Alkukankeutta ja onnistumisia

Syyskesän treenit on polkaistu käyntiin. Lyyti pääsee elokuun aikana kolme kertaa Niinulaan Pikku-Marin motivaatio ja vauhtitreeneihin. Ekalla kerralla tehtiin ihan perussuoraa, lopulta kolmen esteen (rimat aivan minimissä) ja putken kautta. Lyyti oli hämmästyttävän reipas uudessa paikassa eikä ottanut häiriötä edes toisista koirista. Toisella treenipätkällä tehtiin mutkaputkea. Keskityttiin äänelliseen kehumiseen ja palkkauksen oikea-aikaisuuteen, mikä kuulemma mulla onkin hallussa (?). Putken jälkeen käännyttiin lopulta takaisin putkeen, peruskäännöksellä ja takaaleikaten. Edessä oli houkuttimena A-este, ja olin varma että Lyyti juoksee sinne, mutta päin vastoin se oli aivan innoissaan tulossa ohjauksiin mukaan. Erittäin tervetullutta treeniä Lyytille. Lyyti sai paljon palkkaa, kehuja ja taatusti sille jäi se fiilis että se on aivan hirmuisen taitava.

Tiistaina sitten molemmat koiruudet pääs treenaamaan Agility Akatemialle kun Tahvo pääs mukaan Senni Huotarin kontaktikurssille ja Lyyti pääs Jennan treeneihin. Senni on mulle täysin uus tuttavuus mutta olen kuullut paljon kehuja “kontaktivelhona”. Mulle on tärkeetä että päästään nyt säännöllisesti työstämään juoksu A:ta ja saan kotitehtäviä niin että asia menee eteenpäin. Ensimmäinen kotitehtävä sisälsi ostosmatkan Tammistoon ja käytiin ostamassa 3m eteisen mattoa. Vielä on piiitkä matka, jos koskaan ollaan perillä, mutta tästä lähdetään:

Systeemit siis muuttuivat, koska pumpperin avulla Tahvolle tulee niin monta variaatiota A.n suorittamisesta, että on hyvin vaikea erottaa ja palkata siitä hyvästä,niin että se todella vahvistuisi Tahvolle. Samalla päätin,että Tahvo jää kisatauolle. En tiedä kuinka pitkäksi aikaa, mutta keskitytään nyt tähän. Edessä olisi vielä parit mielenkiintoiset kisat, mutta katsotaan tehdäänkö poikkeus rotumestaruuksien ja piirinmestaruuksien osalta.
Nyt vaan sitten mietitään, missä vaiheessa vesijuoksu otetaan ohjelmistoon. Kun se kerran vaikuttaa Tahvon liikkuvuuteen,niin kuinka paljon se vaikuttaa Tahvon laukan pituuteen? Jos juoksu A:lla laukan pituus tulisi olla stabiili,niin pitäisikö vesijuoksu treeni aloittaa nyt heti?

Lyyti pääsi Jennan tekniikkapainotteiselle treenille. Meille ei annettu vaihtoehtoja vaan oli tehtävä kaksi pakkovalssia peräkkäin ja kaikkea sellaista, mitä EN tekisi. Lyyti oli aivan huikea. En oikeasti tiedä koska se olisi tehnyt treenin noin hyvällä vireellä alusta loppuun. Jennakin oli ihmeissään ja mä olin sanaton. Tässä viimeinen veto:

Keskiviikkona olikin sitten Tahvon eka yksäri Jennan kanssa. Mua suoraansanoen hirvitti, kun me ei juurikaan olla tehty hyppytreeniä koko kesänä ja kun viimeksi kokeilin,niin Tahvo meni vähän miten sattuu. Ja Tahvo olikin ihan iskussa. Tehtiin poispäinkäännöksiä, leieröitiin ja vaikka mitä taikatemppuja, ja ne onnistui heti ekalla yrittämällä. Kylläpä jäi hyvä mieli! Ja Jennalla ei ollut mitään korjattavaa 🙂 Varmaan eka kerta ikinä 🙂
Oli sen verran kuuma aamu,että Tahvo oli aivan kuumissaan treenien jälkeen ja ajelin Jakomäkeen uittamaan koirat. En muista koska oltais siellä viimeks käyty,mutta hyvin näytti koirat muistavan paikan kun heti parkkiksella alkoi ihan mieletön huuto ja ulina. Kotona olikin sitten hyvin tyytyväistä ja väsynyttä koiraa.

Perjantaina oli sitten taas toinen kerta Lyytin kanssa Pikku-Marin opeissa. Tällä kertaa keskityttiin käännöksiin. Mulla on itselläni niin paljon opeteltavaa Lyytin ohjauksessa. Jos Tahvo kaipaa välillä apua  ja tukea esim.ponnistuspaikan osoittamisessa, niin Lyyti ei todella sitä tarvitse. Olen enemmänkin Lyytin tiellä ja siten vain hidastan sitä. Kunhan en jäänyt varmistelemaan,niin Lyyti kääntyi ja kulki todella hyvin.

Tätä samaa treeniä oli kokeiltava myös Tahvon kanssa. Kovasti se sai rohkeutta ja intoa kun annettiin enemmän luottoa eikä saatettu perille asti, mutta ei se kyllä käänny yhtä hyvin kuin Lyyti.Jokatapauksessa aion jatkossakin ehdottomasti pitää omatoimitreeneissä tämän kaltaisia harjoitteita.

Pikku-Mari on aloittanut vallan mainion video-blogin pidon. Ihan ensimmäisten postausten joukossa siellä oli hyvin yksinkertainen rata, teemalla “Trust your dog”. Nyt kun nämä meidän kauden ekat treenit on juuri olleet tähän teemaan sopivia, niin olihan sekin treeni testattava. Tahvo kääntyy hämmästyttävän hyvin esim.takaaleikkauksessa, mutta pari muuta meneekin pitkän kaavan mukaan.

Kyllä tässä on vielä paljon heräteltävää,jos aikoo olla iskussa…

Maalla on mukavaa vol.1

Eka lomaviikko on vierähtänyt maalla.
Heti ensimmäisenä lomapäivänä pääsin kokeilemaan kummitytön kanssa Ähtärin flowpark :a. Jaksettiin mennä kaksi aikuisten “helpointa” rataa, jotka nekin oli silkkaa epämukavuusaluetta. Tuosta päivästä voi varmasti ammentaa monia asioita agipuolellekin, ainakin huomasi mihin kaikkeen sitä pystyy pelon ja sinnikkyyden voimalla. Mahtava kokemus ja kuinka palkitsevaa oli huomata pystyvänsä ja jaksavansa. Suosittelen kaikille ja itse ainakin aion mennä kokeilemaan kahta jäljelle jäänyttä rataa.130806659243099119Koirat,etenkin Tahvo ei ole suostunut juurikaan kulkemaan meidän mökkitiellä. Tekee stopin melkein heti kun tullaan meidän pihasta pois. Sama juttu oli viime kesänä, kun sitten mun kummit (jotka asuu naapurissa) tiesivät sanoa että viereisellä pellolla ja metsässä on liikkunut karhu. Ehkä tämä on nyt sitten samaa “oireilua”. Koirat on siis kuluttaneet energiaansa, ei niinkään lenkkeillen vaan uiden ja pihassa riehuen. Tänään käytiin vasta ekaa kertaa mäkijuoksemassa hiekkakuopilla. Tahvo oli siitä puuhasta taas niin innoissaan, että pakkohan sinne on mennä toistekin.

fotor_WP_20150711_18_50_56_Pro fotor_WP_20150711_18_50_56_Pro(1) fotor_WP_20150712_11_27_15_Pro fotor_WP_20150712_11_27_15_Pro(1)

Uskotteko,että maaltakin löytyi agilitykenttä? Se on kyllä vuosimallia kuokka ja kirves ja kaikki on enemmän kuin epäilyttävässä kunnossa. Ei taatusti ole ollut käytössä vuosikausiin, mutta pienen pohdinnan jälkeen uskaltauduin silti käyttämään hyödykseni kentän A-estettä. Siellä me ollaan käyty Tahvon kans lähes päivittäin tekemässä lyhyt mutta ytimekäs juoksu A-treeni.
130806623265987772Joitain muutoksia piti tehdä palkkauksen kanssa. Mun oli pakko ottaa edessä valmiina ollut palkka pois, koska Tahvo alkoi toistuvasti sikailemaan ja hyppäämään alas liian korkealta. Otin käyttööni Saksasta tuliaiseksi tuodun Holobal pallon, joka on helppo heittää ja Tahvo saa vauhtia, mutta sisälle saa kätevästi nameja, jotka kuitenkin palkitsee Tahvoa paremmin kuin pelkkä lelu. Ei tarvinnut montaa toistoa tehdä, kun selvä sikailu loppui ja Tahvo alkoi miettiä mitä oikeasti tulee tehdä ja keskittyi enemmän oikeaan suorittamiseen.
Nyt pari treenikertaa on saatu tehtyä todella hyvällä onnistumisprosentilla, ja osumat ovat tulleet paremmalle kohdalle ettei tarvitse arpoa osuiko vai eikö. Treeni on edelleen aloitettu aina pelkällä alastulo treenillä ja jos Tahvo tarjoaa pysäytyksiä, niin tehdään heti perään pari kertaa pelkkää alastuloa. Ennen A.ta olen laittanut siivekkeen, jota Tahvo on kiertänyt jotta tulisi edes vähän enemmän radanomaista treeniä ja vauhtia. Viimeisimmässä treenissä otin sivuttaisetäisyyttä, joka ei tuottanut minkäänlaisia ongelmia. Se mikä edelleen tuottaa ongelmia on mun jääminen taka-alalle ja Tahvo suorittaisi A.n itsenäisesti. Kokeilin nyt kaksoispalkkaa. Edessä on valmiina odottamassa targetti rasia,jossa on kuitenkin kansi, niin että jos Tahvo loikkaa alas liian korkealta,niin se ei sitä palkkaa saa ja toisen palkan heitän itse, eli holobalin. Tämä tuntui toimivan, mutta vaatii ehdottomasti vielä harjoitusta ja paljon.
Jos muuten joku kiinnostui noista Holobaleista,niin niitä saa nykyään tilattua Pikku-Marilta 🙂 Itse en ole käyttänyt mitään muuta palkkalelua vuoteen.

Täällä maalla on ollut myös paljon luppoaikaa, varsinkin kun koirat on sipanneet aina niin aikaisin 🙂 Olen surffaillut netissä ja lukenut koirien nivelvaivoista ja niiden hoidosta. Meillähän on jo pitkään ollut “yhteinen lääkekaappi”, chia-siemenet, kookosöljy ja kausittainen aloe vera juoma on ollut meidän käytössä jo pidemmän aikaa. Hevospuolella käytetään inkivääriä ja ruusunmarja rouhetta, joten päätin kokeilla. Lisäksi kaappiin saatiin B-vitamiini täydennystä. Jäädään odottelemaan, onko näistä mitää hyötyä tai vaikutusta. Maalla on myös lähes tyhjä pakastin käytössä,joten aina kun ollaan täällä, koirat saa syödä barf-ruokaa. Lyyti on voinut selvästi paremmin. Ei yhtään närästys -tai nielemiskohtausta. Yksi syy,miksi odotan että päästään muuttamaan takaisin Vallilaan-koirien oma pakastin 😀

fotor_WP_20150712_19_57_18_ProJa on lomalla myös levätty. Todella.
Mä olen suonut itselleni lähes joka aamu oman hetken käymällä paikallisella kuntosalilla. Siitä saa hyvän buustin päivään ja todella tyytyväisen olon. Onnekseni sain hyvät, kattavat salitreeni ohjelmat FitDogista tutuksi tulleelta Jessiltä. Aion ehdottomasti jatkaa kun mennään takaisin kaupunkiin.
fotor_