I´ve got sunshine in my pocket

Meillä on alkanut hampaiden vaihto viikot. Tico oli taas Jennalla hoidossa ja Jenna oli säikähtänyt että nyt tuo pentu kuolee tyyliin epilepsia kohtaukseen. Oli kuulemma tullut verta suusta, koira oli aukonut suutaan mutta ei antanut katsoa, mikä on hätänä. Sitten se oli sylkäissyt ison poskihampaan ulos. Sama operaatio tapahtui meillä kotona yksi ilta kun katseltiin jalkapalloa. Ticon naama vääntyi kuin Jim Carreylla. Onneksi Jenna oli jo varoitellut meitä 🙂
Eilen treffattiin toisia pentuja, Ceraa ja Tempoa. Pentutreffit on oivallinen paikka oppia myös kaikkea muuta hyödyllistä. Kuulin vinkkejä korvien teippaukseen ja opin myös että korvat menevät huonoon asentoon juuri samaan aikaan kun hampaat alkaa vaihtua. Mä meinaan jo ehdin huokaista helpotuksesta että Ticon korvat taitaa olla luonnonkauniit, mutta vielä mitä! Nyt ne sojottaa kuin helikopterin roottorit. Eli myös Tico sai teipit korviinsa.

Kaikki kuvat ©Ida Alexandersson

Tällä viikolla käytiin myös ekaa kertaa Vappu Alatalon hyppytekniikka yksärillä. Kylläpä mua jännitti, pelkäsin Vapun tuomiota. Itselle tärkeää että Tico saisi hyvän pohjan hypyille ennenkuin varsinaisesti edes aletaan harjoitella rimojen kanssa. Vaikka ländereillä yleisesti ottaen on huomattavan paljon paremmat lähtökohdat hyppytekniikkaan, niin haluan edetä varman päälle.
Ensiksi tehtiin perussarjaa. Pumppereiden etäisyyttä piti heti kasvattaa, kun Tico ottaa niin pitkiä askeleita-kuulemma samanlainen kuin siskonsa. Mulla oli varmaan silmät kiinni kun päästin ekaa kertaa Ticon hyppäämään sarjaa. Ja silmät kuin lautaset kun kuulin Vapun kommentin: Täydellistä!Toinen treeni mitä me tehtiin, oli taipumisen alkeet. Kotiläksyksi sain vapautuksen harjoittelun niin ettei Tico paina eteenpäin vaan paino on tasaisesti.
Seuraava yksäri on varattu elokuun alkuun ja tässä välissä on lupa harjoitella perussarjaa, kasvavaa etäisyyttä ja taipumisen alkeita vain kerran. Kuulemma pentu ei tarvitse hyppytekniikka treeniä useammin kuin kerran kuussa.
hyppytekniikka

Perussarjassa etäisyys oli 4.5-5 f (jalkaa), kasvavassa etäisyydessä etäisyyttä kasvatetaan aina yhden jalan verran. Taipumisharjoitteessa etäisyys on sama kuin perussarjassa.
Ja näitä harjoitteita tosiaan tehtiin pumppereiden avulla eikä siivekkeitä ollut kuin siellä täällä, jotta pentu tottuu siivekkeisiin.
Vappu tykkäsi todella paljon Ticosta. Hyppytekniikassa ei ollut moitittavaa, Tico teki hyvällä asenteella. Jämäkkä, hyvänoloinen pentu- se oli Vapun arvio.

Tico treffasi myös veljensä Hessun. Pojat pääsivät vähän riehumaan ja treenaamaan. Ovat kuin identtiset kaksoset, mutta Tico on kaksi kertaa karvaisempi ja epäsiistimmän näköinen 😀
Kukaan ei varmaan heti uskoisi, mutta agilityn lisäksi treenailtiin näyttelykäyttäytymistä.Kyllä! Me! Ticohan oli luonnon lahjakkuus, handleri tarvitsee rutosti treeniä jos aikoo kehään uskaltaa. Mutta ehkä me Outin kanssa uskalletaan yhdessä. Näyttelyitä voisi kuikuilla varovasti kunhan nuo ropellikorvet saataisiin aisoihin. Mutta kylläpä on mukavaa olla tekemisissä Ticon sisarusten ja omistajien kanssa!

fotor_(40)

Ja olen kyllä niin valtavan onnellinen tuosta “katukoirasta” Kaikki muutkin rakastuvat Ticoon, enkä kyllä ihmettele. Kertakaikkisen valoisa luonne jonka kanssa on aina niin hauskaa ja kivaa hääräillä ❤

 

Tahvon eläkejuhlat

Joskus tammikuun jälkeen tulee heti kesäkuu. Niin kävi tänä vuonna. Tahvon viimeinen nollatulos on tammikuulta. Siitä on liian pitkä aika. Kyllä me ollaan kisattu, mutta ei tarpeeksi paljoa. Ei vain ole ollut aikaa eikä energiaa.
Maanantaina mentiin Kirkkonummelle kisoihin. En tiennyt kisoihin ilmottautuessani että se on viimeinen tilaisuus saada puuttuva nollatulos kasaan. Tiesin vain,että nämä saattavat olla Tahvon viimeiset kisat. Tavoite oli mennä rennolla otteella, pitää kivaa eikä yrittää liikaa. Mies oli toista kertaa ikinä seuraamassa kisoja. Halusi tulla mukaan, kun tilanne oli ikäänkuin play-off. Hän sai kyllä hyvin pidettyä mun ajatukset jossain ihan muualla, mutta lopulta antoi kyllä aikaa ja tilaa rauhoittua ja keskittyä.
Ekalla radalla Tahvolla oli kiire lähteä. Tiesi kyllä itsekin että nyt tuli hätiköityä lähdössä ja tiputti ekan riman. Muuten rata sujuikin ihan ongelmitta, mutta rv 5 ja 0.5 s yliaikaa. Mutta meno oli sujuvaa, se riitti minulle.
Toisella radalla Tahvo kaahaili kolme tai neljä kertaa ylimääräisiä putkia. Ehkä näin oli tarkoitettu. Agilitytreenien alkuaikoina Tahvolla oli tapana rallatella ympäri kenttää, nyt Tahvo teki oman mieleisensä agilityradan. Ei muuta kuin kamalasti kehuja ja palkkaa. Puoliso nauroi maaliviivan takana vedet silmissä ja sanoi,että jos mahdollista niin Tahvo nauroi. Kuulemma näki, että meillä oli kivaa yhdessä. Paras palaute ikinä.
Niin loppui Tahvon agilityura. Lähes päivälleen neljä vuotta sitten aloitettiin kisaura Kirkkonummella, nyt ympyrä sulkeutui samaan paikkaan.
Tässä välissä on opittu ihan valtavan paljon.Tässä video ekoista kisoista:

Viimeisistä kisoista ei ole videota, mutta tässä video toiseksi viimeisistä kisoista meidän omalta kentältä. Sieltäkin rimavitonen.

Kotiin päästyäni vaan vollotin. En minä ollut surullinen siitä ettei me päästy SM-kisoihin,vaan siitä kuinka ikävä mun tulee meidän yhteisiä aksahetkiä. On vaikea ajatella agilityä ilman Tahvoa. Ja se on hyvin itsekästä, minä sitä kaipaan, en usko että Tahvo kaipaa. Se on aivan yhtä onnellinen kun saa juosta pelloilla ja metsissä, uida ja syödä lihapullia.
Tahvo on ollut mun paras opettaja, ei pelkästään agilityssä vaan monessa muussakin. Ja olen hurjan iloinen siitä,että se saa jäädä eläkkeelle täysin terveenä ❤