Treenilöisii ja kotiläksylöisii

Edellisellä kerralla kun oltiin Vapun hyppytekniikka treeneissä, me harjoiteltiin korkeuden arviointia. En nyt muista tarkalleen enää korkeutta, mutta sanotaan nyt vaikka että okseri oli 30 cm. Tico katseli aikansa hyppyä ja päätti olla hyppäämättä. Mä ihmettelin,et onpas ihme tyyppi. Aikaisemmat treenikaverini on kyllä hypänneet – vaikka sitten silmät kiinni 🙂 Vappu kehui, että Tico on vaan viisas. Se arvioi ja päättää,että hän ei vielä tuohon pysty, en edes yritä.
Viimeksi meidän hyppykaksari muuttuikin yksäriksi. Ajattelin,ettei Tico ikinä tule jaksamaan tuntia yksin. Pieniä taukoja kyllä pidettiin, mutta tunti meni kuin siivillä. Vappu olisi halunnut tehdä taipumisharjoituksia putkien kautta. Kerroin Ticon putkessa kaatumisesta ja siitä ettei se oikein tahtonut sen jälkeen enää mennä putkeen. Putkista luovuttiin hyppytekniikka treeneissä, mutta taas Vappu kehui Ticoa. Saan siitä vielä pitkäikäisen treenikaverin, kun se oikeasti miettii eikä vaan rymistele menemään.

Viime kerralla saatiin kotiläksyiksi korkeuden arviointi ja taipumiset. Kummassakaan ei ollut mitään korjattavaa ja saatiin kehuja siitä,että huomaa että työt on kotona tehty. Korkeuden arvioinnissa rima kävi 45:ssa – Huh, en ole tuollaisia korkeuksia nähnyt yhdeksään kuukauteen! Nyt kuulemma treenejä voidaan jatkaa hyvillä mielin niin että rimat on 30 cm:ssä.

IMG_20170316_200615_resized_20170317_035621605

I always rise to the challenge 🙂

Joitain viikkoja sitten tulin avanneeksi suuni Jennan kuullen treenisuunnitelmista ja treeneistä yleensä. Printtasin itselleni kahden kuukauden kalenterin, johon merkkasin harrastukset ja muut menot. Karu fakta oli se,että työpäivien jälkeen oli melkein joka päivä jotain menoa joko yksin tai koirien kanssa. Joskus pitäisi levätäkin ja kerätä voimia. Päätöksen tekeminen oli tosi vaikeaa, mutta päätin jättää Hepekon haku treenit ainakin kevät/kesä kaudella. Näin ollen saan ainakin kaksi vapaata iltaa/päivää lisää viikkoon.
Tokoa jatketaan edelleen ja nyt meidän kodin vieressä oleva hiekkakenttäkin alkaa sulaa, joten ei ole ensimmäistäkään tekosyytä tehostautua kotitreeneissä. Ehkä me joskus kisataan silläkin saralla, ehkä ei, mutta ei tuo harrastus ainakaan pahaa tee.
Saatiin järjestettyä muutamat yksärit Jennan kanssa ja tehtiin vähän treenisuunnitelmaa sillä saralla. Jenna ei ollut koskaan nähnyt meidän tekevän rataa.No varmaan siksi, että me EI olla tehty rataa. Ekan yksärin jälkeen fiilikset oli aika huikeat, kun saatiin ihan järjettömän hyvät treenit aikaiseksi.

Toisella yksärillä tehtiin taas alkuun lyhyt pätkä treeniä, koira pois, mä opettelen yksin ja Jenna kertoo mulle mitä ja miksi tehdään. Koira kentälle ja hommiin. Lopulta pidempi ratapätkä. Kunhan mä tikkaan menemään ja olen r o h k e a niin mä en ole edes pahasti jäljessä saatika Ticon tiellä.

Viime maanantaina tehtiin Elinalla lyhyitä ratapätkiä. Ohjaukset oli valmiiksi saneltu, mikä sekin aiheutti oman vaikeusasteensa. Lisäksi piti pysyä liikkeellä koko ajan. Mikä ihme siinä onkin, että kun on keksinyt että on kauhea kiire aina joka paikkaan,niin sitten kun ehtiikin hyvin,niin omaa vauhtiaan ei osaa rytmittää mitenkään vaan juoksee täysillä ja pysähtyy (ja koira pysähtyy.Ihan niinkuin pitääkin). On tässä paljon opeteltavaa, mutta mikäs sen kivempaa. Radat tehdään myös peilikuvina, joten tässä ekat kotiläksyt:

Ja sitten keskitytään rohkeuteen ja vauhtiin 🙂

 

 

Avioero siivekkeistä

Viimeks ikinä on tullut päivitettyä Ticon kuulumisia tai tekemisiä. Lyytin jalkavamma on vienyt voiton kirjoittelussa. Me on käyty nyt Elinan pentuvalkkuryhmässä ja oon ostanu silloin tällöin vuoroja Jennan treeneihin Agility Akatemialle. Tänään päästiin pitkästä aikaa Jennan yksärille, kun viime kertainen vuoro piti myydä Lyytin jalan hoidon alta pois.
Vanha virsi, mutta sanonpa silti: Tajusin taas tänään kuinka onnekas olenkaan kun olen saanut tutustua Elinaan ja Jennaan. Edelleen olen sitä mieltä,että tämä kombo on niin täydellinen minulle tai meille Ticon kanssa. Ja onpa ollut erilaista,kun pentu on heti alusta asti opetettu tuollaisten pro-kouluttajien koutsaamana. Moni asia on opetettu mulle ihan alusta lähtien, teoriasta käytäntöön. Moni asia on mulle ihan uutta ja mun täytyy opetella esim.liikkumaan ja ennakoimaan ihan erilailla kuin ennen. Enää mä en saa olla naimisissa siivekkeiden ja rimojen kanssa.On otettava avioero, niinkuin Elina sanoi.
Tavallaan me on tehty kamalan paljon, tavallaan vähän. Mun on ollut ihan turha hinkkailla asioita, koska Tico oppii nopeasti, hämmästyttävän nopeasti. Tykkään ihan hirveästi siitä,kun siitä näkee kun se miettii et miten tää homma nyt hoidetaan kotiin. Välillä meillä on pätkiä ettei me tehdä yhtään mitään, silti kehitystä tapahtuu koko ajan.
On ollut hämmentävää huomata,että kun pohjat tekee hyvin ja huolella,niin yhtäkkiä koira osaakin jotain sellaista mitä et sen tiennyt osaavan ollenkaan. Tänään kokeiltiin takaakierto päällejuoksuja. Sieltähän se tuli, kyselemättä, mutta minä olin kyllä koko ajan myöhässä.
Tällä hetkellä nenä vie nuorta miestä välillä mennessään, mutta silti se haluaa tehdä mun kanssa.Yhdessä. Me ollaan nyt jo hyvä Tiimi.
Ja koska liian pitkän tauon jälkeen en jaksa kirjoitella mitä milloinkin on tehty, niin kertokoon videot puolestaan-sen verran mitä niitä on kuvailtu.

 

Tico ja PEPE

Tiksi pakkasi eilen koulureppunsa ja ajeltiin ekaa kertaa Piikkiöön, Jänesniemen Elinan oppiin Run for fun agilityn tiluksille. Nyt kesän aikana me käydään Perustaitoja Pennuille -kurssilla, eli PEPEssä. Pentukurssia kuvaillaan näin: Minkä nuorena oppii, sen vanhana taitaa” -sanonta pitää paikkansa ja tällä kurssilla opettelemme hyödyllisä taitoja, joita tulevat harrastuskoirat ja agilitykiiturit tarvitsevat elämää, arkea ja tulevia harrastuslajeja varten.

fotor_(50)

Jatkossa joudutte sitten lukemaan,miten meidän opintaival etenee Elinan ja Tanja Kurikan opeissa. Tämä on niin jännää ja mielenkiintoista jos minulta kysytään. Ensinnäkin: treeneihin olisi ehdottomasti pitänyt ottaa muistivihko mukaan. Heti kun pääsin kotiin, otin vihkon esille ja raapustin hätäisesti muistiinpanot jotta edes muutama asia olisi kirjoitettu ylös.

WP_20160630_001

Ekoista treeneistä jäi samanlainen fiilis kuin Lyytin kanssa tokotreeneissä. En ehkä just tajua mitä olen tekemässä, en tiedä miten tämä kaikki nivoutuu joskus johonkin toiseen yhteyteen, mutta kaikki on niin siistiä ja kivaa. On kuulkaas aika vapauttavaa tehdä kaikkea mukavaa ilman pienintäkään paineen häivää. Kentällä saa olla just sellainen pelle joka hihkuu ja kiljuu ja palkkaa tulee niin maan perusteellisen paljon ja meillä molemmilla on ihan sairaan kivaa. Kunpa saisin tämän saman fiiliksen säilymään mahdollisimman pitkään ilman mitään painetta tavoitteista tai tuloksista!

Ihan ensimmäisenä me tehtiin sellainen tutustumisympyrä. Yksi koirakko kerrallaan ringin keskelle ja muut ihmiset rinkiin namien kanssa. Mentiin kyykkyyn ja katsottiin oliko koira kiinnostunut meistä vieraista. Jos tuli luokse, namitettiin, siliteltiin ja sitten noustiin ylös ja  muututtiin passiivisiksi koiraa kohtaan. Koiran oli tarkoitus kiertää kaikki vieraat ihmiset läpi ja sen jälkeen ohjaajan piti kutsua koira luokseen. Tico teki kaiketi tutustumiskierroksen ennätyksen. Heti kun vapautin sen hihnasta, se lähti kiertämään vieraita ihmisiä iloisesti häntä heiluen. Siinä ei kauaa kestänyt kun jätkä tajus että tuolta saatiin jo kaikki tarpeellinen, siirrytään seuraavan luo. Ei ainakaan ole varautunut vieraita ihmisiä kohtaan tuo koira.

Toisena harjoiteltiin häkkiin tai alustalle rauhoittumista Susan Garrettin oppeja mukaillen. Ticohan on häkissään (mökissään) ihan rauhallisesti, mutta en minä sitä ole opettanut, että se sinne hakeutuisi. Oma mökki alkaa olla jo vähän pieni, joten ainakin alkuun on parempi harjoitella isommalla häkillä. Ihan jo pelkästä katseesta häkkiin päin palkataan häkin sisälle ja vapautuskäskyllä saa tulla ulos. Nopeasti Tico alkoi hakeutua häkkiin ja seuraavaksi harjoitellaan samassa yhteydessä luopumista, eli samaa mitä on Lyytin kanssa harjoiteltu tokossa. Kun Tico on häkissä, laitetaan nami käsi avoimena ärsykkeeksi. Jos koira lähtee namien perään ulos häkistä, käsi heti kiinni. Tarkoituksena siis lisätä kaikenlaisia ärsykkeitä mutta koiran pitäisi malttaa pysyä häkissään ja oppia ettei tuohon lankaan mene. On parempi vain pysytellä häkissään niin kauan että saa vapautuskäskyn ulos.

Sitten me harjoiteltiin luoksetuloa. Tarkoituksena saada luoksetulo todella vahvaksi tilanteessa kuin tilanteessa. Elina piti Ticoa kiinni, minä hetsasin ja lähdin juoksemaan pois päin.Elina vapautti Ticon ja heti kun Tico alkoi kiihdyttää mua kohti, niin alettiin kehua ja tietysti paljon palkkaa. Ticollahan on nyt jo ihmeen vahva luoksetulo, jonka olen opettanut lähinnä vahingossa.Vaikka se rakastaa lintujen jahtaamista, niin se lopettaa metsälenkeillä senkin leikin kesken ja tulee luokse jos kutsun. Ihana koira, jolla on ainakin vielä korvat päässä.
Kotitehtäväksi saatiin harjoitella luoksetuloa vähintään viisi kertaa päivässä. Joko niin että toinen pitää kiinni tai sitten itse pidän kiinni, hetsaan, vapautan ja kutsun luokse.

Yhteenä harjoitteena oli käsikosketus. Tälläistä olen harjoitellut vain kosketusalustalla, mutta tosi nopeasti Tico tajusi mistä oli kyse. Lopulta saatoin laittaa käden jo niin ylös, että Tico joutui hyppäämään jne. Hauska peli. Tätä tullaan treenaamaan kotona.

Omatoimipisteenä treenattiin epätasaista alustaa, keinun alkeita. Huomasin että Tico menee ihan hienosti kun olen sen oikealla puolella mutta vasemmalla puolella ei onnistunutkaan niin helposti,vaan Tico loikkasi alustalta pois. Taas nämä puolisuuserot ja niiden huomioiminen treenatessa.
Lisäksi treenattiin tikaskävelyä. Eli tikkaat maassa ja joka välissä nameja niin että koiran piti keskittyä askeltamiseen yksi tassu kerrallaan ja kävellä tikkaat läpi päästä päähän. Tiedänpä ainakin miten Tico syö yhden ateriansa loman aikana mökkeillessä 🙂

 

 

 

Käperryn peiton alle ja murjotan…

fotor_WP_20150416_18_48_34_ProViime aikoina onkin mennyt turhan hyvin ja nousujohteisesti. Ilmeisesti oli aikakin taas palauttaa jalat tukevasti maanpinnalle.
Käytiin sunnuntaina kisaamassa Kauhajoella Tahvon kanssa. Ensimmäiset tämän kevään ulkokisat, tuomarina Jari Helin. Pitkät radat, pitkät etäisyydet, Tahvolla hyvä vauhti. Kontaktit kaikki meni hienosti ja päästiin tekemään kisoissa niitä asioita,mitä ollaan lähiaikoina harjoiteltu. Kaikki meni upeasti kunnes: RENGAS. Kaikilla kolmella radalla rengas ja kaikilla kolmella radalla Tahvo ottaa virheen jos toisen renkaasta. Ekalla kerralla ei halua hypätä ollenkaan, taiteillaan siinä aikamme että saan Tahvon uudelleen renkaan eteen ja lopulta se hyppää sen, toisessa startissa hyppää kyllä renkaan mutta osuu siihen. Kolmannella yrittämällä on jo paineistunut niin paljon renkaasta että sen näkee ettei halua edes yrittää- hyppää kyllä, mutta rikkoo koko renkaan.
Oikeasti teki mieli itkeä, vaikka mitä sekään siinä tilanteessa olisi hyödyttänyt..Lisänä vielä toisen startin okseri, johon Tahvo ei keskittynyt ollenkaan. Jalat räpiköi ilmassa kuin pyryharakalla kun Tahvo yritti hypätä okserin yli – ja epäonnistui pahasti.
Just kun kaikissa treeneissä on sanottu,että mun täytyy katsoa koiraan. Ja sen teinkin. Nyt olisin todella toivonut että olisin katsonut jonnekin ihan muualle-en tosiaan olisi halunnut nähdä sitä.
Viikko sitten FitDog leirillä ei ollut mitään ongelmaa erikoisesteiden kanssa. Tämä kaikki tuli jotenkin aivan puskista.
Ehkä olen viime aikoina keskittynyt omatoimitreeneissä liikaa kontaktitreeniin ja unohtanut erikoisesteet kokonaan. Torstaina käytiin Jänesniemen Elinan treeneissä ja saatiin taas hyviä vinkkejä,miten valmistautua SM-kisoihin ja erikoisesteet oli osana sitä suunnitelmaa. Nyt mun täytyy taas palata askeleita taaksepäin ja aloittaa sekä okserin että renkaan harjoittelu ihan tarjoamisen kautta. Siitä on pian vuosi kun tuskailin Tahvon hyppyjä ja tuntui että etenkin okseri oli aivan toivoton. Olin kutakuinkin lopettamassa koko harrastamisen kun pelkäsin,että rikon vaan koiran tällä menolla. Elina tarjosi silloin apuaan ja tuli antamaan neuvojaan meidän kentälle kun oli muuten kouluttamassa Helsingissä. Ihana Elina ❤

Tämän treenin avulla me ollaan saatu niin paljon uskoa siihen,että Tahvokin pystyy hyppäämään oksereita. Ja nyt palataan tähän uudelleen. Opinpa taas, että Tahvon kohdalla on niin paljon pieniä palasia, joita täytyy pitää kasassa koko ajan. Mitään ei sovi unohtaa.
Tahvo on käynyt viimeksi vesijuoksemassa joulu/tammikuussa. Jos tämä on nyt merkki siitä, että sen treenin hyöty alkaa häipymään,niin täytyy ottaa vesijuoksutreenit uudelleen aikatauluihin.Nyt onkin tauon jälkeen pari aikaa varattuna.
Eilen Tahvo pääsi fyssarin käsittelyyn,kun Rautakallion Anu tuli kotivisiitille. Käytiin Anun kanssa läpi edellis FitDog leirin putkikompurointi, Nyyssösen Karoliinan käsittely ja Karoliinan viesti jatkohoitoon. Anun ei tarvinnut kuin koskea Tahvoon,niin Tahvo vinkaisi. Koko oikea puoli jumissa. Ei pahasti,mutta jumissa kuitenkin. Selvästi reagoi hoitoon, antoi hoitaa hyvin ja oli tyytyväinen kun sai apua. Nyt otetaan pari päivää ihan rauhallisesti ja torstaina menen treenaamaan sen verran että kokeillaan okseria ja rengasta. Jos näyttää siltä,että on edelleen haluton hyppäämään,niin en mene perjantaina iltakisoihin Kotkaan. Jos kaikki tuntuu olevan ok,menen kokeilemaan ja toivon että radoilla on ainakin rengas.
Tosin edelleen ihmetyttää,voiko jumi vaikuttaa vain renkaan suorittamiseen kun minusta muuten eteni ja hyppäsi varsin hyvin. Enkä muutenkaan ole osannut epäillä mitään jumia missään.
fotor_WP_20150420_10_35_20_ProPääasia,että Tahvo saadaan nyt kuntoon ja putkikolarin aiheuttamat vaivat hellittää. Mutta mulla on taas ihan valtava huoli siitä, vaadinko tuolta pieneltä suurelta koiralta liikaa? Murjotan ja murehdin nyt pari päivää ja lupaan taas sisuuntua sitten.

Äkkilähtö

Sain äkkilähtö yksärin Jänesniemen Elinalle.Sitten olikin taas sitä juupas-jaapas-eipäs leikkiä itseni kanssa.Lupasin itselleni,että lähden yksin Lyytin kanssa treeneihin, jotta näen, mitä Elina saa meistä irti. Sitten taas meinaan jo pakata Tahvonkin autoon. Jos Lyyti ei suostu tekemään mitään? Jos sitten Tahvon kanssa…Sitten ajattelin,et eikös se olis hyvä juttu jos Lyyti näyttäis just sen paskimman itsensä: ei huvita, ei kiinnosta. Mitä Elina sitten keksii meille? Otin itseäni niskasta kiinni ja vain Lyyti pääsi kyytiin. Alku meni kutakuinkin Lyytimäisesti: juostaan heti ensimmäisenä katsomaan mitä aidan toisella puolella tapahtuu-ei kuitenkaan alkanut äristä..Sitten vähän juostiin puomille ja katsomaan Pikku-Maria ja Venlaa…Sitten havahdutaan siihen,että jaa, täällä pitäis tehdä yhteistyötäkin.Me tehtiin paria pientä radanpätkää, mutta opin määrä oli sitäkin suurempi. En oikeastaan pystynyt keskittymään edes ohjaamiseen,kun kaikkeen muuhun meni energiaa niin paljon.

1) Lähtötilanne. Hetsaa Lyytiä. Opeta sille kotona, ulkona ja ihan kaikkialla muuallakin kuin agikentällä leikki: yks-kaks-kolme ja WROOM sitten mennään ja lujaa.Pyri itse pysymään mahdollisimman passiivisena (älä nyi itseäsi liikkeelle) Lyytin EI tarvitse haukkua.Voi olla jopa parempi,että se patoaa sen haukkumisen energiankin sisälleen. Kunhan suu on kiinni niin tulee lähtölupa. Tätä on tehty nyt pari kertaa ruokakipolle ja tuntuu toimivan. Aikaisemmin olen vain rauhotellut. Tänään käytiin iltalenkillä Kivikossa ja koirat sai juosta vapaana. Vapautin Lyytin niin että Tahvo paineli edellä jo menemään ja Lyytiin tuli todella vauhtia hetsaamisen jälkeen.
2)Jos tulee virhe, korjaa virhe mahdollisimman nopeasti aivan kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan ja jatka rataa ja palkkaa vasta sitten.
3) Älä palkkaa putken jälkeen,sillä putki on muutenkin mieluinen Lyytille. Vie vaan turhaan vauhtia pois
4) Jos hinkataan ohjaustekniikkaa ja tuntuu,ettei Lyytiä enää kiinnosta, toistot riittää niin tee ohjaustekniikka harjoittelu sitkeästi loppuun vaikka vauhti olisikin hidas. Sen jälkeen pätkä rataa ja hillittömät kehut ja palkka.
5) Kepit/pujottelu on aina ollut aika hidasta Lyytillä. Vauhtia tuli todella huomattavasti lisää kun steppasin Lyytin vierellä menemään, pienin askelin tikkausta.
6) Kontakteille hetsausta.Paikan vahvistamista (palkkaus kontaktille), vapautus ja palkka eteenpäin. Mun katse siihen mihin haluan Lyytin laskeutuvan.
7) PALKKAUS ja PALKKAUKSEN SUUNTA. Tajuamattani palkkaan Lyytiä toistuvasti niin että käännynkin Lyytiin päin ja rintamasuunta vie kaiken vauhdin ja lopulta palkkaan pysähdyksestä. Palkkaus eteenpäin ja kovalla vauhdilla. Älä pysähdy tai heitä palkka eteenpäin. Tätä mun on harjoiteltava.

MUOKS:Arvasin,että unohdan jotain
8) Mun äänenkäyttö. Sitä on mietittävä ja harjoiteltava. WOW ja YES ja korkeelta, niillä tulee vauhtia lisää.

Niin että kuka tässä nyt on kenenkin kehityksen tiellä? 🙂

Iski kyllä pienoinen pentukuume kun tehtiin treeniä Lyytin kanssa ja käytiin asioita läpi. Kunpa pääsis mestareiden oppiin heti pennusta lähtien…

Viesti mulle itselle

fotor_WP_20150219_16_47_18_Pro

Voin palata tähän tekstiin sitten joskus jos ja kun alkaa tuntua siltä ettei treenit suju tai mikään ei onnistu. Nythän meidän treenaaminen on ollut äärimmäisen nousujohteista-onnistumisesta onnistumiseen. Kotiläksyjä aina saadaan, mutta sehän kuuluu asiaan.
Eilen oli Jänesniemen Elinan treenit. Tahvo ei ollut tehnyt mitään FitDog leirin jälkeen, mitä nyt olen yrittänyt mahdollistaa vapaana juoksemisen lenkeillä useammin.Pysähdyttiin matkan varrella Muurlan mäelle kävelemään. Tahvo tiesi jo hyvin, mihin on pääsemässä. Juoksi lumessa mäkeä ylös ja alas aivan innoissaan. Vaikka itseä väsytti, niin se väsymys kaikkosi sekunnissa kun katsoin koiraa, joka rakastaa sitä hetkeä: saa juosta vapaana, tietää että pääsee pian agilityyn.
Kun Tahvo odotti vuoroaan, se pyöri ja pomppi, murisi ja pärisi. Mietin, koskakohan viimeksi olen nähnyt sen tuollaisessa vireessä? En voinut muuta kuin hymyillä ja nauraa. Ikuisesti nuori Tahvo. Tahvo rakasti sitä hetkeä: Pääsen IHAN pian tekemään agilitya!
Ja kun se saa vihdoin lähtöluvan: Kiesus mikä into ja riemu! Elina jo ennen treenin alkua varoitteli mua,että tänään juostaan lujaa eikä mitään pikkusievää sipsuttelua..Ja se tosiaan oli pakko toteuttaa, jos meinasi pysyä Tahvon vauhdissa tai edellä. Koko treenin se meni niin mahtavalla tsempillä ja vireellä, ettei Elina lakannut kehumasta meidän molempien tsemppiä ja menoa. Se oli niin mahtavan tuntuista! Ja mikä vauhti siihen koiraan saadaan,kun mä en ole sen tiellä ja ihaile sen menoa,vaan annan sen vaan mennä! Me tehdään tätä just siksi,että me rakastetaan tätä fiilistä ja tätä yhdessä tekemistä!

Elina ei ole koskaan nähnyt Lyytiä. Silti hän muisti ja onnitteli luokkanousun johdosta. Olin äärimmäisen otettu siitäkin eleestä. Treenin jälkeen jäätiin juttelemaan siitä,että toivoisin joskus Lyytin pääsevän Elinan treeniin. Olisi kiva kuulla,mitä Lyytin kanssa voisi kehitellä. Kerroin myös siitä,että mulla on usein niin surku olo Lyytin takia,kun se auttamattomasti jää kakkoskoiraksi treeneissäkin. En vain jaksa antaa sille parastani kun ensiksi juoksen Tahvon kanssa. Elina ymmärsi mua täysin ja ymmärsi myös mun pointin: se on kuluttavaa kun on kaksi erilaista koiraa,jotka ei toimi samalla tavalla. Aina toinen jää siinä yhteistreenissä paitsiolle. Tässä tilanteessa se on aina Lyyti, koska mun on harjoiteltava rata ensiksi Tahvon kanssa.

Elina kertoi,että oli katsonut meidän videoita ja sanoi,että on hämmentävää miten hyvin osaan ohjata molempia koiriani,vaikka ne on niin erilaisia:vaativat erilaisia ohjauksia ja erilaista rytmitystä. Mä osaan kuulemma liikkua ja ohjata hyvin. Olin otettu, tässä vaiheessa alkoi vesi tulla jo muuallekin kuin otsaan 😉 Elina sanoi että Tahvo on ihan mahtava koira. Ollaan tultu eteenpäin huikea matka. Se liikkuu niin hyvin ja nopeasti kuin tuollainen koira vain voi. Koirasta voi ja täytyy ottaa irti se, mitä siitä saadaan kun ottaa rodun huomioon ja Elinan sanojen mukaan mä otan Tahvosta kaiken irti. Ja Tahvo ottaa minusta. Me tehdään tätä yhdessä. Enhän minä koskaan ole valinnut rotua agilityn takia. Me vaan satuttiin eksymään tähän lajiin ja hurahdettiin siihen täysillä.

Elina myös kysyi, jäikö meille Lyytin pennuista pentua kotiin. Ei jäänyt. Sanoin ettei seuraava koira tule olemaan Vehnäterrieri. Yksi: Haluan uroksen. Kaksi:Olisi kaikille epäreilua että vertaisin sitä Tahvoon. Kolme:Tahvo on niin spessu koira ettei toista samanlaista tule. Minulle tulee Kromforländer. Sitten joskus. Elina hymyili, olisi kuulemma jo aiemmin halunnut kysyä,mutta ei uskaltanut. Oli toivonut mielessään,että mulle tulisi koira jonka kanssa voisin kehittyä vielä paremmaksi.

Huoh. Lähdettiin jäähdyttelylenkille lähimetsään.Tahvo sai juosta vapaana. Sitä se rakastaa. Ja mä rakastan tuota koiraa. Ja sitä mitä me ollaan yhdessä. Olen niin kiitollinen tuosta koirasta. Ja Tahvo oli kiitollinen että jaksoin taas ajaa Kaarinaan viedäkseni Tahvon treenaamaan. Silmät vetistellen silkasta ilosta ja kiitollisuudesta vedin happea metsässä. Tunteella me tätä tehdään. Ei ainakaan järjellä!

Tilaus Rohkeudelle ja Ennakkoluulottomuudelle

Tämän vuoden treenit on nyt virallisesti potkaistu käyntiin. Koiraa ei tarvinnut potkia, minua piti.
Viime viikolla oli ensimmäiset Jänesniemen Elinan treenit. Niin sitä taas tuli ajeltua rapiat 320km eikä harmittanut pätkääkään. Rata oli sellainen, että koiran oli irrottava itsenäisesti. Rataantutustumisessa mietin,ettei mulla ole kertakaikkiaan mitään saumaa saada Tahvoa irtoamaan hypylle ja siitä vielä putkeen niin että itse ehtisin puomin toiselle puolelle. Mutta menihän se,eikä edes kysellyt.Elinan opastuksella saatiin sellaiset linjat hypyille,että se tuntui aivan helpolta.

No saatiin me palautettakin. Elina sanoi että ennen kesän taukoa osasin linjata paljon paremmin. Huomasin sen kyllä itsekin ja kiukustuin itselleni. Elina ei enää ikinä pääse tuota sanomaan uudestaan! (no pääsee se, mutta otan silti taas opikseni)
Kysyin myös vinkkejä, miten Tahvon kanssa kannattaisi alkaa harjoitella 65 rimoja ja Elinan mielipide oli se, että Tahvon kohdalla on ihan turha sekoitella radalle rimoja 55-65. Sillä kun kuitenkin on sitä “early take off syndrome” -vikaa,niin sille on muutenkin vaikea hahmottaa kuinka korkeaa rimaa on hyppäämässä ja miten kaukaa ponnistaa.Jos rimojen korkeudet vaihtelee, menee se vielä helpommin sekaisin. Ja kun Tahvo vielä paineistuu ja ottaa pahasti itseensä jos rimat kolahtelee niin tekemisestä voi tulla hyvin epämiellyttävää. Niinpä aiotaan nyt treenata Elinan ohjeiden mukaisesti: treenikausi aloitetaan 55 rimoilla, nostetaan esim.maaliskuussa 60:een ja toukokuussa 65:een. Ja kun rimat nostetaan 65:een niin lyhyttä rataa joissa hypyt on helppoja Tahvolle, toisinsanoen EI suoraa vaan käännöksiä.Suunnitelma kuulostaa äärimmäisen järkevältä minun mielestäni.

Eilen alkoi (vihdoin, oli jo ikävä!) Jennan treenit. Nyt treenataan meidän seuran hallilla, Tattarisuolla,joten Jenna oli suunnitellut meille treenit jo valmiiksi koko treenikaudelle.Kun näin ratapiirroksen, tuli heti kesän viimeiset Jennan treenit mieleen ja mieletön putkiralli jossa vaan piti mennä täysiä ja luottaa koiraan. Tällä radalla oli hyvät mahdollisuudet harjoitella kauko-ohjausta ja niinpä päätin kokeilla. Ei olla pahemmin sitäkään tehty kun ei oma rohkeus riitä ja ennakkoluuloisesti aina ajattelen,ettei se toimi kuitenkaan.
Tahvopa meni kaukkarilla 3-4 esteen pätkän heti alusta lähtien oikein. Mun tehtävä oli vaan ajoittaa ohjaaminen oikein ja ihailla kuinka siististi Tahvo kääntyi.

Kävin Jennankin kanssa läpi,miten tästä lähtee nyt rakentamaan treeni- ja kisakautta ja miten Tahvolle itsevarmuutta korkeampiin hyppyihin. Jenna oli täysin samoilla linjoilla Elinan kanssa. Eilen jo testattin parin esteen pätkään 60cm rimoilla, joissa oli todella tiukkoja käännöksiä ja Tahvo teki ne hienosti, ei mitään ongelmaa. Tyyppi on tosiaan tainnut rakentaa takapäänsä uudelleen,nimittäin nyt sillä on potkua ponnistaa. Kokeiltiin myös käännöstä ihmisnuolella ja se toimi todella hienosti. Taas vaihteeksi ohjaus, jota en juurikaan ole käyttänyt, mutta joka otetaan nyt ohjelmistoon. Jenna aina välillä myy mulle näitä ohjauksia, japanilainen on jo ostettu.

Lyyti pääsi eilen myös kehiin. Ekaa kertaa ikinä kun edes yritän treenata sen kanssa juoksujen aikaan. En tosiaan osannut arvata että se menee noinkin hyvin. Ajattelin ettei kauko-ohjauksiin ole Lyytin kanssa mitään jakoa, mutta niin se vaan meni kun muutamia kertoja vahvistettiin.Lyhyitä tehokkaita treenipätkiä Lyytin kanssa niin se ei kyllästy ja se jaksaa mennä. Ja taas sain palautetta: Jätän Lyytin aivan liian vähälle huomiolle ja tottahan se on: se on sellainen agilityn kakkoskoira,vaikka Lyyti osaa vaikka ja mitä jos sen kanssa vaan tekisi. Lyyti kyllä haukkui mut epäreiluksi jo kentällä.Olen opettanut sen haukkumaan luvan saatuaan niin että sen kierrokset nousee ja sitä käytetään kun Lyytiä alkaa vähän tympimään. Nyt se vaan jatkoi sitä haukkumistaan ja tuli selväksi että hän kyllä haluaa treeneihin useammin! Jenna sanoikin,että Lyyti tarvitsisi treeniaikaa yksikseen (TIEDÄN!!!), mutta mulla vaan on tosi korkea kynnys mennä kenenkään muun oppeihin kuin Jennalle kun Jenna on saanut Lyytistä ylivoimaisesti kaiken parhaan esille. Mutta silti: lupaan että tänä vuonna Lyyti saa myös parrasvalo aikaa! ❤

Kotona oli taas niin tyytyväistä emäntää ja koiraa.Tästä on mukava jatkaa.

Koirien täyteinen viikko

fotor_WP_20141006_20_38_38_Pro

fotor_WP_20141006_19_27_51_Pro

12_vko41

fotor_(2)

Tahvo täytti maanantaina 6 vuotta. Synttäreiden kunniaksi päätettiin pitää lättykestit. Juhliin kutsuttiin tietenkin Emppu (Tahvon kummitäti) ja agilityn kautta tärkeäksi ystäväksi tullut Sonja. Niistä saatiin jo hyvät bileet aikaiseksi. Tahvo vallan riehaantui kun sai lahjapaketin suuhunsa ja repi papereita auki..Taisi käydä vaan niin,että Lyyti nappasi ruokalahjat välistä ja Tahvo ihmetteli saamiansa leluja..No,tasapeli tavallaan vaikkei Lyytin synttäreitä vietettykään-kumpikin sai jotain.
Koirat sai yhden lätyn kumpainenkin kovan kuolaamisen jälkeen ja tiistaina olikin sitten koirakrapula..Lyytillä vatsa sekaisin ja Tahvo oksensi..Hyvät bileet siis.Onneksi on vain kerran vuodessa 🙂

Tiistaina mentiin Tahvon, Kristiinan ja Milon kanssa Jänesniemen Elinan treeneihin. Ne oli valitettavasti viimeiset treenit Elinalla ainakin mitä nyt on tiedossa. Toivottavasti saadaan jatkoa. Vaikka matkalla Kaarinaan tuntui,että väsyttää ihan peevelisti ja rata ei painu mieleen eikä osaa päättää miten edes yrittää ohjata, niin jotenkin sitä taas heräsi treeneihin. Muutamien kokeilujen kautta saatiin sujuvaa menoa aikaiseksi ja taas joutui toteamaan,että Elina saa kyllä Tahvon parhaat puolet esiin:vauhdikasta menoa, ei hakemista esteille. Oli myöskin eka kerta ikinä kun Tahvo meni radan alusta loppuun, ei tokikaan kerralla, mutta kuitenkin. Ja ylipäätään että minä muistin radan-se vasta onkin jotain!

Keskiviikkona käytiin sovitusti Osteopaatilla vielä ennen Fitdog tiimin ensimmäistä leiriä. Tahvo on pysynyt hyvässä kunnossa. Ei merkittäviä jumeja. Tähän asti ollaan käyty osteopaatilla säännöllisesti n.viiden viikon välein ja silti Tahvo on tuossakin välissä toisinaan onnistunut saamaan itsensä huolella jumiin. Nyt sovittiin,että seuraavan kerran mennään vasta joulukuun alussa. Silloin Lyytikin pääsee ensimmäistä kertaa Johannan käsittelyyn.

Eilen pääsin sitten seuran omiin treeneihin lainakoira Siirin (bretoni) kanssa. Samaan ryhmään vapautui toinen paikka ja varasin sen Lyytille. Tyttöjen treenit siis. Mutta tekeepä itselle hyvää treenailla välillä toisen koiran kanssa. Voi mun pääparka kun yrittää muistaa miten mikäkin on toiselle opetettu ja mitä käskyjä käyttää, sinänsä jos niillä on mitään väliä. Muistin että tattiksen hallilla olis jotenkin kylmempi ja olin aivan ylipukeutunut ja hitsi sitä hien määrää tuolla juoksemisella. Todellakin tiesi tehneensä, mutta olipa taas tyytyväinen olo treenien jälkeen. Siiri vaan on selvästi viettänyt liikaa aikaa meidän ärriereiden kanssa-sellainen puupää se toisinaan on 🙂 Mutta saatiin hyviä pätkiä aikaiseksi ja tykkään Siirin vauhdista. Se on oppinut lyhyessä ajassa ihan hirveästi, millainen agilityohjus siitä vielä tuleekaan. Ihana koiruli ❤ Ja Lyyti sai myös oikein mukavaa treeniä-kauheasti toistoja se ei edelleenkään siedä:koko ajan pitäisi olla jotain uutta ja jännää tiedossa. Putki/puomi erottelu sujui tosi hienosti, että jotain oppia on mennyt perille. Kepit tuotti ongelmia kun Lyyti varmaan luuli törmäävänsä seinään.
Ennen treenejä jännitin tietty etukäteen miten Lyyti reagoi kun haen Siirin kyytiin, mutta siellä se tyytyväisenä heilutti häntää kun Siiri hyppäs autoon. Tehtiin yhdessä lenkki ennen treenejä ja koirat käveli rinta rinnan kuin parhaat kaverit-musta ja valkoinen.

Huomasin eilen ihan puolivahingossa että Tahvolla on vatsassa vanhoja, osin parantuneita rupia.Toinen kainalo oli käytännössä auki raavittu. Just samanlaisia kun sillä oli reilu vuosi sitten allergian takia. Nythän Tahvo ei ole enää hetkeen raapinut itseään tai nuollut tassujaan, joten nämä tosiaan voi olla jo kesän ajoilta. Tahvo on nyt syönyt noin kuukauden ajan Orijenin nappulaa..täytyy edelleen muistaa seurata tiiviisti ihon kuntoa, koska tuntuu että tuo Orijenin ruoka sopii Tahvolle, mutta hyvin todennäköisesti barffatessa ruokavaliossa on ollut jotain joka on kuitenkin allergisoinut Tahvoa. Iski taas kamala huoli, ettei allergiaoireet uusiudu tai pahene…

Viikonlopuksi maalle ja sitten jännitetään ensimmäistä leiriä…

Tämän kauden tavoite on opetella puhumaan Tahvo-kieltä

href=”https://tahvoset.files.wordpress.com/2014/09/2014_vko37vko36pohja.gif”>2014_vko37(vko36pohja)

Oman treenivuoron odottaminen on vaan niin tylsää

Oman treenivuoron odottaminen on vaan niin tylsää

Eilen oli Elinä Jänesnimen yksäri.Usein ennen Kaarinaan ajamista sitä miettii, et onko tässä mitään järkeä.Eikö niitä treenejä löytyis yhtään lähempää? Mutta ei kyllä ikinä ole treenien jälkeen kaduttanut, että lähti ajelemaan. Olen kyllä niin onnekas, että olen päässyt Elinan oppiin!
Pitkästä aikaa saatiin videota meidän treeneistä. Itseasiassa siinä on melkein meidän koko treeni.Laitan videon kunhan keksin,miten saan sen niin että kuvanlaadusta saa jotain selvääkin. Hitsi että jäi hyvä mieli. Tahvo liikkui hyvin ja jaksoi hyvin ja ohjaajakin oli kutakuinkin kartalla.
Ihan alkuun tein ihmisnuolen ja toimihan se. Tosin Elina neuvoi kokeilemaan valssia kakkos esteelle ja että lähtisin enemmän samaa matkaa Tahvon kanssa lähdössä. Ja Tahvon vauhti kasvoi heti huomattavasti! Tätä samaa lähdettiin sitten soveltamaan läpi koko radan. Mietittiin kohdat, joissa on parempi että mä liikun enemmän samaa tahtia Tahvon kanssa ja missä voin mennä edellä. Tahvo hyppää paremmin viistoon, joten niissä kohdin voin ottaa etäisyyttä. Kun taas hypyt tulevat suoraan, Tahvo hakee niitä herkemmin ja niissä taas tietenkin olisi parempi olla tukena ja edetä yhtä matkaa. Mun kintut kuitenkin kulkee sen verran,että saan tarvittaessa kirittyä ja ehdin ohjaamaan.
Esteelle 6 tein poispäinkäännöksen. Ohjaus, jota olen käyttänyt tasan kerran aikaisemmin Oreniuksen treeneissä ja olen aina ollut sitä mieltä, ettei Tahvo osaa sitä. Ja niinhän se meni oikein heti ekasta kerrasta, eikä oikein edes hakenut estettä ja ohjautui tosi hyvin seuraavalle esteelle. Tuota pitäisi oppia käyttämään enemmänkin sopivien paikkojen tullen.
Esteille 10-11 tein aluksi kaksi valssia peräkkäin.Onnistui sekin, mutta hyvin kökköversiona, toisella esteellä olin auttamattomasti myöhässä. Ekalle esteelle muutettiin vastakäännös ja toiselle takaaleikkaus ja hitsi vieköön mikä muutos-Tahvo kääntyi niin paljon paremmin ja suunta automaattisesti kohti keppejä.
Pujottelu tuotti ongelmia koska painostin Tahvoa liikaa enkä malttanut odottaa, jolloin Tahvo jätti viimeisen keppivälin tekemättä..Omaa syytäni tuokin. Mutta keppien jälkeiset käännökset sujui taas hienosti.Seuraavat muutokset tehtiin taas kohtiin 18-20. Aluksi tein esteelle 20 takaaleikkauksen, mutta kun muutettiinkin niin että putkelta odottelin Tahvoa enemmän, peruskäännös(tai jaakotus),persjättö ja taas peruskäännös, niin vauhti taas lisääntyi ja käännökset pieneni.

Tästä aukenikin mulle virallinen tavoite tälle kaudelle: Mun on opittava lukemaan rataa niin,että se tukee Tahvon menoa parhaiten. Välillä mennään yhdessä, välillä erikseen, mutta niin että Tahvolla on varma fiilis.Tämä tarkoittaa sitä, että mun on turha katsella miten muut suunnittelevat omat ratasuorituksensa. Meidän tyyli ei vain sovi samaan muottiin. Ja kuinka helposti mä aina lähdenkään matkimaan muita! Aikaisemmin me ollaan puhuttu sellaista Saana-Tahvo-Spänglishiä nyt opetellaan puhumaan Tahvo-kieltä.

Tätä kohden mennään…

Tätä kohden

Henkinen valmentautuminen on ainakin minun kohdalla se, johon todella kaipaan treeniä.
Kuluneen kevään aikana etenkin Vappu Alatalo, Elina Jänesniemi ja Jenna Caloander ovat olleet ne henkilöt, jotka treenien ohessa ovat selvästi hoitaneet myös minun nuppiani.
Osittain tämän takia laitoinkin keväällä treenisuunnitelmat uusiksi ja odotan todella innolla syksyä, kun minun ja Tahvon treenikausi pääsee alkuun.

One Mind Dogsin sivuilta löytyy paljon hyvää aiheeseen liittyen ja paljon muutakin: http://www.oneminddogs.com/