Outoilua

fotor_WP_20150512_19_58_07_Pro(1)Tahvo pääsi viiden kuukauden tauon jälkeen vesijuoksemaan. Fyssari, Sari Rimmistö, oli meille uusi, mutta saatiin kaiketi ihan hyvät suunnitelmat alulle. Onneksi hän näki meidän aikaisemmin tehdyt treenit, joten ei tarvinnut ihan alusta lähteä.
Tarkoitus olisi päästä nyt vesijuoksemaan pienen kuurin verran ennen SM-kisoja.
Tahvo peitsaa muutenkin tosi helposti ja vesijuoksussa käyntiosuudella se tekee sen lähestulkoon poikkeuksetta. Sari puuttui siihen välittömästi. Käyntiosuuden vauhti laitettiin tarkoituksella niin hitaaksi, että Tahvon oli p a k k o kävellä kunnolla. Voi paratkoon sitä aivojen raksutusta, mikä kuului Tahvon päästä että mitä tässä nyt pyydetään tekemään. Oli hienoa nähdä miten erilailla Tahvo alkoi käyttää kroppaansa. Varsinkin takajalat, joihin nimenomaan kaivataan voimaa, alkoi tehdä heti erilailla töitä.
Lisäksi harjoiteltiin sellaista uutta juttua kuin ylämäki kävely. Vähän Tahvo oli ihmeissään, mutta onnistui kuitenkin. Tahvo vaan on sitä mieltä, että vesijuoksussa pitäisi aina nimenomaan juosta. Kävely on aivan yliarvostettua. Huomasi  kyllä, että edellisestä treenistä on aikaa, sillä Tahvo oli poikkeuksellisen väsynyt tämän jälkeen.
Lyyti pääsi keskiviikkona ensimmäistä kertaa Mari Hyytiäisen käsittelyyn. Olen jo jonkin aikaa kiinnittänyt huomiota Lyytin “outoiluun”. En vaan oikein tiennyt johtuuko se leikkauksesta, siitä ettei vaan yleisesti ottaen huvita vai onko se jumissa. Mutta en halunnut viedä Lyytiä enää treenaamaan ennenkuin saan sen tsekattua, onko kaikki ok. Lyyti vähän pyöritteli silmiään,kun ihmetteli mitä Mari oikein puuhastelee, mutta antoi kuitenkin hämmästyttävän hyvin käsitellä. Enkä minä väärässä ollut-siellä oli korjailtavaa vähän siellä sun täällä. Toisen takajalan polvi ja toisen nilkka oli jumissa, mistä syystä jalka oli jopa vähän kiertynyt ulospäin. Lantio oli vähän vinossa, mutta se saattaa olla ihan pentujen ansiota. Selkä oli kunnossa, mikä taas Tahvolla aina jumittaa. Jos koiria ja ihmisiä voi verrata, niin Lyytillä oli etujaloissa “penikkatauti”. Ja etuosa lavoista aina päähän asti jumissa. Mari kysyi, onko Lyyti saanut suuhunsa kipeää, sillä nimittäin oli toisen puolen leukaluut vähän vinksallaan. Voi olla että ovat leikkineet aika rajusti Tahvon kanssa. Varsinkin metsässä niiden juokseminen on välillä ihan tolkutonta. Tai Lyyti on saanut kipeää suuhunsa leikkauksen yhteydessä kun intuboitiin ja kun hammaskivet poistettiin. Niin tai näin niin päätä käsiteltiin kolmeen otteeseen koko käsittelysession aikana ja vasta sitten alkoi antaa periksi.
Mari kysyi, onko Lyytillä ollut matkapahoinvointia ja juuri autoiluun liittyy yksi seikka johon kiinnitin huomiota: Lyyti ei mene maaten autossa juuri ikinä vaan istuu takaosassa ja pitää päätään takapenkkiä vasten. Se ei ole myöskään halunnut hypätä autoon. Ja se yksi kerta kun me yritettiin agilityä sairasloman jälkeen, niin Lyyti oli hyvin haluton tekemään mitään. Ainut mitä se teki oli kepit. Mari sanoi,että Lyytiä on varmasti ensinnäkin sattuneet noi jumissa olevat jalat, mutta kallon kireys on aiheuttanut huimausta. Eli se selittää aika paljon Lyytin kaikesta outoilusta.
Onneksi Mari varoitti,että nyt se outoilu vasta voi alkaakin kun jalat ja pää tuntuu erilaiselta. Eilen aamulla Lyyti kompuroi omiin jalkoihinsa, aivan kuin ne olisi olleet eriparia. Illalla se ravisteli hyvin onnellisen näköisenä päätään. Taitaa sekin tuntua aikaisempaa kevyemmältä. Mutta Lyyti vaikuttaa hyvin tyytyväiseltä elämäänsä. Antaa sen nyt levätä pari päivää ihan kunnolla ja sitten ens viikolla lähdetään kokeilemaan,josko se agilitykin maistuis paremmalta.
Eilen vietettiin Tahvon, Hannan ja Miron kanssa oikein mukava kisapäivä Nokialla. Siinähän se olikin – Kun se tuntui liiankin kivalta. Kisoissa soitettiin 90-luvun hittejä-sehän oli melkein kuin kokopäiväinen karaoke. Mä voin kohta kirjoittaa kirjan niistä outoiluista, joita voi agikisoissa tapahtua. Ja jostain kumman syystä musta tuntuu, ettei niitä tapahdu kenellekään muulle kuin meille. Tai sitten ne muut ovat olleet niin fiksuja,että ovat lopettaneet harrastamisen. Eka rata oli varsin mainio, mutta Tahvo on nyt keksinyt sanan irtoaminen ja se otti omin lupinensa yhden ylimääräisen esteen. En voi tietenkään tästä syyttää mitään muuta kuin FitDog leirin 40 esteen ratoja, koska Tahvosta nyt vaan sattuu tuntumaan siltä että kisaradat loppuu kesken. 🙂

Se mikä leväytti tän koko pakan käsiin oli lämppäalue. Hyvin pieni alue,joka oli rajattu kehänauhalla. Käytiin siinä ennen ekaa rataakin ja sama tapahtui silloinkin, mutta tokalla radalla koko touhusta ei tullut enää mitään. Tahvo jotenkin luki kehänauhan rimaksi kun se siinä vieressä lepatti. En meinannut saada sitä hyppäämään oikeaa estettä ollenkaan, kun se hyppäsi siivekkeen vieressä ilmaan. Näytti äärimmäisen oudolta ja Tahvo oli täysin pyörällä päästään. Arvasin heti että tästä ei seuraa mitään hyvää. Tahvohan hyppää varoen ekallakin radalla eikä vauhti ole ollenkaan parasta mahdollista. Tokalla radalla oli parit kimurantit pyöritykset, jotka menee varsin hienosti, vaikka itse sanonkin. Mitä nyt itse kaadan siivekkeen. Jep Saana-sabotage taas liikkeellä 🙂 Tahvo hyppää ihan kohtuu hyvin,kun mä olen lähellä tukena, mutta kun tulee nopeammat pätkät, niin Tahvo lopettaa tekemisen kokonaan. Kai se reppana vielä luulee,että se itse tiputti riman ja kaatoi siivekkeen ja paineistuu siitä entisestään. Huomasin,ettei Tahvo hyppää rengasta ja että se kiertää muurin ja tulee vaan mun mukana joten lopetin ohjauksen siihen ja suorinta reittiä maaliin.

Nyt on kyllä vähän neuvot vähissä. Mietitään taas pari päivää,että mitäs sitten keksitään. Mulle olis äärimmäisen arvokasta saada kisoja alle, että tottuisin kisatilanteisiin,mutta niitä onnistumisia ei nyt tunnu tulevan,ei niin millään. Me osataan kyllä treenata mutta ei kisata. Väsytän meidät molemmat tällä menolla. Miksi aina tulee vastaan jotain uutta ja yllättävää,mihin ei osaa varautua? Jätänkö loput toukokuun kisat välistä ja menen arpomaan suoraan SM:iin? Miksi mulla on asenne kohdallaan treeneissä, mutta ei kisoissa. Mä pelkään koko ajan,että jotain tapahtuu ja sittenhän sitä alkaa tapahtua. Omatoimitreeneissä mä keskityn vain kontakteihin ja pujotteluun-en tee enää mitään muuta. Ohjattuja treenejä on sovittuna 1/viikko ennen SM-kisoja. Viimeinen viikko me lomaillaan mökillä. Ei tässä enää ihmeisiin pysty, mutta olisi kiva mennä kutakuinkin luottavaisin mielin Ouluun.

 

 

Vähän liian vähän on paljon paljon enemmän kuin vähänkin liian paljon

Viikonloppuna juostiin toiseksi viimeinen FitDog leiri.

Perjantain luento oli koko ilta Christina Forsselin henkistä valmentautumista. Sieltä mukaan tarttui CD “Mentaalinen perusharjoitus”. Siinä on 4 eri ohjelmaa, ensimmäistä tehdään 3 viikkoa, toista viikko, kolmatta ja neljättä puolitoista viikkoa. Nyt olisi tarkoitus oikeasti tarttua haasteeseen ja tehdä myös kotioloissa henkisen valmentautumisen harjoitteita. Tuo ohjelmakokonaisuus ei ehdi valmiiksi ennen SM-kisoja, mutta sillä ei ole nyt merkitystä.

Ensimmäinen kotitreeni oli kutakuinkin haastava. Olin väsyttänyt koirat jumppaamalla, mutta kun oli minun aikani rentoutua niin johan alkoi painiminen ja rähinä. Lyyti kerjäsi rapsutuksia, Tahvo kasasi kaikki vinkulelut mun mahan päälle. Lyyti ruopi mun päätä, Tahvo puri kädestä ja veti lahkeesta. Välillä oli vaikea edes kuulla miesääntä cd:ltä. Mutta tästä jatketaan, ei se ainakaan tämän vaikeammaksi voi mennä. Jalat oli melkolailla väsyneet ja jumissa viikonlopun juoksemisen jäljiltä, mutta rentoutusharjoituksen jälkeen tuntui jo huomattavasti paremmilta.

Lauantai alkoi meidän kohdalla Jerryn fysiikkatreenillä. Nyt oli uusinta 2×300 m juoksu ja välissä viiden minuutin palautus. Olo oli tosi tukkoinen, kaiketi allergiaa, mutta kun mikään ei tunnu auttavan. Molempien kierrosten aika oli hyvin lähellä minuuttia. Olin tosi tyytyväinen aikoihin. Jos olisin täysin kunnossa, voisi ajat olla paremmatkin, mutta mua ilahdutti se että palautuminen on selvästi nopeutunut kaiken treenin ohella. Edelliskerralla toinen veto oli huomattavasti hitaampi.

Jerryn treeneistä sitten Teemun treeniin, joka olikin lauantain osalta meidän ainut agitreeni. Teemu oli taas saanut peloteltua meidät kolmella eri rataversiolla, joista kaksi piti opetella treeniä varten. Tankkasin yhtä radoista varmaan puoleen yöhön asti, että jäisi jonkinlainen muistijälki ohjauskuvioista. Sitten selvisi että toinen radoista olisi kisarata,johon saa kolme yritystä ja toinen varsinainen treenirata. Eikä siinä kaikki. Vasta kun me alettiin treenata, selvisi että me oikeasti tehdään vain yhtä rataa. Siinäpä taas treeniä paineistukseen. Meidän osalta treeni meni hienosti. Muistin radan kutakuinkin koko ajan, muutamaa stiplua lukuunottamatta. Teemu kehui mun ohjauksia ja ohjausvalintoja. Olin äärimmäisen tyytyväinen saamaani palautteeseen. Oltiin ensinnäkin ensimmäinen koirakko,joka pääsi ko.radan edes pätkissä alusta loppuun ja treeniajan lopussa päätettiin vielä Teemun kanssa,että me tehdään lopuksi nollarata. Ja se me tehtiin! Jalat oli hapoilla, tuntui ettei keuhkot vaan saa happea, mutta loppuun asti mentiin. Treenin jälkeen olinkin sitten polvillani maassa vetämässä happea.

Sunnuntai alkoi yhtä lailla Jerryn treenillä. Juoksutekniikkaa, jossa juostiin ties kuinka monta kertaa 30 metriä ja lopulta maksimivedot. Kyllä tuntui! Ja sitä ennen oli vielä vatsalihastesti. Vaikka raskasta on,niin tykkään ihan hirveesti noista fysiikkatreeneistä.

Agitreenit jatkui Oreniuksen osuudella. Aluksi oli parinkymmenen esteen sujuva rata, jota tehtiin intervalli harjoituksena. Vaikka tuli virheitä,niin jatkettiin vaan ja rataa kierrettiin ympyränä niin paljon kuin ehti. Eka veto oli 15s, 15s taukoa, toinen veto 30s, 30s taukoa, kolmas veto 45s ja 45s taukoa, neljäs veto 30s ja 30 s taukoa, viimeinen veto 15s.  Jaloissa todella tuntui, mutta sain silti tosi paljon kehuja siitä, ettei ohjaus kärsi vaikka alkaa väsyttää. Kyllä Oreniuksen yläfemma tuntuu aina niin hiton hyvältä! Tätä treeniä ei meidän kohdalla lähdetty hiomaan yhtään sen enempää. Luvassa oli kuitenkin vielä sen verran treeniä, että yritettiin edes vähän säästellä koiraa.

Jennalla oli ratapohjassa kolme eri rataa. Keskiössä kolme estettä, joiden kautta rata aina aloitettiin. Kun oltiin ensimmäisen esteen kohdalla, Jenna huusi mikä rata lähdetään suorittamaan. En tiedä mistä se boosti taas tuli, mutta tehtiin jo harjoittelukierroksella muuten puhdas suoritus,mutta yhtä estettä en ohjannut tarpeeksi hyvin eikä Tahvo hypännyt. Kisarataan lisättiin sitten vielä yksi radanpätkä..Meidän vauhti oli ihan kamalan hidas ja väsynyt,mutta puhdas rata. Niinpä me voitettiin tämä “kisaosuus”…Kyllä huomaa että ei ainoastaan koira, mutta myös ohjaaja on ihan puoli kuollut! (Siltikin suuri kiitos Riikalle joka oli kuvannut mun huomaamatta) Tän videon nähdessäni mä taas mietin, että mitä ihmettä me tehdään FitDog porukassa. Tapanko mä ton koiran tolla treenimäärällä?!? Tietenkin se on aina ohjaaja, joka loppupeleissä päättää treenataanko vai ei..

Viimeinen treeniosuus oli parikilpailu, jossa oli 40 esteen rata. Tahvo pääsi juoksemaan medikoirana. Me suoritettiin ensimmäinen kymmenen esteen osuus. Se onnistui hienosti. Toisella osuudella Tahvolla lähti mopo keulimaan. Se tajusi, että rimat on “naurettavan” matalalla ja nyt voi rallattaa ja ilotella. Se irtosi minne sattuu. Mutta sitten taas löytyi vauhtia! Ei kai siitä voinut kovin pahoillaan olla, raskas viikonloppu takana ja Tahvo oli tosiaan ansainnut ton hauskuutuksen.

En ole varma menikö Teemu Linnan viisas sanonta sanatarkasti näin: Vähän liian vähän on paljon paljon enemmän kuin vähänkin liian paljon, mutta viime viikko oli kokonaisuudessaan yliannostus. Tahvo ei jaksa, ei pysty antamaan parastaan, minä en jaksa enkä pysty. Nyt meni treeniaikataulut uusiksi ennen SM-kisoja. Pyyhekumi käteen. Lyhyitä täsmäiskuja, täysinto päällä.Ei muuta.

Napanuora venyy ja paukkuu muttei katkea

Ei vaan ole parempaa tapaa herätä kuin aamutreenit ja vielä kun pääsee ulkokentälle. Rata oli kamala, kiitos vaan Jennalle 🙂  Tai sitten se vaan kiusaa meitä. Oikeasti-kaikella rakkaudella, rata oli haasteellinen.
Rata meinas tyssätä heti alkuun, kun piti osata rytmittää, odottaa, muttei pysähtyä..Se vaan tuntuu niin mahdottoman vaikealta saada lähetettyä Tahvo poispäin n.20 metriä (en tiedä kyllä oikeasti oliko etäisyys edes 10m, mutta pitkältä se tuntui). Napanuora on niin vahva,ettei pientä koiraa voi sillä lailla vaan lähettää maailmalle. Treenien aikana taas välillä naurettiin ihan vedet silmissä, sitten alkoi ketuttamaan ja sitten ne treenit alkoikin taas sujua. On tää ihmeellistä vuoristorataa.
Itse halusin vielä treenata okseria, joten laitettiin okseri esteelle, joka piti radan aikana hypätä kolme kertaa. Ei se mun okseripelkoa paranna yhtään, kun Jenna sanoo maksiokserin nähdessään, että onhan toi ihan kamala! 🙂  Mutta Tahvo handlas sen, koko treenin aikana rima tipahti kerran. Rimoja pidettiin treenien aikana 55-65 välillä ja korkeatkin rimankorkeudet meni ongelmitta. Videolla on muuten toinen rima 65, kun Tahvo menee takaakierron. Se menee hyvin!
Toinen pätkä pidettiin kontaktisulkeisia. Se tuli taas tarpeeseen. Saatiin aikaiseksi pari kisanomaista suoritusta, jossa Tahvo vaan ei malta tehdä A:ta alas asti. Nopeasti Tahvo taas heräsi miettimään,mitä vaaditaan ja malttiakin löytyi. Tuli pari toistoa, jotka oli ihan sikanopeita. Kerkesin jo ajatella että se hyppää alas liian korkealta, mutta menikin hienosti alas asti.  Siinä toistoja katsellessa Jenna kysyi multa voisinko edes harkita kesätauon jälkeen opettaa Tahvolle juoksu A:ta. Taas yksi joka puhuu sen puolesta,ettei Tahvo jää eläkkeelle kesän jälkeen. Kuulemma sen askeleet sopis hyvin juoksu A:n opettamiseen. Oon joskus aikaisemminkin miettinyt juoksukontaktien opettamista, mutta tarvitsisin niissä paljon toisten apua ja tukea. Mulla ei itsellä edes ole oikein selkeää käsitystä siitä, miten lähtisin sitä opettamaan. Jos yhtään Tahvoa tunnen, niin se on saanut hyppytekniikka treeneissä annoksen täyteen kaikenmaailman pumppereista, ahdistuu ne nähdessäänkin. Tällä hetkellä vaan tuntuu,että juoksukontaktit on niin muodissa, mutta harva oikeasti tietää mitä edes on tekemässä. Se on sitten herran haltuun, osuuko vai ei. Itse haluaisin tehdä sen sitten alusta loppuun hyvin ja huolella jos siihen lähden. En osaa sanoa vielä juuta enkä jaata.Mietitään.
fotor_635665132875946082 fotor_635665132927987273 fotor_635665133059712690Nyt täytyy taas ottaa kisakalenteri käteen ja alkaa suunnitella seuraavia kisoja.

Tahvon parrasta löytyi maanantaina lähes täyteen imenyt punkki. Töiden jälkeen sitten apteekin kautta ja punkkilääkkeet niskaan. Ja siitä se alkoi-öisin ei ole nukuttu,kun Tahvo on ollut tosi levoton, yrittää pestä itseään ja hangata pöytää tms vasten. Tänään aamulla ei meinannut treeneistä aluksi tulla mitään,kun selvästi hännänjuuressa joku kiusasi niin että piti nuolla ja rapsuttaa. Ei taida litkut sopia Tahvolle. Tänään koira menee uudelleen pesulle ja litkuja ei tule niskaan. Enää.Ikinä.

©kuvat ja video Jenna Caloander

Ulkotreenit korkattu ja viikonlopun odottelua

fotor_WP_20150503_18_49_47_Pro fotor_WP_20150504_15_03_50_ProKevättreenit ulkokentällä on nyt avattu. Käytiin sunnuntaina tekemässä Empun kanssa Oreniuksen kotiläksyjä. Kaupan päälle saatiin pieni sadekuuro. Tahvo liikkui ja hyppäsi hyvin eikä edes vesisade haitannut. Alkaako siitä tosiaan kuoriutua agikoira, joka menee säässä kuin säässä? Jokatapauksessa saatiin hyviä pätkiä aikaiseksi.
Lyyti pääsi ekaa kertaa treenaamaan leikkauksen jälkeen, nyt kun leikkauksesta on kulunut kuukausi. Sitä sitten ei napannut pätkääkään. Se oli täysin sitä mieltä,että kaikki täytyy aloittaa alusta ja muistutellaans nyt hiukkasen pidempään,mitä tämä agility oikein on. Maalla kun sai nakkeja ihan muutenkin, ei tarvinnut esteiden yli hyppiä. Taidan jokatapauksessa käyttää Lyytinkin fyssarilla tai osteopaatilla ennenkuin aletaan kunnolla treenata, ettei leikkauksen jälkeen ole tullut mitään jumeja.
En yleensä harrasta sellaista, että vaihdetaan fyssaria tai osteopaattia tämän tuosta. Koirillekin kivempi että tottuvat jonkun ihmisen käsittelyyn ja sitten taas se toinen tietää meidän taustat paremmin. Eilen tehtiin kuitenkin poikkeus, kun päätin että täytyyhän meidän opetella uuden asuinalueen “lähitarjontaa”. Ajeltiin Anna Hammarenin käsittelyyn (josta olen kuullut paljon hyvää), jotta tiedän mikä on tilanne ennen tulevaa FitDog leiriä. Ei Tahvo ihan kymmenen pisteen koira ollut. Lavoissa oli kireyttä, samoin kylkiluissa, toinen polvi nousi korkeammalle kuin toinen. Ensiksi Tahvo istui, sitten se seisoi ja yhtäkkiä se oli sitä mieltä että hän kyllä voi ihan oma aloitteisesti pistää tähän matolle maaten kyljelleen, kun sillä lailla häntä on ennenkin hoidettu. Ja mä en joutunut missään vaiheessa pitämään edes koirasta kiinni. Käsittelyn jälkeen oli taas varsin tyytyväinen koira joka venytteli pitkään ja hartaasti ja Anna näytti miten joustavaksi selkä saatiin ja jalatkin venyi ja nousi aivan erilailla kuin aluksi. Kuukauden päästä mennään uudestaan.
Loppuviikko on ihan hullu treenien osalta. Kotopuolessa alkaa kaikki olla nyt hyvin, sitä ei tarvitse enää murehtia. Lisäksi muutto alkaa olla jo selvästi paremmalla puolella. Stressi alkaa hellittää, odotan vain sitä maailmanluokan migreeniä mikä yleensä tulee aina, mutta nyt tuntuu että flunssan oireet alkaa nostaa päätään. Lämmintä mehua kitusiin ja jospa tämä tästä hellittäisi ja loppuviikosta pääsisi juoksemaan niin ettei tunnu siltä että hengästyy pienemmästäkin rasituksesta.

Turnausväsymystä

fotor_WP_20150502_09_10_04_Pro

Koirat on olleet viikon maalla, jotta me on saatu rauhassa tehdä muuttoa pois putkirempan alta. Hyvin nopeasti huomasi, kuinka rutinoitunut sitä on tähän koira-arkeen: Kyllä mun on pakko mennä töiden jälkeen suoraan kotiin. Miksi? Ai niin.Eihän siellä olekaan ketään odottamassa. Kun oltiin koko pitkä ilta oltu tekemässä muuttoa Lauttasaaressa, oli huono omatunto kun on ollut niin pitkän ajan pois kotoa.Miksi? Ai niin eihän siellä ketään ole odottamassa. Vaikka kuinka väsytti aamulla tai illalla,niin päällimmäisenä ajatuksena oli,että pitää vielä lähteä lenkille. Miksi? Ai niin. Ei tarvitse.
Vaikka viikon loma koirille ei ollut mulle varsinaisesti lomaa, niin hyvää teki silti. On vähän sellainen olo,että käy agility-ylikierroksilla. Viikko ei tainnut silti riittää sen pyörän pysäyttämiseen. Koko ajan on pakonomainen tarve suunnitella treenejä, miettiä kisoja tms. Nyt on vähän niin kuin turnausväsymys. Enää kaksi leiriä FitDogia jäljellä, puoltoista kuukautta niin on SM-kisat. Sitten on varmaan takki ihan totaalisen tyhjä, mutta sitten saa ollakin. Sitten pidetään ihan kunnon loma ja mietitään mitä jatkossa tehdään vai tehdäänkö mitään. Mutta ei kai tämä saisi tältä nyt tuntua? Nythän pitäisi olla aivan into piukassa, säätämässä hienosäätöä että SM-kisoissa voisi antaa parastaan.
Itse kun en halua karsia mitään sovituista treeneistä pois,niin keksin sitten toisen keinon: autohuolto. Voi olla että auto jää korjaamolle yli viikonlopun enkä kyllä aio ottaa vara-autoa tilalle. Ainakin siis yksi viikonloppu turvattu että en pääse kisoihin enkä treeneihin 🙂 Tahvo menee myös huoltoon: aina sekä ennen että jälkeen FitDog leirin se pääsee joko fyssarin tai osteopaatin käsittelyyn,joten se saa aina ihan varmasti tarpeeksi lepoa. Huomaan,että putkikolarin aiheuttama jumi kummittelee edelleen mun päässä. Tarkkailen koko ajan,miten Tahvo käyttää oikeaa puoltaan, siksi noi sovitut Tahvon käsittelykerrat hoitaa myös mun päätä. En vaan kestä ajatusta että vaadin sitä antamaan kaiken irti itsestään jos toinen on jumissa ja kipeä.Ei. Tätä tehdään kuitenkin koiran ehdoilla.
Täällä maalla koirat on päässeet juoksemaan enemmän vapaana kuin hihnassa. Tänään aamulla katselin niiden menoa metsälenkillä. Kuinka lujaa ne juoksi ja kuinka ketterästi ne meni pitkin pitkospuita, hyppäsivät yli puunrunkojen ja pomppivat mättäillä. Mun suurin huolenaiheeni oli että kunpa ne ei taas keksis sitä mäyränkoloa ja jos keksiikin niin eivät menisi niin syvälle että mäyrä hermostuu. Se tuntui paljon mukavammalta kuin se, että miten Tahvo hyppää renkaan, okserin tai 65 rimat 🙂
Eilen oli Seinäjoella KV-agilitykisat. Sinne lähteminen tuntui maailman typerimmältä ajatukselta. Mieluummin olisin lähtenyt metsälenkille ja mökille saunaan. Ennen lähtöä laitoin takapihalle okserin (kyllä.Isä on askarrellut pari estettä), joka sujui hyvin ja ajattelin että nämä startit otetaan treenin kannalta. Eka rata oli hypäri ja tuomarina joku ulkomaalainen (virolainen), etenemän piti olla 4m/s jotta pääsisi ihanneaikaan.Jep. Tämä rata menisi treenistä. Itseasiassa se meni paljon paremmin kuin oletin. Pituus näytti aaltolaivalta mutta sen kanssa ei mitään ongelmaa, muuri näytti hurjan korkealta, ei ongelmaa. keppien jälkeen vaan en ollut tarpeeksi skarppina joten Tahvo hyppäsi hypyn väärästä suunnasta ja HYL. Sen jälkeen vielä Tahvo karkasi putkeen, jota en osannut edes varoa. MUTTA radalla oli okseri. Ja se sujui hyvin. Olin enemmän kuin tyytyväinen.
Toka rata oli agilityrata ja tuomarina Savioja. Rimat 65 (Saana nielaisee muutaman ylimääräisen kerran) ja päättää että perhana nyt me kokeillaan ja tehdään ainakin parhaamme. Heti rataan tutustumisen jälkeen juoksin hallin taakse lämppäalueelle. Nostin kolme rimaa 65:een, viisto hyppy, suora ja takaakierto. Mies mun takana seuraa, mitä ihmettä häärään. Tahvo hyppää hypyt ongelmitta, sairas kehuminen ja paljon palkkaa ja pois lämppäalueelta. Mies nauraa ja sanoo,että taisi kivi tipahtaa pois sydämeltä. Kyllä.Me kun ei olla montaa kertaa 65 rimoja hypätty ja ne näyttää kohtuuttoman korkealta. Päätän antaa Tahvolle tilaa mutta myös joissain kohdin näyttää,mistä ponnistaa. Pari kertaa radan aikana tuntui että Tahvo karkaa selän takaa, taisin osua Tahvoa partaan:ei kun me mennään tonne! Onneksi tuomari ei nähnyt 🙂 A:n alastulolta rv5 muuten rimat pysyi ylhäällä. Fiilis oli vähintäänkin sama kuin me oltais tehty jäätävän hyvä nollatulos.

Vielä vuosi sitten tämä ei ollut mahdollista. Nyt Tahvo osaa hypätä paremmin ja käyttää kroppaansa paremmin. Kyllä tämä tästä!