Mission completed – vallilan valio

Haudi hou, pitkästä aikaa!
Niinhän siinä sitten kävi,että Tico sai nimensä yhteyteen hienon kirjainlyhenteen – MVA! Erikoiseksi tämän tilanteen tekee se, että meikäläinen on roikkunut näyttelyhihnan toisessa päässä joka ikinen kerta. Viime kesänä touko- ja kesäkuussa kun käytiin kolmissa näyttelyissä ja Tico sai kaikista SERT: n aattelin, että siitä väännetään muotovalio vaikka väkisin. Heti alkuvuodesta en halunnut näyttelyihin mennä, koska hallinäyttelyt ei ainakaan yhden kerran perusteella ollut meidän juttu. Siispä odoteltiin rauhassa ulkokauden näyttelyitä. Sitten lähti ilmo vetämään Tuusulan ryhmänäyttelyyn äitienpäiväksi 13.5-18.
Ennen h-hetkeä käytiin pari kertaa näyttelytreeneissä Showhau centerissä Tammistossa, jotta mulle tulisi joku käsitys, mitä siellä kehässä pitikään tehdä.Ticolla vaikutti olevan ihan hyvä ote patsastelemisesta heti alusta lähtien. Sunnuntaina sitten reppu selkään ja kevythäkki autoon ja nokka kohti Tuusulaa. Me kaiketi näytetään edelleen ihan metsäläisiltä näyttelytilanteissa kun parkkipaikalla liikenteenohjaaja katsoi meitä ihan ihmeissään ja kysyi et eikö meillä todellakaan ole enempää tavaroita mukana. -Ei ole. Jos Ticon parran suin puhtaaksi niin sillä hyvä. Liikenteenohjaaja toivotti meille onnea ja minä huusin takaisin -Kiitos.Sitä todella tarvitaan!, jolloin hän repesi nauramaan.Ei näyttelykehään sovi mennä liian tosissaan.
Ärsyttävintä koko touhussa on se odottelu. Me oltiin kehän viimeisiä mutta paikalla piti silti olla viimeistään klo 12. Sattuipa sitten vielä todella lämmin päivä, että siellä sitten kilpaa etsittiin varjopaikkaa sekä itselle että koiralle. Kun viimein koitti meidän vuoro, me oltiin heti kärppänä paikalla, mistä saatiin kiitosta sekä tuomarilta että kehäsihteeriltä. Siinä sitten poseerattiin, Tico oli mun mielestä vähän fletku (niin lämmin ilma) ja pose-asento otettiin moneen kertaa uudestaan kun Tico halusi istua. Aattelin et eihän tästä tuu hevon kettua vielä kun tuomari huomautti pöydällä,että Ticon kynnet voisi leikata ?!? No sitten alkoi ruusukkeita viuhua, kysyttiin otetaanko SERT vastaan ja sitten sanottiin:VALIOITUU
Jihuu! Äkkiä viestiä kotiin: Shampanja kylmään!

dav

Ticon hännälle on aina naurettu, että tuo koira on yhtä suurta häntää – ja mitä lukee paperissa ! 😀

Kun käytiin hakemassa palkintoja, multa kysyttiin että mitäs palkintoja meille oikein kuuluu? Minä sanoin ettei hajuakaan kun en edelleenkään tajua näistä mitään. Taas mulle naurettiin. Tulosten perusteella putsattiin pöytä, mutta helppohan se on putsata kun on ainut rotunsa edustaja 😉 Ticon näyttelyura on varsin vakuuttava: ensimmäinen SERT Salosta toukokuussa -17 jolloin näyttelyissä oli kaksi länderiä; Tico ja sisko Tii -molemmat sai sertin. Kesäkuussa -17 viikon sisään näyttelyt Pöytyällä ja Mynämäellä, molemmista SERT ja molemmissa rotunsa ainoa edustaja..Valitsemme omat hetkemme huolella 😀

IMG_20180513_225628_896

Toivottavasti Ansu ei pahastu että julkaisen kuvan,jonka kasvis meistä löysi. Ihminen kärsii mustissaan, jotta vaalea komistus tulisi esiin..huh hellettä..Ja vähänx noloo että näyttelynumero on vaan hakaneuloilla kiinni!

 

dav

Liian kuuma, ei jaksa komeilla

Nyt olen valmis naulaamaan näyttelyhihnan seinään tai jos joku kaipaa valkoista Rescon näyttelyhihnaa niin myydään eteenpäin – ja on muuten aika vähän käytetty 😉  Tämän rutistuksen jälkeen musta ei edelleenkään kuoriutunut näyttelyihmistä ja olen sangen tyytyväinen tähän saavutukseen. Olihan tää mulle melkoinen epämukavuusalue.

mitalijuhlat.Ei torilla vaan puistossa.

Kestihän tätä mukavuusalueen lököilyä pari päivää kun sitten tiistaina mentiin pitkästä aikaa tokotreeneihin. Sehän olikin kivaa! Ja taas sama juttu- koira osaa, ihminen ei tajua mitään. Jospa siinä onkin meidän seuraava haaste?

Kisaamaan? Joskus?

Ps. Tsekkasin Ticon kynnet. En edelleenkään tiedä miksi tai miten ne pitäisi lyhentää. Tuomari pirulainen.Oli pakko päästä sanomaan jotain.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s