Vauhtivaari raunioradalla

Kerry- ja vehnäterrierikerho järjesti raunioratatreenit Salossa ja sinnehän me lähdettiin poikien kanssa kun Ticokin sai luvan soluttautua terrieriksi. Välillä satoi enemmän, välillä vähemmän mutta eipä sadetta oikein edes huomannut kun välillä pääsi piiloon ja sateelta suojaan ja muutenkin tekeminen oli niin mielekästä. Sade teki treenin haastavammaksi toki koirille kun sai vielä tarkemmin katsoa mihin ja miten astelee ettei liukastu.
Alkuun tehtiin ns tutustumiskierros että näki miten pojat lähti hakemaan pitkän tauon jälkeen. Tico arkaili vähän erilaisten alustojen kanssa, mutta rohkaistui nopeasti. Tahvo taas näytti siltä niinkuin se olisi aina tehnyt rauniotreeniä – nopea vauhti mutta varmoja suorituksia.
Tahvo ja Tico on kyllä niin erilaisia suorittajia. Niinkuin kouluttajakin sanoi – Tico on kauhean korrekti. Se pysähtyy, miettii ja tekee. Ja kun se ottaa hajun, sen ryhti on ylväs ja pää pystyssä- sitä on kauhean helppo lukea. Se menee maalimiestenkin luo vähän siihen tyyliin että: Anteeksi rouva, mutta minä nyt tulisin pelastamaan teidät jos teille vain mitenkään sopii. En kai häiritse?
Tahvo taas ei ole hetkeäkään paikoillaan. Jos alusta epäilyttää, se piippaa ja pistää silmät kiinni ja antaa mennä vaan. Sillä on kauhea vauhti koko ajan. Välillä se menee kauemmas ikään kuin puhdistamaan nenänsä. Välillä se varmaan testaa, voimistuuko haju vai mitä tapahtuu ja välillä se vaan kiertää ja hakee parempaa kohtaa, mistä pääsee maalimiehen luo. Mutta siitä ei oikein koskaan tiedä onko sillä haju ja sitten se onkin jo seuraavaksi maalimiehen luona just sen näköisenä että minä tiesin koko ajan että täältä löytyy.
Rauniopäivä oli tosi mukava ja voi jestas että koirista näki että ne nauttii. On ollut tyytyväistä ja väsynyttä koiraa kotona.

Tico miettii 😉

btybtybdrbtybty

Olin huikeen tyytyväinen siihen, miten rohkeasti Tico lähti kulkemaan erilaisilla alustoila. Se meni ihan itsenäisesti kaikkien maalimiesten luo; vesisäiliöön, puumajaan, autoon. Jätkä on todella saanut rohkeutta lisää ja itseluottamusta!
Ticolla on myös tosi hyvä ongelmanratkaisukyky. Se on rauhallinen ja varma.

Tahvo sanoo kouluttajalle, että tuolla maan sisällä, ritilän alla on maalimies. Pelastetaan se!

bdr

Yksi maalimies löytyi putken päässä olevasta kopista. Tällä tyypillä ei totisesti ole alusta epävarmuutta kun sellaisella vauhdilla juostiin putkeen kun töitä oli tehtävä

bty

Tahvo yritti avata oven, mutta ei saanut auki ja tajusi mennä sisälle puurakennuksen sivusta olevasta reiästä , joka oli täynnä muovipulloja ja styroxlevyjä.Kauhea kolina kuului, mutta löytyi! Fiksu koira!

bty

Välillä pitää ihmetellä, että miten tuonne pääsee

LÖYTYI 😀

btyKuva Heidi KostamoKuva Heidi Kostamo

Kaikki oli vähän ihmeissään Tahvon vauhdista ja siitä innokkuudesta ja varmuudesta jolla se töitä tekee. Ja näkeehän siitä: Tahvo nauttii ja on hiukan ylpeä kun on pelastanut niin monta Lidlin lihapullaa. Kouluttaja sanoi,ettei voisi ikinä uskoa,että Tahvo on noinkin vanha kun se liikkuu niin nopeasti ja ketterästi. Niin. Onhan se ihana ja aivan parasta että se on noin hyvässä kunnossa ❤

Ja Tahvo sai uuden nimenkin: Vauhtivaari

Partioetsintää

Kuluneella viikolla oltiin kahtena päivänä Heurekan lähialueella harjoittelemassa partioetsintää. Olihan se jännää. Ensinnäkin eka kerta,kun Tico etsii kutakuinkin pimeässä, täysin uusi ympäristö, meikäläisen piti osata käyttää radiopuhelinta. Ei muuta kuin koiralle valjaat päälle ja liina käyttöön ja homma herran haltuun. Hyvin hanakasti Tico lähti heti vetämään ja eihän siinä muu auttanut kuin luottaa koiraan. Mieleen tuli kyllä väkisinkin, että mahtaako toi koira mennä ihan omiaan. Ohi menevä juna oli sen verran hämmentävä,että silloin pysähdyttiin ihmettelemään ja taas heti sen jälkeen homma jatkui. Yhtäkkiä Tico kääntyi 360 astetta tulosuuntaan ja siinä vaiheessa mä ajattelin,että okei tää koira pitää mua pilkkanaan. Mentiin takaisin muutama kymmenen metriä ja Tico pysähtyi ja lähti junaradalle päin-ja kas, siellähän se maalimies lymyili.
Ja minä olin haljeta ylpeydestä-miten viisas pieni, juuri 9 kk täyttänyt koiranpentunen voikaan keskittyä noin hyvin ja käyttää nenäänsä.
Siellä mä sitten lymyilin maalimiehenä traktorin alla istuen,peitto vedettynä pään yli. Näin koko ajan että ohitseni kulkee jalkakäytävällä porukkaa ja ajattelin että hulluhan mä olen -tai jos ne ohikulkijat näkevät niin ne pitävät mua hulluna. Valmistauduin jo sihisemään niille: “Shh.Olkaa hiljaa. Ne tulee kohta!”-Niin ketkä? Ei täällä näy ketään…
Eilen otettiin sitten treenit uusiksi. Toisella kertaa radiopuhelimen käyttökin tuntui luontevammalta. Porukkaa oli enemmän, joten saatiin pari maalimiestä laajemmalle alueelle Heurekan lähistöllä olevalle puistoalueelle. Tällä kertaa ohjaaja ei lähtenyt mukaan, vaan me oltiin kartturin kanssa liikenteessä. Nyt keskityin siihen,osaanko tulkita milloin Ticolla on haju maalimiehestä. Kartturin mielestä meidän olisi pitänyt jatkaa matkaa eteenpäin,kun yhtäkkiä Tico kaartoi kivimuurin juurelle ja nousi seisomaan takajaloilleen. Kysyin,voidaanko mennä katsomaan jos siellä on joku. Ymmärsimme että piha-alueille ei ole maalimiehiä laitettu ja tämä oli piha-aluetta joten siinä sitten hetki neuvoteltiin mutta mentiin katsomaan – ja siellähän se maalimies oli.
Toisella kertaa Tico seisahtui pienen metsäalueen reunalle ja katseli metsään ja me päätettiin mennä katsomaan metsäalue. Tico kiersi ympyrää, joka pieneni ja pieneni koko ajan ja taas maalimies löytyi kiven takaa piilosta.
Johto oli ottanut aikaa ja Ticolla meni koko alueen haravointiin aikaa n. puoli tuntia ja silti pieni mies jaksoi mallikkaasti. Hieno pieni!
Aurinkoisena talvipäivänä, siellä koivujen katveessa maatessa maalimiehenä ajattelin kyllä että tää on maailman siisteintä. Olla vaan hiljaa ja relata ja odottaa että joku viisas hieno etsijäkoiran alku löytää mut. Ei tarvitse sykkiä eikä suorittaa yhtään mitään. Ihanaa vastapainoa aivan kaikelle.

wp_20161022_09_51_09_pro