken matkan, ellen olisi löytänyt niin hyviä ja tarkkoja ajo-ohjeita. Paikka ei näyttänyt Ähtäriltä ollenkaan – olisin voinut kuvitella olevani Punkaharjulla. Arpaisten majalta lähti 3.5km pitkä Kalevin kiekka (harjumaisemaa ylös ja alas), jonka kiersimme. Sen lisäksi käytiin vielä kävelemässä pätkä Arpaisten reittiä, joka kulkee Soinista Ähtärin hotelli Mesikämmeneen.
btybtybtybty

Nyt onkin sitten pari päivää pakkailtu tavaroita tämän kesän lapin matkaa varten. Tällä kertaa olis tarkoitus myös telttailla eikä tehdä vaan päivän patikkaretkiä. Voi tuota tavaran määrää! Kun on omat ja Tiksin tavarat. Ticolle on tehty oma makuupussi ettei palele teltassa ja ensiaputarvikkeiden määrä riittäisi varmaan useammallekin vaikka toki toivon,ettei mitään satu. Tälläkin kertaa Ticon kasvattajasta oli suuri apu, kun hän listasi meille osan tarvikkeista, joita ottaa mukaan:

cof
Matka pohjoiseen alkoi Tampereelta, josta lähdimme autojunan kyytiin kohti Kolaria. Kunhan auto oli saatu ajettua autovaunuun, meillä oli vielä hyvin aikaa käydä pitkällä lenkillä Tampereen maisemissa. Käveltiin Tampere Talon takana sijaitsevalle ankkalammelle. Isäntä meni syömään Ravintola Tuhkoon ja kun me palattiin lenkiltämme, niin jo oli Ticolle tuotu juoma-astia valmiiksi terassille. Tico arvostaa!

bty

Muumipeikko oli aika pelottava otus. Tätä lähemmäs ei vaan uskaltanut mennä. 

bty

Ravintola Tuhko on saanut nimensä Tove Janssonin alter egosta – tai näin on ainakin epäilty. Tico antaa ravintolalle 7.5/ 5 pistettä 😉 koska sai vettä ja rapsutuksia. Ihmiset olivat myös tyytyväisiä. 

Tico muuten otti äkkilähdön yks ilta Pompan mainoskuvauksiin. En tiedä päätyikö kuvista yksikään varsinaisiin mainoksiin, mutta näissä kuvissa näkyy Ticon harmaa Jumppa-Pomppa. Kyseinen Pomppa lähti nyt myös koeajolle Lappiin, joten lisää aiheesta myöhemmin 😉

 

Täysillä, palkintopallille tai päin puuta

Samu Haber ei todellakaan lukeudu mun suosikkeihin, mutta muistan lukeneeni sen haastattelun Kauppalehdestä ja siellä oli yksi oivallinen Haber teesi: TÄYSILLÄ, PALKINTOPALLILLE TAI PÄIN PUUTA. Mietin, että tuossa on jotain, mikä täytyy muistaa, melkein tatuointi ainesta 😉

Screenshot_20170712-210852

Kyllä. Siinä ne on. Samun viisaat sanat.

Ticolla tuli maaginen 18 kk ikä täyteen keskiviikkona. Pitihän sitä päästä kokeilemaan, että miltä se kisaaminen tuntuu. Lauantai aamuna ajeltiin sitten Janakkalaan Henri Luomalan tuomaroimille radoille. Jännitysmomentti nro 1 oli tietenkin mittaaminen. Siinä nyt oli suhteellisen monta muuttuvaa tekijää, mutta mittaustulokseksi saatiin 42,8 cm eli kiertoonhan se menee. Yllätys kuitenkin oli, että Tico olisi noin lähellä maksia. Alkusyksyn ohjelmistoon olisi kyllä hienoa saada virallinen mittaustilaisuus, jottei tarvitsisi kauhean kauaa arpoa.

Toinen jännitysmomentti oli kisaradat. Eivät nimittäin olleet sellaisia suoraviivaisia ykkösluokan ratoja, niinkuin minä oletin 😉 No eipä siinä, ajattelin vaan että nyt mennään ja testataan mitä me osataan. Se oli muutenkin meidän tarkoitus näissä kisoissa:ei tulospaineita, vaan tilannekatsaus.

Kisoissa sattui ja tapahtui, Tico mm tuntui jännittävän ajanottolaitteita. Puomi ja A toimii myös kisoissa, josta en iloisempi voisi olla. Mun täytyy myös opetella käyttämään niitä asioita joita ollaan opeteltu treeneissä – ainakaan hiukan jännittäessä en muistanut yhtään esim.käyttää käännöskäskyä puomilla. Ticon “kisamoodin” kanssa on vielä opeteltavaa-mikä toimii ja mikä ei. Nyt maaleissa Tico kaipasi aina lelua, kurkki sankoon jossa oli hihna ja panta että jos lelu löytyisi sieltä.

Katsokaa ja ihmetelkää. Ei se minusta ainakaan päin seiniä mennyt 🙂 Taustalla soi mun ikisuosikki Foo Fightersin My Hero. Ihan syystä, vaikka laulun sanat ei varsinaisesti sopisikaan..Tico on vaan on ❤

 

Nyt Ticolla alkaa noin 5 viikon kesäloma. Sen jälkeen palataan taas viikkotreeneihin ja jatketaan kotiläksyjen parissa. Seuraavat kisat aikaisintaan syyskuun lopussa, todennäköisesti vasta lokakuussa.

Paljon on opittavaa näistä kisoista, mutta niin tosi paljon hyvääkin.

 

 

 

 

Kesätreenejä

Vakiotreenien ollessa kesätauolla, ollaan käyty hissukseen omatoimitreenaamassa ja muutaman kerran vierailemassa uusissa treeniympyröissä. Mä olen ensinnäkin niin laiska etten yksin jaksa mitään ratatreenejä rakennella, joten meidän omatoimitreenit on muutaman esteen harjoitteita. Kesätreenien kotiläksy nro 1 piti olla käännöksen puomilla, mutta sadekelillä en treenaa, liian kuumalla ei jaksa montaa toistoa, joten meidän treenit on jääneet muutamaan kertaan. Silti näilläkin toistoilla on asia edennyt. Keinu on saatu täyskorkeaksi ja nyt on vaan haettu kokemusta eri paikoista ja erilaisista keinuista.
Iloksemme ollaan päästy joitain kertoja treenaamaan Ticon kasviksen, Anskun ja Ticon siskon Zookan kanssa. Anskun kanssa on helppo treenata- ensinnäkin saa hyviä vinkkejä ländereiden maailmaan, mutta me ollaan muutenkin tosi samanlaisia: Muutaman esteen näpertäjiä, joten meidän treenisuunnitelmat sopii tosi hyvin yhteen. Ollaan ajeltu yhteisiin treeneihin Ojakkalaan, koirakoulu Sudenpennun hallille. Ticolle on tosiaan tehnyt hyvää päästä uusiin paikkoihin treenaamaan ja toivottavasti näillekin tulee jatkoa.

IMG_20170704_203041_1_resized_20170728_034118964

Ticon äiti Cinco, täti Fyra ja sisko Zooka ja Tiksi ite 🙂

Joku aika sitten piti jo mennä Ticon kanssa Marjo Korander-Taavitsaisen treeneihin, mutta työkuviot esti suunnitelmat. Viime sunnuntaina sitten päästiin Marjon vauhtitreeneihin Lägi-Areenalle. Tutustuin Marjoon aikoinaan Fitdog leireillä, mutta en ole koskaan käynyt treeneissä, joten oli tosi kiva päästä kokemaan Marjon koutsaamat treenit. Rata oli “Salme Mujusmainen”, etenevä, jossa kaivattiin koiran irtoamista mutta myös kuulolla olemista.

FB_IMG_1500710092325

Marjo Korander-Taavitsaisen/Hypnotic Dog  vauhtirata 23.7-17

Kyllä tuossa juostessa mukavan hien sai pintaan. Treeni lähti hyvin kulkemaan heti alkuun ja Tico tosiaan irtosi hienosti ja tuli myös ohjauksiin mukaan ettei lähtenyt yksin kaahottelemaan. Kepit kaipaa vielä hiukan treeniä (ei ihme!), mutta Tico haki ne kyllä ihan hyvin kunhan käskytti tarpeeksi ajoissa ja antoi sille tilaa suorittaa. Mä vaan sorrun itse joko yliohjaamiseen tai sitten oletukseen että kyllä se osaa,enkä lopulta ohjaa ollenkaan. Joko tai – virheet tulee minun takiani.
Marjo oli kuvannut meidän viimeisen vedon. Stiplu tuli kun oletin,että Tico hakee putken keppien jälkeen ihan tuosta noin vaan..Ja mä olen pulassa jalkojeni, housujeni ja palkan kanssa 😀

Tiistaina sitten päästiin Tiia Söderholmin treeneihin Ojankoon.Luvassa oli 1-luokan ratatreeniä.

IMG_20170728_212038_resized_20170728_092048169

Tiia Söderholmin treenit Ojangossa 25.7-17

Alkuun tehtiin rataa pätkissä, katsottiin vähän miten Tico suhtautuu uuteen paikkaan ja erilaisiin kontakteihin kuin mitä on tottunut suorittamaan. Eipä siinä ollut ihmettelemistä.Mä jännitin taatusti enemmän kuin Tico ja kun Tico huomasi että mä himmailen ja kytistelen niin se oli epävarmempi. Kunhan annettiin palaa vaan,niin kontaktiosumat oli täydelliset.  Kepeiltä tuli kiire putkelle, joten niissä meinasi helposti viimeinen väli jäädä suorittamatta; Edelleen harjoituksen puutetta.

Välissä pidettiin taukoa ja toinen pätkä treenistä tehtiin “kisaradanomaisesti”. Tiia oli kuvannut tämän vedon:

 

 


Molemmista treeneistä jäi kyllä äärimmäisen hyvä fiilis ja saatiin hyvää palautetta . Ticon kanssa yhdessä tekeminen on vaan niin hirmuisen mukavaa. Ja oli tosi hienoa tavata koutseja, jotka ovat tunteneet minut Tahvon kanssa treenatessa ja kisatessa. Totesivat molemmat, että onpa Tico hiukan erilainen kuin Tahvo 😀 Juu, niin on, mutta ihania ovat molemmat 😀

Innostuttiinpa sitten Hannan kanssa rakentamaan oikein treenirata omatoimitreenissä. Rata oli jonkun aikaa sitten Jennalta saatu kotitehtävä, jota en vaan ole saanut aikaiseksi tehdä. Suoraviivainen rata, mutta ei todella ollut helppo. Tico tais olla ihmeissään, että mitä ihmettä me rataa harjoitellaan omalla kentällä, kun siellä nimen omaan tehdään aina sitä pientä piiperrystä. Mutta saatiin me sitten ihan puhdas suorituskin. Hyviä esimerkkejä nämä kaikki siitä, että välillä tekee todella hyvää tehdä suoraviivaisempaa rataa. Saa vauhtia ja samalla tulee harjoiteltua sekä irtoamista että kuulolla olemista.

lataus

Jenna Caloanderin kotiläksy