Keskity hetkeen, este kerrallaan, älä pelkää virheitä

Mieti, että heräät aamulla treeneihin, niinkuin olet tehnyt monta kertaa aiemminkin. Kisakirja on treenisuunnitelma jonka viet koutsille. Onpa kiva päästä pitkästä aikaa tekemään ratatreeniä! -Näillä ajatuksilla mentiin tänä aamuna Tahvon kanssa Riman kisoihin.
En tiedä,olenko ikinä voinut rehellisesti sanoa,että onpa kiva päästä kisaamaan. Tänä päivänä 13.3.2016 kävi niin. Oli mukavaa, odotin sitä! Marjo antoi mulle kotitehtäväksi miettiä voimalauseita. En minä niitä vielä varsinaisesti miettinyt, en kirjoittanut ylös, mutta ennen radalle menoa sanoin ääneen Tahvolle: Me pystytään tähän! Tuolla ei ole mitään, mitä me ei olla aikaisemmin tehty! Yksi este kerrallaan!
Mä tavallaan valehtelin. Oli siellä jotain uutta. Nimittäin tälläinen este:
11998422_10153918052182400_1481589530_n

Tuomari kysyi, onko kukaan nähnyt moista aikaisemmin, tuomari itse ei ollut, yksi mies sanoi nähneensä 90-luvulla. Kumma juttu,että se oli sitten meidän radoilla 🙂
Ekalta radalta rv5 A:n alastulolta. Ei kestä A kisavirettä, mutta ei se mitään. Harjoitellaan lisää.
Nyt otettiin iso askel sitä kohti,ettei treenien ja kisojen välissä ole niin valtavaa kuilua. Rentous ja asenne. Ilo tehdä yhdessä. Nyt alkaa olla hyvä.

Toinen rata ehkä vielä parempi. Mutta sitten tuli pajunkissat vastaan 🙂

 

Ja mä mietin,että mitähän v*****, kohta alkaa huumori loppua

fotor_WP_20160305_23_44_31_Pro(1)

Edellisistä kisoista on kulunut pari viikkoa enkä ole saanut sanottua niistä sanan sanaa. Persiilleenhän ne meni. Huonommin kuin osasin kuvitella. Yleensä sitä kuitenkin suunnittelee tekevänsä radan lähdöstä maaliin, mutta nyt en onnistunut edes siinä. Eka rata keskeytettiin.
Joidenkin kisojen, tai epäonnistumisten jälkeen ylipäätään, mulla on tapana uida omassa suossani, omassa kurjuudessa. Sitten taas sisuuntuu ja nousee jaloilleen. Nyt kyllä otti päähän ja ihan urakalla.
Kisavideoitakin olisi, mutta en ole edes itse katsonut niitä. Yritän vain unohtaa. Tiedän, ettei kisoja saisi elää etukäteen, mutta jos treenit on sujuneet aivan sairaan hyvin viime aikoina, niin kyllä. Minä petyin. Pahemman kerran. Ja opin,etten osaa käsitellä pettymystä niin, että pääsisin siitä yli.
Sitten kun minä surkuttelen itseäni ja uin kurjuudessani, mietin kaikenlaista esim. jospa lopetan kisaamisen kokonaan. Treeneistä saan niin hyvän mielen ja uskomattomia onnistumisen tunteita, että miksi hiivatissa kisaan, kun mikään ei tunnu siellä onnistuvan ja kotiintuomisina on vain pahaa mieltä. Mutta ei. En kaipaa kuulla sitä samaa kenenkään toisen suusta. Vain itselläni on oikeus sanoa itselleni niin. Mutta kun kuulen sen saman puheen toisen suusta, muhun iskee ihan hillitön raivo, silmät lyö tulta: Ja perkele! Mehän kisataan vielä! Meillä on siihen oikeus! Ja sitten taas noustaan.
Kisojen jälkeen keskiviikkona oli taas Jennan treenit. Jenna tuntee meidät jo niin hurjan hyvin, että sanoi heti meidät hallilla nähdessään, etten ole vieläkään päässyt siitä ketutuksesta yli. En ollutkaan. Jenna oli katsonut meidän kisavideot uudestaan ja uudestaan (kyllä.Se on katsonut ne. minä en…) Ja sitten alkoi tapahtua.
Me ei tehty ratatreeniä Tahvon kanssa ollenkaan. Miksi me tehtäisiin sellaista kun onnistutaan siinä kyllä. Jenna oli päättänyt saada meidät epäonnistumaan, minut epämukavuusalueelle ja heikoimilleni. Me tehtiin ympyrää, jossa oli okseri, hyppy, putki, okseri…tätä jatkettiin aina satunnaisen pitkään. Jenna päätti, milloin palkkaa Tahvon.
Ekan okserin Tahvo räpiköi miten sattuu, mä olin jo etukäteen päättänyt ettei se onnistu. Silloin onnistumisen mahdollisuus on lähes nolla.
Tokalla kerralla Tahvo haki hyppyä, mutta onnistui. Reipastui. Rohkaistui. Niinkuin myös minä. Sen jälkeen sitten juostiinkin menemään ja ihan urakalla. Yksikään rima ei edes kolahtanut sen jälkeen.
Yhdellä kisaradoista oli loppusuoralla putki-pussi-rengas okseri. Pussin jälkeen kaikki meni rikki. Jenna kysyi, montako kertaa olen harjoitellut tuollaista omatoimitreeneissä. Niin.En kertaakaan. Ja sitten taas mentiin ja tehtiin.
Ennen näitä treenejä en ollut uskonut kohdallani kisanomaisiin treeneihin, mutta näiden treenien jälkeen oli samaan aikaan niin epämukava olo, että suussa oli paha maku ja tyytyväinen olo siitä että me selvittiin. Tällä hetkellä on siis ratatreenit pannassa. Me tehdään treeneistä niin epämukavia että kisat tuntuu jatkossa suorastaan helpoilta.
Maanantaina Jennan yksärillä sama teema jatkui. Oli okseri vaikeista kulmista, rengas, hyppyjä “päin seinää”, vauhdikas loppusuora. Kaikesta selvittiin ja vielä paremmin selvittiin kun mulle tuli treeniasennetta kehiin.
Jokaisella kerralla on tehty myös treeniosuusjuoksu A:ta. Jenna oli kiinnittänyt huomiota siihen, että kisoissa epäonnistumiset tulee siitä etten katso Tahvoon. Juoksen vain menemään. Good point. Nyt treeneissä onnistumisprosentti on ollut lähes sata ja vieläpä rentoja, hyviä suorituksia.
Tänään pääsin pitkästä aikaa mentaalivalmennukseen Marjon luo. Pyysin keinoja käydä kisoissa epäonnistumiset läpi ja miten päästä siitä nopeasti eteenpäin. Sain kotitehtäväksi “elokuvan katselun”. Eli kisoissa jos/kun tulee virhe, vetäännyn jonnekin syrjään omaan rauhaan ja käyn radan mielessäni läpi ikäänkuin virhettä ei olisi edes tapahtunut. Tätä täytyy harjoitella.
Viime kerralla kisoissa huomasin, että epäonnistuessani vanhat möröt hiipii taas esille:mitä muut ajattelee kun me ollaan kisaamassa? Pitäisikö meidän edes olla täällä. Marjo heitti taas hyviä kysymyksiä: Mikä on pahinta, mitä kanssakilpailijat voisivat ajatella meistä? Niinpä. En minä tiedä. Nauraa meille? Mitä minä itse ajattelen jos joku kanssakilpailija tekee virheen? – En juuri mitään. Totean vain että tapahtui virhe, mutta harvemmin lähden sitä sen kummemmin analysoimaan tai murehtimaan. Miksi mun pitäisi sitten omia virheitä murehtia määrättömän pitkään? Tuskin kukaan muukaan kentän laidalla kiinnittää meidän tekemiseen mitään huomiota. Ne juo kahviaan, syö mokapalaansa, keskustelee kaverinsa kanssa tai keskittyy omaan tulevaan suoritukseensa. Enhän minä paineista itseänikään treeneissä sillä että kentän laidalla on porukkaa.
Niin.Paljon on opittavaa, mutta jotain lupaan oppia. Ekaa kertaa ikinä tuntuu kivalta mennä kisoihin kun ei olla hetkeen päästy tekemään rataa.

Aivopieru, pieruaivo ja sovinto nolla

Tää viikonloppu on mennyt kisatessa. Tänään Lohjalla Lägin kisoissa, tuomarina Arto Laitinen.
Ennakkoon pelkäsin, miten Tahvo jaksaa viikonlopun kaikki startit, mutta näin jälkeenpäin voi vaan sanoa, että se teki hyvää. Me molemmat herättiin vähän paremmin tekemisen meininkiin. On kyllä todella hukassa ratatreenien teko. Koko ajan tulee jotain kotiläksyjä mieleen, mitä pitäisi taas muistaa treenata. Nyt meni kisat hyvästä treenistä, vaikka täytyy sanoa että välillä kiukutti aika reilusti.

WP_20150802_14_29_13_Pro
Tuloksilla ei voi leuhkia. Syö miestä aika paljon, kun heti eka rima kolahtaa alas. Itseasiassa Tahvo tiputtaa rimoja aika usein Lägin hallilla, vaikka muuten tykkään kyllä hallin pohjasta, siellä kulkee hyvin. Tää alun rimanpudotus oli kyllä taas niitä kuuluisia Tahvon aivopieruja, kun se ei keskity yhtään tekemiseensä. Radalta tuli muutenkin HYL kun Tahvo karkasi A:lle. Katsoo mua ja päättää kuitenkin mennä A:lle. Virhe Tahvolle.

WP_20150802_14_29_34_Pro

Toinen rata ja mä mokaan,kun olen epävarma ja varmistelen liian pitkään ja tällä kertaa Tahvo meneekin putkeen A:n sijaan.Virhe mulle. Onneksi riman tiputukset jäi vaan siihen yhteen.

WP_20150802_14_29_47_Pro

Kolmannelle radalle tulikin sitten jo pieni kiukku,ettei nää nyt aina vaan voi mennä näin. Ja sittenhän se menikin heti paremmin. Etenemä oli hiukan yli 4, joten ihan ok.

WP_20150802_18_35_27_Pro

Valssit vs. kansantanhut

Maalla on mukavaa vol II
Lyytinkin piti osallistua viikonlopun Agipitsiin, mutta toisin kävin. Viikolla Lyyti lopetti leikkimisen, ihan selvästi se halusi leikkiä ja riehua mutta lopetti kesken. Sitten kuulin sen vingahtavan kun se yritti ottaa lelun suuhunsa, mutta kuitenkin Lyyti söi normaalisti. Seuraavana päivänä sama juttu ja kun yritin katsoa Lyytin suuhun, se kiljahti heti kivusta. Soitin eläinlääkärille ja sovittiin,että mennään näytille Lyytin kanssa, jos sillä on tikku suussa tms.
Lyyti rauhotettiin ja ensikatsomalta sen suusta ei löytynyt mitään syytä selittävää. Sitten huomattiin että jostain tulee verta ja aivan sen suun pohjalta löytyi tulehtunut pieni pistohaava, myös nielurisa oli tulehtunut. Lyyti sai kipulääkkeet ja antibiootit ja nyt kuuri on jo syötykin ja Lyyti leikkii aivan entiseen tapaansa.
Palvelu oli todella ystävällistä ja reipasta. Saatiin lääkkeet heti mukaan ja tarkka selostus vielä agikisojen osallistumismaksun palautusta varten ja kaikki kustansi yhteensä 69€. 69€!!!! Jos kävelisin Helsingissä eläinlääkäriin aulaan odottamaan, se maksaisi saman verran. Kiitos maaseutu! Arvostan! 🙂

130812769198792321Koirat pääsivät kaupunkiin lepäämään pariksi päiväksi, kun mä seikkailin Kolmårdenissa. Sen jälkeen olikin edessä mökkiviikonloppu Yläneellä ja Rauman Agipitsit. Lauantaina startattiin Tahvon kans kolme starttia ja sunnuntaina kaksi. Meidän kisat alkoi Hilpi Yli-Jaskarin agilityradalla. Meidän vuoron aikana satoi kaatamalla, ajattelin jo ettei tästä tule mitään, mä olin aivan lomamoodissa-liian löysä asenne ja jotenkin tuntui että kaikki piti tehdä kiireellä enkä ehtinyt tehdä omia kisarutiineja. Hätiköin Tahvon lähdön kanssa ja vapautin sen aivan liian aikaisin enkä itse ollut ehtinyt ollenkaan sinne minne olin suunnitellut meneväni. Niinpä mä olin Tahvon tiellä kun se piti ohjata kepeille ja aikamme pyörittiin keppien ympärillä (RV 10) ennen kuin päästiin jatkamaan. Loppu menikin sitten hyvin.
Note to myself: Tahvo kulkee nykyään vesisateessa. Hitaammin, mutta kulkee kyllä. Mulla itsellä taitaa olla asennevamma vesisateeseen.
Toka rata oli Ritva Herralan agilityrata. Mulla ei rehellisyyden nimissä ole mitään mielikuvaa,miten rata edes meni. Hyvin kai se meni, kun seurakaverit hihkui ja onnitteli radan jälkeen 🙂 Sieltä siis 0. Tahvon vauhti ei ollut paras mahdollinen, mutta keikuttiin ylättävän pitkään kakkos ja kolmossijoilla. Lopulta sijoitus oli 6/43. Tän kauden kuudes startti ja viides nollatulos. Tahvo oli vohvelinsa ansainnut.

130817182203391964Huvittavaa sinänsä, että mä olen tähän asti aina karttanut Ritva Herralan kolmosluokan kisoja kun olen kuullut, että sillä on vaikeat radat.

Ennen kolmatta starttia meidän piti odotella kokonaiset 3 tuntia. Sen tuomaroi ranskalainen Nicolas Renaud. Täysin tehtävissä oleva rata, mutta kolme tuntia odotellessa mä ehdin jo nukahtaa täysin. Tahvo karkasi esteelle, jota en osannut edes pelätä ja siitä sitten HYL. Muuten rata meni virheittä.
Note to myself: Ensi vuonna jos menee Agirotuun kannattaa ilmota vain kahdelle ekalle startille ettei tarvitse odotella kauhean kauaa.
Päivä oli kaikenkaikkiaan menestys, sillä monet seurakaverit teki upeita tuloksia.

Sunnuntaina meillä oli ekana vuorossa Renaudin agilityrata. Ihanneaikaan päästäkseen etenemän piti olla tiukka 4,06. Rata ei ollut helpoimmasta päästä ja lisäksi taisi olla normaalia pidempi koska kentältä loppui numerokyltit kesken. Tahvo kulki huomattavasti paremmin kuin lauantaina ja ihmeen kaupalla ehdin ohjatakin ihan niin kuin olin suunnitellutkin. Kaikki meni hyvin muuten paitsi Tahvo kosautti sekä puomin että A:n alastulon. RV10 ja vaikka Tahvon etenemä oli hyvä,niin yliaikaa 0,38 s. Enpä silti tiedä-enemmän mua olis varmaan harmittanut jos rata olis ollut virheetön ja sitten pieni yliaika.

Ekalla radalla oli vielä sellainen pieni bonus, että kaksi mun ihanaa työkaveria, Päivi ja Varpu tulivat seuraamaan meidän kisaa ❤
Toinen rata oli Herralan Agirata. Edelleen tykkäsin kovasti sen tekemistä radoista. Meno oli ihan sujuvaa ja taas Tahvo kosautti molemmat kontaktit. Ei auttanut vaikka yritin vedättää sitä alas.

Ei muuta kuin lisää treeniä. Mutta kun katselin videolta mun “valsseja” tuli mieleen,mitä Anne Savioja joskus sanoi mulle treeneissä: Kuule Saana. Valssit ja kansantanhut on kaksi eri asiaa..Siis mitä he****’iä mä pompin ihan kuin askel, askel, hyppy, askel, askel hyppy, hyppy,hyppy—-mulle tekniikkatreeniä!

Tänään koirat on saaneet levätä ja palautella uimalla. Koirat pääsivät myös uudelleen kevennettyyn kesäkarvaan. Olipa “trimmaaminen” helppoa mökin pihalla 🙂fotor_WP_20150713_15_54_03_Pro fotor_WP_20150720_17_37_52_Pro

Minä hymyilen, Tahvo hymyilee, me hymyilemme

Sitten kun taas tuntuu,että sataa niskaan eikä mikään onnistu, niin muistelen lämmöllä tätä aikaa 🙂
Eilen oli viimeinen Jennan yksäri ennen kesälomaa. Ihme kyllä aamulla paistoi aurinko ja oli kaikinpuolin oikein mukava sää. Mikäs siinä oli ulkona treenatessa. En ollut ehtinyt tutustua yhtään Jennan rataan etukäteen enkä miettinyt ohjausvalintoja, kun edellinen ilta meni kisoissa Tampereella. Ensinnäkin mua vähän epäilytti, miten Tahvo jaksaa heti kisojen jälkeen aamutreenit, mutta Lyytiä en halua treenauttaa ennen kuin se pääsee osteopaatille. Toisekseen ajattelin,että me tapellaan Tahvon kanssa ihan reilusti siitä mennäänkö putkeen vai A:lle ja miten ihmeessä saan ohjattua kepeiltä keinulle.
Päätin olla rohkea ja antaa palaa. Edellispäivän kisat jo osoitti,että Tahvo kyllä suorittaa keinun nykyään hyvin itsenäisesti. Eikä Tahvo tehnyt treeneissä virheen virhettä. Aika huippu fiilis kun heti alkuun kokeilee rohkeasti ja se t o i m i i 🙂 Taputtelin itseäni olkapäälle ihan siitä hyvästä,että kerrankin Jennan ei tarvinnut sanoa että kokeilepa rohkeasti näin ja JUOKSE !
Pari kertaa tehtiin ratatreeniä ja siten aloitettiin projekti, johon Jenna on meidät suostutellut: juoksu A
Itse oon ollut koko touhuun hyvin skeptinen, koska monet tuntuu opettavan “juoksukontakteja” tietämättä niistä yhtään mitään ja opettamalla niitä sillä verukkeella että ne säästää koiran kroppaa ja kun niitä sitten näkee kisoissa niin en minä ainakaan uskalla edes katsoa millaisella holtittomalla ryminällä etenkin A:lta tullaan alas. Ilman Jennan oppia ja jatkuvaa tukea en lähtisi tähän hommaan ollenkaan.
Oon miettinyt pitkään sitä, millä menetelmällä Tahvo kannattaisi opettaa juoksu A:lle, koska koirani tuntien se on kyllä saanut annostuksensa täyteen ponnareista/pumpeista ja kaikenmaailman kehikoista pelkästään hyppytekniikan takia. Kun se näkeekin pumpperin,niin se reppana alkaa jännittää. Jenna oli onneksi miettinyt tämänkin valmiiksi: Tahvon pehmorima,joka on pelastanut Tahvon monelta ikävältä kolhulta ja sitä se ei jännitä lainkaan. Eli pehmorima ajaa nyt meidän ponnarin virkaa ja Tahvo lähti hakemaan sen avulla tosi hienosti. Nyt vaan harjoituksia alle ja paljon palkkaa ja lisää vauhtia ettei Tahvo arastele nopeaa vauhtia A:lla. Nytkin heti kun alkoi vähän väsyä,niin se alkoi tarjota vanhasta muistista pysäytystä.Siinä on meille kesäprojektia, muuten ei Tahvo juuri agilityesteitä tulekaan näkemään.
Tahvonhan piti jäädä eläkkelle SM-kisojen jälkeen. No ei se jää. Se tuntuu olevan kaikkien,jopa Tahvon itsensä mielestä maailman typerin idea. Kisojen jälkeen mietin, että mikä ihme voi olla meidän tämän kauden tavoite. Oulun reissusta tuli jo tuplanolla kisakirjaan, joten tällä hetkellä SM-nollien kasaan saaminenkaan ei tunnu mahdottomalta ajatukselta, tosin eihän sitä tiedä miten säännöt muuttuvat. Itse olen kuitenkin sellainen,että mulla täytyy olla selkeä, mielellään vähän älyvapaa tavoite. Muuten kaikki tekeminen on sellaista päämäärätöntä seilaamista. Vuosi sitten Sm-kisoihin pääseminen tuntui todella kaukaiselta haaveelta, mutta siellähän me oltiin. Täytyy olla jotain mitä tavoittaa, mistä haaveilla. FitDog agilityteamin jatkoleiri houkuttaisi kyllä, mutta sitäkin mietittyäni, tuntui ettei me kuitenkaa enää olla oikeaa kohderyhmää. En halua kehua itseäni enkä koiraani, mutta Tahvo antaa parastaan just nyt. Aina tottakai on kehityttävää ja opeteltavaa, mutta Tahvon kohdalla ne on enää aika pieniä juttuja, joita “viilaillaan”. Toisekseen Tahvolle oli neljä treeniä viikonlopun aikana liikaa, nyt en halua enää väsyttää sitä liikaa. Niinpä laitoin treenihakemuksen Kelpokoiraan/Jänesniemen Elinalle vetämään ja jatkossa edelleen treenataan onneksemme Jennan opissa. Ihmiset, jotka tuntevat meidät ja me voidaan keskittyä niihin juttuihin, mitä me erityisesti tarvitaan. Ja se tavoite? SM-kisat ehdottomasti joo, koska se oli niin hieno kokemus, mutta täytyy olla jotain enemmän. Serti? Ei me sillään,mitään tehdä mutta se tarkoittaisi sitä, että Tahvon tulisi sijoittua kisoissa vielä korkeammalle, vauhdin tulee nopeutua, mun ohjausten tulee olla tiukempia.
Meidänhän ei tosiaan ollut tarkoitus edes kisata, mutta treenikaveri Reetta laittoi viestiä, josko lähtisin hänen kanssaan Tampereelle iltakisoihin kun tuomarina on Salme Mujunen. Oon kerran aikaisemmin ollut hänen tuomaroimissa kisoissa ja tykkäsin radoista kovasti. Ne näyttää helpoilta mutta ei ole sitä. Toisekseen hän pitää kolmosluokan kisoissakin rimoja 55:ssä.
Kotiintuomisina tuli tuplanolla. Tosin ekalta radalta en todellakaan uskonut, että se olisi ollut nolla, koska Tahvo yritti sitkeästi päästä putkeen sisään putken keskeltä ja siinä aikamme pyörittiin. Ajattelin että siitä tulee kielto jos toinenkin, mutta eipä tullut. Ruma nollahan se on, mutta otetaan kiitollisena vastaan. Muuten rata sujuikin sitten ongelmitta. Jossain kohdin Tahvo meni mun selän taakse, mutta ei onneksi mitään läheltä piti -tilanteita.

Toiseen rataan olinkin sitten todella tyytyväinen. Haastavalta sekin rata tuntui, mutta päätin olla rohkea. Se kannatti, Tahvolla oli hyvä etenemä ja sijoitus oli 6.

Tästä on mukava hiipiä pikkuhiljaa kesälomailemaan ❤

Sun is shining and so are you

Kuulin tuollaisen biisin kun ajelin eilen Lapualle agikisoihin. Aurinko paistoi ja Tahvo oli ilmiselvästi fiiliksissä. Kun päästiin perille sain tekstiviestin, jossa oli pienen poikavauvan kuva-mun paras lapsuuden ystävä oli saanut lapsen. Olkoon koko eilinen hyvä flow pikkuvauvan kunniaksi 🙂
fotor_WP_20150531_11_51_09_ProTahvo oikeasti kiilsi kilpaa auringon kanssa ja jos koira osaa hymyillä niin se hymyili kun se pääsi radalle. Nyt oli asiat hyvin.
Tuomarina jälleen kerran mulle uusi tuttavuus, Anders Virtanen. Radoissa paljon käännöksiä, mutta silti linjattavissa. Oikeastaan aika Tahvolle sopivia. Mulla ei ollut hajuakaan,mikä oli ihanneaika, onko meillä mahdollisuuksia, kunhan mentiin vaan.
Tässä on ekan radan piirros:
WP_20150531_11_53_16_ProKuvan ulkopuolelle jää nelos esteeksi keinu ja kutonen on mutkaputki.
Ennen omaa vuoroa en seurannut ensimmäistäkään maksikoirakon suoritusta. Menin syrjempään, tein hengitysharjoitusta ja tein mielessäni rataa-miten sen ohjaan.Lopuksi vielä “voima-asento” ja hartiat rennoiksi. Perkele. Me tehdään tämä.
Tahvohan tietty karkas lähdössä mutta mä ehdin hyvin ohjauksiin. Saksalaiset ja päällejuoksut kun on meidän pravuureita niin niitä sai tehdä näillä radoilla ihan huolella.Keinulta vähän pelotti etten käännä Tahvoa liikaa,ettei se käänny A:lle tai että se karkaa suoraan edessä olevaan putkeen. Mutta Tahvo haki kepit hienosti. Sen jälkeen rata olikin silkkaa ilottelua. Kontaktit oli sellaisia että ne saattoi helposti varmistaa ja Tahvo ottikin ne tarkasti mutta silti nopeasti. Tahvo tuli hyvin ohjauksiin mukaan ja kääntyi hyvin. Sitten vaan annettiin palaa. Tajusin kyllä että puhdas rata me tehtiin,mutta ajasta ei ollut mitään käsitystä. Sitten jännitettiin, riittääkö aika ja kuinka tiukka ihanneaika tuomarilla on (näitä ei siis ilmoitettu eikä kuulutettu missään vaiheessa).
Oman suorituksen jälkeen lähdettiin heti rallattelemaan kävelylenkille vieressä olevalle raviradalle. En nähnyt kenenkään muun suorituksia.
Oli aika mahtava huomata tuloslistalta että ensinnäkään nollatuloksia ei kauheasti tullut ja että Tahvo oli ekalla radalla #5 ja nopeus yli 4m/s ! Mun super-Tahvo ❤
WP_20150531_11_53_05_Pro
Toinen rata oli hypäri. Taas vähän samantyylistä käännöstä sinne tänne. Päätin tehdä jokaisen putken kohdalla putkijarrut koska niiden jälkeen oli ansaesteitä,vaikka ei Tahvo näyttänyt edes tajuavan miksi mä suhisen ja huutelen sen nimeä.Se tuli just kiltisti sinne minne pyysinkin. Yhden esteen kohdalla Tahvo meinas ohittaa koko hypyn. Ehdin korjata sen, mutta ajattelin silti että kyllä me varmaan siitä vitonen saadaan kiellosta. Lisäksi siinä tietenkin tuhraantui vähän aikaa kun piti korjailla. Lähdettiin taas heti oman suorituksen jälkeen hyvillä mielin kävelylle ja kun tultiin takaisin niin ratahenkilöt vastaantullessaan katseli Tahvoa sen näköisesti että ajattelin,että tässä on nyt joku juttu. Menin katsomaan tuloksia ja kappas: sehän oli NOLLA! Ja Tahvo #4 !!! Siinä vaiheessa multa pääsi spontaani kirosana ja juoksin vaan hihkumaan. Tuplanolla!
WP_20150531_13_54_08_ProKolmas rata oli sitten taas agilityrata
fotor_WP_20150531_16_14_01_ProA-esteen jälkeen on keppien takana mutkaputki ja kepeiltä mentiin A:n takana olevalle keinulle.
Me jouduttiin odottamaan lähtövuoroa aika pitkän aikaa,kun ajanottolaitteisiin tuli vikaa. Mä olin ehtiny jo päästää Tahvon vapaaksi enkä viitsinyt laittaa sitä takaisin hihnaan. Siinä se sitten seurasi mua käskyn alla jonkun tovin ja sen ilmeestä näki,että kunhan hän tästä pääsee,niin sitten lähtee 🙂 Nelosesteeltä mä lähetin putkeen niin että leieröin okserin ja olin valmiina kutosesteen takana. Se toimi hyvin. Okserin takarima tipahti, mutta se ei voinut pahasti tipahtaa koska Tahvo jatkoi sen jälkeen menoaan ihan normaalisti (itse en nähnyt koko hommaa- miten niin katseen pitäisi olla koko ajan koirassa, minähän käännyin samaan aikaan…). Sen jälkeen lähtikin sitten Tahvon rallatteluvaihe päälle. Se kierteli ja kaarteli omaa kunniakierrostaan, hukkasin koiran vähän väliä, mutta kyllä se sieltä aina löytyi. Tuli kyllä mukaan ohjauksiin mutta erittäin pitkän kaavan mukaan. Tuomarikin vain nauroi kun me siellä keskusteltiin Tahvon kanssa, että josko jo tulisit tänne päin 🙂 Loppurata virheittä ja vaikka Tahvo rallatteli menemään niin päästiin silti alle ihanneajan -0.38 tuloksena RV 5.
Oltiin viime viikolla Niinun Sm-kisoihin valmistavissa treeneissä ja siellä meno oli jo varsin varmaa ja sujuvaa. Niinu ei lopettanut kehumasta Tahvon intoa ja vauhtia. Siitä jäi niin älyttömän hyvä fiilis että siltä pohjalta oli hyvä jatkaa myös eilisiin kisoihin. Eipä olisi nämä onnistumiset voineet tulla parempaan saumaan. Nämä oli viimeiset kisat ennen SM-kisoja ja alla oli jo tarpeeksi monta epäonnistunutta kisareissua tai läheltäpiti tilannetta. Nyt on hyvä.
Viikonloppuna viimeinen FitDog leiri ja sitten loma.

Ettei olis liian helppoa

Tahvo lepäsi maanantaisen fyssarin jälkeen, tehtiin lyhyitä lenkkejä ja hyvin pian sain huomata, että Tahvo on taas oma reipas itsensä. Torstaina käytiin tekemässä FitDog leirin kotiläksyistä Jennan osuus, jossa oli kaikki erikoisesteet. Aluksi tein pelkkää renkaan tarjoamista ja okseria siivekekujalla. Kun kummankaan kanssa ei ollut mitään ongelmaa, siirryin tekemään ratatreeniä.

Treeni sujui yli odotusten, joten ilmeisesti moni viime viikonlopun kisojen outoiluista johtui jumeista.
Perjantaina ajeltiin Kotkaan iltakisoihin. Tuomarina oli Janne Karstunen ja mua jännitti, koska olin kuullut että hänellä on vaikeita ratoja. Mutta pian sain huomata,että olin taas jännittänyt turhaan. Eteneviä ratoja, joissa todella sai juosta, tykkäsin tosi paljon!
Tahvo oli aivan innoissaan kun pääsi tekemään ja eka rata oli kutakuinkin täydellinen viimeiseen esteeseen saakka:okseri eikä Tahvo keskity yhtään vaan hyppää täysin rimoja päin. Tahvolla oli hyvä vauhti, etenemä yli 4 m/s agilityradalla, mikä taitaa olla ihan ennätysluokkaa. Tahvo tuli hyvin mukaan ohjauksiin ja kääntyi hyvin. Renkaalla ei mitään ongelmaa.
Toisella radalla ei edelleenkään ongelmaa renkaan kanssa. Olin tosi tyytyväinen siihen,että uskalsin liikkua, tein rohkeita ohjausvalintoja ja persjättö ennen putkea ja siitä kepeille onnistui hyvin. Olin yksi harvoista joka ohjasi putkella tuota kautta, mutta niin ainakin sain hyvän vauhdin. Jostain syystä Tahvo hakeutui kepeille väärältä puolelta, joten siitä rv 5 ja vielä toinen A:n alastulolta.

Kolmas rata ja radalla taas okseri. Keskityin niin kovin okserin ohjaamiseen. Ajattelin että mä vaikka pysäytän Tahvon sen eteen kunhan se keskittyy hyppäämiseen. Tein todella voimakkaan merkkauksen ja Tahvo hyppäsi. Häkellyin siitä niin,etten tiennyt mihin jatkaa ja yksi hyppy meni väärin päin joten HYL

Näemmä Tahvon on vaikea keskittyä okseriin kisoissa kun vire on korkeammalla.Eli lisää treeniä ja toivon että kisoissa on vastedes aina okseri radalla. Mun on totuttava siihen etten pelkäisi okseria  ja Tahvon keskityttävä. Jos ei tuo parane, mun on turha lähteä arpomaan SM-kisoihin. Siinäpä meille työsarkaa seuraavaksi kuukaudeksi.

Päästiin Niinu ja Teemu Linnan arvokisoihin valmistavaan valmennukseen. Treenit alkaa vapun jälkeen torstaina ja niitä on 4 kertaa ennen SM kisoja ja sitten vielä yksi kerta ennen MM-karsintoja. Odotan innolla!
Kuulin, että FitDog leirien kautta tutuksi tullut Marjo ja Kyran ovat meidän kanssa samassa ryhmässä. Sovittiin jo,että sparrataan toinen toisiamme. Ihanaa,kun Marjo tuntee meidät entuudestaan ja nyt jos koska sitä sparrausta tarvitaan.

Kisat, treenit ja maailman ihanin eläinlääkäri

Ei mennyt mun ja Lyytin kisareissu lauantaina ihan suunnitelmien mukaan. Olin päättänyt että ilmottaudun kahdelle viimeiselle startille eli hypärille ja agiradalle, mutta enpä sitten enää kisakirjeessä vaivautunut katsomaan,mikä kisajärjestys todellisuudessa on ja niinpä me myöhästyttiin hypäriltä koska kisat alkoivat sillä. KKS:n kisajärjestäjät oli kuitenkin niin suopeita että saatiin osallistua kahdelle agiradalle.
Kisoista kaksi hylkäystä, mutta molemmissa radoissa ehdottomasti jotain hyvääkin. Lyytiä jännitti, se kävi välillä vilkuilemassa ratahenkilöitä, haisteli keinun läpi, sade ropisi mukavasti KKS:n hallin kattoon niin että sekin pelotti. Oli taas paljon kaikkea uutta ja jännittävää. Mutta kisatilanteet menee hyvästä treenistä, jospa Lyytikin joskus tottuisi eri paikkoihin ja kisatilanteisiin.
Molemmat radat oli täysin tehtävissä. Ekalla radalla oli heti alussa A-este, okseri, putki ja siihen kohtaan olin Lyytin kohdalla aivan äärettömän tyytyväinen. Vaikka juoksin täysin okserin taakse ehtiäkseni valssiin,niin Lyyti jäi A:lle odottamaan vapautusta. Ja hyppyjen kanssa ei ollut mitään ongelmia. Lähinnä juuri tuo vauhti ja ohjauksiin tuleminen aiheuttaa ongelmia. Nytkin toisen radan HYL tuli siitä kun Lyyti karkasi mun selän takaa A:lle.

Vaikken rehellisesti ikinä uskalla toivoa tai odottaa mitään Lyytin kanssa kisatessani, niin silti iski pienoinen pettymys tai lähinnä itsensä ruoskiminen päälle. Tykkääkö Lyyti edes kisaamisesta? Pitäisikö sitä pitää vain treenikoirana? Vaadinko siltä liikaa? Miksi meidän treeni- ja kisatilanteet on aivan erilaisia.
Keskiviikkona meillä oli varattuna Jennan yksäri Lyytin kanssa ja sitten tuli taas parempi mieli. Lyyti meni sellaisen radan,etten olisi ikinä uskonut sen selviytyvän siitä puhtaasti. Lyyti kesti toistoja ja kontakteillekin saatiin treenattua vauhtia lisää. Kyllä tämä tästä. Pikkuhiljaa.

Nyt Lyytillä on edessä sairasloma, sillä se sterkattiin eilen. Samalla hoidettiin myös hammaskivet ja kyljestä poistettiin patti, niin ei tarvitse montaa nukutusta kun Lyyti ei meinaa ikinä nukahtaa helpolla ja nukutusainetta tarvitsee aina ekstramäärän. Käytiin siis Kirkkonummella Laszlolla ja oli kyllä niin symppis lääkäri ettei voi moittia. Mua jännitti ihan hirveästi ennen kuin mentiin sinne, mutta heti kun aloin jutella lääkärin kanssa, tuli jotenkin luottavainen ja hyvä olo. Näytin Laszlolle kyljen patin, itse olin kovin vähättelevä koko asiasta mutta se otti sen heti tosissaan. Ihon väri on hiukan muuttunut patin kohdalta ja se sanoi että on tosi hyvä että olen trimmannut Lyytin niin lyhyeen karvaan,että patin näkee helposti ja pystyy tutkimaan paremmin. Siinä vaiheessa kun el sanoi että saatoin pelastaa koiran hengen, sillä patti voi olla myös pahanlaatuinen, totesin että lähdenpä ulos kävelylle Tahvon kanssa. Poiston yhteydessä patti osottautui kuitenkin talipatiksi, joten ei tarvitse enempää murehtia. Hammaskiven poistosta sterkkauksen yhteydessä el veloitti 40€ lisää, patin poistosta ei mitään. Siinä tuntuu olevan mies, joka tekee työtään sydämellään.
Lyyti nukkui koko illan ja oli niin kylmä että säikähdin. Käärin sen paksun viltin alle, puin päälle fleecetakin ja alla oli lämpöhuopa. Siinä me ihmeteltiin pientä potilasta Tahvon kanssa koko ilta. Myöhään illalla käytiin vähän ulkona kävelemässä ja Lyyti reipastui huomattavasti. Ennen nukkumaanmenoa annoin ylimääräisen kipulääkkeen,kun Lyyti oli niin levoton. Yö nukuttiin ihmeen rauhassa kun muistelen miten levoton ja piipittävä Tahvo oli leikkauksen jälkeen.
Tänään aamulla Lyyti oli jo pystyssä heiluttamassa häntää. Vauhti on vähän hitaampi kuin ennen ja vähän olo on tokkurainen,mutta kyllä se siitä.
fotor_WP_20150401_17_47_00_Pro

Pääsiäiseksi päästään taas maalle lepäämään ja toipumaan.

Prime Timea Lyytin kanssa

fotor_WP_20150218_19_05_28_Pro

fotor_WP_20150218_20_43_20_Pro

<

fotor_WP_20150218_20_47_43_Pro

fotor_WP_20150218_20_54_27_Pro

fotor_WP_20150218_21_40_25_Pro

Käytiin eilen Lyytin kanssa HAU:n iltakisoissa. Olin jo joku aika sitten päättänyt, että nyt on Lyytin vuoro päästä kisaamaan. Tietty sitten mulla ei ollut autoa käytössä, mutta sisuunnuin, että perhana mehän mennään. Tulipa sitten koettua sekin,että mennään taksilla kisaamaan. Kyllä kannatti. Purinan halli on täysin vieras ja uusi Lyytille, mietin miten se suhtautuu siellä häiriöihin tms. Mutta Lyyti käyttäytyi kerrassaan upeasti. Vieraita koiria tuli aivan “iholle” ja Lyyti oli rauhallinen, ei merkkiäkään murinasta ja pärinästä. Käytiin vähän haistelemassa hallilla, mentiin ulos kävelylle ja takaisinpäin mentäessä Lyyti veti jo hallille päin-tiesi tasan tarkkaan,että päästään kahdestaan aksaamaan.
Ennen kisoja en montaa kertaa hyppyyttänyt Lyytiä, ettei vahingossakaan väsähdä siihen touhuun. Leikitin ja haukutin ennen lähtöä ja olipa eka kerta (no, nämä oli Lyytin kolmannet kisat: 5.ja 6.startti) kun Lyyti alkoi haukkumaan kisapaikalla. Radat oli varmoja suorituksia, ei nopeita, mutta varmoja. Lyyti oli todella hyvin kuulolla, ja nyt me tehtiin yhteistyötä. Ei merkkiäkään siitä että Lyyti ottaisi häiriötä muista koirista, ihmisistä tai äänistä. Olin vähintäänkin ylpeä Lyytin keskittymiskyvystä.Kotiintuomisina kaksi nollaa ja SERT kakkosluokkaan. Ja Lyyti pääsi ihan palkintopallille tokalla startilla 🙂
Oon edelleen niin hämmentynyt,miten Lyytin kisat on edenneet. Ekat kisat oli pian Lyytin kotiutumisen jälkeen kun pennut oli lähteneet maailmalle. Eka startti ja eka LUVA, toinen startti oli yliaika nolla. Sitten marraskuussa kisattiin Vuokkosilla kahden Hylkäyksen verran. Silloin Lyyti haisteli, meni omia ratojaan ja kävi katselemassa aidan toisella puolella olevia koiria.Nyt sitten tuplanolla ja kakkosiin.Vau!
Meidän seikkailu ei suinkaan päättynyt kisoihin. Lyyti kun ei ole koskaan aiemmin matkustanut julkisilla, oon suoraan sanoen karttanut sitä kun ajattelin että Lyyti pärisee jokaisella vastaan tulevalle kun on ahdasta ja vieraita ihmisiä ja jopa koiria. Mentiin lähijunalla Pasilaan ja koko matka sujui niin helposti ja hyvin.Lyyti vain istui mun jalkojen väliin ja sieltä tutki,mitä ympärillä tapahtuu.Senhän kanssa voi lähteä retkeilemään mihin vaan!
Nyt vaan sitten katselemaan kakkosten kisoja. Siellä saattaakin vierähtää vähän kauemmin,kun Lyytin aika ei riitä. Mutta prime timea tulee enemmän ja useammin. Likka kun näyttää olevan ihan innoissaan kun lähdetään liikenteeseen tyttöporukalla 🙂

Katsotaas peiliin

FB_20141105_22_03_38_Saved_Picture

..ja pahin..

..ja pahin..

Yleensä en kummemmin mietelauseita harrastele, mutta nämä tuli ihan toisessa yhteydessä vastaan ja oli pakko tallentaa itselle. Ja tulihan niille käyttöä 🙂
Sunnuntaina oltiin kisaamassa Kirkkonummella. Ihan jo lähtötilanne oli pahaenteinen kun kotona Antti kysyi multa aamulla että teillähän oli ne kisat tänään? Niin.Tosiaan.Meillä ON kisat tänään. Ilmeisesti viikko ja viikonloppu oli niin hulinaa,etten oikein edes muistanut koko kisoja. Kyllä kisoja täytyy vähän jännittää että saa sen oikean vireen päälle. Nyt vaan mentiin kisapaikalle eikä vieläkään herännyt mikään kisakello.

Kisavideoita ei nyt ole kun ei ollut ketään tuttua kuvaamassa.

Eka rata oli käsittääkseni varsin mallikasta menoa, mutta yksi rima alas. Uskaltauduin tekemään jopa takaaleikkauksen. Lämppäalueella kokeilin ohjausta kerran ja se toimi ja niin uskalsin käyttää sitä kisoissakin. Tahvon etenemäkin oli ihan hyvä 3.67m/s.
Toka rata: HYL. Puomin jälkeen este oli takaakiertona enkä tosiaan tajua mitä siinä tapahtui: siinä lensi niin rima kuin siivekkeet. Tahvo kuitenkin jatkoi matkaa siitä ihan normaalisti mutta palautin Tahvon keinulle koska jäätiin vähän molemmat ihmettelemään tapahtunutta tai siis minä seisahduin tuijottamaan niitä lentäneitä siivekkeitä ja siinä välissä Tahvo jo juoksi keinulle ja odotti siellä keskellä että mitähän se ohjaaja seuraavaksi haluaisi mun tekevän..Palautin sitten vielä uudelleen keinulle että saatiin suoritettua nopea keinu kun sitä nyt on harjoiteltu eikä tässä vaiheessa enää tuloksella ollut merkitystä. Kun päästiin maaliin tuomari juoksi meidän perään ja sanoi että Tahvo oli jäänyt roikkumaan riman päälle. Pyysi tsekkaamaan,ettei Tahvo saanut kipeää, joka tietty aiheutti mulle ylimääräisiä sydämentykytyksiä. Mutta Tahvo vaikutti olevan täysin OK.
Kolmas rata: HYL. Taas ehdottomasti paras meno ja vauhti kisapäivän aikana. Jostain syystä (tästä olisi kiva nähdä video) Tahvo haki toisen esteen takaakiertona. Kai mä siellä sitten huidoin jotain epämääräistä tai Tahvo vaan halus vaikeuttaa rataa. Muuten ihan superrata eikä ollut ongelmaa edes pituuden kanssa.

Tahvon kanssa jouduttiin taas lähtiessä vähän vääntämään kättä että lähdetäänkö pois vai ei,koska Tahvo oli täysin sitä mieltä että kisat on vielä kesken. Sillä oli selvästi hauskaa.

En tiedä mikä mätti missäkin, vaikuttiko se että KKK:n halli on hiekkapohjainen ja pitkästä aikaa outo Tahvolle. Mulla ei ollut kisafiilistä, vaan lähinnä vaan kiire päästä syömään Sonjan kanssa synttäreiden kunniaksi 🙂 Murehdin myös sitä rimojen tippumista, että joko nyt Tahvolla palaa hyppytekniikka huonoon entiseen tai onko se jotenkin jumissa.
Mutta kisojen jälkeen mä olin enempivähempi kettuuntunut. Syytä katsoa peiliin: taitaa mulla olla odotukset liian korkealla. Tosiasia on,että Tahvo on tuonut lähes joka kisoista nollan kotiin ja nyt kun niin ei tapahdukaan,niin meikäläinen romahtaa. Siis ihan naurettavaa.

Usein vaan kun miettii tälläisiä asioita itsekseen,niin sitä pyörittelee sitä surkeuttaan edes takas koko ajan ja kaikki vaan suurenee.Sitten unohtaa jo sen todellisuuden. Oli ihan maailman paras juttu nähdä Sonja vielä illalla. Ei kyllä kestänyt kauaa kun lähinnä koko juttu huvitti ja nauratti ja hävetti. Sonja iski faktat pöytään: Meillä on jo 5 nollaa kasassa. Me ollaan treenattu ja kisattu nyt tosi aktiivisesti entiseen verrattuna, välillä taukokin voi tehdä hyvää. Meillä on vielä reilu 6 kuukautta aikaa saada ne kituset kaksi nollaa kasaan. Ja päällimmäisenä asia: Se jonka kanssa mä kisaan on TAHVO. Vehnäterrieri joka peeveli pinkoo sen minkä pienistä kintuistaan pääsee ja tuloslistoilla sijoittuu bortsujen ja belkkareiden sekaan. Mulla on monta syytä olla todella onnellinen jo nyt siitä mitä me on saatu aikaan.So what jos ei aina niitä tuloksia tipahdakaan?!?

Menin illalla kotiin ja Antti näki heti mun naamasta että tais olla “pieni palauttava keskustelu” paikallaan. Ja Tahvo heilutti häntää, että oli muuten aika sika kivaa päästä aksaamaan ❤

Tämä viikko iisimmin.Viikonloppuna toinen FitDog leiri.