Tilinpäätös 2017

Koska mikään muu kuin luvut,prosentit ja tilastot ei merkkaa missään mitään, niin tässä tulee team Tiksin ensimmäinen vuosikatsaus.
Vuoden aikana starttasimme 19 starttia, joista nollia kolme eli nollaprosentti on n.16
Eli tosiaan, Tico nousi kakkosluokkaan ja tässä vielä videokin viimeisestä ykkösluokan radasta

Joka kerta kun Tico teki nollaradan ykkösluokassa, sijoitus oli #1, lisäksi tuloksiin sisältyy kolme #2 sijaa ja kaksi #3 sijaa eli palkintopalliprosentti 42

Hylkäyksiä tuli vuoden aikana 9 eli hyllyprosentti huikeat 47

Kakkosluokkaan siirryttiin 13 startin jälkeen. Olisi voinut edetä nopeamminkin mutta mihin kiire? Kisat on olleet meille todella opettavaisia ja itselleni on merkannut paljon sekin, että ollaan pystytty tekemään nollatuloksia heti kisojen ekassa startissa. Tahvon kanssa se tuskin onnistui koskaan, sillä eka startti meni aina jännityksen piikkiin.

Hyvä fiilis kisoissa? 84%, koska ensimmäiset kolme starttia jännitin, jäykistelin enkä ollut ollenkaan oma itseni joka vaikutti varmasti myös Ticoon. Hyvästä fiiliksestä saimme viime kisoissa aivan erityismaininnan, kun vieras mies tuli kysymään että teittekö te nollan? Vastasin että ei me kyllä tehty. Tähän mies vastasi: Upeaa. Te tulette maaliin joka kerta niin iloisina aivan kuin te olisitte voittaneet ja tuo koira hyppää syliin niin innoissaan.
Näin sen pitäisi ollakin. Hyvä fiilis, kävi miten kävi.

Kakkosluokassa on nyt takana 6 starttia, joista kolme hyllyä ja kolme tulosta-ei vielä yhtään nollaa.
Tässä viimeisimmät kisaradat Lägin kisoista. Ekalla radalla mä en uskalla liikkua ja jään täysin Ticon jalkoihin. Olisi ehkä ihan järkevää, myös herätellä itseään ja lämmitellä kunnolla jalat liikkeelle ennen startteja..

Agiradat sujuikin sitten jo paremmin, mutta keinu joutuu nyt tehotreeniin koska mä luulen että Ticon ajatusmaailmassa keinun suoritustapa on se,että ensiksi hypätään keskeltä pois ja sitten suoritetaan keinu kokonaan.


Treenien osalta Elinan treeneistä jäi yhdet treenit väliin, mutta Juhan treeneistä useammat sairastelun takia. Marras-joulukuu meni treenien osalta ihan plörinäksi flunssakierteen ja loman takia, mutta saipa Tico ainakin kunnon treenitauon.

Tämän vuoden lupaukset ja tavoitteet? Säilyttää sama hyvä fiilis kisatessa, nauttia siitä hetkestä mitä saan tehdä Ticon kanssa. Kisailla ja ottaa opikseni. Nyt vaan pitäisi avata kisakalenteri.

Huono agilityihminen

Kisaviikonlopun jälkeen pitäisi tietty aina tehdä syväanalyysia siitä, että mikä sujui ja mikä ei. Ja että miten askelmerkit osui, tai ei osunut kohdilleen esteiden välissä. Mutta kun ei millään saa aikaiseksi. On vaan niin fiiliksissä siitä, miltä se sit tuntuu kun onnistuu. Ja onko sillä lopulta mitään väliä, miten sitä roiskii ja kuinka mahtipontisesti ohjaa?
Videolla meidän kahden viikonlopun onnistumiset. Äänet oli pakko editoida pois kun Ihminen pienimuotoisesti kilahtaa (hyvällä tavalla) ratojen lopussa – ehkä käsien tuulimyllytys kertoo asiasta jo tarpeeksi 🙂 Kisaratojen epäonnistumiset ei varsinaisesti ole epäonnistumisia, vaan realistista listaa siitä mitä meidän täytyy opetella. Ei voi osata jos ei ole opeteltu.

Viime aikoina on päässyt käymään niinkin, että perheen toinen puolisko osallistui kaksi kertaa meidän omatoimitreeneihin, tuli seuraamaan treenejä Agility Akatemialle ja tuli vielä seuraamaan kisojakin. Lopputuloksena suuri liikutus siitä, mitä me tehdään -Yhdessä.

Milloin seuraavat kisat? -Ei hajuakaan. En ole edes katsonut kisakalenteria. Aion sitkeästi pitää kiinni siitä minkä keksin sen jälkeen kun Tahvo jäi eläkkeelle – koiravapaa viikonloppu.

Olen huono agilityihminen myös siinä mielessä, etten todellakaan ole istunut nenä kiinni näytössä ja seurannut streamin kautta agilityn MM-kisoja. Eiköhän niitä videoita ehdi vielä nähdä. Ja kertokoon kouluttajat, miten sitä nykyään ohjataan ja kuinka tulee kouluttaa. Siihen asti käytän sitkeästi edelleen vastakättä.

ps. 7.5/5 pistettä Tamskin väelle siitä että kisavideot saa tilattua itselleen sähköpostilla

Harjoitukset jatkuu!

Viikko sitten saatiin sellainen “erikoinen” tilaisuus, että päästiin Ticon kans treenaamaan AST:n tulevien agilitykouluttajien harjoituskoirakkona. Koko tilannehan oli vähän jännä: vieras ympäristö, vieras kouluttaja, ympärillä porukkaa katselemassa. Mulla tuli vähän kisajännityksen tapaista siinä rataantutustuessa. Kun päästiin kentälle, jännitys unohtui ja vaikka treeniä tehtiinkin pätkissä olin jotenkin tosi tyytyväinen Ticon suoritukseen.
Kotoa sitten yllätin itseni katsomasta kisakalenteria. Edellisistä kisoista jäi jonkinlainen lista kotitehtäviä joita halusin paremmaksi ennen seuraavia kisoja. Pujotteluun on tullut vauhtia, keinuun tullut varmuutta, mutta pussin treenaaminen me ollaan edelleen unohdettu. Sunnuntaina sitten jännitettiin onko radoilla pussia, koska norjalainen tuomarin Jan Egil Eide näytti sitä suosivan radoillaan kun katselin netistä. Todellisuudessa mua ei huolettanut niinkään paljoaTicon esteosaaminen vaan se etten mä kisajännitykseltäni ala taas varmistella ja himmailla-siitä Tico tuntui kärsivän viime kerralla kaikista eniten. Muistin mielessäi vaan Elinan sanat treeneistä: Älä pelkää virheitä ! Tällä kertaa kisat oil Agility Akatemialla, kovin tuttu paikka meille.  Mua jännitti kyllä, mutta ei liikaa. Ja kun me päästiin kentälle, mä ajattelin vaan että tällä kentällä ei oo mitään, mitä me ei oltais aikaisemmin tehty. Nyt mennään!
Ekalla radalla tiesin kyllä että mulla tulee jäätävä kiire ehtiä sokkariin, mutta halusin kokeilla. Tiesin myös että olisin voinut kalastella ja pelastella valssilla, mutta en halunnut. Ja myöhässä mä olin-just sen verran että Tico ehti mennä mun selän takaa esteen taakse ja hypätä. Lisäksi loppusuoralla olisin voinut vaikka patistaa Ticoa etenemään. Sen sijaan Tico kysyy multa, saako hän mennä. – HYL mutta hyvä sellainen.

B-rata on vain käänteinen ensimmäisestä radasta. Uskalsin jopa ottaa juoksuaskelia ennenkuin vapautin Ticon lähdöstä ja se sai heti alkuun hyvän vauhdin. En vain tajunnut miten vauhdikkaasti Tico tulee putken ja pituuden jälkeen kepeille, joten se ei vaan yksinkertaisesti pystynyt taittamaan itseään pujotteluun. Olisin toki voinut rytmittää, kertoa kepeistä jo hyvissä ajoin mutta turha sitä on jossitella. Hieno rata jokatapauksessa.

Tällä radalla Tico sijottui toiseksi, RV 5.

podium

Ensimmäinen virallisten kisojen podium kuva. Ehkä ilme kertoo kaiken 🙂 Kuvan on ottanut Cecilia Orenius

Piti tehdä listaa, mitä näiden kisojen jälkeen opetella. En osaa sanoa vielä – ehkä jatketaan samoilla teemoilla mutta ensi kerralle voisi sen pussin harjoitella valmiiksi 🙂 Tänään piti jo aamulla mennä hallille treenaamaan, mutta pää oli niin tyhjä että Tico pitäköön palautteluviikon. Kyllä me vielä ehditään.

Täysillä, palkintopallille tai päin puuta

Samu Haber ei todellakaan lukeudu mun suosikkeihin, mutta muistan lukeneeni sen haastattelun Kauppalehdestä ja siellä oli yksi oivallinen Haber teesi: TÄYSILLÄ, PALKINTOPALLILLE TAI PÄIN PUUTA. Mietin, että tuossa on jotain, mikä täytyy muistaa, melkein tatuointi ainesta 😉

Screenshot_20170712-210852

Kyllä. Siinä ne on. Samun viisaat sanat.

Ticolla tuli maaginen 18 kk ikä täyteen keskiviikkona. Pitihän sitä päästä kokeilemaan, että miltä se kisaaminen tuntuu. Lauantai aamuna ajeltiin sitten Janakkalaan Henri Luomalan tuomaroimille radoille. Jännitysmomentti nro 1 oli tietenkin mittaaminen. Siinä nyt oli suhteellisen monta muuttuvaa tekijää, mutta mittaustulokseksi saatiin 42,8 cm eli kiertoonhan se menee. Yllätys kuitenkin oli, että Tico olisi noin lähellä maksia. Alkusyksyn ohjelmistoon olisi kyllä hienoa saada virallinen mittaustilaisuus, jottei tarvitsisi kauhean kauaa arpoa.

Toinen jännitysmomentti oli kisaradat. Eivät nimittäin olleet sellaisia suoraviivaisia ykkösluokan ratoja, niinkuin minä oletin 😉 No eipä siinä, ajattelin vaan että nyt mennään ja testataan mitä me osataan. Se oli muutenkin meidän tarkoitus näissä kisoissa:ei tulospaineita, vaan tilannekatsaus.

Kisoissa sattui ja tapahtui, Tico mm tuntui jännittävän ajanottolaitteita. Puomi ja A toimii myös kisoissa, josta en iloisempi voisi olla. Mun täytyy myös opetella käyttämään niitä asioita joita ollaan opeteltu treeneissä – ainakaan hiukan jännittäessä en muistanut yhtään esim.käyttää käännöskäskyä puomilla. Ticon “kisamoodin” kanssa on vielä opeteltavaa-mikä toimii ja mikä ei. Nyt maaleissa Tico kaipasi aina lelua, kurkki sankoon jossa oli hihna ja panta että jos lelu löytyisi sieltä.

Katsokaa ja ihmetelkää. Ei se minusta ainakaan päin seiniä mennyt 🙂 Taustalla soi mun ikisuosikki Foo Fightersin My Hero. Ihan syystä, vaikka laulun sanat ei varsinaisesti sopisikaan..Tico on vaan on ❤

 

Nyt Ticolla alkaa noin 5 viikon kesäloma. Sen jälkeen palataan taas viikkotreeneihin ja jatketaan kotiläksyjen parissa. Seuraavat kisat aikaisintaan syyskuun lopussa, todennäköisesti vasta lokakuussa.

Paljon on opittavaa näistä kisoista, mutta niin tosi paljon hyvääkin.

 

 

 

 

Kesätreenejä

Vakiotreenien ollessa kesätauolla, ollaan käyty hissukseen omatoimitreenaamassa ja muutaman kerran vierailemassa uusissa treeniympyröissä. Mä olen ensinnäkin niin laiska etten yksin jaksa mitään ratatreenejä rakennella, joten meidän omatoimitreenit on muutaman esteen harjoitteita. Kesätreenien kotiläksy nro 1 piti olla käännöksen puomilla, mutta sadekelillä en treenaa, liian kuumalla ei jaksa montaa toistoa, joten meidän treenit on jääneet muutamaan kertaan. Silti näilläkin toistoilla on asia edennyt. Keinu on saatu täyskorkeaksi ja nyt on vaan haettu kokemusta eri paikoista ja erilaisista keinuista.
Iloksemme ollaan päästy joitain kertoja treenaamaan Ticon kasviksen, Anskun ja Ticon siskon Zookan kanssa. Anskun kanssa on helppo treenata- ensinnäkin saa hyviä vinkkejä ländereiden maailmaan, mutta me ollaan muutenkin tosi samanlaisia: Muutaman esteen näpertäjiä, joten meidän treenisuunnitelmat sopii tosi hyvin yhteen. Ollaan ajeltu yhteisiin treeneihin Ojakkalaan, koirakoulu Sudenpennun hallille. Ticolle on tosiaan tehnyt hyvää päästä uusiin paikkoihin treenaamaan ja toivottavasti näillekin tulee jatkoa.

IMG_20170704_203041_1_resized_20170728_034118964

Ticon äiti Cinco, täti Fyra ja sisko Zooka ja Tiksi ite 🙂

Joku aika sitten piti jo mennä Ticon kanssa Marjo Korander-Taavitsaisen treeneihin, mutta työkuviot esti suunnitelmat. Viime sunnuntaina sitten päästiin Marjon vauhtitreeneihin Lägi-Areenalle. Tutustuin Marjoon aikoinaan Fitdog leireillä, mutta en ole koskaan käynyt treeneissä, joten oli tosi kiva päästä kokemaan Marjon koutsaamat treenit. Rata oli “Salme Mujusmainen”, etenevä, jossa kaivattiin koiran irtoamista mutta myös kuulolla olemista.

FB_IMG_1500710092325

Marjo Korander-Taavitsaisen/Hypnotic Dog  vauhtirata 23.7-17

Kyllä tuossa juostessa mukavan hien sai pintaan. Treeni lähti hyvin kulkemaan heti alkuun ja Tico tosiaan irtosi hienosti ja tuli myös ohjauksiin mukaan ettei lähtenyt yksin kaahottelemaan. Kepit kaipaa vielä hiukan treeniä (ei ihme!), mutta Tico haki ne kyllä ihan hyvin kunhan käskytti tarpeeksi ajoissa ja antoi sille tilaa suorittaa. Mä vaan sorrun itse joko yliohjaamiseen tai sitten oletukseen että kyllä se osaa,enkä lopulta ohjaa ollenkaan. Joko tai – virheet tulee minun takiani.
Marjo oli kuvannut meidän viimeisen vedon. Stiplu tuli kun oletin,että Tico hakee putken keppien jälkeen ihan tuosta noin vaan..Ja mä olen pulassa jalkojeni, housujeni ja palkan kanssa 😀

Tiistaina sitten päästiin Tiia Söderholmin treeneihin Ojankoon.Luvassa oli 1-luokan ratatreeniä.

IMG_20170728_212038_resized_20170728_092048169

Tiia Söderholmin treenit Ojangossa 25.7-17

Alkuun tehtiin rataa pätkissä, katsottiin vähän miten Tico suhtautuu uuteen paikkaan ja erilaisiin kontakteihin kuin mitä on tottunut suorittamaan. Eipä siinä ollut ihmettelemistä.Mä jännitin taatusti enemmän kuin Tico ja kun Tico huomasi että mä himmailen ja kytistelen niin se oli epävarmempi. Kunhan annettiin palaa vaan,niin kontaktiosumat oli täydelliset.  Kepeiltä tuli kiire putkelle, joten niissä meinasi helposti viimeinen väli jäädä suorittamatta; Edelleen harjoituksen puutetta.

Välissä pidettiin taukoa ja toinen pätkä treenistä tehtiin “kisaradanomaisesti”. Tiia oli kuvannut tämän vedon:

 

 


Molemmista treeneistä jäi kyllä äärimmäisen hyvä fiilis ja saatiin hyvää palautetta . Ticon kanssa yhdessä tekeminen on vaan niin hirmuisen mukavaa. Ja oli tosi hienoa tavata koutseja, jotka ovat tunteneet minut Tahvon kanssa treenatessa ja kisatessa. Totesivat molemmat, että onpa Tico hiukan erilainen kuin Tahvo 😀 Juu, niin on, mutta ihania ovat molemmat 😀

Innostuttiinpa sitten Hannan kanssa rakentamaan oikein treenirata omatoimitreenissä. Rata oli jonkun aikaa sitten Jennalta saatu kotitehtävä, jota en vaan ole saanut aikaiseksi tehdä. Suoraviivainen rata, mutta ei todella ollut helppo. Tico tais olla ihmeissään, että mitä ihmettä me rataa harjoitellaan omalla kentällä, kun siellä nimen omaan tehdään aina sitä pientä piiperrystä. Mutta saatiin me sitten ihan puhdas suorituskin. Hyviä esimerkkejä nämä kaikki siitä, että välillä tekee todella hyvää tehdä suoraviivaisempaa rataa. Saa vauhtia ja samalla tulee harjoiteltua sekä irtoamista että kuulolla olemista.

lataus

Jenna Caloanderin kotiläksy

Ticon “kevätkausi”

En näemmä ole kolmeen kuukauteen kirjoitellut mitään Ticon treeneistä…
Joskus taannoin tein itselleni muutaman kuukauden “lukujärjestyksen”, johon merkkasin tiedossa olevat agilitytreenit, tokotreenit, Hepekon hakutreenit ja niihin liittyvät tottikset. Karu totuus paljastui silmien alla hyvin nopeasti: aivan liian paljon actionia yhdelle ihmiselle ja yhdelle koiralle. Joskus kai pitäisi levätäkin tai hoitaa parisuhdetta?!?
Pitkin hampain vetäydyin Hepekon hakutreeneistä. Ajattelin, että keskitytään nyt sitten tokoon ja agilityyn..Jos vaikka tokosta innostuneena saisin suoritettua bh-kokeen…Tokotreenien kanssa kävikin sitten niin, että meidän treeniryhmä peruuntui ja sen tilalle tarjotut treenipäivät ei sopineet meille agilitytreenien takia..Ja tadaa – yhtäkkiä treenikalenteri olikin melkein t y h j ä..
Alkuun ajatus “tekemättömyydestä” tuntui tosi oudolta. Oli omituista ajatella ettei lähes joka päivä tarvitsekaan sykkiä jonnekin kauhealla aikataulutuksella. Vaikka se harrastaminen antaakin aina lajissa kuin lajissa ihan hirveästi, niin kyllä sitä näemmä iisimminkin voi ottaa. Ongelma oli vain se, että kun kaikki tekeminen tuntui niin mukavalta, niin mitään ei olisi raaskinut jättää pois.
Keväällä jättäydyin kesän ajaksi myös Jänesniemen Elinan treeneistä. Ei vaan kertakaikkiaan jaksanut enää ajella Turkuun, vaikka treenithän on aina olleet ihan supereita. Saatiin sitten onneksi paikka Oreniuksen Juhan mölliryhmään kevätkaudeksi. Pakko tunnustaa mutta ekalla kerralla kun ajelin Agility Akatemialle, niin nauroin ääneen: Ei voi olla totta! Ajan treeneihin alle 20 minuuttia 😀 Voiko näinkin helpolla päästä.
Jennan yksäreitä on ollut harvakseltaan ja treenit on koostuneet yksittäisistä jutuista, esim. juoksareista, keinusta ja kepeistä ja sitten niiden lisänä on tehty radanpätkää. Toi systeemi on toiminut meillä hyvin, koska olen saanut niistä hyvin eväitä kotiläksyihin. Tiedän jo aika hyvin, mitä kesän omatoimitreenit tulee sisältämään 😉


 

Juhan treenit etenikin sitten vauhdilla: Pari ekaa kertaa meillä oli viikkoradan pohjalta suunniteltu helpompi möllirata, mutta sen jälkeen onkin tehty aika pitkälti viikkorataa – pätkissä tottakai. Pujottelu on mennyt roimasti eteenpäin lyhyessä ajassa ja kepit pystyy tekemään jo radan osana. Tottakai niihin täytyy saada lisää itsenäisyyttä, mutta kaikki ajallaan. Erikoisesteet (paitsi pussi) on käyty kaikki läpi eikä niiden kanssa ole ongelmaa radallakaan. Puomia pystyy tekemään radalla kunhan siitä edetään suht suoraan.
Keinu on ollut pitkään to do -listalla. Alkuun ajattelin, ettei siitä projektista tule ikinä valmista, kun Tico jotenkin inhosi keinun liikettä ja pamausta. Musta tuntui, että vaikka kuinka sitä yritti auttaa, niin se oli jo oppinut sen, että keinulta hypätään pois. Nyt me ollaan tehty pitkään ja hartaasti pohjia keinulle ja juhannuksena aavistin,et nyt on tapahtunut jotain liikkeen siedossa – Tico nimittäin hyppäsi rannassa olevan sup laudan päälle (epävakaa, ällö lilluva lankku)..Ja niinhän siinä kävi että tällä viikolla Tico karkasi täyskorkealle keinulle ja suoritti sen monta kertaa peräkkäin.


Juhankin treeneistä on ammennettu paljon kotiläksyjen aiheita. On oikeasti hyvä, että tulee kesätauko treeneistä, on paremmin aikaa tehdä myös omatoimitreeniä.

A-este on tullut puomin harjoittelun myötä täysin ilmaiseksi. Alkuun Tico teki A:n kyllä yksittäisenä esteenä, mutta kun yhdistettiin rataan niin se aina hyppäsi pois ensimmäisellä yrittämällä. Tällä viikolla Tico teki A:n suoraan radan osana ensimmäistä kertaa.

Tässä vielä joitain ratapätkiä kuluneelta treenikaudelta.

Tikrun opeilla ekoihin epiksiin

Tico starttas elämänsä ensimmäisissä epiksissä viikko sitten Lägin hallilla. Pohdin, ilmoanko Ticon supermölleihin vai mölleihin, mutta lopulta päädyttiin mölliluokkaan, koska rimat oli siinä 30 cm:ssa. Oli muutenkin varsin fiksu veto viedä Tico epiksiin: uusi halli, paljon koiria, kuulutuksia. Tico odotteli mökissään oikein hienosti, mutta kun käveltiin hallissa, niin hajut vei voiton – kaiketi vähän rauhoitteli itseään haistelemalla.
Ekassa startissa Tico ponkas heti katselemaan ratatyöntekijöitä. Tuli kyllä takas kierrokseltaan varsin nopeasti ja päästiin tekemään ratasuoritusta, mutta sitten yhden putken takana oli taas pakko poiketa katsomaan että mitä siellä tapahtuu. Ohjasin myös yhden kohdan erilailla kuin olin suunnitellut – aivopieru. Jäin vain katselemaan ja sitten olinkin myöhässä eikä niitä ohjauksia nyt n i i n paljoa radalla edes tarvinnut (ehkä just sen yhden ohjauksen) 🙂
Toisessa startissa Tico ei siten ihmetellytkään enää oikein mitään. Se meni ihan mallikkaasti viimeiselle esteelle saakka, kunnes Tico jumittui ylitsepääsemättömään hajuun ja siihen piti pysähtyä.
Ticon kilpailuluokka oli kovin pieni, mutta suureksi yllätykseksi Tico voitti medimöllien hyppyradan. Katsoin myöhemmin netistä tulokset ja tosiaan Tico voitti yhden sadasosasekunnin turvin.Kiitos käsiajanottajalle – tällä kertaa se suosi Ticoa 😉 Palkinnoksi se sai kolme purutikkua ja ison pötkön koiranmakkaraa – kyllä kelpasi 🙂
Videolla radat on väärässä järjestyksessä.

Kaikenkaikkiaan meidän ekasta epispäivästä jäi tosi hyvä mieli – oli todella hyvä treenitilanne meille.
IMG-20170409-WA0005

Ticon sparrauskaverina kisapäivänä oli maailman ihanin ja pienin shelttipentu Moa.
IMG-20170409-WA0011IMG-20170409-WA0012
Tico on tavannut Moan jo pari kertaa ja on kyllä ollut hieno huomata, kuinka fiksu kaveri Tiksi on. Ticon tekemisiä ei tarvitse yhtään vahtia ja vaikka Moa on ihan pikkuruinen vielä, niin Tico yrittää keksiä keinoja leikkiä Moan kanssa.

Kuluneella viikolla meillä oli myös Jennan yksäri.Tällä kertaa tehtiin enemmän tekniikkatreeniä. Ensiksi haettiin täyttä vauhtia vauhtiympyrällä. Sen jälkeen tehtiin takaaleikkaustreeniä – ohjaus, joka on edelleen vaikea mulle ja Ticolle. Ticolla jää helposti looppi päälle ja vaikka miten ohjaan, se kääntyy sinne, minne on aiemmin mennyt. Lopuksi treenattiin keinua ja itseasiassa saatiinkin sitä menemään eteenpäin oikein mukavasti. Tässä jotain meidän menosta:

Kotiläksynä samalla ratapohjalla valssitreeni ja keinu niin että saataisiin sitä pikkuhiljaa eteenpäin.
Tässä välissä Tico (ja me kaikki muutkin) lomaillaan viikko, pari ja katsotaan sen jälkeen taas treenikuvioita.
cofcof

Treenilöisii ja kotiläksylöisii

Edellisellä kerralla kun oltiin Vapun hyppytekniikka treeneissä, me harjoiteltiin korkeuden arviointia. En nyt muista tarkalleen enää korkeutta, mutta sanotaan nyt vaikka että okseri oli 30 cm. Tico katseli aikansa hyppyä ja päätti olla hyppäämättä. Mä ihmettelin,et onpas ihme tyyppi. Aikaisemmat treenikaverini on kyllä hypänneet – vaikka sitten silmät kiinni 🙂 Vappu kehui, että Tico on vaan viisas. Se arvioi ja päättää,että hän ei vielä tuohon pysty, en edes yritä.
Viimeksi meidän hyppykaksari muuttuikin yksäriksi. Ajattelin,ettei Tico ikinä tule jaksamaan tuntia yksin. Pieniä taukoja kyllä pidettiin, mutta tunti meni kuin siivillä. Vappu olisi halunnut tehdä taipumisharjoituksia putkien kautta. Kerroin Ticon putkessa kaatumisesta ja siitä ettei se oikein tahtonut sen jälkeen enää mennä putkeen. Putkista luovuttiin hyppytekniikka treeneissä, mutta taas Vappu kehui Ticoa. Saan siitä vielä pitkäikäisen treenikaverin, kun se oikeasti miettii eikä vaan rymistele menemään.

Viime kerralla saatiin kotiläksyiksi korkeuden arviointi ja taipumiset. Kummassakaan ei ollut mitään korjattavaa ja saatiin kehuja siitä,että huomaa että työt on kotona tehty. Korkeuden arvioinnissa rima kävi 45:ssa – Huh, en ole tuollaisia korkeuksia nähnyt yhdeksään kuukauteen! Nyt kuulemma treenejä voidaan jatkaa hyvillä mielin niin että rimat on 30 cm:ssä.

IMG_20170316_200615_resized_20170317_035621605

I always rise to the challenge 🙂

Joitain viikkoja sitten tulin avanneeksi suuni Jennan kuullen treenisuunnitelmista ja treeneistä yleensä. Printtasin itselleni kahden kuukauden kalenterin, johon merkkasin harrastukset ja muut menot. Karu fakta oli se,että työpäivien jälkeen oli melkein joka päivä jotain menoa joko yksin tai koirien kanssa. Joskus pitäisi levätäkin ja kerätä voimia. Päätöksen tekeminen oli tosi vaikeaa, mutta päätin jättää Hepekon haku treenit ainakin kevät/kesä kaudella. Näin ollen saan ainakin kaksi vapaata iltaa/päivää lisää viikkoon.
Tokoa jatketaan edelleen ja nyt meidän kodin vieressä oleva hiekkakenttäkin alkaa sulaa, joten ei ole ensimmäistäkään tekosyytä tehostautua kotitreeneissä. Ehkä me joskus kisataan silläkin saralla, ehkä ei, mutta ei tuo harrastus ainakaan pahaa tee.
Saatiin järjestettyä muutamat yksärit Jennan kanssa ja tehtiin vähän treenisuunnitelmaa sillä saralla. Jenna ei ollut koskaan nähnyt meidän tekevän rataa.No varmaan siksi, että me EI olla tehty rataa. Ekan yksärin jälkeen fiilikset oli aika huikeat, kun saatiin ihan järjettömän hyvät treenit aikaiseksi.

Toisella yksärillä tehtiin taas alkuun lyhyt pätkä treeniä, koira pois, mä opettelen yksin ja Jenna kertoo mulle mitä ja miksi tehdään. Koira kentälle ja hommiin. Lopulta pidempi ratapätkä. Kunhan mä tikkaan menemään ja olen r o h k e a niin mä en ole edes pahasti jäljessä saatika Ticon tiellä.

Viime maanantaina tehtiin Elinalla lyhyitä ratapätkiä. Ohjaukset oli valmiiksi saneltu, mikä sekin aiheutti oman vaikeusasteensa. Lisäksi piti pysyä liikkeellä koko ajan. Mikä ihme siinä onkin, että kun on keksinyt että on kauhea kiire aina joka paikkaan,niin sitten kun ehtiikin hyvin,niin omaa vauhtiaan ei osaa rytmittää mitenkään vaan juoksee täysillä ja pysähtyy (ja koira pysähtyy.Ihan niinkuin pitääkin). On tässä paljon opeteltavaa, mutta mikäs sen kivempaa. Radat tehdään myös peilikuvina, joten tässä ekat kotiläksyt:

Ja sitten keskitytään rohkeuteen ja vauhtiin 🙂

 

 

Kun vauhtia on enemmän kuin motoriikkaa

Viime viikolla tehtiin kaiketi ekaa kertaa ikinä ihan rehellistä ratatreeniä Ticon kanssa Elinalla. Ihan mukavastihan se lähti sujumaan, vaikka saatiin me kotiläksyjäkin. Koskaan aiemmin kun en ole oikein takaaleikkauksia tarvinnut, niin nyt tarvitsen ja niitä pitää opetella. Kai Tico muuten mun ohjausta seuraisikin, mutta käännösvaiheessa mun käsi nousee niin korkealle kuin olympiasoihtua kantaisin. Kiitos Anskulle tästä vertauksesta- en unohda sitä 😉
Jokatapauksessa siinä kävi niin,että Ticolla oli vauhtia ihan himppasen liikaa ja se mätkähti nurin putkessa. Heti siinä vaiheessa ajattelin,että okei nyt tää koira menee fyssarille tms, tai itseasiassa olisi pitänyt mennä muutenkin ihan vaan tsekatakseen onko kaikki ookoo. Tico ei näyttänyt, että siihen varsinaisesti olisi sattunut, mutta en meinannut saada sitä enää putkeen sen jälkeen.

Minä tietenkin sorruin varmisteluun ja se näkyi Ticossa siten,ettei se hypännyt niin hyvin. Heti kun mä etenen rohkeasti, varmistelematta, täysiä niin Tico kulkee paremmin. Miksi treeneissä varmistella kun ei ole kisoissakaan varaa varmistella? Parempi opettaa koira heti alusta alkaen siihen,että täysiä mennään.

Samalla viikolla sitten rohkaistuin ja ostin irtovuoron Agility Akatemialle Oreniuksen Juhan treeneihin. Tehtiin rataa ihan pienissä pätkissä ja saatiin kyllä ihan loistavaa palautetta, jonka ansiosta lähti melkein jo jalat liitoon: Juha sanoi,että Tico hakee hämmentävän hyvin esteitä – kuulemma paremmin kuin moni kisaava koira. Radalla oli putki-puomi erottelu joka saatiin lopulta onnistumaan varsin mainiosti ja puomin jälkeen putki hiukan viistossa ja etäisyyttä oli aika paljon. Ei olla montaa kertaa tehty puomia radan osana, mutta Tico suoritti puomin kutakuinkin täydellisesti eikä yhtään kysellyt irrotessaan putkeen. Radalla oli kohta, johon Juha suositeli pakkovalssia..En kehdannut sanoa,että ei muuten olla koskaan tehty moista ohjausta 🙂 Pokkana vaan kokeilin ihan samalla systeemillä kuin Elinan treeneissä otan haltuun; kutsun nimellä ja taputan reiteen…Ja sieltähän se Tico tuli, jopa niin hyvin että Juha kehui pakkovalsseja 😉  Pujottelukohta oli vaikea, eikä Juha antanut meidän kokeilla sitä, koska ei olla kertaakaan tehty keppejä radan osana ja Tico on tehnyt 12 keppiä varmaan 5 kertaa 🙂 Pakkohan tätäkin oli sitten kokeilla omalla hallilla. Tätä videota ennen kokeilin yhden kerran ja ihmeekseni totesin, että sehän juman kekkuli menee ja tekee sen. Sitten otin videolle nämä 2 toistoa…

Juhan treeneissä en huomannut Ticossa mitään ihmeellistä. Se meni treeneissä aivan normaalisti, jaksoi hyvin ja juoksi Tahvon kanssa ennen ja jälkeen treenien ihan normaalisti. Vasta loppuviikosta aloin huolestua..Tico nyt on aina iloinen, reipas ja eloisa mutta jotenkin se oli vaisummasti iloinen ja reipas. Noita kun katselee päivästä toiseen, miten ne toimii ja liikkuu,niin sen eron vaan huomaa. Kauheesti se halusi tehdä ja hääräillä, mutta vaisummin. Lisäksi se joi normaalia enemmän., jopa niin paljon että pissasi sisälle 😦 Mä murehdin, onko se oikeasti sairas.  Varasin jo osteopaatille ajan, mutta viikonlopun katseltuani ajattelin, että enempää en kestä odotella.

Onnekseni koirapiireistä löytyy tuttuja, joista saa avun nopeastikin. Niinpä Tico pääsi heti maanantaina kraniosakraali hoitoon Janni Krögerille. Ticolla kun ei noita hoitokertoja vielä niin kauhean montaa ole takana, niin se ei taatusti ole maailman helpoin hoidettava, kun pyörii, yrittää uida kyljellään, mörisee ja pörisee…paikallaan vaan ei malta olla. Onneksi se on niin pieni, että sitä voi pyöritellä miten vaan 🙂 Nyt kyllä saattoi olla niinkin, että hoito vaan ei tuntunut kivalta – Tico oli jumissa. Jumeja ihan kallonpohjasta lähtien, etenkin alaselässä ja toisessa etureidessä. Mutta Tiksi vastasi hyvin hoitoon ja olo ihan silminnähden helpotti. Illalla kotona oli jo huomattavasti pidemmällä askeleella askeltava Tico. Eikä sitä tiedä, missä se on osumaa ottanut: treeneissä, vapaana juostessaan, leikkiessään – ihan missä vaan ja todennäköisesti kaikissa näissä.

Nyt otetaan pari päivää iisisti, loppuviikosta onkin pitkästä aikaa Vapun hyppytekniikka treenit, jonne voi mennä jo hyvillä mielin, kun tietää ainakin että koira on parempi.
Ja Ticon juominenkin loppui kuin seinään – ei tarvitse enää “lantrailla” kipuja.

Tässä olikin pari päivää vähän hiljaista, kun ei kuulunut vinkulelujen vinkuja, mutta tänään on taas menty senkin edestä. Ei satu, vaikka kuinka repii ja riuhtoo.

Juoksukontakti ripuli

Tällä viikolla kului kaksi iltaa Isabelle Orenius-Emanuelssonin juoksariseminaarissa. Vaikka töissä oli kiire, töistä kotiin vielä kahta kauheammalla kiireellä, koirat autoon ja matka JAU-hallille jossa pitkät illat painavaa asiaa, niin kyllä se niin vaan on että kun asia kiinnostaa niin ei sitä väsymystä  tunne. Yötkin meni “treenatessa” kun aivot ruksutteli käsiteltyjä asioita. Oli kyllä todella mukava ja antoisa seminaari. Toivottavasti saadaan tälle jatkoakin.
Mun oli aiemmin tarkoitus osallistua Mona Grefensteinin juoksari nettikurssille, mutta sain sinne ainoastaan “silent student” paikan, joka ei oikeuttanut kysymyksiin tai videoiden julkaisuun, joten aloin epäillä mahdanko saada kurssista tarpeeksi irti. Sitten samaan aikaan löysinkin fb:stä Agility Sharksin ilmoituksen Isabellen seminaarista ja aloin vähän enemmän tutkia Isabellen tapaa opettaa juoksareita. Ja Isabelle opettaa nimenomaan samaan tyyliin kuin Mona, joten halusin heti ilmottautua seminaariin. Ja sitten me saatiin Ticon kanssa vielä koirakkopaikka Isabellen treeneihin, joten tämä meni ihan nappiin.
Syy siihen, miksi haluan opettaa Ticolle juoksarit on yksinkertaisesti se,että haluan opetella jotain täysin uutta. Mua kiinnostaa nähdä millainen matka tästä tulee.  Syy taas siihen,miksi tutkiskelin näitä opetusmetodeita on se, että mä en halua mitään targetteja tai pumppereita joita sitten häivytellään ajan mittaan. No okei-Isabelle käyttää namimaattia treeneissään, joka tietenkin pitää myöhemmin häivyttää, mutta sitä mä en pidä lainkaan ongelmana. Oon tosi kauan kyseenalaistanut juoksarit ja kavereiden kesken me ollaan nimetty niitä usein “herran haltuun juoksareiksi”. Nyt ekaa kertaa mulla on käsitys siitä mihin koira opetetaan ja myös usko siihen,että koira osaa sen – oli sitten puomi millainen tahansa; osa niistä on matalampia, pidempiä, loivemmassa kulmassa jne jne.
Isabellen kurssi alkoi luennolla, jossa hän kertoi omasta taustastaan, miten on opettanut juoksarit omille koirilleen ja mitä ongelmia on tullut vastaan ja mitä hän on sitten opettamisessa muuttanut. Isabelle sanoi suoraan,että juoksarit ei ole kaikille. Täytyy oikeasti miettiä, pystyykö itse liikkumaan niin että juoksarit kannattaa ja pystyykö opettamaan koiran niin itsenäiseksi, että se irtoaa ja koiralle annetaan paljon ns vastuuta yksinään.
Ticollehan on alusta asti opetettu irtoamista ja itsenäisyyttä ja mä olen todella huomannut että mun täytyy liikkua sen kanssa aivan erilailla kuin aikaisemmin. Päässä on jo viime syksystä lähtien kytenyt ajatus siitä, että mun täytyy treenata mun liikkumista tai ylipäätään valmiuksia liikkua. Mä en halua olla este Ticolle vaan mä haluan olla siinä kunnossa,että me voidaan sitten joskus paahtaa täysillä menemään yhdessä eikä Ticon tarvitse hidastella mun takia. Meidän viime kesäkauden koutsi, Maiju Korhonen on opiskellut myös personal traineriksi ja nyt mä sain häneltä ihan mua varten räätälöidyn saliohjelman. Sillä painetaan nyt menemään pari kuukautta ja kevättä kohden muutetaan ohjelmaa niin että siihen tulee lisää loikkia ja spurtteja-ylös, ulos ja juoksuradoille. Mutta tästä sitten joskus lisää 🙂
Niin.Ja takaisin Isabelleen..Luennolla käytiin läpi myös käännösten opettamista ja käännöskäskyjen tärkeyttä. Tämäkin sinänsä huvittava yhteensattuma, että just tän viikon maanantaina Elinan treeneissä oli puhetta että pitäisi miettiä käännöskäskyjä ja ensi viikolla aletaan opettamaan niitä.
Sitten siirryttiin JAU:n hallille seuraamaan alkeiskoirakoiden treeniä. Isabelle opettaa tietenkin ensiksi namimaatin koiralle. Kunhan namimaatti on ” myyty” koiralle, laitetaan lankku/puomin alastulo vaan maahan ja koiran pitäisi kävellä lankkua pitkin. Kunhan tassut osuu kontaktialueelle, namitetaan. Tässä vaiheessa tyyli on vapaa ja kriteeri kontaktiosumille on hyvin löyhä. Kunhan koira alkaa tajuamaan tämän vaiheen, niin hyvin nopeasti aletaan lisäämään ohjaajan liikettä, koiralta karsitaan pomppumaista liikettä pois ja voidaan alkaa myös vaatia osumia alemmas kontaktipinnalle. Eli Isabellen pointti koko treenaamisessa on se,että pitää seurata omaa tuntemusta siitä,että uskaltaa edetä treenissä-ettei vaan jää hinkkaamaan jotain tiettyä kohtaa vaan edetään rohkeasti.
Jos lankkukävely sujuu nopeasti ja hyvin, voidaan lankku korottaa pöydän päälle tai siitä suoraan jopa matalaksi puomiksi. Isabelle painotti aina taaksepäin ketjuttamista ja sitä että seuraavalla kerralla aloitetaan treeni helposta kohtaa, jossa koira on viimeksi onnistunut hyvin. Jos taas koiralle tulee muutama epäonnistuminen, niin tehtävää on helpotettava niin että onnistumisen mahdollisuus paranee. Näin ollen koiralle saadaan kasvatettua itsevarmuutta ja sitä myötä kasvaa myös koiran nopeus.
Keskiviikon koulutusillan jälkeen mä olin vähintäänkin epävarma. Mehän ollaan niinkuin aloitettu jo tämä projekti- hiljaa ja hissukseen. Mutta me ollaan tehty koko ajan täyskorkealla puomilla ja alastulosta taaksepäin ketjuttaen. Kerroin tästä Isabellelle. Näin hänen ilmeestään,että hän oli kyllä epäileväinen.Sanoi vaan,että Well.Let´s see tomorrow…Nuku siinä nyt sitten.
Jos sitä nyt puomin harjoitteluksi osaltaan voi sanoa, niin mehän on tosiaan tehty tätä jo kauan. Ei siksi,että mulla olisi kauhea kiire ja hinku saada kaikki mahdollisimman nopeasti valmiiksi. Tico on ollut ja on osittain edelleen alusta epävarma. Siksi mä olen kävelyttänyt sitä puomin alastuloa ihan pennusta lähtien. Ei se mitään puomia ole tiennyt tekevänsä, mutta se on tottunut alustaan, sille on myyty namimaatti ja se on oppinut fokusoimaan eteen. Jos se tuosta kävelystä menee rikki,niin hitto sitten se menee kyllä rikki monesta muutakin mun toiminnasta!

Tuosta me ollaan lähdetty pikku hiljaa  ketjuttamaan taaksepäin. Eli lähdetty tekemään alastuloa korkeammalta, lopulta harjan yli jne. Ja tämä oli myös Isabellen idea. Isabelle sanoi että itse treenaa opettaessaan 3 kertaa viikossa ja 10 toistoa per kerta. Itse aloin miettiä sitä,että 10 toistoa on itseasiassa tosi paljon. Me on tehty aina muutama toisto-max.5 -hyviä onnistumisia – paljon palkkaa ja asia hautumaan. Tico on siitä fiksu koira,että kun se tekee stiplun, se ei paineistu vaikka sitä ei palkkaa, vaan se pysähtyy miettimään ja seuraavalla kerralla se onnistuu satavarmasti. Siksi siltä on ollut helppo lähteä vaatimaan osumia alemmas.

Me ei olla tehty montaa kertaa koko puomia. Tässä on meidän viimeisin treenikerta, jolloin oli vauhtia enemmän, koska ekaa kertaa yhdistettiin putki ja hyppy puomin lisäksi. Ylemmistä osumista Tico sai normi palkan, alemmista osumista -> jack pot. Videolla on muuten muutama toisto repeatina-älkää ihmetelkö 😉

Torstain seminaari alkoi suoraan koirakkotreeneillä. Isabelle kertoi, että lisää puomitreeniin hyvin nopeasti muutakin- hyppyjä tai putkia. Alkuun me tehtiin pelkkä putki, jotta Tico tajuaa että namimaatti on vasta putken jälkeen. Hyvin pian Isabelle halusi,että me tehdään alastulo ja siitä taaksepäin..Tico teki yhden tai kaksi stiplua ja sen jälkeen se tarjosi aina nättejä alastuloja. ja me vaan peruutettiin ja peruutettiin ja lopulta tehtiin koko puomi esteen kautta. Isabelle ei lakannut kehumasta Ticon hienoja neljän tassun osumia. Sanoi vaan: Tajuatko? Tajuatko miten hienoja osumia se tekee ja se korjaa aina askeleensa niin,että se osuu. Olet tehnyt hienoa työtä!
Eihän siinä auttanut muuta kuin hymyillä ja kiittää 😀
Mulla on ollut hyvä opettaja alkutaipaleesta lähtien ❤

Tässä vielä mun muistiinpanot meidän treenin osalta:

  • Tästä lähtien silloin kun treenataan, voin aina vaatia Ticolta alaosumia. Se osaa sen kyllä.
  • Meidän kohdalla treenit aloitetaan harjalta ja jos se onnistuu, niin lähdetään heti ketjuttamaan taaksepäin.
  • Heti joko hyppy tai putki puomin jälkeen. Nyt alkuun oli suora putki, mutta Ticon voisi jo hyvin opettaa mutkaputkeen, jonka jälkeen olisi namimaatti
  • Ala nopeasti häivyttämään namimaattia
  • Esteet hiukan viistoon puomin jälkeen, mutta kuitenkin niin että käsky on “MENE” Tico irtoaa ja hakee itsenäisesti edessään näkyvän esteen
  • Suunnittele käskyt puomin käännöksiin
  • Puomin puolivälissä jo käskytys siihen,mitä tehdään seuraavaksi

Isabellellä oli “kello”, jonka mukaan se antoi suuntakäskyt. Jos koiran piti kääntyä vartti suuntaan tai toiseen puomin jälkeen, niin silloin annettiin kääntymiskäsky. Jos seuraava este oli suoraan edessä tai esim. 10 vaille tai 10 yli, niin silloin se oli vain suoraan etenemisen käskyllä. Koiralle rakennetaan myös vahvaksi takaakierto käsky (tätä on jo harjoiteltu) ja myös putki käsky (tämäkin on työn alla). Eli suulliset käskyt niin vahvaksi,että koira osaa tarvittaessa erottaa itsenäisesti hypyn ja putken tai hakea kaukaakin takaakiertoon. Isabelle myöskin itse aina hakeutuu ennen puomia sille puolelle, minne koiran täytyy puomin jälkeen kääntyä. Kaikki tämä kuulostaa niin kutkuttavalta,että tekisi vaan mieli treenailla koko ajan.