Kiilopää ja Tankavaara

Aamulla startattiin ja ajeltiin Kiilopäälle.

bdr

Ennen reiteille lähtöä saattoi tarkistaa, ettei reppu paina liikaa 🙂

Lähdimme kipuamaan Kiilopään huipulle kansallispuiston portilta, matkaa ylös oli noin pari kilometriä. Osa matkasta oli portaita, yhteensä 860 askelmaa. Tico kiipeili osan matkasta portaita, osan matkasta käveli portaiden vierestä.

 

Ylöspäin mennessä tuli vielä jonkin verran muita ihmisiä vastaan, mutta kun päästiin huipulle, niin porukka hajaantui johonkin.

 

Huipulla syötiin matkaeväät ja otettiin pakolliset huiputuskuvat. Alas päin tultiin eri reittiä pitkin, Kiirunan lenkki,  joten matkaa tälle aamukävelylle tuli n 6km.

 

Takaisin mennessä ei tosiaan tullut ketään vastaan tulijoita, joten Tico kulki osan matkasta vapaana. Siinä se kuljeskeli mun ja isännän välissä, saipa helpommin valita askeleensa. Poroista se ei edelleenkään välitä tuon taivaallista, joten kulkeminen on varsin helppoa.

Iltapäivällä mentiin sitten Tankavaaraan. Isäntä tutustui kullan huuhdonnan saloihin ja me lähdettiin Ticon kanssa Koilliskairan luontokeskukseen kiertämään 6 km:n luontopolku Tankavaaran huipulle.

 

Ylös Tankavaaralle vei jokseenkin juurikkoinen polku, mutta kun päästiin ylös, niin reitti muuttui paljon kivemmaksi kulkea ja katsella.

 

 

 

Tämän päivän saldo noin 12 km ja kaksi huiputusta. Vaikka säätiedote lupasi sadetta, ei sadepilvet osuneet ainakaan meidän päälle koko päivänä. Hyttysiä tai muita ötököitä ei näkynyt, ei kuulunut. Maisemat on jokseenkin vehreämmät kuin esim. Ylläksellä missä olen tottunut enemmän kulkemaan. Myös patikkareitit ovat täällä huomattavasti paremmassa kunnossa ja helpommin kuljettavia. Tästä on mukava jatkaa.

Mökillä juomaa palautukseen ja lisäenergiaksi, lämmintä lihaksille ja lepoa -tyytyväinen koira 🙂

 

 

 

 

Lomakuulumisia

Käytiin Ticon kanssa keskiviikkona Jyväskylässä agilityliiton virallisessa mittaustilaisuudessa. Ajeltiin meidän mökiltä Jyväskylään ja jatkettiin sieltä sitten matkaa Helsinkiin, jotta ehdittiin valmistautua tämän kesän lapin matkaa varten.
Vaikka mittaustilaisuuksia ei vielä ole montaa järjestettykään, on niistä saanut lukea jos jonkinlaista kommenttia. Ja jännittihän se – jos ekoissa kisoissa en jännittänyt edes päänsäryn vertaa, niin migreeni meinas tulla päälle mittaustilaisuuden jälkeen.
Mulla ei ole kyllä tilaisuudesta mitään valitettavaa, muuta kuin parinkymmenen ylimääräisen minuutin verran odottamista. Meillä oli hyvin aikaa lämpätä koira läheisellä pururadalla, kun tultiin sieltä takaisin, niin ei odotettu kauaakaan kun Ticolta tarkastettiin siru. Odottamaan jouduimme, kun viimeiset tuomarit tulivat paikalle myöhässä ja he joutuivat sitten vielä kasaamaan pöytiä ja laittamaan tietokoneita ja printtereitä valmiiksi. Kunhan koneet oli valmiina, ilmoitettiin että koirat mitataan siinä järjestyksessä, mitä sirut on luettu – Tico oli neljäntenä vuorossaan. Heti sen jälkeen yksi tuomareista (Marja Lahikainen) tuli kysymään, jos me tultais hänen mitattavakseen. Lahikainen mittasi kahteen kertaan, totesi että sai Ticon mitaksi 41cm, käytiin hyväksyttämässä se Kari Jalosella ja meidän osalta mittaustilaisuus oli siinä. Tico ei siis joutunut kiertoon, koska oli niin selvästi medi. Ja tämä kaikki tapahtui ulkona, toki siinä lähettyvillä oli koiria jne, mutta Tico otti tilanteen hyvinkin relasti.

bty

Mini ja medi. Maksit jäi maalle hoitoon.

Mökillä lomaillessa innostuttiin kiertämään vähän Ähtärin luontokohteita. Löysin facebookista artikkelin, johon oli kirjattu 10 paikkaa Ähtäristä ja siitähän niitä oli helppo poimia.Yhtenä iltana ajeltiin Raatikan hiekkarannalle. Siellä oli helppo antaa koirien juosta, kun ketään muita ei ollut paikalla.
bty

Käytiin tutustumassa myös Ohrakoskeen. Äärimmäisen kaunis paikka, jossa olisi kulkenut jonkinlainen ympyräreittikin joen molemmin puolin, mutta nyt en lähtenyt siihen vielä tutustumaan, vaan kävelimme edes takas ja tutustuimme Ticon kanssa joen ylittävään siltaan. btybtybdrbtybty
Kolmantena keikkana tehtiin sitten vähän pidempi reissu Arpaisille. Usko olisi loppunut kesken matkan, ellen olisi löytänyt niin hyviä ja tarkkoja ajo-ohjeita. Paikka ei näyttänyt Ähtäriltä ollenkaan – olisin voinut kuvitella olevani Punkaharjulla. Arpaisten majalta lähti 3.5km pitkä Kalevin kiekka (harjumaisemaa ylös ja alas), jonka kiersimme. Sen lisäksi käytiin vielä kävelemässä pätkä Arpaisten reittiä, joka kulkee Soinista Ähtärin hotelli Mesikämmeneen.
btybtybtybty

Nyt onkin sitten pari päivää pakkailtu tavaroita tämän kesän lapin matkaa varten. Tällä kertaa olis tarkoitus myös telttailla eikä tehdä vaan päivän patikkaretkiä. Voi tuota tavaran määrää! Kun on omat ja Tiksin tavarat. Ticolle on tehty oma makuupussi ettei palele teltassa ja ensiaputarvikkeiden määrä riittäisi varmaan useammallekin vaikka toki toivon,ettei mitään satu. Tälläkin kertaa Ticon kasvattajasta oli suuri apu, kun hän listasi meille osan tarvikkeista, joita ottaa mukaan:

cof
Matka pohjoiseen alkoi Tampereelta, josta lähdimme autojunan kyytiin kohti Kolaria. Kunhan auto oli saatu ajettua autovaunuun, meillä oli vielä hyvin aikaa käydä pitkällä lenkillä Tampereen maisemissa. Käveltiin Tampere Talon takana sijaitsevalle ankkalammelle. Isäntä meni syömään Ravintola Tuhkoon ja kun me palattiin lenkiltämme, niin jo oli Ticolle tuotu juoma-astia valmiiksi terassille. Tico arvostaa!

bty

Muumipeikko oli aika pelottava otus. Tätä lähemmäs ei vaan uskaltanut mennä.

bty

Ravintola Tuhko on saanut nimensä Tove Janssonin alter egosta – tai näin on ainakin epäilty. Tico antaa ravintolalle 7.5/ 5 pistettä 😉 koska sai vettä ja rapsutuksia. Ihmiset olivat myös tyytyväisiä.

Tico muuten otti äkkilähdön yks ilta Pompan mainoskuvauksiin. En tiedä päätyikö kuvista yksikään varsinaisiin mainoksiin, mutta näissä kuvissa näkyy Ticon harmaa Jumppa-Pomppa. Kyseinen Pomppa lähti nyt myös koeajolle Lappiin, joten lisää aiheesta myöhemmin 😉

 

Täysillä, palkintopallille tai päin puuta

Samu Haber ei todellakaan lukeudu mun suosikkeihin, mutta muistan lukeneeni sen haastattelun Kauppalehdestä ja siellä oli yksi oivallinen Haber teesi: TÄYSILLÄ, PALKINTOPALLILLE TAI PÄIN PUUTA. Mietin, että tuossa on jotain, mikä täytyy muistaa, melkein tatuointi ainesta 😉

Screenshot_20170712-210852

Kyllä. Siinä ne on. Samun viisaat sanat.

Ticolla tuli maaginen 18 kk ikä täyteen keskiviikkona. Pitihän sitä päästä kokeilemaan, että miltä se kisaaminen tuntuu. Lauantai aamuna ajeltiin sitten Janakkalaan Henri Luomalan tuomaroimille radoille. Jännitysmomentti nro 1 oli tietenkin mittaaminen. Siinä nyt oli suhteellisen monta muuttuvaa tekijää, mutta mittaustulokseksi saatiin 42,8 cm eli kiertoonhan se menee. Yllätys kuitenkin oli, että Tico olisi noin lähellä maksia. Alkusyksyn ohjelmistoon olisi kyllä hienoa saada virallinen mittaustilaisuus, jottei tarvitsisi kauhean kauaa arpoa.

Toinen jännitysmomentti oli kisaradat. Eivät nimittäin olleet sellaisia suoraviivaisia ykkösluokan ratoja, niinkuin minä oletin 😉 No eipä siinä, ajattelin vaan että nyt mennään ja testataan mitä me osataan. Se oli muutenkin meidän tarkoitus näissä kisoissa:ei tulospaineita, vaan tilannekatsaus.

Kisoissa sattui ja tapahtui, Tico mm tuntui jännittävän ajanottolaitteita. Puomi ja A toimii myös kisoissa, josta en iloisempi voisi olla. Mun täytyy myös opetella käyttämään niitä asioita joita ollaan opeteltu treeneissä – ainakaan hiukan jännittäessä en muistanut yhtään esim.käyttää käännöskäskyä puomilla. Ticon “kisamoodin” kanssa on vielä opeteltavaa-mikä toimii ja mikä ei. Nyt maaleissa Tico kaipasi aina lelua, kurkki sankoon jossa oli hihna ja panta että jos lelu löytyisi sieltä.

Katsokaa ja ihmetelkää. Ei se minusta ainakaan päin seiniä mennyt 🙂 Taustalla soi mun ikisuosikki Foo Fightersin My Hero. Ihan syystä, vaikka laulun sanat ei varsinaisesti sopisikaan..Tico on vaan on ❤

 

Nyt Ticolla alkaa noin 5 viikon kesäloma. Sen jälkeen palataan taas viikkotreeneihin ja jatketaan kotiläksyjen parissa. Seuraavat kisat aikaisintaan syyskuun lopussa, todennäköisesti vasta lokakuussa.

Paljon on opittavaa näistä kisoista, mutta niin tosi paljon hyvääkin.

 

 

 

 

Kesätreenejä

Vakiotreenien ollessa kesätauolla, ollaan käyty hissukseen omatoimitreenaamassa ja muutaman kerran vierailemassa uusissa treeniympyröissä. Mä olen ensinnäkin niin laiska etten yksin jaksa mitään ratatreenejä rakennella, joten meidän omatoimitreenit on muutaman esteen harjoitteita. Kesätreenien kotiläksy nro 1 piti olla käännöksen puomilla, mutta sadekelillä en treenaa, liian kuumalla ei jaksa montaa toistoa, joten meidän treenit on jääneet muutamaan kertaan. Silti näilläkin toistoilla on asia edennyt. Keinu on saatu täyskorkeaksi ja nyt on vaan haettu kokemusta eri paikoista ja erilaisista keinuista.
Iloksemme ollaan päästy joitain kertoja treenaamaan Ticon kasviksen, Anskun ja Ticon siskon Zookan kanssa. Anskun kanssa on helppo treenata- ensinnäkin saa hyviä vinkkejä ländereiden maailmaan, mutta me ollaan muutenkin tosi samanlaisia: Muutaman esteen näpertäjiä, joten meidän treenisuunnitelmat sopii tosi hyvin yhteen. Ollaan ajeltu yhteisiin treeneihin Ojakkalaan, koirakoulu Sudenpennun hallille. Ticolle on tosiaan tehnyt hyvää päästä uusiin paikkoihin treenaamaan ja toivottavasti näillekin tulee jatkoa.

IMG_20170704_203041_1_resized_20170728_034118964

Ticon äiti Cinco, täti Fyra ja sisko Zooka ja Tiksi ite 🙂

Joku aika sitten piti jo mennä Ticon kanssa Marjo Korander-Taavitsaisen treeneihin, mutta työkuviot esti suunnitelmat. Viime sunnuntaina sitten päästiin Marjon vauhtitreeneihin Lägi-Areenalle. Tutustuin Marjoon aikoinaan Fitdog leireillä, mutta en ole koskaan käynyt treeneissä, joten oli tosi kiva päästä kokemaan Marjon koutsaamat treenit. Rata oli “Salme Mujusmainen”, etenevä, jossa kaivattiin koiran irtoamista mutta myös kuulolla olemista.

FB_IMG_1500710092325

Marjo Korander-Taavitsaisen/Hypnotic Dog  vauhtirata 23.7-17

Kyllä tuossa juostessa mukavan hien sai pintaan. Treeni lähti hyvin kulkemaan heti alkuun ja Tico tosiaan irtosi hienosti ja tuli myös ohjauksiin mukaan ettei lähtenyt yksin kaahottelemaan. Kepit kaipaa vielä hiukan treeniä (ei ihme!), mutta Tico haki ne kyllä ihan hyvin kunhan käskytti tarpeeksi ajoissa ja antoi sille tilaa suorittaa. Mä vaan sorrun itse joko yliohjaamiseen tai sitten oletukseen että kyllä se osaa,enkä lopulta ohjaa ollenkaan. Joko tai – virheet tulee minun takiani.
Marjo oli kuvannut meidän viimeisen vedon. Stiplu tuli kun oletin,että Tico hakee putken keppien jälkeen ihan tuosta noin vaan..Ja mä olen pulassa jalkojeni, housujeni ja palkan kanssa 😀

Tiistaina sitten päästiin Tiia Söderholmin treeneihin Ojankoon.Luvassa oli 1-luokan ratatreeniä.

IMG_20170728_212038_resized_20170728_092048169

Tiia Söderholmin treenit Ojangossa 25.7-17

Alkuun tehtiin rataa pätkissä, katsottiin vähän miten Tico suhtautuu uuteen paikkaan ja erilaisiin kontakteihin kuin mitä on tottunut suorittamaan. Eipä siinä ollut ihmettelemistä.Mä jännitin taatusti enemmän kuin Tico ja kun Tico huomasi että mä himmailen ja kytistelen niin se oli epävarmempi. Kunhan annettiin palaa vaan,niin kontaktiosumat oli täydelliset.  Kepeiltä tuli kiire putkelle, joten niissä meinasi helposti viimeinen väli jäädä suorittamatta; Edelleen harjoituksen puutetta.

Välissä pidettiin taukoa ja toinen pätkä treenistä tehtiin “kisaradanomaisesti”. Tiia oli kuvannut tämän vedon:

 

 


Molemmista treeneistä jäi kyllä äärimmäisen hyvä fiilis ja saatiin hyvää palautetta . Ticon kanssa yhdessä tekeminen on vaan niin hirmuisen mukavaa. Ja oli tosi hienoa tavata koutseja, jotka ovat tunteneet minut Tahvon kanssa treenatessa ja kisatessa. Totesivat molemmat, että onpa Tico hiukan erilainen kuin Tahvo 😀 Juu, niin on, mutta ihania ovat molemmat 😀

Innostuttiinpa sitten Hannan kanssa rakentamaan oikein treenirata omatoimitreenissä. Rata oli jonkun aikaa sitten Jennalta saatu kotitehtävä, jota en vaan ole saanut aikaiseksi tehdä. Suoraviivainen rata, mutta ei todella ollut helppo. Tico tais olla ihmeissään, että mitä ihmettä me rataa harjoitellaan omalla kentällä, kun siellä nimen omaan tehdään aina sitä pientä piiperrystä. Mutta saatiin me sitten ihan puhdas suorituskin. Hyviä esimerkkejä nämä kaikki siitä, että välillä tekee todella hyvää tehdä suoraviivaisempaa rataa. Saa vauhtia ja samalla tulee harjoiteltua sekä irtoamista että kuulolla olemista.

lataus

Jenna Caloanderin kotiläksy

Ticon “kevätkausi”

En näemmä ole kolmeen kuukauteen kirjoitellut mitään Ticon treeneistä…
Joskus taannoin tein itselleni muutaman kuukauden “lukujärjestyksen”, johon merkkasin tiedossa olevat agilitytreenit, tokotreenit, Hepekon hakutreenit ja niihin liittyvät tottikset. Karu totuus paljastui silmien alla hyvin nopeasti: aivan liian paljon actionia yhdelle ihmiselle ja yhdelle koiralle. Joskus kai pitäisi levätäkin tai hoitaa parisuhdetta?!?
Pitkin hampain vetäydyin Hepekon hakutreeneistä. Ajattelin, että keskitytään nyt sitten tokoon ja agilityyn..Jos vaikka tokosta innostuneena saisin suoritettua bh-kokeen…Tokotreenien kanssa kävikin sitten niin, että meidän treeniryhmä peruuntui ja sen tilalle tarjotut treenipäivät ei sopineet meille agilitytreenien takia..Ja tadaa – yhtäkkiä treenikalenteri olikin melkein t y h j ä..
Alkuun ajatus “tekemättömyydestä” tuntui tosi oudolta. Oli omituista ajatella ettei lähes joka päivä tarvitsekaan sykkiä jonnekin kauhealla aikataulutuksella. Vaikka se harrastaminen antaakin aina lajissa kuin lajissa ihan hirveästi, niin kyllä sitä näemmä iisimminkin voi ottaa. Ongelma oli vain se, että kun kaikki tekeminen tuntui niin mukavalta, niin mitään ei olisi raaskinut jättää pois.
Keväällä jättäydyin kesän ajaksi myös Jänesniemen Elinan treeneistä. Ei vaan kertakaikkiaan jaksanut enää ajella Turkuun, vaikka treenithän on aina olleet ihan supereita. Saatiin sitten onneksi paikka Oreniuksen Juhan mölliryhmään kevätkaudeksi. Pakko tunnustaa mutta ekalla kerralla kun ajelin Agility Akatemialle, niin nauroin ääneen: Ei voi olla totta! Ajan treeneihin alle 20 minuuttia 😀 Voiko näinkin helpolla päästä.
Jennan yksäreitä on ollut harvakseltaan ja treenit on koostuneet yksittäisistä jutuista, esim. juoksareista, keinusta ja kepeistä ja sitten niiden lisänä on tehty radanpätkää. Toi systeemi on toiminut meillä hyvin, koska olen saanut niistä hyvin eväitä kotiläksyihin. Tiedän jo aika hyvin, mitä kesän omatoimitreenit tulee sisältämään 😉


 

Juhan treenit etenikin sitten vauhdilla: Pari ekaa kertaa meillä oli viikkoradan pohjalta suunniteltu helpompi möllirata, mutta sen jälkeen onkin tehty aika pitkälti viikkorataa – pätkissä tottakai. Pujottelu on mennyt roimasti eteenpäin lyhyessä ajassa ja kepit pystyy tekemään jo radan osana. Tottakai niihin täytyy saada lisää itsenäisyyttä, mutta kaikki ajallaan. Erikoisesteet (paitsi pussi) on käyty kaikki läpi eikä niiden kanssa ole ongelmaa radallakaan. Puomia pystyy tekemään radalla kunhan siitä edetään suht suoraan.
Keinu on ollut pitkään to do -listalla. Alkuun ajattelin, ettei siitä projektista tule ikinä valmista, kun Tico jotenkin inhosi keinun liikettä ja pamausta. Musta tuntui, että vaikka kuinka sitä yritti auttaa, niin se oli jo oppinut sen, että keinulta hypätään pois. Nyt me ollaan tehty pitkään ja hartaasti pohjia keinulle ja juhannuksena aavistin,et nyt on tapahtunut jotain liikkeen siedossa – Tico nimittäin hyppäsi rannassa olevan sup laudan päälle (epävakaa, ällö lilluva lankku)..Ja niinhän siinä kävi että tällä viikolla Tico karkasi täyskorkealle keinulle ja suoritti sen monta kertaa peräkkäin.


Juhankin treeneistä on ammennettu paljon kotiläksyjen aiheita. On oikeasti hyvä, että tulee kesätauko treeneistä, on paremmin aikaa tehdä myös omatoimitreeniä.

A-este on tullut puomin harjoittelun myötä täysin ilmaiseksi. Alkuun Tico teki A:n kyllä yksittäisenä esteenä, mutta kun yhdistettiin rataan niin se aina hyppäsi pois ensimmäisellä yrittämällä. Tällä viikolla Tico teki A:n suoraan radan osana ensimmäistä kertaa.

Tässä vielä joitain ratapätkiä kuluneelta treenikaudelta.

Tytär kuin isänsä?

Mun isä on aina parjannut golffaamista. Mikä järki on lyödä palloa, yrittää saada sitä koloon ja tehdä sitä vieläpä monta tuntia? Se on parjannut sitä niin kauan, että se ei enää kehtaisi myöntää olleensa väärässä ja sanoa että itseasiassa sehän onkin kiva laji. Mun asenne koiranäyttelyihin on ollut hyvin samankaltainen. Mikä hiton järki siinä on, että juostaan kehässä muutama minuutti, maksetaan siitä aika paljon ja sen jälkeen se yksi ihminen antaa oman arvionsa siitä koirasta ja se arvio voi olla vaikka seuraavalla viikolla jo täysin eri toisen tuomarin mielestä.
11988279_10153710473077400_5485115987634615032_n
Ticon sertit on tavallaan tällä hetkellä kasassa, mutta koska ilmo oli mennyt jo eteenpäin Pöytyän kr näyttelyihin, niin me startattiin aamulla mökiltä Riihikoskelle. Tuomarina oli Marja Talvitie, josta jo etukäteen varoiteltiin, että on sitten tiukka tuomari ja ei kannata loukkaantua arvostelusta. Siinä taas muiden arvosteluja kehän reunalta kuunnellessa  huomasin, että linja oli tiukka: sileä ERI lähes kaikille.
Tico oli reipas kehässä eikä ottanut pahemmin häiriötä nurmikon hajuista tai muista koirista ympärillä. Taidettiin kerätä ylimääräiset pisteet kun tuomari kysyi voiko hän katsoa maassa vai haluanko että nostetaan pöydälle. Sanoin,että meille on aivan se ja sama. Talvitie totesi tähän, että onpa kiva kun monet vaatii, että täytyy nostaa pöydälle.
Arviointi: Kookas erinom. tyyppi, Hyvä pää ja korvat. Hieman niukat kulmaukset, erinom. karvanlaatu, liikkuu hyvin, esiintyy hienosti. SERT ja ROP.
IMG_20170618_144006_resized_20170618_052416587
Mielestäni paras arvostelu ja vieläpä tuomarilta jolta odotin lähinnä lämmintä kättä ja näyttelyistä jotka halusin skipata. Huvittavaksi taas arvostelun tekee se, että viikko sitten Tico oli hiukan liian laiha eikä tässä kyllä mitään lihotuskuuria ole pidetty.
Parasta kuitenkin koko päivässä oli nähdä Elina ja Etna. Olisi ollut tylsää olla näyttelyissä ypöyksin. Ja paikallinen jäätelö-nam! Päivän päätteeksi käytiin Haukkavuoren ulkoilualueella. Kamera olisi pitänyt olla mukana kun Tico ja Etna päästeli menemään.
Tavallaan alan ymmärtää näyttelyiden koukuttavuuden- ainakin näin kun Tico pärjää mainiosti 🙂 Mutta en silti anna periaatteiltani periksi. Tico voi saada viimeisen sertinsä kun on täyttänyt 2 vuotta ja siihen saakka me ollaan näyttelylomalla. Tico voi ottaa iisisti kun karvojen ei tarvitse olla kuosissa 🙂
IMG_20170618_151419_resized_20170618_045044800

 

Mökillä ja näyttelyissä

Viikonloppu kului Yläneen maisemissa mökillä.
Koiratkin pääsivät aloittamaan uimakautensa. Teki kyllä hyvää vaan olla ja relata. Ei pahemmin tehty edes lenkkejä, kun koirat oli koko päivän ulkona ja uivat rannassa, niin niille riitti pihassa touhuilu päivän aktiviteetiksi.Onneksi näitä viikonloppuja on vielä luvassa lisää tälle kesälle ja juuri tän takia mä en ole koskaan tykännyt esim.kisata paljoa kesän aikana.
Koska mä en ikinä saa aikaiseksi tehdä mitään hyvissä ajoin, niin eilen sitten otin aurinkoa ja siistin Ticoa samaan aikaan. Mökkinaapurit saattoi hiukan ihmetellä kun meikäläinen siirtyy kuin aurinkokello koira mukana ja lopulta haravoin karvoja pitkin pihamaata. Mutta mitäs sen on väliä. Ihan hyvä siitä tuli 🙂
IMG_20170609_220057_1_resized_20170611_063642408IMG_20170609_225743_resized_20170611_063642901

Tänään sit startattiin päivällä Mynämäelle ryhmänäyttelyihin. Aikatauluista oli jo tiedossa, ettei meidän kehä ala ennen klo 13:30, mutta paikalla piti olla kuitenkin viimeistään klo 12. Odottaminen ei ole mun juttu, eikä näytä olevan Ticonkaan. Onneksi siinä urheilukentän vieressä oli pururata, jossa käytiin pariinkin otteeseen lenkillä ja sain lämmiteltyä Ticon ihan hyvin. Kyllä mä siellä näyttelyissä taas katselin kun eräätkin kantaa koiraansa ettei se vaan likastu tai ruoho tartu tassuihin ja Tico sutii pururadalla menemään, mutta se on rodunvalintakysymys kun on luonnostaan tollasen katukoiran näköinen piski 🙂
Tuomarina Ticolla, eli länderillä (ei voi puhua monikosta, kun Tico oli ainut rotunsa edustaja 🙂 ) oli Romanovskaya Tatiana Valkovenäjältä. Olin täysin varautunut että nyt ei näyttelyt ole niin suopeat kuin viimeksi. Tuomari tuntui antavan monelle sileää eriä, kun seurailin menoa ennen Ticon vuoroa. Eikä minusta Tico liikkunut niin hyvin kuin viimeksi, vaikka sain sen kyllä korjattua nopeasti, mutta minusta Tico oli hiukan pitkästyneen oloinen.
Onneksi tuomari on aina oikeassa ja jos viime kerralla sanottiin “a little it lazy” niin nyt toimi vinkulelu ja kiinnitin arvostelussa huomiota vain kohtaan “erinomainen temperamentti”.  Suomennettuna arvostelu meni näin: 16kk, keskikokoinen, oikean mallinen, hiukan laiha, mutta rodunmukainen pää. Oikeanmallinen rintakehä, hiukan jännittää selkää, todella niukat takakulmaukset, oikeanlainen karva, oikea väritys, erinomainen temperamentti.
Eli siis SERT ja ROP. Täytyy kyllä myöntää, että meinasin tipahtaa tuosta sertistä. Se tuli ihan puskista, varsinkin kun tuomari oli niin hiljainen ja vähäeleinen.Nyt Tico voikin pitää näyttelyistä taukoa kunnes ikää on 2v, tosin ens viikonloppuna me mennään Pöytyälle kun ollaan sinne jo ehditty ilmottautua. Se menköön hyvästä treenistä 🙂

IMG_20170611_140152_resized_20170611_063643314

Salon ryhmänäyttely 13.5

Tico tekee asiat helpoksi. Tuntuu, että se on ihan sama mitä sen kanssa tekee, niin se tykkää vaan siitä että me tehdään yhdessä.
Ollaan käyty nyt taas pari kertaa näyttelytreeneissä Tammistossa Showhau Centerissä. Ticosta huomaa, kuinka se alkaa oppia jutun juonen – miten näyttelytilanteissa käyttäydytään. Ekoissa näyttelyissä se otti häiriöö toisista koirista, nyt treeneissä se ei ole ollut enää moksiskaan. Se jaksaa seistä pöydällä hyvin, antaa katsoa hampaat (siitä se ei aiemmin tykännyt yhtään), hakee hyvin asennon vapaasti esitettynä. Näiden parin treenikerran jälkeen tuli varsin vakuuttunut fiilis itselle, että kyllä me kehdataan näyttelyihin mennä.
No sitten tuli vastaan Case Karvat. Ticolla kun tuota turkkia riittää. En tiedä kuinka moneen kertaan mä olen olevinaan sen nyppinyt kauttaaltaan. Sitten kun se on rapsutettavana ja silmät osuu johonkin ylipitkään karvatuppoon, niin ei muuta kuin taas siistimään. Laitoin kuvia ja videoo kasvattajalle, ihana Annariina joka päivystää 24/7 😀 ja lopulta mä luovutin. Silti jännitti, mitä tuomari sanoo turkista.

Salon RN:ssä paistoi aurinko. Tuomarina oli puhelias ja mukavan oloinen irlantilainen Catherine Rooney.
Ensiksi seistä törrötettiin, sitten mentiin ympyrä. Sitten hän pyysi pöydälle ja tutki siinä aika kauan. Sitten mentiin edestakas ja vielä kerran ympäri, koska ekalla kerralla Tico oli ympyrässä “quite lazy” 🙂 Olkoon kuinka laiska tahansa, niin olin kauhean ylpeä Ticosta kuinka hyvin se esiintyi ja jaksoi.
Arvioinniksi saatiin: “Very nice shape of head. For a youngster very steady on table. Nice front assembly. Good rear end. Would like little darker nose. Very expressive head. Good texture of coat. Overall shape and size is very good”.Siitä irtosi sitten SERT.
Tässä vaiheessa mä olin jo et okei,meidän rundit on rundailtu kunnes Ansku hihkaisi kehästä et ” Saana. Tulkaa tänne!”..Aaa..Okei että vielä mennään uudelleen niin että Tii (Ticon sisko) on myös samaan aikaan kehässä. Tuomari oli kuulemma Anskulle jo sanonut,että hän on kyllä jo päätöksensä tehnyt, mutta mennään nyt vielä niin saadaan harjoitusta. Ja sitten napsahti Ticolle ROP. Tämä pitikin sitten ihan googlettaa, että mistä tämä lyhenne tulee 😉
Mukava aurinkoinen päivä ja oli tosi kiva nähdä Anskua ja Tiitä. Onneksi ei tarvinnut yksin olla näyttelyissä. On noi Ticon sisarukset ja niiden omistajat niin huippuja.

tmp_1454-IMG_20170513_123741_resized_20170513_075450664757475589tmp_1454-IMG_20170513_123732_resized_20170513_075451313473833423

Tikrun opeilla ekoihin epiksiin

Tico starttas elämänsä ensimmäisissä epiksissä viikko sitten Lägin hallilla. Pohdin, ilmoanko Ticon supermölleihin vai mölleihin, mutta lopulta päädyttiin mölliluokkaan, koska rimat oli siinä 30 cm:ssa. Oli muutenkin varsin fiksu veto viedä Tico epiksiin: uusi halli, paljon koiria, kuulutuksia. Tico odotteli mökissään oikein hienosti, mutta kun käveltiin hallissa, niin hajut vei voiton – kaiketi vähän rauhoitteli itseään haistelemalla.
Ekassa startissa Tico ponkas heti katselemaan ratatyöntekijöitä. Tuli kyllä takas kierrokseltaan varsin nopeasti ja päästiin tekemään ratasuoritusta, mutta sitten yhden putken takana oli taas pakko poiketa katsomaan että mitä siellä tapahtuu. Ohjasin myös yhden kohdan erilailla kuin olin suunnitellut – aivopieru. Jäin vain katselemaan ja sitten olinkin myöhässä eikä niitä ohjauksia nyt n i i n paljoa radalla edes tarvinnut (ehkä just sen yhden ohjauksen) 🙂
Toisessa startissa Tico ei siten ihmetellytkään enää oikein mitään. Se meni ihan mallikkaasti viimeiselle esteelle saakka, kunnes Tico jumittui ylitsepääsemättömään hajuun ja siihen piti pysähtyä.
Ticon kilpailuluokka oli kovin pieni, mutta suureksi yllätykseksi Tico voitti medimöllien hyppyradan. Katsoin myöhemmin netistä tulokset ja tosiaan Tico voitti yhden sadasosasekunnin turvin.Kiitos käsiajanottajalle – tällä kertaa se suosi Ticoa 😉 Palkinnoksi se sai kolme purutikkua ja ison pötkön koiranmakkaraa – kyllä kelpasi 🙂
Videolla radat on väärässä järjestyksessä.

Kaikenkaikkiaan meidän ekasta epispäivästä jäi tosi hyvä mieli – oli todella hyvä treenitilanne meille.
IMG-20170409-WA0005

Ticon sparrauskaverina kisapäivänä oli maailman ihanin ja pienin shelttipentu Moa.
IMG-20170409-WA0011IMG-20170409-WA0012
Tico on tavannut Moan jo pari kertaa ja on kyllä ollut hieno huomata, kuinka fiksu kaveri Tiksi on. Ticon tekemisiä ei tarvitse yhtään vahtia ja vaikka Moa on ihan pikkuruinen vielä, niin Tico yrittää keksiä keinoja leikkiä Moan kanssa.

Kuluneella viikolla meillä oli myös Jennan yksäri.Tällä kertaa tehtiin enemmän tekniikkatreeniä. Ensiksi haettiin täyttä vauhtia vauhtiympyrällä. Sen jälkeen tehtiin takaaleikkaustreeniä – ohjaus, joka on edelleen vaikea mulle ja Ticolle. Ticolla jää helposti looppi päälle ja vaikka miten ohjaan, se kääntyy sinne, minne on aiemmin mennyt. Lopuksi treenattiin keinua ja itseasiassa saatiinkin sitä menemään eteenpäin oikein mukavasti. Tässä jotain meidän menosta:

Kotiläksynä samalla ratapohjalla valssitreeni ja keinu niin että saataisiin sitä pikkuhiljaa eteenpäin.
Tässä välissä Tico (ja me kaikki muutkin) lomaillaan viikko, pari ja katsotaan sen jälkeen taas treenikuvioita.
cofcof

Treenilöisii ja kotiläksylöisii

Edellisellä kerralla kun oltiin Vapun hyppytekniikka treeneissä, me harjoiteltiin korkeuden arviointia. En nyt muista tarkalleen enää korkeutta, mutta sanotaan nyt vaikka että okseri oli 30 cm. Tico katseli aikansa hyppyä ja päätti olla hyppäämättä. Mä ihmettelin,et onpas ihme tyyppi. Aikaisemmat treenikaverini on kyllä hypänneet – vaikka sitten silmät kiinni 🙂 Vappu kehui, että Tico on vaan viisas. Se arvioi ja päättää,että hän ei vielä tuohon pysty, en edes yritä.
Viimeksi meidän hyppykaksari muuttuikin yksäriksi. Ajattelin,ettei Tico ikinä tule jaksamaan tuntia yksin. Pieniä taukoja kyllä pidettiin, mutta tunti meni kuin siivillä. Vappu olisi halunnut tehdä taipumisharjoituksia putkien kautta. Kerroin Ticon putkessa kaatumisesta ja siitä ettei se oikein tahtonut sen jälkeen enää mennä putkeen. Putkista luovuttiin hyppytekniikka treeneissä, mutta taas Vappu kehui Ticoa. Saan siitä vielä pitkäikäisen treenikaverin, kun se oikeasti miettii eikä vaan rymistele menemään.

Viime kerralla saatiin kotiläksyiksi korkeuden arviointi ja taipumiset. Kummassakaan ei ollut mitään korjattavaa ja saatiin kehuja siitä,että huomaa että työt on kotona tehty. Korkeuden arvioinnissa rima kävi 45:ssa – Huh, en ole tuollaisia korkeuksia nähnyt yhdeksään kuukauteen! Nyt kuulemma treenejä voidaan jatkaa hyvillä mielin niin että rimat on 30 cm:ssä.

IMG_20170316_200615_resized_20170317_035621605

I always rise to the challenge 🙂

Joitain viikkoja sitten tulin avanneeksi suuni Jennan kuullen treenisuunnitelmista ja treeneistä yleensä. Printtasin itselleni kahden kuukauden kalenterin, johon merkkasin harrastukset ja muut menot. Karu fakta oli se,että työpäivien jälkeen oli melkein joka päivä jotain menoa joko yksin tai koirien kanssa. Joskus pitäisi levätäkin ja kerätä voimia. Päätöksen tekeminen oli tosi vaikeaa, mutta päätin jättää Hepekon haku treenit ainakin kevät/kesä kaudella. Näin ollen saan ainakin kaksi vapaata iltaa/päivää lisää viikkoon.
Tokoa jatketaan edelleen ja nyt meidän kodin vieressä oleva hiekkakenttäkin alkaa sulaa, joten ei ole ensimmäistäkään tekosyytä tehostautua kotitreeneissä. Ehkä me joskus kisataan silläkin saralla, ehkä ei, mutta ei tuo harrastus ainakaan pahaa tee.
Saatiin järjestettyä muutamat yksärit Jennan kanssa ja tehtiin vähän treenisuunnitelmaa sillä saralla. Jenna ei ollut koskaan nähnyt meidän tekevän rataa.No varmaan siksi, että me EI olla tehty rataa. Ekan yksärin jälkeen fiilikset oli aika huikeat, kun saatiin ihan järjettömän hyvät treenit aikaiseksi.

Toisella yksärillä tehtiin taas alkuun lyhyt pätkä treeniä, koira pois, mä opettelen yksin ja Jenna kertoo mulle mitä ja miksi tehdään. Koira kentälle ja hommiin. Lopulta pidempi ratapätkä. Kunhan mä tikkaan menemään ja olen r o h k e a niin mä en ole edes pahasti jäljessä saatika Ticon tiellä.

Viime maanantaina tehtiin Elinalla lyhyitä ratapätkiä. Ohjaukset oli valmiiksi saneltu, mikä sekin aiheutti oman vaikeusasteensa. Lisäksi piti pysyä liikkeellä koko ajan. Mikä ihme siinä onkin, että kun on keksinyt että on kauhea kiire aina joka paikkaan,niin sitten kun ehtiikin hyvin,niin omaa vauhtiaan ei osaa rytmittää mitenkään vaan juoksee täysillä ja pysähtyy (ja koira pysähtyy.Ihan niinkuin pitääkin). On tässä paljon opeteltavaa, mutta mikäs sen kivempaa. Radat tehdään myös peilikuvina, joten tässä ekat kotiläksyt:

Ja sitten keskitytään rohkeuteen ja vauhtiin 🙂