Arpaisten patikkaretki

cof

Matkaan lähdettiin Soinin Lauttosen virkistysalueelta.Ainut ongelma oli että meiltä kului tunti ennenkuin löydettiin oikeaan suuntaan ja oikealle polulle. “Patikkapolku” kyltti löydettiin kyllä, mutta nuoli kyltissä oli molempiin suuntiin 🙂 . Arpaisista ei ollut mitään mainintaa vielä tässä vaiheessa. Kartta oli ihan onneton netti pdf-versio, josta sai välttävästi apua.  Ensimmäinen taukopaikka Riuttosen järvellä, oikeaa matkaa taitettu vasta 3.5km

cof

cof

Alkuun koeteltiin huumorintajua. Reitille oli merkattu 5 taukopaikkaa: joko nuotio- tai laavupaikkoja. Ensimmäinen laavupaikka oli risteyksen tien haarassa, ilmeisesti hirvimiesten käytössä. Matkaa taitettu 5.5-6.5 km.

sdr

Oikeesti.Tässäkö me taukoillaan?

cof

cof

 

cof

No nyt alkoi kunnon retkireitti! Iso Kaihijärvellä oli hieno taukopaikka Kaihiharjun päällä.Jos joskus tulen tänne vielä uudelleen, autosuunnistan tälle paikalle, koska vieressä oli parkkipaikka. Samalta alueelta lähti myös muita lyhyempiä reittejä, joihin olisi kiva tutustua.

sdr

Koko päivän aikana meitä tuli 4 ihmistä vastaan, joista 3 oli Kaihiharjulla. Rauhassa sai kulkea.

cof

sdr

sdr

Päivän toiseksi pisin välietappi Kaihiharjulta Matosuolle n. 5km. Pitkospuuosuus oli todella pitkä mutta suomaisema oli upea.

IMG_20180702_143902

cof

Välillä jaksuhaleja ja sitten taas jatketaan

cof

sdr

Matosuosta varoiteltiin,että siellä on paljon käärmeitä. Me ei onneksi nähty yhtäkään koko matkan aikana. Tässä vaiheessa matkaa takana n.12 km

cof

Toiseksi viimeinen taukopaikka, Löytöjoki. Matkaa takana n.16km

cof

Meidän päivärinkat alkoi tyhjentyä eväistä, joten Tico pääsi eroon omasta repustaan, matka keveni loppumatkalle. Taukopaikoilla tuo hyttyshuivi oli tarpeen ja näyttää edelleen toimivan.

 

sdr

cof

Löytömäellä

cofsdr

 

IMG_20180702_183120

Näihin Arpaisten harjumaisemiin ei kyllästy ikinä. 

cof

Perillä. 24 km, aktiivista kävelyä 6.5h. Me jätettiin auto Arpaisten pohjoispuolen parkkipaikalle, koska pohjoispuolen ja Arpaisten väliä on tullut kuljettua jo jonkin kerran. Säästettiin tällä tavoin 3.5km ja koko reitti oli nyt meille uutta nähtävää.

 

Lomakuulumisia

Käytiin Ticon kanssa keskiviikkona Jyväskylässä agilityliiton virallisessa mittaustilaisuudessa. Ajeltiin meidän mökiltä Jyväskylään ja jatkettiin sieltä sitten matkaa Helsinkiin, jotta ehdittiin valmistautua tämän kesän lapin matkaa varten.
Vaikka mittaustilaisuuksia ei vielä ole montaa järjestettykään, on niistä saanut lukea jos jonkinlaista kommenttia. Ja jännittihän se – jos ekoissa kisoissa en jännittänyt edes päänsäryn vertaa, niin migreeni meinas tulla päälle mittaustilaisuuden jälkeen.
Mulla ei ole kyllä tilaisuudesta mitään valitettavaa, muuta kuin parinkymmenen ylimääräisen minuutin verran odottamista. Meillä oli hyvin aikaa lämpätä koira läheisellä pururadalla, kun tultiin sieltä takaisin, niin ei odotettu kauaakaan kun Ticolta tarkastettiin siru. Odottamaan jouduimme, kun viimeiset tuomarit tulivat paikalle myöhässä ja he joutuivat sitten vielä kasaamaan pöytiä ja laittamaan tietokoneita ja printtereitä valmiiksi. Kunhan koneet oli valmiina, ilmoitettiin että koirat mitataan siinä järjestyksessä, mitä sirut on luettu – Tico oli neljäntenä vuorossaan. Heti sen jälkeen yksi tuomareista (Marja Lahikainen) tuli kysymään, jos me tultais hänen mitattavakseen. Lahikainen mittasi kahteen kertaan, totesi että sai Ticon mitaksi 41cm, käytiin hyväksyttämässä se Kari Jalosella ja meidän osalta mittaustilaisuus oli siinä. Tico ei siis joutunut kiertoon, koska oli niin selvästi medi. Ja tämä kaikki tapahtui ulkona, toki siinä lähettyvillä oli koiria jne, mutta Tico otti tilanteen hyvinkin relasti.

bty

Mini ja medi. Maksit jäi maalle hoitoon.

Mökillä lomaillessa innostuttiin kiertämään vähän Ähtärin luontokohteita. Löysin facebookista artikkelin, johon oli kirjattu 10 paikkaa Ähtäristä ja siitähän niitä oli helppo poimia.Yhtenä iltana ajeltiin Raatikan hiekkarannalle. Siellä oli helppo antaa koirien juosta, kun ketään muita ei ollut paikalla.
bty

Käytiin tutustumassa myös Ohrakoskeen. Äärimmäisen kaunis paikka, jossa olisi kulkenut jonkinlainen ympyräreittikin joen molemmin puolin, mutta nyt en lähtenyt siihen vielä tutustumaan, vaan kävelimme edes takas ja tutustuimme Ticon kanssa joen ylittävään siltaan. btybtybdrbtybty
Kolmantena keikkana tehtiin sitten vähän pidempi reissu Arpaisille. Usko olisi loppunut kesken matkan, ellen olisi löytänyt niin hyviä ja tarkkoja ajo-ohjeita. Paikka ei näyttänyt Ähtäriltä ollenkaan – olisin voinut kuvitella olevani Punkaharjulla. Arpaisten majalta lähti 3.5km pitkä Kalevin kiekka (harjumaisemaa ylös ja alas), jonka kiersimme. Sen lisäksi käytiin vielä kävelemässä pätkä Arpaisten reittiä, joka kulkee Soinista Ähtärin hotelli Mesikämmeneen.
btybtybtybty

Nyt onkin sitten pari päivää pakkailtu tavaroita tämän kesän lapin matkaa varten. Tällä kertaa olis tarkoitus myös telttailla eikä tehdä vaan päivän patikkaretkiä. Voi tuota tavaran määrää! Kun on omat ja Tiksin tavarat. Ticolle on tehty oma makuupussi ettei palele teltassa ja ensiaputarvikkeiden määrä riittäisi varmaan useammallekin vaikka toki toivon,ettei mitään satu. Tälläkin kertaa Ticon kasvattajasta oli suuri apu, kun hän listasi meille osan tarvikkeista, joita ottaa mukaan:

cof
Matka pohjoiseen alkoi Tampereelta, josta lähdimme autojunan kyytiin kohti Kolaria. Kunhan auto oli saatu ajettua autovaunuun, meillä oli vielä hyvin aikaa käydä pitkällä lenkillä Tampereen maisemissa. Käveltiin Tampere Talon takana sijaitsevalle ankkalammelle. Isäntä meni syömään Ravintola Tuhkoon ja kun me palattiin lenkiltämme, niin jo oli Ticolle tuotu juoma-astia valmiiksi terassille. Tico arvostaa!

bty

Muumipeikko oli aika pelottava otus. Tätä lähemmäs ei vaan uskaltanut mennä.

bty

Ravintola Tuhko on saanut nimensä Tove Janssonin alter egosta – tai näin on ainakin epäilty. Tico antaa ravintolalle 7.5/ 5 pistettä 😉 koska sai vettä ja rapsutuksia. Ihmiset olivat myös tyytyväisiä.

Tico muuten otti äkkilähdön yks ilta Pompan mainoskuvauksiin. En tiedä päätyikö kuvista yksikään varsinaisiin mainoksiin, mutta näissä kuvissa näkyy Ticon harmaa Jumppa-Pomppa. Kyseinen Pomppa lähti nyt myös koeajolle Lappiin, joten lisää aiheesta myöhemmin 😉