Urheilijakortti

10420072_10205861259631174_9053976033494774198_n
Nimi: Saana Talonen
Koira: Tahvo
Koiran virallinen nimi: Fromzero Hector
Kilpailuluokka: Maksi 3
Koiran ikä: 6
Tavoite: Yksilö SM-kisat
Motto: Puoli vakavissaan, täydellä sydämellä
Suurin saavutus: Jokainen kisa, joka vie kohti tavoitetta

Muut kertovat:
“Taitava ohjaaja”, “Ystävällinen persoona”, “Saana Hymiö heart”, “Aivan mahtava vehnis!”

Siinä se nyt on.Meidän Fitdog agilitytiimin “urheilijakortti”. Hyvä kuva se ei missään nimessä ole, mutta me näytetään itseltämme, se riittää.

Tahvo kävi tiistaina melkein kolmen kuukauden tauon jälkeen osteopaatilla. Ilmeisesti koira itsekin oli sitä mieltä, ettei mitään hoidettavaa ole, koska ei olisi millään malttanut pysyä paikallaan. Yleensä on kuitenkin maannut siellä hyvin nätisti. Ei tosiaan mitään merkittäviä jumeja, kaikki oltiin todella tyytyväisiä Tahvon tilanteeseen. Vaikuttaa siltä että se on oppinut käyttämään kroppaansa oikein.

Nyt pitäisi täyttää seuraavien FitDog leirien tasokysely. Asiat pitäisi osata laittaa tärkeysjärjestykseen: menestyminen arvokisoissa, arvokilpailujen osallistumisoikeus, valioituminen, vauhdin/varmuuden/etc.kehittäminen, ensi vuoden arvokilpailut.
Aloitetaan vähäpätöisimmästä: Valioituminen. Tahvolla ei ole näyttelytulosta, eikä tule koskaan olemaan. Agilitykilpailuissa Sertit on Tahvon kaltaiselle melkolailla vaikeaa,ellei mahdotonta. Toisekseen valioituminen ei merkkaa mulle yhtään mitään. Tahvo on minulle jo Tahvo-valio!
Ensi vuoden arvokilpailut: En osaa edes ajatella sellaista. Tämä vuosi/kausi on niin määrätietoista treenaamista, tavoitteeseen tähtäämistä, että jaksanko edes toista samanlaista kautta? Toisekseen olen ajatellut, että Tahvo saattaa jäädä SM-kisojen jälkeen vähintäänkin osa-aikaeläkkeelle. Olisin enemmän ylpeä siitä että voisin sanoa Tahvon säilyneen yhdeltäkään agilityvammalta ja se saisi eläköityä täysin terveenä kuin että edelleen treenataan ja kisataan, ikää tulee lisää ja vammojen mahdollisuus kasvaa ja sitten saisin mahdollisesti sanoa,että Tahvo on päässyt kahdesti SM-kisoihin.
Arvokilpailujen osallistumisoikeus: Se on jo tavoitettu,kun SM-nollat on kasassa. Kyllä.Minulle arvokisat on SM-kisat. Korkeammalle on turha tähdätä.
Menestyminen arvokisoissa: Korkeaa sijoitusta on turha havitella.Minulle menestyminen SM-kisoissa olisi rohkea, hyvä suoritus, joka olisi parasta mitä meistä lähtee.Se riittää. Silloin olisin menestynyt. Mutta että me voitaisiin menestyä, pitäisi meidän saada varmuutta ja nopeutta.
Eli ykköstavoite: vauhdin/varmuuden/etc.kehittäminen. Edelleen kaipaan sitä oikeaa ja kunnon asennetta heti ekalle radalle!Sitä UGH-asennetta, pientä kiukkua.

Viesti mulle itselle

fotor_WP_20150219_16_47_18_Pro

Voin palata tähän tekstiin sitten joskus jos ja kun alkaa tuntua siltä ettei treenit suju tai mikään ei onnistu. Nythän meidän treenaaminen on ollut äärimmäisen nousujohteista-onnistumisesta onnistumiseen. Kotiläksyjä aina saadaan, mutta sehän kuuluu asiaan.
Eilen oli Jänesniemen Elinan treenit. Tahvo ei ollut tehnyt mitään FitDog leirin jälkeen, mitä nyt olen yrittänyt mahdollistaa vapaana juoksemisen lenkeillä useammin.Pysähdyttiin matkan varrella Muurlan mäelle kävelemään. Tahvo tiesi jo hyvin, mihin on pääsemässä. Juoksi lumessa mäkeä ylös ja alas aivan innoissaan. Vaikka itseä väsytti, niin se väsymys kaikkosi sekunnissa kun katsoin koiraa, joka rakastaa sitä hetkeä: saa juosta vapaana, tietää että pääsee pian agilityyn.
Kun Tahvo odotti vuoroaan, se pyöri ja pomppi, murisi ja pärisi. Mietin, koskakohan viimeksi olen nähnyt sen tuollaisessa vireessä? En voinut muuta kuin hymyillä ja nauraa. Ikuisesti nuori Tahvo. Tahvo rakasti sitä hetkeä: Pääsen IHAN pian tekemään agilitya!
Ja kun se saa vihdoin lähtöluvan: Kiesus mikä into ja riemu! Elina jo ennen treenin alkua varoitteli mua,että tänään juostaan lujaa eikä mitään pikkusievää sipsuttelua..Ja se tosiaan oli pakko toteuttaa, jos meinasi pysyä Tahvon vauhdissa tai edellä. Koko treenin se meni niin mahtavalla tsempillä ja vireellä, ettei Elina lakannut kehumasta meidän molempien tsemppiä ja menoa. Se oli niin mahtavan tuntuista! Ja mikä vauhti siihen koiraan saadaan,kun mä en ole sen tiellä ja ihaile sen menoa,vaan annan sen vaan mennä! Me tehdään tätä just siksi,että me rakastetaan tätä fiilistä ja tätä yhdessä tekemistä!

Elina ei ole koskaan nähnyt Lyytiä. Silti hän muisti ja onnitteli luokkanousun johdosta. Olin äärimmäisen otettu siitäkin eleestä. Treenin jälkeen jäätiin juttelemaan siitä,että toivoisin joskus Lyytin pääsevän Elinan treeniin. Olisi kiva kuulla,mitä Lyytin kanssa voisi kehitellä. Kerroin myös siitä,että mulla on usein niin surku olo Lyytin takia,kun se auttamattomasti jää kakkoskoiraksi treeneissäkin. En vain jaksa antaa sille parastani kun ensiksi juoksen Tahvon kanssa. Elina ymmärsi mua täysin ja ymmärsi myös mun pointin: se on kuluttavaa kun on kaksi erilaista koiraa,jotka ei toimi samalla tavalla. Aina toinen jää siinä yhteistreenissä paitsiolle. Tässä tilanteessa se on aina Lyyti, koska mun on harjoiteltava rata ensiksi Tahvon kanssa.

Elina kertoi,että oli katsonut meidän videoita ja sanoi,että on hämmentävää miten hyvin osaan ohjata molempia koiriani,vaikka ne on niin erilaisia:vaativat erilaisia ohjauksia ja erilaista rytmitystä. Mä osaan kuulemma liikkua ja ohjata hyvin. Olin otettu, tässä vaiheessa alkoi vesi tulla jo muuallekin kuin otsaan 😉 Elina sanoi että Tahvo on ihan mahtava koira. Ollaan tultu eteenpäin huikea matka. Se liikkuu niin hyvin ja nopeasti kuin tuollainen koira vain voi. Koirasta voi ja täytyy ottaa irti se, mitä siitä saadaan kun ottaa rodun huomioon ja Elinan sanojen mukaan mä otan Tahvosta kaiken irti. Ja Tahvo ottaa minusta. Me tehdään tätä yhdessä. Enhän minä koskaan ole valinnut rotua agilityn takia. Me vaan satuttiin eksymään tähän lajiin ja hurahdettiin siihen täysillä.

Elina myös kysyi, jäikö meille Lyytin pennuista pentua kotiin. Ei jäänyt. Sanoin ettei seuraava koira tule olemaan Vehnäterrieri. Yksi: Haluan uroksen. Kaksi:Olisi kaikille epäreilua että vertaisin sitä Tahvoon. Kolme:Tahvo on niin spessu koira ettei toista samanlaista tule. Minulle tulee Kromforländer. Sitten joskus. Elina hymyili, olisi kuulemma jo aiemmin halunnut kysyä,mutta ei uskaltanut. Oli toivonut mielessään,että mulle tulisi koira jonka kanssa voisin kehittyä vielä paremmaksi.

Huoh. Lähdettiin jäähdyttelylenkille lähimetsään.Tahvo sai juosta vapaana. Sitä se rakastaa. Ja mä rakastan tuota koiraa. Ja sitä mitä me ollaan yhdessä. Olen niin kiitollinen tuosta koirasta. Ja Tahvo oli kiitollinen että jaksoin taas ajaa Kaarinaan viedäkseni Tahvon treenaamaan. Silmät vetistellen silkasta ilosta ja kiitollisuudesta vedin happea metsässä. Tunteella me tätä tehdään. Ei ainakaan järjellä!

Prime Timea Lyytin kanssa

fotor_WP_20150218_19_05_28_Pro

fotor_WP_20150218_20_43_20_Pro

<

fotor_WP_20150218_20_47_43_Pro

fotor_WP_20150218_20_54_27_Pro

fotor_WP_20150218_21_40_25_Pro

Käytiin eilen Lyytin kanssa HAU:n iltakisoissa. Olin jo joku aika sitten päättänyt, että nyt on Lyytin vuoro päästä kisaamaan. Tietty sitten mulla ei ollut autoa käytössä, mutta sisuunnuin, että perhana mehän mennään. Tulipa sitten koettua sekin,että mennään taksilla kisaamaan. Kyllä kannatti. Purinan halli on täysin vieras ja uusi Lyytille, mietin miten se suhtautuu siellä häiriöihin tms. Mutta Lyyti käyttäytyi kerrassaan upeasti. Vieraita koiria tuli aivan “iholle” ja Lyyti oli rauhallinen, ei merkkiäkään murinasta ja pärinästä. Käytiin vähän haistelemassa hallilla, mentiin ulos kävelylle ja takaisinpäin mentäessä Lyyti veti jo hallille päin-tiesi tasan tarkkaan,että päästään kahdestaan aksaamaan.
Ennen kisoja en montaa kertaa hyppyyttänyt Lyytiä, ettei vahingossakaan väsähdä siihen touhuun. Leikitin ja haukutin ennen lähtöä ja olipa eka kerta (no, nämä oli Lyytin kolmannet kisat: 5.ja 6.startti) kun Lyyti alkoi haukkumaan kisapaikalla. Radat oli varmoja suorituksia, ei nopeita, mutta varmoja. Lyyti oli todella hyvin kuulolla, ja nyt me tehtiin yhteistyötä. Ei merkkiäkään siitä että Lyyti ottaisi häiriötä muista koirista, ihmisistä tai äänistä. Olin vähintäänkin ylpeä Lyytin keskittymiskyvystä.Kotiintuomisina kaksi nollaa ja SERT kakkosluokkaan. Ja Lyyti pääsi ihan palkintopallille tokalla startilla 🙂
Oon edelleen niin hämmentynyt,miten Lyytin kisat on edenneet. Ekat kisat oli pian Lyytin kotiutumisen jälkeen kun pennut oli lähteneet maailmalle. Eka startti ja eka LUVA, toinen startti oli yliaika nolla. Sitten marraskuussa kisattiin Vuokkosilla kahden Hylkäyksen verran. Silloin Lyyti haisteli, meni omia ratojaan ja kävi katselemassa aidan toisella puolella olevia koiria.Nyt sitten tuplanolla ja kakkosiin.Vau!
Meidän seikkailu ei suinkaan päättynyt kisoihin. Lyyti kun ei ole koskaan aiemmin matkustanut julkisilla, oon suoraan sanoen karttanut sitä kun ajattelin että Lyyti pärisee jokaisella vastaan tulevalle kun on ahdasta ja vieraita ihmisiä ja jopa koiria. Mentiin lähijunalla Pasilaan ja koko matka sujui niin helposti ja hyvin.Lyyti vain istui mun jalkojen väliin ja sieltä tutki,mitä ympärillä tapahtuu.Senhän kanssa voi lähteä retkeilemään mihin vaan!
Nyt vaan sitten katselemaan kakkosten kisoja. Siellä saattaakin vierähtää vähän kauemmin,kun Lyytin aika ei riitä. Mutta prime timea tulee enemmän ja useammin. Likka kun näyttää olevan ihan innoissaan kun lähdetään liikenteeseen tyttöporukalla 🙂

Tekemisen meininki piste com.

fotor_WP_20150215_10_01_34_Pro

Huh.Nyt hapottaa ja agilityannos on täynnä taas muutamaksi päiväksi.
Fitdog agilitytiimin 4.leiri takana eikä voi muuta kuin olla kertakaikkisen tyytyväinen. Treenien kannalta meidän tähän mennessä onnistunein leiri, ehdottomasti.
Perjantain luennoilla kyllä olin enemmän kuin huolissani,miten pystyn keskittymään viikonlopun leirillä,kun luennoilla tuntui ettei saanut ajatusta kasaan,ei sitten millään.
Vaihdoin myös treeniryhmää,jotta pääsin aikaisemmin treenaamaan, koska mun isoveli oli järjestänyt “synttärijuhlat”, lähinnä vain siksi että äiti pääsee välillä kotoa pois ja saa muuta ajateltavaa. Itselle oli tosi tärkeää,että pääsisin osallistumaan sunnuntaina synttäreille,joten siksi pyysin ryhmän vaihtoa että päästään aikaisemmin liikenteeseen ja ajelemaan Tampereelle. Ryhmän vaihtokin jännitti, mutta itseasiassa se osottautui ihan huippu jutuksi, koska en tuntenut porukkaa niin hyvin niin sain todella hyvin keskittyä omaan tekemiseeni.
Meidän osalta treenit alkoi lauantai aamuna Niinun treeneillä, teemana rytmittäminen, erilaiset ohjaukset ja niiden vaikutus radan jatkoon ja linjoihin + ohjausidentiteetti. Rata suoritettiin neljässä eri pätkässä. Saatiin todella hyviä pätkiä aikaiseksi ja erittäin hyvää oppia. Niinu kellotti meille muutamissa kohdissa eri ohjausvaihtoehtoja ja niissä oli huomattavia eroja. Niinu sanoikin,että Tahvo on tosi taitava ja tulee hyvin ohjauksiin mukaan,joten mun on turha varmistella, vaan täytyy rohkeasti valita ohjauksia jos tietää että niillä voittaa aikaa ja sitähän me tarvitaan. Ihan pelkällä rytmittämisellä saatiin Tahvo kääntymään tosi nätisti, joten mun ei ehkä ihan joka kohtaan kannata mennä vekkailemaan kovin syvälle. Näitä täytyy harjoitella ja kellottaa ihan omatoimitreeneissäkin. Kaikenkaikkiaan erittäin antoisat treenit ja hyvä mieli.
Päivän toinen treeni oli Teemun teemalla: rytmittäminen, perustekniikoiden ja niiden muunnosten läpikäyminen ja ohjausidentiteetti. Tavallaan hyvin simppeli rata, jossa oli kaksi eri ratavaihtoehtoa, mutta itse ainakin käytin pelkästään takaaleikkausta ja rytmittämistä. Ilokseni huomasin,että takaaleikkaukset on nyt menneet perille, vielä vaan pitäisi uskaltaa käyttää niitä. Mun rytmitystä, etenkin kiihdyttämistä tuunattiin ja saatiin selviä parannuksia sen avulla Tahvon käännöksiin. Lopputuloksena Teemu sanoi,että hänen mieltään lämmittää nähdä millainen kehitys on tapahtunut: Koira menee kuin luotijuna, irtoaa, hakee esteitä ja kääntyy. Oli kuulemma nähnyt hymyn mun kasvoilla kun tehtiin rataa.Siltä se tuntuikin 🙂
Päivän päätteeksi vielä Jerryn fysiikkatreeni. Aina sinne mennään pelonsekaisin tuntein mutta tullaan pois tosi tyytyväisenä. Oli taas ihan huippuhyvä treeni. Ja pääsin pitkästä aikaa tekemään kuperkeikkoja 🙂 Meillä oli vähän niinkuin ihmisten agilityrata.Sunnuntaina se olisi kellotettu, mutta minulta jäi sunnuntain Jerryn treenit välistä.
Sunnuntai aamu aloitettiin sitten Jennan ratatreenillä. Teemana kontaktit ja radanlukutaito. Kerrankin tuntui,että olin saanut Tahvon hyvin hereille, vai mahtaako toi kaikki energia johtua siitä,että vihdoinkin se on tottunut FitDog juomiin joita tosiaan tulee tälläisen viikonlopun aikana käytettyä kaiken aikaa..Jennan radalta onkin koko viikonlopun ainoa videopätkä kun Jenna oli kuvannut mun huomaamatta. Aurinko paistaa ja säteet osuu kultaiseen Tahvoon-kuvastaa hyvin sitä fiilistä. Uskalsin valita “riskiohjauksia”, osasin mitata rataa ja tehdä meille edullisia valintoja ohjauksissa. Jennalla ei tainnut olla mitään korjattavaa ohjausvalintoihin,mutta opeteltiin leieröimään kepit toiseen suuntaan. Tahvo meni sen tosi hienosti, yhtään epäilemättä. Treenistä jäi ihan poskettoman hyvä fiilis. Jenna sanoikin,että meillä oli asenne ja keskittyminen kohdillaan.Enää me ei mennä treeneihin anteeksi pyydellen, vaan ryhti suorassa ja siltä se tällä hetkellä vähän tuntuukin :)Kontakteille kuitenkin edelleen treeniä, mutta se oli tiedossakin. Nyt varsinkin Tahvo hidasteli aika paljon. Siksi halusinkin välillä palkata ratatreenissäkin kontakteille.
Jenna käski mennä vielä Juhan treeniin oikeella asenteella,että on todella aihetta olla tyytyväinen viikonlopun treeneihin. Ja se me tehtiin. Juhalla oli taas pitkä ratatreeni ja teemana edelleen radanlukutaito, ohjausidentiteetti ja sen vahvistaminen.Meidän treenit loppui tavallaan aika lyhyeen: Yhdessä kohdassa Tahvo karkasi A:lle putken sijaan, joka johtui täysin mun olettamuksesta että kyllä se putkeen menee, en oikein edes ohjannut, en katsonut koiraa..Taas kunnon palaute siitä ettei oleteta vaan ohjataan ja rata alusta uusiksi-ja nollarata! Sen jälkeen Juha korjasi mun rytmitystä yhdessä kohtaa ja yhdessä kohdassa vaihdoin vain puolta niin että saatiin Tahvoon lisää vauhtia ja rata uudelleen alusta: nollarata. Sen jälkeen Juha sanoi,että me ollaan niin suoritusvarma koirakko,että ei voi muuta kun katsoa kun me vaan mennään ja että hänellä ei ole mitään korjattavaa ja sopiiko jos lopetetaan treeni tähän. Se sopi minulle loistavasti koska jäi vaan taas niin loistofiilis, että olisi ollut häpeä pilata sitä väsyneellä juoksulla.
Nyt levätään taas pari päivää, tällä viikolla on Elinan treenit ja viikonlopuksi päästään maalle. Tahvo saa nyt kerätä voimia ja ens viikolle on varattuna pitkästä aikaa osteopaatti aika.Kovasti tekisi mieli kisaamaan, mutta katsotaan,milloin ehditään.

Tänään treeneissä ennustettiin



Vaikka on menossa myöhäiseen iltavuoroon ja silti joutuu heräämään aikaisin, niin ei harmita. Ei varsinkaan kun on uskomattoman kaunis aamu, niin keväinen tuntu.Ja Jennan treenit.
Ajattelin että Jenna aikoo tappaa mut näillä tunneillaan, sellaisia suoraputki ratoja että tasan varmasti joutuu juoksemaan ja kovaa. Ja lisäksi haastavia keppikulmia ja leieröintiä.
Tän treenikerran bonuksena paineistamista, mulle selkeää epämukavuusaluetta, mutta niin tarpeellista treeniä.
Poispäin käännös kepeiltä oli haastava. Ongelmaa tuotti vain mun oma ajoitus ja liike, kunhan se saatiin kuntoon, ei Tahvo paljoa kysellyt, mihin päin ollaan menossa.Lyytin kanssa ei tuollaista olla aikaisemmin edes tehty, mutta se oppi sen nopeasti.
Tahvon kanssa tehtiin sitten myös rata kerran läpi ja ulos -treeniä. Eka rata oli Jennan sanojen mukaan ennustusrata. Eli miten se menee, niin SM-karsintarata menee samalla lailla. Ja mullahan se meni heti päin seiniä,vaikka ennen sitä oltiin tehty jo puhdas rata. Alan vaan yksinkertaisesti miettimään asioita liikaa.Pitäis pystyä keskittymään paremmin ja olla päättäväisempi. Toinen yritys oli MM-karsintarata..Sitä me ei taidettu päästä edes loppuun asti kun jäätiin tappelemaan keppien kanssa. Olisi pitänyt pystyä vaan jatkamaan virheestä välittämättä, mutta en pystynyt enkä osannut. Kolmas yritys menikin sitten puhtaasti. Ihme kyllä, vaikka siihen mennessä kepeistä oli tullut minulle jo melkoinen mörkö ja ne yleensä just vaikuttaa mun keskittymiseen ja asennoitumiseen ratasuoritukseen.

Lyytille tuotti todellisia vaikeuksia mennä kepit loppuun asti, varsinkin kun vaikutti siltä että törmää seinään. Se meni tosi hitaasti ja epävarmasti ja jätti pari viimeistä keppiväliä tekemättä. Lyytin ohjausvalinnoissa saa olla tosi tarkkana siinä,että oma liike jatkuu mukana, sillä se vaikuttaa tosi paljon Lyytin vauhtiin. Tänään Lyytillä oli taas se vaihde päällä, että kun se päättää mihin on menossa, niin siihen ei paljon mun ohjaukset vaikuta. Tällä kertaa se valitsi jonkun esteen mun selän takaa, vaikka miten ohjasi ja päätti mennä putkeen vaikka seisoin sen edessä, niin Lyyti nippasi mun käden pois tieltä ja sukelsi putkeen..Että näin. Siis kontaktien nopeustreeni, keppien nopeustreeni plus ohjauksiin tulemisen treeniä lisää.

Vuoden 2015 kisat korkattu

fotor_WP_20150208_10_53_57_Pro

fotor_WP_20150208_10_58_57_Pro

fotor_WP_20150208_11_25_17_Pro(1)

fotor_WP_20150208_11_25_17_Pro

Käytiin sunnuntaina Lahdessa aamukisoissa.Tuomarina Jari Suomalainen, yks mun suosikeista. Ajattelin että kisat olis hyvää treeniä meille okserin suhteen,Suomalainen kun tuntuu tykkäävän oksereista, harjoiteltiin sitä viimeksi Jennan treeneissäkin kisaa ajatellen.Olipa mukava kisata ilmaan minkään maailman paineita! Kunhan vaan mentiin ja nautittiin. Ennen ekaa starttia tein ison virheen kun kävin lämppäämässä Tahvoa. Epähuomiossa hyppyytin esteellä jossa oli metallitanko (?!?) rimana. Tietty rima kolahti Tahvon tassuun 😦 Ekassa startissa mä huidoin varmaan jotain epämääräistä lähdössä ja Tahvo muisti kamalan päälle käyneen metallitangon ja eka rima heti alas. Muuten rata puhdas, mitä nyt hukkasin Tahvon pari kertaa selkäni taakse, mutta sieltä se koira aina löytyi.Viimeinen este oli okseri eikä sen kanssa ollut mitään ongelmaa.Ehkä mä vielä pääsen okseripelostani eroon.
Tokalla radalla Suomalainenkin varoitteli,että rata on vaikea. Me oltiin aika loppupäässä starttilistalla ja Tahvo oli ensimmäinen joka teki puhtaan radan!Minusta rata oli oikein sujuva, uskalsin kokeilla ja mennä rohkeasti.Tahvon vauhti ei tosin ollut paras mahdollinen. Radan jälkeen kun olin viemässä Tahvoa ulos kävelylle, kuulin että heti meidän jälkeen koirakko teki puhtaan radan ja ajattelin,että nyt niitä nollia alkaa sadella.En edes tiennyt monta koiraa meidän jälkeen on vielä starttaamassa. Kun tultiin kävelyltä, oli ihmetys suuri kun porukka katsoo meitä ja huutaa: Nyt tuli kolmanneksi tulleet!!Olin ihan äimänä.Eka kerta kun Tahvo pääsee palkinnoille kolmosten kisoissa.Missattiin siis palkintojenjako, mutta se ei ainakaan Tahvoa haitannut, mä tietty olisin halunnut päästä tuulettamaan kuin Tove Hansson Kingistä 🙂
Kolmas rata oli hypäri. Siitäkin saatiin nollatulos,joten kotiintuomisina oli tuplanolla.
Eniten mua itseäni ilahdutti se,että rohkenin kokeilla Elinan ja Jennan oppeja. Etenin rohkeasti, leieröin ja käytin ohjauksessa ihmisnuolta. Tästä se lähtee 🙂

Tehotreenit

Tällä viikolla oli kahdet tehotreenit! En tiedä tuntuuko se Tahvossa, mutta mulla tuntuu!
En hetkeen muista koska olisin viimeksi juossut niin paljon kuin keskiviikkona Jennan treeneissä. Se oli mahtavaa! Sitä oon kaivannut! Ja samalla se oli niin turhauttavaa kun huomaa ettei kunto riitä, jalat on ihan poikki ja puhdas rata kaatuu aina yhteen peevelin esteeseen.
Sattumaa tai ei, mutta sekä Jennan että Elinan treeneissä oli vaikeat keppikulmat ja saatiin todella hyvää treeniä kontakteille. Sain taas huomata, että molemmat koirat osaa hakea kepit hyvin, ei mun tarvii mennä sinne sörkkimään, sen kun antaa mennä vaan. Miksi mä menenkään aina varmistelemaan niin helposti kepeille menoa? Elinan treenissä olin varma,ettei keppien hakeminen onnistu. Sitten kun päästiin tekemään rataa niin huomaan yhtäkkiä että ohjaankin kepeille niinkuin Elina neuvoi yhtenä vaihtoehtona (jota itse EN ollut suunnitellut), leieröin esteen takaa ja Tahvo hakee hienosti kepit!!! Olisin voinut lopettaa treenit siihen koska oli niin hyvä fiilis ja paluumatka kului pitkälti tuota ihmetellen ja ihastellen.

Kontaktit on selvästi nopeutuneet Tahvon kanssa, eli oikealla tiellä ollaan. Elina huomautti,että voisin pitää turpani kiinni kun vaadin Tahvo ottamaan 2on 2 offin. Se riittää että katson vain siihen kohtaan,mihin haluan Tahvon tulevan. Kokeiltiin pari kertaa ja toimi tosi hyvin. Jos huudan vielä alasmenolla “KIIPEE!!!” niin Tahvo helposti hidastaa ja hiipii alas. Kunpa vaan malttaisin pitää turpani kiinni. Se on nimittäin vaikeaa…

Jennan rata vaati irtoamista ja leieröintiä. Ajattelin,ettei Lyytillä ole tuohon rataan mitään jakoa..Ja mitä se tekee? -Nollaradan melkein heti kärkeen..Hittolainen.Kuinka monta kertaa mun täytyy pyytää anteeksi sitä,että aliarvioin sen taitoja. Tehtiin melko lyhyt aika ratatreeniä ja se jaksoi tosi hyvin. Loppu aika harjoiteltiin kontakteja nopeammaksi. Keinu on jostain syystä tullut nyt tosi hyväksi-varmaan treenaaminen Tahvon kanssa on auttanut kun Lyyti on ollut mukana ja tehnyt samalla pieniä pätkiä. Aikaisemminhan Lyyti pelkäsi keinua ja hyppäsi usein alas kesken kaiken. Puomia täytyy vielä treenata nopeammaksi. Mutta se ei ainakaan ole epäselvää, tietääkö se,mitä siltä vaaditaan kontakteilta- jotain on opetettu alusta asti oikein 🙂

Tän viikon treeneistä jäi äärimmäisen hyvä mieli, mutta mun pitäis vaan antaa ja uskaltaa mennä. Olla rohkea ja kokeilla! Nyt mulla on ihan selkeesti joku henkinen lukko päällä. Ei uskalla, ei kykene..

Suuri sydän

image

image

image

Kuluneen viikon aikana Tahvo on totuttanut pienen pojan siihen,ettei koiria tarvitse pelätä. Visiitin loppupuolella poika jo kehui Tahvoa ihanaksi ❤ ja kuulemma puheet Tahvosta on jatkuneet pitkin viikkoa.
Lyyti on pitänyt seuraa iäkkäälle mummolle. Istui hyvin nätisti Kainon viereen rapsutettavaksi ja kun oltiin vähän tutustuttu,niin pestiin myös Kainon korvat. ❤
Lyytille oli kuulemma oikein mukavaa jutella tyttöjen juttuja.
Minä ja moni muukin on vakuuttunut siitä,että Tahvo aisti vakavan sairaskohtauksen. Kunpa koira osaisi puhua ja kunpa ihminen olisi yhtä viisas kuin koira.