Täysillä, palkintopallille tai päin puuta

Samu Haber ei todellakaan lukeudu mun suosikkeihin, mutta muistan lukeneeni sen haastattelun Kauppalehdestä ja siellä oli yksi oivallinen Haber teesi: TÄYSILLÄ, PALKINTOPALLILLE TAI PÄIN PUUTA. Mietin, että tuossa on jotain, mikä täytyy muistaa, melkein tatuointi ainesta 😉

Screenshot_20170712-210852

Kyllä. Siinä ne on. Samun viisaat sanat.

Ticolla tuli maaginen 18 kk ikä täyteen keskiviikkona. Pitihän sitä päästä kokeilemaan, että miltä se kisaaminen tuntuu. Lauantai aamuna ajeltiin sitten Janakkalaan Henri Luomalan tuomaroimille radoille. Jännitysmomentti nro 1 oli tietenkin mittaaminen. Siinä nyt oli suhteellisen monta muuttuvaa tekijää, mutta mittaustulokseksi saatiin 42,8 cm eli kiertoonhan se menee. Yllätys kuitenkin oli, että Tico olisi noin lähellä maksia. Alkusyksyn ohjelmistoon olisi kyllä hienoa saada virallinen mittaustilaisuus, jottei tarvitsisi kauhean kauaa arpoa.

Toinen jännitysmomentti oli kisaradat. Eivät nimittäin olleet sellaisia suoraviivaisia ykkösluokan ratoja, niinkuin minä oletin 😉 No eipä siinä, ajattelin vaan että nyt mennään ja testataan mitä me osataan. Se oli muutenkin meidän tarkoitus näissä kisoissa:ei tulospaineita, vaan tilannekatsaus.

Kisoissa sattui ja tapahtui, Tico mm tuntui jännittävän ajanottolaitteita. Puomi ja A toimii myös kisoissa, josta en iloisempi voisi olla. Mun täytyy myös opetella käyttämään niitä asioita joita ollaan opeteltu treeneissä – ainakaan hiukan jännittäessä en muistanut yhtään esim.käyttää käännöskäskyä puomilla. Ticon “kisamoodin” kanssa on vielä opeteltavaa-mikä toimii ja mikä ei. Nyt maaleissa Tico kaipasi aina lelua, kurkki sankoon jossa oli hihna ja panta että jos lelu löytyisi sieltä.

Katsokaa ja ihmetelkää. Ei se minusta ainakaan päin seiniä mennyt 🙂 Taustalla soi mun ikisuosikki Foo Fightersin My Hero. Ihan syystä, vaikka laulun sanat ei varsinaisesti sopisikaan..Tico on vaan on ❤

 

Nyt Ticolla alkaa noin 5 viikon kesäloma. Sen jälkeen palataan taas viikkotreeneihin ja jatketaan kotiläksyjen parissa. Seuraavat kisat aikaisintaan syyskuun lopussa, todennäköisesti vasta lokakuussa.

Paljon on opittavaa näistä kisoista, mutta niin tosi paljon hyvääkin.

 

 

 

 

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s