Case Lyyti

Vetää melko hiljaiseksi lukea edellistä päivitystä Lyytin agilitykisoista. Siinä saattoi hyvinkin käydä niin että ne oli Lyytin viimeiset agiliitelyt. Yhtälailla edellisviikolla sanoin tokotreeneissä että alan opetella alo-luokan liikkeitä ihan huolella ja että me tähdätään kyllä kisoihin.Kaikki tuo tuntuu nyt toissijaiselta, kunhan koira saadaan kuntoon.
Pari viikkoa sitten oltiin maalla mun vanhempien luona. Koirat herätti aikaisin, niinkuin aina, koska ovat innoissaan että pääsevät ulos juoksemaan. Päätin lähteä meille tutulle luontopolulle lenkille, jotta äiti saa nukkua rauhassa.
Koirat olivat saaneet jo lenkillä purettua pahimmat kierroksensa, kaikki kulkivat ihan rauhassa, ei riehumista, ei tönimistä, kun jostain syystä Lyyti poikkesi polulta ja kuului vinkaisu ja Lyyti istui paikallaan ja jalka vuoti verta.Paljon. Lyyti ei suostunut ottamaan askeltakaan, joten mun ei auttanut muu kuin nostaa Lyyti syliin ja lähteä kävelemään autoa kohden, jonne matkaa oli toista kilometriä. Otin sukat jalastani ja laitoin toisen tupoksi ja toisen siteeksi jalan ympärille. Onneksi on kiltit ja tottelevaiset toiset koirat, joten Tahvon ja Ticon kanssa ei ollut mitään ongelmaa kun siellä kannoin Lyytiä pois metsästä ja välillä piti kiipeillä kaatuneiden puiden yli. Jälestä päin tajusin että mun kädet ja selkä oli ihan krampissa, mutta ei sitä silloin tajunnut.
Soitin vanhemmille, että nyt kestää hetken, Lyyti on loukannut itsensä joten ei päästä kotiin ihan niin nopeasti. Isä oli meitä pihassa vastassa ja äiti kauhuissaan kun mun naama ja vaatteet oli ihan veressä. Soitin Ähtärin kunnan eläinlääkärille joka sattumalta oli päivystysvuorossa, mutta päivysti vain suureläimiä. Sanoin että Lyyti on loukannut jalkansa niin että luu näkyy. Ell lupasi hyvää hyvyyttään katsoa Lyytin jalan, mutta oli just menossa auttamaan vasikan synnytyksessä, joten me jäätiin kotiin odottamaan,että eläinlääkäri soittaa takaisin että on tullut keikaltaan. Meni puoltoista tuntia ja saatiin puhelinsoitto,että nyt hän voi katsoa Lyytin ja niin me lähdettiin äidin kanssa ajelemaan eläinlääkärin vastaanotolle. Pyysin äidin mukaan toiseksi korvaksi, koska tiesin jo etten ole ihan kauhean vastaanottavainen.
Lyyti rauhoitettiin, saatiin haava paljaaksi, äiti oli eläinlääkärin apulaisena ja sitten alkoi karu totuus paljastua. Eläinlääkäri manasi,että haava tosiaan on niin syvä, että luu näkyy. Sanoi suoraan,että olin ollut puhelimessa niin rauhallinen,että hän ei ollut uskonut minua. Oli ajatellut ennakkoon että haava vaan liimataan kiinni ja ei muuta kuin koira kotiin. Siinä kun saatiin haavaa siistittyä, putkahti esille katkennut jänne. Tässä vaiheessa ell pyyhki jo hikeä otsaltaan. Tämä ei ollut enää ollenkaan hänen erikoisalaansa. Äidin avustamana haavaa avattiin lisää alaspäin ja kaivettiin jänteen toista päätä esille. Eläinlääkäri ei tietenkään voinut taata yhtään mitään, onnistuuko operaatio vai ei, mutta yritettiin kuitenkin. Ihon sisäisiä tikkejä, tikkejä päälle, pehmusteita jalkaan, sidettä ja lastaa, vahvat kipulääkkeet ja antibiootit ja koira kotiin heräämään.
wp_20160827_11_40_27_pro

Lyytin herääminen kestikin sitten aikansa. Minä itkeä vollotan, käyn katsomassa että Lyyti hengittää ja vuoroin Tahvo ja vuoroin Tico käy pesemässä Lyytin korvia. Isälle koirat on jotenkin tosi tärkeitä eikä sekään suostunut lähtemään kotoa mihinkään. Isäkin itki-koville otti kaikille.
wp_20160827_13_10_52_pro
Mä en saanut mielestäni sitä, että mihin ihmeeseen Lyyti itsensä rikkoi. Mun oli vaan pakko päästä uudelleen samaan paikkaan tarkistamaan, onko siellä lasia tms ja jos olisi korjaisin sen pois ettei jatkossa kukaan muu vaan loukkaa itseään. Niin me lähdettiin äidin kanssa uudelleen metsään, tiesin tarkalleen missä Lyyti loukkasi itsensä. Ja vaikka kuinka aluetta haravoi, ei sieltä löytynyt yhtään mitään muuta kuin kivenkolo ja terävä kiven reuna. Eli Lyytin jalka on uponnut koloon ja kun se on nostanut jalan sieltä,niin reuna on leikannut jalan. Eipä ainakaan ollut mitään tai ketään, mitä voisi syyttää tapahtuneesta.
wp_20160827_15_51_03_pro

Jo seuraavana päivänä Lyyti oli jalkeilla ja varasi myös kipeään jalkaan. En vain tiennyt varaako se siihen vain sen takia,että siinä on lasta ja paksulti siteitä tukena. Mutta pikkuhiljaa se virkistyi ja tokeentui, oli selvästi kipeä mutta selvisi lääkkeiden avulla.
wp_20160828_12_22_23_proMaanantaina alkoi sitten puhelinralli ja soiteltiin useammalle eläinlääkäriasemalle ja eläinlääkärille. Saatiin neuvot ottaa side ja lasta pois ja katsoa missä kunnossa haava on. Ja tsekata onko mitään mahdollisuutta että jalka kantaa ilman lastaa. Samalla kerroin mitä Ähtärissä eläinlääkäri oli tehnyt ja saatiin palautetta että ollaan saatu kyllä paras mahdollinen ensiapu. Perjantaille saatiin sitten aika Mikael Moreliukselle, jonka oli tarkoitus katsoa jalan kunto ja jopa tarvittaessa leikata samoin tein,jos tarve vaatii.
Illalla avasin siteet ja yhtäkkiä Lyyti ottikin pari askelta,niin että kantoi painoaan myös vasemmalla etujalalla. Mä olin niin ihmeissäni ja onnellinen,että itkin. Olin niin huojentunut!

wp_20160829_18_12_16_pro
Maanantai yönä alkoi sitten reilu vuorokauden kestänyt painajainen. Lyyti alkoi tosi kivuliaaksi, oli rauhallinen vain kun lääkitys oli kunnolla päällä. Ei nukkunut yhtään, läähätti ja piippasi, ei suostunut menemään maaten vaan istui tai seisoi. Jalka turposi silmissä. Tiistaina otin lastan pois ja toivoin että pelkkä side tukisi jalkaa tarpeeksi. Samalla tunnustelin että jalka oli reilusti lämpimämpi kuin muut. Lyyti rauhoittui hieman kun sai lastan pois.Kaksi yötä valvottuamme soitin aamulla Mevettiin ja kerroin Lyyti oireista. Niillä puheilla luvattiin heti,että tullaan hoitamaan päivystyksenä. Mies oli onneksi kotona, joten hän lähti viemään Lyytiä vastaanotolle.
img-20160831-wa0002
Lyyti sai haava-alueelle laser-hoitoa,jolla turvotus saatiin tosi hyvin laskemaan. Samalla lääkäri oli testannut jalan toimivuuden ja totesi että jos lateraalinen ojentajajänne (niinkuin Ähtärin papereissa luki) on poikki,niin varpaat sojottavat (ylös,tai alas-en nyt muista), mutta Lyytin varpaat toimii. Näin ollen saatiin vihreää valoa sille, että operaatio Ähtärissä oli onnistunut. Lääkkeissä tai kuntoutusohjeissa ei ollut mitään korjattavaa, mitä oltiin Ähtäristä saatu. Mevetissä katsoivat,että Lyyti varaa painon jalalle, joten ottivat siteet kokonaan pois ja sanoivat ettei niitä tarvitse jatkossa käyttää. Sanoivat,että jos agilityura ei nyt se maailman tärkein asia ole,niin jalkaa on turha avata uudelleen vaan antaa koiran nyt rauhassa toipua. Siispä peruttiin perjantainen aika Mikael Moreliukselle.
Ja siitä lähtien me ollaan nukuttu yömme aivan rauhassa. Tikit otettiin pois 12 päivän jälkeen, haava on siisti, hieman turvotusta tikkien kohdalla mutta se nyt on varmasti aivan normaalia. Alkuun oli pakko edelleen pitää kauluria Lyytillä vaikka tikkejä ei enää ollutkaan, kun muuten sille iski kauhea nuolemisvimma. Nyt se on jo ollut ilman kauluriakin.
fotor_wp_20160909_21_46_23_pro
Lyytillä on nyt edessään vähintään neljä viikkoa hihnakävelyä. Lenkkejä on pikkuhiljaa pidennetty, mutta huomaa kyllä että koira väsyy välillä ja sitten jalka vaan tulee tietä pitkin kun ei oikein jaksa keskittyä jalan käyttöön. Alkuun Lyyti ei mennyt edes tienpientareelle nurmikolle. Jos jalka tipahti katukivetykseltä, Lyyti pelästyi toden teolla. Nyt se on jo suostunut kävellä nurmikolla ja epätasaisella alustalla. Saa nähdä saako tuota koiraa enää ikinä metsälenkille. Välillä Lyyti haluaisi jo kovasti leikkiä Ticon kanssa, mutta sitten tekee kipeää ja pitää ulahtaa kivusta.
Aikaa tämä projekti ottaa mutta tavoitteena olisi saada jalka edes siihen kuntoon,että voisi mennä vapaana lenkillä toisten koirien kanssa.Suhteellisen paljon on tullut valvottua ja itkettyä, mutta nyt on jo huomattavasti valoisammat näkymät.
Äitikin soitti viikolla ja kertoi että Ähtärin eläinlääkäri oli juossut kaupassa äidin perään ja kysellyt kuinka Lyyti jaksaa. Oli kuulemma miettinyt että soittaa mulle ja kysyy kuulumisia kun Lyyti oli jäänyt niin mieleen. Oli jännittänyt miten leikkaus on mennyt, onko Lyyti toipunut. Oli sanonut, että oli jännittänyt ihan kauheasti kun hänelle oli selvinnyt millaisessa jamassa Lyyti oli, mutta oli ajatellut että hänen on nyt vaan pakko tehdä jotain. Ajattelin kirjoitta eläinlääkärillekin sähköpostia ja kertoa kuulumisia. Ja ensi kerralla kun mennään maalle, saa eläinlääkäri Tarja Lyytiltä kukkia ❤
Ja kunhan neljä viikkoa on kulunut, me mennään Mevettiin kontrollikäynnille ja ihmetellään jatkohoito-ohjeita. Hyvä tästä vielä tulee.