Mökillä ja näyttelyissä

Viikonloppu kului Yläneen maisemissa mökillä.
Koiratkin pääsivät aloittamaan uimakautensa. Teki kyllä hyvää vaan olla ja relata. Ei pahemmin tehty edes lenkkejä, kun koirat oli koko päivän ulkona ja uivat rannassa, niin niille riitti pihassa touhuilu päivän aktiviteetiksi.Onneksi näitä viikonloppuja on vielä luvassa lisää tälle kesälle ja juuri tän takia mä en ole koskaan tykännyt esim.kisata paljoa kesän aikana.
Koska mä en ikinä saa aikaiseksi tehdä mitään hyvissä ajoin, niin eilen sitten otin aurinkoa ja siistin Ticoa samaan aikaan. Mökkinaapurit saattoi hiukan ihmetellä kun meikäläinen siirtyy kuin aurinkokello koira mukana ja lopulta haravoin karvoja pitkin pihamaata. Mutta mitäs sen on väliä. Ihan hyvä siitä tuli 🙂
IMG_20170609_220057_1_resized_20170611_063642408IMG_20170609_225743_resized_20170611_063642901

Tänään sit startattiin päivällä Mynämäelle ryhmänäyttelyihin. Aikatauluista oli jo tiedossa, ettei meidän kehä ala ennen klo 13:30, mutta paikalla piti olla kuitenkin viimeistään klo 12. Odottaminen ei ole mun juttu, eikä näytä olevan Ticonkaan. Onneksi siinä urheilukentän vieressä oli pururata, jossa käytiin pariinkin otteeseen lenkillä ja sain lämmiteltyä Ticon ihan hyvin. Kyllä mä siellä näyttelyissä taas katselin kun eräätkin kantaa koiraansa ettei se vaan likastu tai ruoho tartu tassuihin ja Tico sutii pururadalla menemään, mutta se on rodunvalintakysymys kun on luonnostaan tollasen katukoiran näköinen piski 🙂
Tuomarina Ticolla, eli länderillä (ei voi puhua monikosta, kun Tico oli ainut rotunsa edustaja 🙂 ) oli Romanovskaya Tatiana Valkovenäjältä. Olin täysin varautunut että nyt ei näyttelyt ole niin suopeat kuin viimeksi. Tuomari tuntui antavan monelle sileää eriä, kun seurailin menoa ennen Ticon vuoroa. Eikä minusta Tico liikkunut niin hyvin kuin viimeksi, vaikka sain sen kyllä korjattua nopeasti, mutta minusta Tico oli hiukan pitkästyneen oloinen.
Onneksi tuomari on aina oikeassa ja jos viime kerralla sanottiin “a little it lazy” niin nyt toimi vinkulelu ja kiinnitin arvostelussa huomiota vain kohtaan “erinomainen temperamentti”.  Suomennettuna arvostelu meni näin: 16kk, keskikokoinen, oikean mallinen, hiukan laiha, mutta rodunmukainen pää. Oikeanmallinen rintakehä, hiukan jännittää selkää, todella niukat takakulmaukset, oikeanlainen karva, oikea väritys, erinomainen temperamentti.
Eli siis SERT ja ROP. Täytyy kyllä myöntää, että meinasin tipahtaa tuosta sertistä. Se tuli ihan puskista, varsinkin kun tuomari oli niin hiljainen ja vähäeleinen.Nyt Tico voikin pitää näyttelyistä taukoa kunnes ikää on 2v, tosin ens viikonloppuna me mennään Pöytyälle kun ollaan sinne jo ehditty ilmottautua. Se menköön hyvästä treenistä 🙂

IMG_20170611_140152_resized_20170611_063643314

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s