Syyslomailua

Me tultiin koirien kanssa maalle viettämään syyslomaa. Ja mulla on aikeissa mennä tekemään peltojälkeä mökkimaisemiin. Kaikki tämä viime viikonlopusta innostuneena. Saas nähdä, pääseekö Tahvo ja Lyytikin kokeilemaan nenänkäyttöä.
Viime viikonloppu kului Ticon kanssa Pornaisissa peltojälkitreeneissä, minne kokoontui meille tuttua hepekon treeniporukkaa. Päivät oli pitkiä, mutta kului vauhdilla. Lauantai päivä aloitettiin teorialla ja sitten lähdettiin treenaamaan ja seuraamaan tietenkin myös toisten treenejä. Tykkään kyllä tosi paljon tosta hepekon treeniryhmä jaottelusta, kun samassa porukassa meitä on ihan vasta-alkajia ja sitten jo kokeneempia. Itse pystyy toisia seuraamalla oppia miten hommissa edetään ja kaikki on aina valmiina auttamaan ja neuvomaan jos ja kun itse on ihan “pihalla”.
Tätä aiemmin me oltiin tehty ns.makkarajälkeä joko hepekon treeneissä tai omatoimisesti meidän lähipuistossa yhteensä ehkä 5 kertaa. Mua jännitti, kuinka Tico malttaa keskittyä ja mitä kaikkea muuta mielenkiintoista pellolta tai sen ympäristöstä mahtaa löytyä.
Lauantaina tehtiin yksi suora (ennätyspitkä) jälki. Sen perusteella sunnuntain treenejä jatkettiin sillä että palkkausta maasta (eli ns.makkaraa joka meillä on kyllä natural menu nappulaa) vähennettiin huomattavasti ja nameja laitettiin vain harvakseltaan kasoiksi. Toiseen sunnuntain treeniin tehtiin jo kulmauksia/käännöksiä.
Tico teki tarkkaa työtä ja on kyllä elementissään jäljestäessään.
Raskasta hommaa tuo nenänkäyttö on,koska pieni etsijäkoira oli aivan sippi kun päästiin kotiin.

Tässä vielä kuvafiilistelyä viikonlopulta.

img_5947

Kuva Anni Heinilä

img_5950

Kuva Anni Heinilä

img_5951

Kuva Anni Heinilä

img_5994

Kuva Anni Heinilä

img_5995

Kuva Anni Heinilä

img_6000

Kuva Anni Heinilä

img_6001

Kuva Anni Heinilä

Avioero siivekkeistä

Viimeks ikinä on tullut päivitettyä Ticon kuulumisia tai tekemisiä. Lyytin jalkavamma on vienyt voiton kirjoittelussa. Me on käyty nyt Elinan pentuvalkkuryhmässä ja oon ostanu silloin tällöin vuoroja Jennan treeneihin Agility Akatemialle. Tänään päästiin pitkästä aikaa Jennan yksärille, kun viime kertainen vuoro piti myydä Lyytin jalan hoidon alta pois.
Vanha virsi, mutta sanonpa silti: Tajusin taas tänään kuinka onnekas olenkaan kun olen saanut tutustua Elinaan ja Jennaan. Edelleen olen sitä mieltä,että tämä kombo on niin täydellinen minulle tai meille Ticon kanssa. Ja onpa ollut erilaista,kun pentu on heti alusta asti opetettu tuollaisten pro-kouluttajien koutsaamana. Moni asia on opetettu mulle ihan alusta lähtien, teoriasta käytäntöön. Moni asia on mulle ihan uutta ja mun täytyy opetella esim.liikkumaan ja ennakoimaan ihan erilailla kuin ennen. Enää mä en saa olla naimisissa siivekkeiden ja rimojen kanssa.On otettava avioero, niinkuin Elina sanoi.
Tavallaan me on tehty kamalan paljon, tavallaan vähän. Mun on ollut ihan turha hinkkailla asioita, koska Tico oppii nopeasti, hämmästyttävän nopeasti. Tykkään ihan hirveästi siitä,kun siitä näkee kun se miettii et miten tää homma nyt hoidetaan kotiin. Välillä meillä on pätkiä ettei me tehdä yhtään mitään, silti kehitystä tapahtuu koko ajan.
On ollut hämmentävää huomata,että kun pohjat tekee hyvin ja huolella,niin yhtäkkiä koira osaakin jotain sellaista mitä et sen tiennyt osaavan ollenkaan. Tänään kokeiltiin takaakierto päällejuoksuja. Sieltähän se tuli, kyselemättä, mutta minä olin kyllä koko ajan myöhässä.
Tällä hetkellä nenä vie nuorta miestä välillä mennessään, mutta silti se haluaa tehdä mun kanssa.Yhdessä. Me ollaan nyt jo hyvä Tiimi.
Ja koska liian pitkän tauon jälkeen en jaksa kirjoitella mitä milloinkin on tehty, niin kertokoon videot puolestaan-sen verran mitä niitä on kuvailtu.

 

Akupunktiota

wp_20161016_10_46_50_proLyyti kävi eilen toistamiseen akupunktiossa. Vaikka ensimmäinen käyntikerta olikin jännittävä, niin ei se kaiketi kauhean epämiellyttävä ollut, sillä Lyyti veti sisälle hoitotiloihin täyttä häkää. Laura oli katsonut onnettomuuspäivästä, että jalkaa pitäisi hoitaa varpaista. Helpommin sanottu kuin tehty- Lyyti ei edelleenkään anna kenenkään muun kuin minun koskea jalkoihinsa. Oikealle takajalkaan sisäpuolelle saatiin sentään neula pistettyä, muuten hoidettiin pään kautta ja selästä.
Nyt pysyi jo neulatkin paremmin paikallaan, eikä kimpoilleet itsestään pois niinkuin viimeksi.Muuten jumit oli hellittäneet, selkä vähän vielä oireili.
Olen kiinnittänyt huomiota siihen,että Lyyti vetää vasenta etujalkaansa lättään. Olen miettinyt, kuinka nopeasti se kehittää itselleen nivelrikon tuota menoa. Laura kiinnitti samaan asiaan huomiota. Oma olo helpotti heti,etten ole ihan vainoharhainen ja kaheli, kuvittelen vain omiani 🙂 Nyt katsotaan,miten jalan asento kehittyy. Jokatapauksessa uskon,että akupunktiosta on hyvä apu Lyytille.
Lyytin takajalat on aina välillä tärisseet ihan pennusta lähtien. Olen sitä joskus ennenkin ihmetellyt. Se tekee sitä kotonakin,joten tilanne ei vaikuta siihen,onko se jännittynyt, hermostunut, innoissaan. Nyt jalat lähti taas tärisemään niin että Laura huomasi sen ja sanoi,että se johtuu munuaisista. Vaiva voi kuulemma edetä niin että se alkaa jo haitata koiraakin. Tämä kaikki on kuulemma hoidettavissa.
Tällä kertaa Lyyti nukkui rauhallisesti yön ja hoidon jälkeisenä päivänä on vaikuttanut olevan todella tyytyväinen ja rauhallinen. Minä tykkään. Parasta Lyytiä luonteen puolesta ikinä ❤ Kunpa vaan olisin ymmärtänyt “hoitaa” Lyytiä jo aiemmin. Ajattelin aina,ettei se mitään tarvitse, kun osasi käyttää agilityä harrastaessa kroppaansa niin ettei mennyt jumiin.
Puolentoista viikon päästä uusiksi.

Eläkeläiskoiran koiranpäivät

Tahvo täytti torstaina kahdeksan vuotta. Nyt se on sitten virallisesti veteraani,vaikka meidän laumassa se vetää leikkisyydellään kärkisijoja.
Luin viikolla artikkelin, jossa oli listattu asioita, joista tietää että koira voi hyvin tai että se ei ole jumissa. Juurikin tuo leikkisyys tuotiin artikkelissa esille. Pysähdyin miettimään asiaa. Tahvo on ollut aina leikkisä, ainakin hiukan tosikon Lyytin rinnalla. Nyt kun Tahvo ja Tico on hitsautuneet ihan yhteen, ne ei lopeta leikkimistä. Kumpi tahansa haastaakaan leikkimään, toinen on aina valmiina ja sitten sitä leikitään ja painitaan niin kauan että kieli roikkuu vyön alla. Enkä minä sitä malta lopettaa-sitä on kiva seurata,vaikka sitten matot olisivatkin ikuisesti rullalla.
Kesällä kun Tahvo kisasi viimeiset kisansa, se tuntui jotenkin niin pahalta,ettei siitä voinut oikein edes puhua ilman, että silmät kostuu.Ajatus siitä,ettei me yhdessä enää juostaisi agilityratoja, tuntui niin lohduttomalta. Me oltiin hyvä pari. Tunsin kuitenkin itseni ja päätin että jos lopetetaan niin sitten lopetetaan kokonaan.Ei mitään “eläkeläistreenejä” tai möllikisoja tai yhtään mitään tai kohta me ollaan taas kisaamassa. Nyt vasta tajuan,että tuo kaikki oli tosi itsekästä. Ei Tahvo agilityä kaipaa. Minä kaipasin.Silti olen todella tyytyväinen päätökseeni lopettaa agility Tahvon kanssa.
Nyt olen entistä enemmän panostanut siihen,että se pääsee juoksemaan vapaana metsälenkkejä. Sitä se rakastaa. Se tuntee kaikki pienet hiekkatiet ja auton takaosassa alkaa armoton huuto kun se tietää,että pian se pääsee metsälenkille. Tahvo liikkuu paremmin kuin aikoihin, se voi hyvin. Sen näkee siitä koirasta, kuinka iloinen ja elinvoimainen se on!

wp_20160910_13_20_01_pro

Toinen asia, missä Tahvo on kunnostautunut on naapurin koirien kanssa seurustelu. Vallilan vehnät on kokoontuneet nyt tiiviiseen tahtiin. Tahvo ei ole koskaan ollut varsinainen koirapuisto koira. Se ei liiku koirapuistoissa oikein mihinkään. Mutta kun me treffataan lähialueiden nurmikentillä, niin Tahvokin intoutuu leikkimään ja juoksemaan. img-20161005-wa0003

wp_20161004_17_43_10_pro

Se on myös jännä juttu, miten nopeasti asioita unohtaa.Nyt kun noita Ticon treenejä on vedetty 10cm rimoilla, niin kauhistelin kaikkia estekorkeuksia, mitä näin maksiradalla treeneissä. Mietin,että mä oon ollut hullu kun oon noita tehnyt Tahvon kanssa. Vähitellen sitä tosiaan alkaa ymmärtää, kuinka kamalan koville tuo koira on joutunut. Juu, kyllä se agilityä rakasti, ja kyllä sitä hoidettiinkin, mutta kyllä kai tuon rakenteen omaavalle koiralle voisi jotain helpompaakin keksiä. Tico on antanut näihin juttuihin paljon perspektiiviä, kun on koira jonka rakenne ja kaikki soveltuu paljon paremmin agilityn harrastamiseen.

Tahvo on nyt muutaman kerran tehnyt hyppytekniikkaa “salitreeninä”. Se käy Ticon kanssa niin helposti, kun molemmilla on samat etäisyydet harjotteissa. Saa toinen aina huilata sen hetken,kun toinen treenaa. Eipä siinä mitään, mutta eläkeläisellä on paras hyppytekniikka kuin ikinä ennen! Perussarjassa selkä ei mennyt ollenkaan notkolle, ei hakemista, laukat keskelle estevälejä -täydellisyyttä Tahvolle. Myös taipumiset molemmin puolin sujui kuin vettä vaan. Tahvolla oli kauheat kierrokset kun pääsi tekemään eikä mitään paineita. Näitä jatketaan aina silloin tällöin. Olkoon se sitten sitä meidän eläkeläisagilityä.

 


Kotona me ollaan edelleen tehty dobo-jumppaa ja sellaista hääräilyä. Dobo pallon nähdessäänkin, Tahvo alkaa piippaamaan malttamattomana. Kiva sen kans on hääräillä ja tuon koiran kanssa me ollaan niin yhtä,että tiedetään toisemme puolesta sanasta. Äärettömän rakas karvaturpa, jota on odotettu ja josta on haaveiltu niin kauan. Ja koira joka tuo niin suunnattomasti iloa ❤

Lyytin kuulumisia ja mitäs sitten?

Joskus muinoin koirarotua valitessani halusin terrierin, koska niillä on luonnetta. Tällä hetkellä en ole ihan niin varma, olisiko tuollainen luonteen lujuus sittenkään ihan tarpeen. Lyyti on sitkeä sissi. Nyt on kulunut 5 viikkoa Lyytin onnettomuudesta. Viime viikonloppuna Lyyti pääsi ensimmäistä kertaa neljään viikkoon kulkemaan vapaana. Se meni reippaasti metsätielläkin, ei näyttänyt pelkäävän niin ettei viime kertaisesta  metsälenkistä jäänyt ainakaan mitään traumoja. Alkuun se meni vain omaan tahtiinsa, antoi Tahvon ja Ticon juosta ja leikkiä omiaan. Seuraavana päivänä se innostui jo itsekin menemään mukaan toisten vauhtiin. Katson silti tarkkaan, ettei toiset töni sitä tai ettei ne innostu liikaa riehumaan. Vaikka ulospäin mikään ei näyttänyt liian raskaalta, taisi se sitä  kuitenkin olla sekä fyysisesti että psyykkisesti. Lenkin jälkeen Lyyti ei halunnut kiivetä rappusia, tai se ei pystynyt/jaksanut kun jalat vaan tärisivät niin kovin. Olisi ehkä  hiukan helpompaa tämä kuntouttaminen, jos Lyyti näyttäisi herkemmin että nyt sattuu tai väsyttää.

wp_20160924_19_16_55_pro
Pari viikkoa sitten Petriina kävi hieromassa sekä Lyytin että Ticon. Lyyti oli odotetusti jumissa etenkin oikealta puolelta, mutta vastasi hyvin hierontaan. Petriina sai ihmeen hyvin käsiteltyä Lyytin. Sen ilmeestä huomasi,että sitä jännitti, mutta kun hieroja oli jo niin tuttu,niin Lyyti vaan päätti luottaa Petriinaan. Kipeään jalkaan ei sentään saanut koskea, mutta muuten kyllä. Seuraava hieronta-aika on taas  varattava aika piakkoin.
Siinä samalla pähkäiltiin,mitä kaikkea Lyytin kanssa on nyt järkevää tehdä ja mitä ei. Jalkaa on hoidettava, se on selvä ja se vie aikaa – kauan.Mulle ei riitä se,että Lyyti käyttää jalkaansa-sitähän se tekee jo nyt. Mä haluan,että se on kivuton ja pystyy väsymättä tekemään metsälenkkejä muun lauman kanssa. Syksyn ja talven aikana meitä tullaan varmaan taas näkemään useammin uimassa, se tekee ainakin jalalle hyvää. Talvikaudelle suunnitellut tokotreenit peruin nyt kokonaan. Katsotaan nyt rauhassa, että saadaan jalka siihen kuntoon,että se kestää rasitusta.

131188389511433518
Keskiviikkona käytiin sitten Lyytin kanssa ekaa kertaa akupunktiossa. Sehän nyt on sellaista poppamiehen hommaa,että toiset uskoo toiset ei. Itse oon saanut siitä apua ja toimi myös Tahvolla joten halusin ehdottomasti kokeilla myös Lyytillä. Niinpä me ajeltiin Järvenpäähän Laura Merkkiniemen hoitoon. Laura selitti todella tarkkaan, mitä tehdään ja miksi. Meniköhän se nyt sitten niin,että jännevammoissa hoidetaan kipua sapen kautta. Laurakin huomasi,että Lyyti on ihan jumissa oikealta puolelta. Kysyi, milloin meillä on seuraava hieronta-aika, koska olisi mielenkiintoista hänen kannaltaan tietää, vaikuttaako akupunktio näihin jumeihin. Akupunktio neuloja yritettiin laittaa takajalkoihin, mutta se ei vaan kertakaikkiaan onnistunut. Vaikka Lyyti oli lopulta ihan paikallaankin,niin neulat vaan kimposivat pois. Siellä sitten etsittiin neuloja lattialta ja omista vaatteista ja jaloista. Lopulta Laura luovutti ja laittoi neulat selkään, jolloin hoito kuulemma vaikuttaa mutta on hellävaraisempaa. Etujalkoihin, kyynärpäihin Lyyti antoi laittaa neulat ihan ongelmitta. Kyllähän Lyyti siinä vähän pyöritteli silmiään ja ihmetteli että mitä tämä nyt on. Lopulta kuitenkin rauhottui todella hyvin ja haukotteli maireasti. Hoito kesti vajaa 20 minuuttia.
Varattiin seuraava hoito aika kahden viikon päähän, koska yhden hoidon vaikutus on kuulemma n.10 päivää.
Laura kysyi,että jos Lyyti olisi ihminen, niin olisiko se poliisi. Sanoin, että kyllä! Mehän kutsutaan sitä järjestyspoliisiksi. Lyyti on sääntöjen ja järjestyksen koira. Aina tarkkailemassa, jos jossain tapahtuu jotain. Lyytin energiakentässä oli kuulemma paljon metallia-se tekee Lyytistä levottoman tarkkailijan. Laura pyysi seuraamaan, muuttuuko kenties Lyytin käytös akupunktiohoitojen jälkeen.
Ensimmäisenä yönä akupunktion jälkeen Lyyti oli tosi levoton, mietin oliko koko hommassa mitään järkeä. Seuraavana päivänä Lyyti oli paljon rauhallisempi, käytti silloin ja käyttää edelleen jalkaansa kevyemmin. Ei akupunktio ihan metsään voinut mennä.
Kaikki tämä Lyytin hoitaminen on pistänyt miettimään vähän muutakin koirien käytöksessä. Muistin ystäväni puheet koirasta, joka haukkui kotona yksin ollessaan, mutta epätoivottu käytös oli loppunut, kun koiran kanssa oli lopetettu agilityn harrastaminen. Silloin kun Lyyti oli tiineenä ja nyt kun sen jalka oli romuna, sen käytös ulkona toisia koiria kohtaan oli aivan erilaista kuin normaalisti. Ja ymmärtäähän sen – kai koirakin tajuaa että nyt on parempi olla riekkumatta kun kunto on sellainen,ettei tässä vastaan tapella tai pakoon juosta. Mutta nyt Lyytin käytös on jatkunut. On tullut tilanteita, joissa aikaisemmin olisi totaali kuppi nurin, mutta nyt se vaan katsoo minuun päin tai kääntää vaan katseen pois vastaan tulevasta koirasta. Joskus saattaa kuulua PÖH ja sitten jatketaan matkaa hiljaa eteenpäin.
Aloin miettiä tuota agilityn vaikutusta Lyytiin ja sen käytökseen. Sillä kun ei varsinaisesti ole sitä synnynnäistä moottoria kyseistä lajia kohtaan, mä olen tehnyt kaikkeni hetsatakseni sitä ja saadakseni sen “etenemään raivokkaasti” agilityradalla. Luuleeko Lyyti,että mä vaadin siltä koko ajan sitä tsäpäkkyyttä? että sen pitäisi aina olla tuli perseen alla? Aiheutanko mä itse sille sen,että se on vähän sellainen jännittäjä, hermostunut tarkkailija? Ja ei. Lyyti ei ole tällä hetkellä mitenkään masentuneen oloinen. Ihan yhtä lailla se edelleen ilmoittelee, jos kaipaa tekemistä. Meidän tekeminen nyt vaan on ollut muutamia rauhallisia toistoja tokoliikkeitä viereisellä hiekkakentällä ja Lyyti on ollut todella kuuliainen ja tyytyväinen. Väkisinkin tulee mieleen, että onko agility sittenkään kaikkia koiria varten? Mä olen hurjan paljon tyytyväisempi tähän tilanteeseen tälläisen Lyytin kanssa ❤