Lyytin kuulumisia

Tasapuolisuuden nimissä on välillä kerrottava eläkeläistenkin kuulumisia. Tällä kertaa vuorossa “sairaseläkeläinen” Lyyti. Lyden jännevamma on kummitellut meidän arkielämässä lähinnä sillä tavalla, että Lyytihän ei ihan minne tahansa lähdekään metsälenkille. Jos on vähänkin vieras ympäristö, on Lyyti saattanut vaan pysähtyä ja täristä; sitä jännittää. Nyt kun meillä on ollut Jau:n hallille talvitreeni oikeus ja siellä ympäristössä on hyvät lenkkimaastot, olen yrittänyt mahdollisuuksien mukaan ottaa myös Lyytin mukaan lenkkeilemään,vaikkei treenaamaan pääsekään. Ja syksyn-alkutalven aikana onkin tapahtunut se ihme,että Lyyti on reipastunut ihan hirmuisesti. Sehän vetää lakoon Ticon ja Tahvon ihan mennen tullen kun tykinkuula lähtee liikkeelle.
Joululomalla oltiin maalla ja siellä oli lunta toisin kuin täällä. Lyyti otti tämän tuosta metsälenkeillä hajun ilmeisesti hirvestä ja loikki ojan yli umpihankeen. Se näytti olevan hauskaa silloin, mutta ei ollut enää jälkeen päin. Arvaahan sen,että tuollaiset kahden metrin loikat ja rämpiminen umpihangessa on jokseenkin raskasta ja yhtäkkiä Lyyti alkoi kotona haukkua ja lenkeillä se oli tosi valppaana etenkin jos tuli muita koiria vastaan.
Arvasin heti,että nyt on Lyyti vetänyt itsensä juntturaan ja aloin kotona venyttelemään ja hieromaan sen mitä nyt osaan. Venyttelyistä ei tullut alkuun mitään,kun jalat tärisi niin kovin..Lisäsin takkia päälle, ruokaan B-vitamiinia ja jalkoihin magnesium suihketta. Parin päivän jälkeen Lyyti alkoi antaa venytellä, mutta totesin ettei mun omat avut nyt oikein riitä. Viimeinen silaus oli, kun isäntä oli mennyt edellisenä päivänä pidemmän lenkin Lyytin kanssa ja seuraavana päivänä Lyyti ei halunnut liikkua.
Mä tietty säikähdin,että Lyyti on kehittänyt itselleen nivelrikkoa jännevamman jälkeen. Tää on nyt lopun alkua kun musta tuntui että koko koira on vinossa. Mun mielestä se ei nyt varsinaisesti ole ihan koiran elämää, jos koira ei pysty muuhun kuin hihnalenkkeihin.
Eilen käytiin sitten pitkän tauon jälkeen Sanna Heleniuksella hieronnassa ja Lyytihän nyt oli – jumissa: kahdesta kohtaa selkä niin jumissa ettei se reagoinut oikein mitenkään, vasen olkapää (se jalka,jossa jännevamma) jumissa, molemmat takajalat oikeastaan kauttaaltaan jumissa. Mutta jos jotain positiivista niin vaikka Lyyti on lopettanut aktiiviharrastamisen ja ryhtynyt kotikoiraksi niin lihakset on tallella. Lyyti on melkoinen kinkku. Enhän mä toki voi mennä vannomaan, mitkä jälkiseuraukset jännevammasta vielä on edessä, mutta ei tämä nyt ainakaan vaikuta toivottomalta. Kotona jatketaan venytyksiä ja Lyyti vastasi nyt jo hyvin käsittelyyn, mutta parin viikon päästä mennään käymään uudelleen Sannan luona. Omat tuntosarvet vaan koholla,että tarkkailee karvaisen kaverin vointia.

 

 

 

 

mde

Lyyti on käynyt nyt säännöllisesti kolme kertaa Sanna Heleniuksen käsittelyssä Vantaalla Showhau centerissä ja suunta parempaan on ollut huomattava. Lyyti, joka jännittää ja epäilee kaikkea uutta, on ottanut Sannan ihan omakseen ja piippaa innosta jo autossa kun näkee, minne ajetaan. Ja edelleen makaa aivan hievahtamatta käsittelyn ajan, tosin viimeksi se ei enää edes läähättänyt 🙂
Kotihoitona Lyyti on syönyt B-vitamiinia ja magnesiumia, on venytelty ja pidetty huolta ettei saa kylmää. Erona aikaisempaan on ollut ilo huomata, että Lyyti on alkanut leikkiä ja juosta vapaana ollessaan Tahvon ja Ticon kanssa kun aiemmin se halusi vaan olla mun jaloissa suojassa.
Hoitovälejä on pidennetty ja silti Lyyti on ollut koko ajan paremmassa kunnossa, joten se kertoo ettei se ainakaan enää rasita vasenta etujalkaansa vaan liikkuu ja käyttää kroppaansa paremmin. Uiminen voi kuulemma olla vielä liian raskasta Lyytille, mutta kesällä sitten kokeillaan sitäkin kun mökkikausi alkaa. Ja uskon vahvasti,että mä saan Lyytin takaisin juoksuseurakseni vielä kevään aikana.
Seuraavan kerran mennään neljän viikon päästä Sannalle ja katsotaan sitten taas tilanne uudestaan.

cofcof

Akupunktiota

wp_20161016_10_46_50_proLyyti kävi eilen toistamiseen akupunktiossa. Vaikka ensimmäinen käyntikerta olikin jännittävä, niin ei se kaiketi kauhean epämiellyttävä ollut, sillä Lyyti veti sisälle hoitotiloihin täyttä häkää. Laura oli katsonut onnettomuuspäivästä, että jalkaa pitäisi hoitaa varpaista. Helpommin sanottu kuin tehty- Lyyti ei edelleenkään anna kenenkään muun kuin minun koskea jalkoihinsa. Oikealle takajalkaan sisäpuolelle saatiin sentään neula pistettyä, muuten hoidettiin pään kautta ja selästä.
Nyt pysyi jo neulatkin paremmin paikallaan, eikä kimpoilleet itsestään pois niinkuin viimeksi.Muuten jumit oli hellittäneet, selkä vähän vielä oireili.
Olen kiinnittänyt huomiota siihen,että Lyyti vetää vasenta etujalkaansa lättään. Olen miettinyt, kuinka nopeasti se kehittää itselleen nivelrikon tuota menoa. Laura kiinnitti samaan asiaan huomiota. Oma olo helpotti heti,etten ole ihan vainoharhainen ja kaheli, kuvittelen vain omiani 🙂 Nyt katsotaan,miten jalan asento kehittyy. Jokatapauksessa uskon,että akupunktiosta on hyvä apu Lyytille.
Lyytin takajalat on aina välillä tärisseet ihan pennusta lähtien. Olen sitä joskus ennenkin ihmetellyt. Se tekee sitä kotonakin,joten tilanne ei vaikuta siihen,onko se jännittynyt, hermostunut, innoissaan. Nyt jalat lähti taas tärisemään niin että Laura huomasi sen ja sanoi,että se johtuu munuaisista. Vaiva voi kuulemma edetä niin että se alkaa jo haitata koiraakin. Tämä kaikki on kuulemma hoidettavissa.
Tällä kertaa Lyyti nukkui rauhallisesti yön ja hoidon jälkeisenä päivänä on vaikuttanut olevan todella tyytyväinen ja rauhallinen. Minä tykkään. Parasta Lyytiä luonteen puolesta ikinä ❤ Kunpa vaan olisin ymmärtänyt “hoitaa” Lyytiä jo aiemmin. Ajattelin aina,ettei se mitään tarvitse, kun osasi käyttää agilityä harrastaessa kroppaansa niin ettei mennyt jumiin.
Puolentoista viikon päästä uusiksi.

Lyytin kuulumisia ja mitäs sitten?

Joskus muinoin koirarotua valitessani halusin terrierin, koska niillä on luonnetta. Tällä hetkellä en ole ihan niin varma, olisiko tuollainen luonteen lujuus sittenkään ihan tarpeen. Lyyti on sitkeä sissi. Nyt on kulunut 5 viikkoa Lyytin onnettomuudesta. Viime viikonloppuna Lyyti pääsi ensimmäistä kertaa neljään viikkoon kulkemaan vapaana. Se meni reippaasti metsätielläkin, ei näyttänyt pelkäävän niin ettei viime kertaisesta  metsälenkistä jäänyt ainakaan mitään traumoja. Alkuun se meni vain omaan tahtiinsa, antoi Tahvon ja Ticon juosta ja leikkiä omiaan. Seuraavana päivänä se innostui jo itsekin menemään mukaan toisten vauhtiin. Katson silti tarkkaan, ettei toiset töni sitä tai ettei ne innostu liikaa riehumaan. Vaikka ulospäin mikään ei näyttänyt liian raskaalta, taisi se sitä  kuitenkin olla sekä fyysisesti että psyykkisesti. Lenkin jälkeen Lyyti ei halunnut kiivetä rappusia, tai se ei pystynyt/jaksanut kun jalat vaan tärisivät niin kovin. Olisi ehkä  hiukan helpompaa tämä kuntouttaminen, jos Lyyti näyttäisi herkemmin että nyt sattuu tai väsyttää.

wp_20160924_19_16_55_pro
Pari viikkoa sitten Petriina kävi hieromassa sekä Lyytin että Ticon. Lyyti oli odotetusti jumissa etenkin oikealta puolelta, mutta vastasi hyvin hierontaan. Petriina sai ihmeen hyvin käsiteltyä Lyytin. Sen ilmeestä huomasi,että sitä jännitti, mutta kun hieroja oli jo niin tuttu,niin Lyyti vaan päätti luottaa Petriinaan. Kipeään jalkaan ei sentään saanut koskea, mutta muuten kyllä. Seuraava hieronta-aika on taas  varattava aika piakkoin.
Siinä samalla pähkäiltiin,mitä kaikkea Lyytin kanssa on nyt järkevää tehdä ja mitä ei. Jalkaa on hoidettava, se on selvä ja se vie aikaa – kauan.Mulle ei riitä se,että Lyyti käyttää jalkaansa-sitähän se tekee jo nyt. Mä haluan,että se on kivuton ja pystyy väsymättä tekemään metsälenkkejä muun lauman kanssa. Syksyn ja talven aikana meitä tullaan varmaan taas näkemään useammin uimassa, se tekee ainakin jalalle hyvää. Talvikaudelle suunnitellut tokotreenit peruin nyt kokonaan. Katsotaan nyt rauhassa, että saadaan jalka siihen kuntoon,että se kestää rasitusta.

131188389511433518
Keskiviikkona käytiin sitten Lyytin kanssa ekaa kertaa akupunktiossa. Sehän nyt on sellaista poppamiehen hommaa,että toiset uskoo toiset ei. Itse oon saanut siitä apua ja toimi myös Tahvolla joten halusin ehdottomasti kokeilla myös Lyytillä. Niinpä me ajeltiin Järvenpäähän Laura Merkkiniemen hoitoon. Laura selitti todella tarkkaan, mitä tehdään ja miksi. Meniköhän se nyt sitten niin,että jännevammoissa hoidetaan kipua sapen kautta. Laurakin huomasi,että Lyyti on ihan jumissa oikealta puolelta. Kysyi, milloin meillä on seuraava hieronta-aika, koska olisi mielenkiintoista hänen kannaltaan tietää, vaikuttaako akupunktio näihin jumeihin. Akupunktio neuloja yritettiin laittaa takajalkoihin, mutta se ei vaan kertakaikkiaan onnistunut. Vaikka Lyyti oli lopulta ihan paikallaankin,niin neulat vaan kimposivat pois. Siellä sitten etsittiin neuloja lattialta ja omista vaatteista ja jaloista. Lopulta Laura luovutti ja laittoi neulat selkään, jolloin hoito kuulemma vaikuttaa mutta on hellävaraisempaa. Etujalkoihin, kyynärpäihin Lyyti antoi laittaa neulat ihan ongelmitta. Kyllähän Lyyti siinä vähän pyöritteli silmiään ja ihmetteli että mitä tämä nyt on. Lopulta kuitenkin rauhottui todella hyvin ja haukotteli maireasti. Hoito kesti vajaa 20 minuuttia.
Varattiin seuraava hoito aika kahden viikon päähän, koska yhden hoidon vaikutus on kuulemma n.10 päivää.
Laura kysyi,että jos Lyyti olisi ihminen, niin olisiko se poliisi. Sanoin, että kyllä! Mehän kutsutaan sitä järjestyspoliisiksi. Lyyti on sääntöjen ja järjestyksen koira. Aina tarkkailemassa, jos jossain tapahtuu jotain. Lyytin energiakentässä oli kuulemma paljon metallia-se tekee Lyytistä levottoman tarkkailijan. Laura pyysi seuraamaan, muuttuuko kenties Lyytin käytös akupunktiohoitojen jälkeen.
Ensimmäisenä yönä akupunktion jälkeen Lyyti oli tosi levoton, mietin oliko koko hommassa mitään järkeä. Seuraavana päivänä Lyyti oli paljon rauhallisempi, käytti silloin ja käyttää edelleen jalkaansa kevyemmin. Ei akupunktio ihan metsään voinut mennä.
Kaikki tämä Lyytin hoitaminen on pistänyt miettimään vähän muutakin koirien käytöksessä. Muistin ystäväni puheet koirasta, joka haukkui kotona yksin ollessaan, mutta epätoivottu käytös oli loppunut, kun koiran kanssa oli lopetettu agilityn harrastaminen. Silloin kun Lyyti oli tiineenä ja nyt kun sen jalka oli romuna, sen käytös ulkona toisia koiria kohtaan oli aivan erilaista kuin normaalisti. Ja ymmärtäähän sen – kai koirakin tajuaa että nyt on parempi olla riekkumatta kun kunto on sellainen,ettei tässä vastaan tapella tai pakoon juosta. Mutta nyt Lyytin käytös on jatkunut. On tullut tilanteita, joissa aikaisemmin olisi totaali kuppi nurin, mutta nyt se vaan katsoo minuun päin tai kääntää vaan katseen pois vastaan tulevasta koirasta. Joskus saattaa kuulua PÖH ja sitten jatketaan matkaa hiljaa eteenpäin.
Aloin miettiä tuota agilityn vaikutusta Lyytiin ja sen käytökseen. Sillä kun ei varsinaisesti ole sitä synnynnäistä moottoria kyseistä lajia kohtaan, mä olen tehnyt kaikkeni hetsatakseni sitä ja saadakseni sen “etenemään raivokkaasti” agilityradalla. Luuleeko Lyyti,että mä vaadin siltä koko ajan sitä tsäpäkkyyttä? että sen pitäisi aina olla tuli perseen alla? Aiheutanko mä itse sille sen,että se on vähän sellainen jännittäjä, hermostunut tarkkailija? Ja ei. Lyyti ei ole tällä hetkellä mitenkään masentuneen oloinen. Ihan yhtä lailla se edelleen ilmoittelee, jos kaipaa tekemistä. Meidän tekeminen nyt vaan on ollut muutamia rauhallisia toistoja tokoliikkeitä viereisellä hiekkakentällä ja Lyyti on ollut todella kuuliainen ja tyytyväinen. Väkisinkin tulee mieleen, että onko agility sittenkään kaikkia koiria varten? Mä olen hurjan paljon tyytyväisempi tähän tilanteeseen tälläisen Lyytin kanssa ❤

 

Case Lyyti

Vetää melko hiljaiseksi lukea edellistä päivitystä Lyytin agilitykisoista. Siinä saattoi hyvinkin käydä niin että ne oli Lyytin viimeiset agiliitelyt. Yhtälailla edellisviikolla sanoin tokotreeneissä että alan opetella alo-luokan liikkeitä ihan huolella ja että me tähdätään kyllä kisoihin.Kaikki tuo tuntuu nyt toissijaiselta, kunhan koira saadaan kuntoon.
Pari viikkoa sitten oltiin maalla mun vanhempien luona. Koirat herätti aikaisin, niinkuin aina, koska ovat innoissaan että pääsevät ulos juoksemaan. Päätin lähteä meille tutulle luontopolulle lenkille, jotta äiti saa nukkua rauhassa.
Koirat olivat saaneet jo lenkillä purettua pahimmat kierroksensa, kaikki kulkivat ihan rauhassa, ei riehumista, ei tönimistä, kun jostain syystä Lyyti poikkesi polulta ja kuului vinkaisu ja Lyyti istui paikallaan ja jalka vuoti verta.Paljon. Lyyti ei suostunut ottamaan askeltakaan, joten mun ei auttanut muu kuin nostaa Lyyti syliin ja lähteä kävelemään autoa kohden, jonne matkaa oli toista kilometriä. Otin sukat jalastani ja laitoin toisen tupoksi ja toisen siteeksi jalan ympärille. Onneksi on kiltit ja tottelevaiset toiset koirat, joten Tahvon ja Ticon kanssa ei ollut mitään ongelmaa kun siellä kannoin Lyytiä pois metsästä ja välillä piti kiipeillä kaatuneiden puiden yli. Jälestä päin tajusin että mun kädet ja selkä oli ihan krampissa, mutta ei sitä silloin tajunnut.
Soitin vanhemmille, että nyt kestää hetken, Lyyti on loukannut itsensä joten ei päästä kotiin ihan niin nopeasti. Isä oli meitä pihassa vastassa ja äiti kauhuissaan kun mun naama ja vaatteet oli ihan veressä. Soitin Ähtärin kunnan eläinlääkärille joka sattumalta oli päivystysvuorossa, mutta päivysti vain suureläimiä. Sanoin että Lyyti on loukannut jalkansa niin että luu näkyy. Ell lupasi hyvää hyvyyttään katsoa Lyytin jalan, mutta oli just menossa auttamaan vasikan synnytyksessä, joten me jäätiin kotiin odottamaan,että eläinlääkäri soittaa takaisin että on tullut keikaltaan. Meni puoltoista tuntia ja saatiin puhelinsoitto,että nyt hän voi katsoa Lyytin ja niin me lähdettiin äidin kanssa ajelemaan eläinlääkärin vastaanotolle. Pyysin äidin mukaan toiseksi korvaksi, koska tiesin jo etten ole ihan kauhean vastaanottavainen.
Lyyti rauhoitettiin, saatiin haava paljaaksi, äiti oli eläinlääkärin apulaisena ja sitten alkoi karu totuus paljastua. Eläinlääkäri manasi,että haava tosiaan on niin syvä, että luu näkyy. Sanoi suoraan,että olin ollut puhelimessa niin rauhallinen,että hän ei ollut uskonut minua. Oli ajatellut ennakkoon että haava vaan liimataan kiinni ja ei muuta kuin koira kotiin. Siinä kun saatiin haavaa siistittyä, putkahti esille katkennut jänne. Tässä vaiheessa ell pyyhki jo hikeä otsaltaan. Tämä ei ollut enää ollenkaan hänen erikoisalaansa. Äidin avustamana haavaa avattiin lisää alaspäin ja kaivettiin jänteen toista päätä esille. Eläinlääkäri ei tietenkään voinut taata yhtään mitään, onnistuuko operaatio vai ei, mutta yritettiin kuitenkin. Ihon sisäisiä tikkejä, tikkejä päälle, pehmusteita jalkaan, sidettä ja lastaa, vahvat kipulääkkeet ja antibiootit ja koira kotiin heräämään.
wp_20160827_11_40_27_pro

Lyytin herääminen kestikin sitten aikansa. Minä itkeä vollotan, käyn katsomassa että Lyyti hengittää ja vuoroin Tahvo ja vuoroin Tico käy pesemässä Lyytin korvia. Isälle koirat on jotenkin tosi tärkeitä eikä sekään suostunut lähtemään kotoa mihinkään. Isäkin itki-koville otti kaikille.
wp_20160827_13_10_52_pro
Mä en saanut mielestäni sitä, että mihin ihmeeseen Lyyti itsensä rikkoi. Mun oli vaan pakko päästä uudelleen samaan paikkaan tarkistamaan, onko siellä lasia tms ja jos olisi korjaisin sen pois ettei jatkossa kukaan muu vaan loukkaa itseään. Niin me lähdettiin äidin kanssa uudelleen metsään, tiesin tarkalleen missä Lyyti loukkasi itsensä. Ja vaikka kuinka aluetta haravoi, ei sieltä löytynyt yhtään mitään muuta kuin kivenkolo ja terävä kiven reuna. Eli Lyytin jalka on uponnut koloon ja kun se on nostanut jalan sieltä,niin reuna on leikannut jalan. Eipä ainakaan ollut mitään tai ketään, mitä voisi syyttää tapahtuneesta.
wp_20160827_15_51_03_pro

Jo seuraavana päivänä Lyyti oli jalkeilla ja varasi myös kipeään jalkaan. En vain tiennyt varaako se siihen vain sen takia,että siinä on lasta ja paksulti siteitä tukena. Mutta pikkuhiljaa se virkistyi ja tokeentui, oli selvästi kipeä mutta selvisi lääkkeiden avulla.
wp_20160828_12_22_23_proMaanantaina alkoi sitten puhelinralli ja soiteltiin useammalle eläinlääkäriasemalle ja eläinlääkärille. Saatiin neuvot ottaa side ja lasta pois ja katsoa missä kunnossa haava on. Ja tsekata onko mitään mahdollisuutta että jalka kantaa ilman lastaa. Samalla kerroin mitä Ähtärissä eläinlääkäri oli tehnyt ja saatiin palautetta että ollaan saatu kyllä paras mahdollinen ensiapu. Perjantaille saatiin sitten aika Mikael Moreliukselle, jonka oli tarkoitus katsoa jalan kunto ja jopa tarvittaessa leikata samoin tein,jos tarve vaatii.
Illalla avasin siteet ja yhtäkkiä Lyyti ottikin pari askelta,niin että kantoi painoaan myös vasemmalla etujalalla. Mä olin niin ihmeissäni ja onnellinen,että itkin. Olin niin huojentunut!

wp_20160829_18_12_16_pro
Maanantai yönä alkoi sitten reilu vuorokauden kestänyt painajainen. Lyyti alkoi tosi kivuliaaksi, oli rauhallinen vain kun lääkitys oli kunnolla päällä. Ei nukkunut yhtään, läähätti ja piippasi, ei suostunut menemään maaten vaan istui tai seisoi. Jalka turposi silmissä. Tiistaina otin lastan pois ja toivoin että pelkkä side tukisi jalkaa tarpeeksi. Samalla tunnustelin että jalka oli reilusti lämpimämpi kuin muut. Lyyti rauhoittui hieman kun sai lastan pois.Kaksi yötä valvottuamme soitin aamulla Mevettiin ja kerroin Lyyti oireista. Niillä puheilla luvattiin heti,että tullaan hoitamaan päivystyksenä. Mies oli onneksi kotona, joten hän lähti viemään Lyytiä vastaanotolle.
img-20160831-wa0002
Lyyti sai haava-alueelle laser-hoitoa,jolla turvotus saatiin tosi hyvin laskemaan. Samalla lääkäri oli testannut jalan toimivuuden ja totesi että jos lateraalinen ojentajajänne (niinkuin Ähtärin papereissa luki) on poikki,niin varpaat sojottavat (ylös,tai alas-en nyt muista), mutta Lyytin varpaat toimii. Näin ollen saatiin vihreää valoa sille, että operaatio Ähtärissä oli onnistunut. Lääkkeissä tai kuntoutusohjeissa ei ollut mitään korjattavaa, mitä oltiin Ähtäristä saatu. Mevetissä katsoivat,että Lyyti varaa painon jalalle, joten ottivat siteet kokonaan pois ja sanoivat ettei niitä tarvitse jatkossa käyttää. Sanoivat,että jos agilityura ei nyt se maailman tärkein asia ole,niin jalkaa on turha avata uudelleen vaan antaa koiran nyt rauhassa toipua. Siispä peruttiin perjantainen aika Mikael Moreliukselle.
Ja siitä lähtien me ollaan nukuttu yömme aivan rauhassa. Tikit otettiin pois 12 päivän jälkeen, haava on siisti, hieman turvotusta tikkien kohdalla mutta se nyt on varmasti aivan normaalia. Alkuun oli pakko edelleen pitää kauluria Lyytillä vaikka tikkejä ei enää ollutkaan, kun muuten sille iski kauhea nuolemisvimma. Nyt se on jo ollut ilman kauluriakin.
fotor_wp_20160909_21_46_23_pro
Lyytillä on nyt edessään vähintään neljä viikkoa hihnakävelyä. Lenkkejä on pikkuhiljaa pidennetty, mutta huomaa kyllä että koira väsyy välillä ja sitten jalka vaan tulee tietä pitkin kun ei oikein jaksa keskittyä jalan käyttöön. Alkuun Lyyti ei mennyt edes tienpientareelle nurmikolle. Jos jalka tipahti katukivetykseltä, Lyyti pelästyi toden teolla. Nyt se on jo suostunut kävellä nurmikolla ja epätasaisella alustalla. Saa nähdä saako tuota koiraa enää ikinä metsälenkille. Välillä Lyyti haluaisi jo kovasti leikkiä Ticon kanssa, mutta sitten tekee kipeää ja pitää ulahtaa kivusta.
Aikaa tämä projekti ottaa mutta tavoitteena olisi saada jalka edes siihen kuntoon,että voisi mennä vapaana lenkillä toisten koirien kanssa.Suhteellisen paljon on tullut valvottua ja itkettyä, mutta nyt on jo huomattavasti valoisammat näkymät.
Äitikin soitti viikolla ja kertoi että Ähtärin eläinlääkäri oli juossut kaupassa äidin perään ja kysellyt kuinka Lyyti jaksaa. Oli kuulemma miettinyt että soittaa mulle ja kysyy kuulumisia kun Lyyti oli jäänyt niin mieleen. Oli jännittänyt miten leikkaus on mennyt, onko Lyyti toipunut. Oli sanonut, että oli jännittänyt ihan kauheasti kun hänelle oli selvinnyt millaisessa jamassa Lyyti oli, mutta oli ajatellut että hänen on nyt vaan pakko tehdä jotain. Ajattelin kirjoitta eläinlääkärillekin sähköpostia ja kertoa kuulumisia. Ja ensi kerralla kun mennään maalle, saa eläinlääkäri Tarja Lyytiltä kukkia ❤
Ja kunhan neljä viikkoa on kulunut, me mennään Mevettiin kontrollikäynnille ja ihmetellään jatkohoito-ohjeita. Hyvä tästä vielä tulee.

Lyytin päivä

Lyytin tehokas ja toimiva treenisuunnitelma näyttää toimivan sillä kaavalla, että treenataan x määrää, pidetään kahden kuukauden täys tauko ja mennään kylmiltään kisaamaan. Sunnuntaina oli Tampereella Takkujen kisojen yhteydessä vehnien ja kerryjen rotumestaruuskisat ja väittäisin että Lyyti teki yhdet parhaista kisasuorituksista ikinä.
Me startattiin ensimmäisinä ja se tuntui sopivan mulle hyvin. Just ennen rataantutustumisen loppua juoksin vielä radan läpi, puhuin ääneen ihan niinkuin puhuisin Lyytille, juoksin häkille hakemaan Lyytin ja eikun hommiin.
Sari Mikkilä oli (taas) suunnitellut oikein mukavat radat. Mukavat myös siinä mielessä että saatoin hetsata Lyytiä lähdössä ja ottaa yhteislähdön. Siellä me kyykittiin. Sanoin Lyytille: Kohta mennään! Kato, siellä on putki! yks, kaks, kolme…ja menoksi. Eka rata oli hypäri. Heti alkuun radalla oli hyppy, suora putki, josta piti kääntyä ikäänkuin taaksepäin mutkaputkeen. Tahvon tapauksessa mun olisi pitänyt sihistä, kiljua ja karjua, mutta Lyytin kohdalla ajattelin sen olevan tarpeetonta.Se kun yleensä katsoo mua aina niin tarkkaan, missä menen. Suoran putken jälkeen se katsoi mua kyllä, mutta näki vieressä olevan esteen ja ajatteli,että jospa minä matkan varrella vaikka hyppäisin tämänkin esteen. WAU! Jos Lyyti irtoaa, niin antaa mennä vaan. Toivon todella,ettei Lyyti edes tajunnut, että siitä hyvästä tuli hyllytettyä. Koko radan aikana Lyyti ei vilkuillut yhtään ympärilleen, antoi mennä vaan. Kertakaikkisen kelpo rata.
Toinen rata oli agirata. Tässä välissä Lyyti oli kehittänyt pienoisen jännityksen. Pysähtyi A:lle aivan pieneksi hetkeksi tähyilemään,mutta jatkoi siitä tosi hyvin eteenpäin. En tiedä, meninkö itse puomilla liian lähelle (Lyytiä ahdistaa liika läheisyys, sen täytyy antaa itse mennä ja tehdä), mutta Lyyti tipahti puomin alastulolta. Toiset sanoi,että Lyyti kyllä otti kontaktin, mutta tuomarin käsi nousi ylös -meille tällä ei ollut tuloksen kannalta mitään merkitystä. Ja tulos oli jopa alle ihanneajan (-0,47s 😀 )
Lyytille paljon nakkeja ja koira autoon,ettei tarvitse enempää jännittää.
Illalla sain viestin facebookiin,että Lyyti oli sijoittunut vehnien rotumestaruuksissa kolmanneksi! Hyvä Lyyti! Tosin olen melko varma, ettei meitä ollut enempää kuin kolme 😛 Mutta näissä skaboissa tärkeintä on ehdottomasti osallistuminen!
Huomasinpa taas kisapäivän aikana,miten paljon rennompaa Lyytin kanssa kisaaminen on. En mä jännitä sen kanssa oikeastaan mitään, koska se kyllä osaa! Mun ei tarvitse paineistaa itseäni sen hyppäämisestä, se on monessa asiassa paljon taitavampi teknisesti kuin Tahvo. Syyskauden osalta treenisuunnitelma taitaa olla se,että jätetään treenaaminen vähemmälle ja treenataan kisoissa.Sitä me tarvitaan.

14001897_10207633239292589_1371996843_o

Kaikki kuvat: Harri Väisänen

14037797_10207633240852628_314931072_o14002611_10207633236892529_1070124396_o14012519_10207633238212562_1894053639_o

Mökkihöperöt

Loman aikana me otetaan ns.mökkitreenit haltuun.
Tico pääsi “vasta” nyt ekaa kertaa meidän mökeille. Ja puhun mökeistä nimenomaan monikossa, koska olen siinä mielessä onnekas, että meillä on kaksi mökkiä käytössä. Puhun myös onnellisesti sekaisin, mitä mökeillä puuhaillaan. Ei kai sillä ole mitään merkitystä 🙂 Pelkäsin etukäteen miten Tico pysyy omalla pihallaan, ettei lähde suinpäin seikkailemaan, mutta pelko on ollut täysin  turha. Isot koirat näyttävät opettavan sitä automaattisesti tai sitten Tico on vain luonteeltaan kuin minun varjoni. Kauas se ei lähde ikinä.
Tico syö ainakin toisen päivän ruuistaan joko tikkaiden välistä tai laiturilla. Huomasin että meidän kapea ja hiukan heiluva laituri on Ticon mielestä pelottava. Kai sekin menee liikkuvan alustan treenistä. Nyt ruokailu laiturilla sujuu jo paljon paremmin.

131126378990867562

Tämä kuva oli jo viime postauksessakin, mutta olkoon uudelleen

Kottikärryt ei edelleenkään ole se kivoin paikka, ja itse meinaan olla useimmiten myöhässä palkkauksen kanssa, mutta eiköhän se siitä.
Koirat on tehneet enemmän lenkkejä vapaana kuin hihnassa ja saavat juosta mökin pihassa pitkin päivää mielin määrin. Tässä lähistöllä on myös mitä mainioin metsä/suolenkki. Epätasainen alusta ja pitkospuut ovat hyvää treeniä koirille. Välillä isot koirat menettää silmänsä ja korvansa metsälenkeillä. Tekevät omia retkiään ja ovat x määrän aikaa kateissa. Yleensä ei siis katoa kauaksi aikaa, mutta ottavat jonkun hajun ja häipyvät. Se on ihan sama mitä tekee tai huutaa, kun ne vaan päättää lähteä. En tiedä onko Tico vielä niin kiltti vai onko Elinan treeneissä tehdyt luoksetulo harjoitukset jo tuottaneet tulosta, mutta Tico ei ole vielä kertaakaan lähtenyt isojen koirien mukana. Viime viikolla treeneissä muuten harjoiteltiin edelleen ihmiskujaa luoksetulossa, mutta tällä kertaa jokaisella oli kaksi lelua. Ensimmäisellä kerralla lelut olivat maassa, toisella kertaa niitä sai heilutella ja sai puhua ja tehdä mitä vaan kunhan ei kutsunut koiraa nimellä. Tico suoriutui tehtävästä hyvin-muisti taas että hänellä tosiaan oli missio kesken ja ettei nyt sovi jäädä leluja ihmettelemään. Ehkä hän on jo yhdistänyt saman mission metsälenkeillä luoksetuloon-isot koirat ovat vaan häiriö, Tico tietää kyllä mistä se palkka tulee.
fotor_WP_20160716_08_49_43_ProWP_20160717_16_38_57_Pro

Tico on opetettu myös erittäin hyväksi suppailu kaveriksi. Tai ei siinä ollut opettamista. Ajattelin kokeilla saanko suostuteltua Ticon sup-laudalle (taas liikkuva, uusi alusta), mutta Ticohan kiipeää sup laudalle heti ihan itsestään kun vaan näkee että olen lähdössä suppailemaan ja istuu tiiviisti mun jalkojen edessä aina koko lenkin ajan. Olipa tämäkin taas naurettavan helppoa! Siltä varalta että Tico myöhemmin osoittautuu myös uimamaisteriksi, ostin Ticolle pelastusliivit. Lyytihän nimittäin tekee sitä että hyppää aina välillä pois sup-laudalta ja ui sitten rantaan. fotor_(53)
Tico myös ui ensimmäistä kertaa, vahingossa kylläkin. Isot koirat ui täällä ihan huumassa, koska ranta on niin älyttömän matala. Tai itseasiassa se on niille hyvin pitkälti vesijuoksua. Lähdin kahlaamaan Tahvon jättämää uimalelua hakeakseni ja Tico tuli perässä – ja sitten ei jalat enää ylettäneetkään maahan. Kamala räpiköinti ja minä olin ihan märkä mutta pinnalla pysyttiin eikä Tico näyttänyt siitä säikähtävän. Kokeiltiin sitten vielä uimista vähän paremmalla tekniikalla pelastusliivien avulla.

Yleensä jo varhain illalla sohvalla nukkuu hyvin tyytyväisiä koiria päivän askareiden jälkeen .

fotor_WP_20160715_21_59_05_Pro(3)

Ja tosiaan me käytiin mökiltä päin torstaina treenaamassakin Elinan luona. Luoksetulo treenin lisäksi me tehtiin “penkiltä kurkistuksia”. Auttaa edelleen keinun opettelussa. Sitten me tehtiin kaulurin päälle tarjoamista ja sitä että koira pistää päänsä kartion sisään.  Kaulurin tarjoaminen tietenkin vain sen tähden ettei koira pelkäisi kauluria jos sitä joskus joutuu käyttämään ja kartio taas siksi ettei koira pelkäisi esim. pussissa sitä ettei näe mitään. Näistä kuvia myöhemmin. Ja sitten me tehtiin ohjaustreeniä siivekkeiden avulla. Lupaan tehdä tästä videon, koska treenaaminen oli niin superhauskaa!

Porkkanaa ja keppiä

Viime viikolla Tico kunnostautui meidän agilityseuran kisatalkoissa. Perjantaina leivottiin porkkanakakkua ja Tico raastoi porkkanat 😛
WP_20160513_21_53_55_Pro
Sunnuntaina Tico viihdytti toimiston työntekijöitä majailemalla häkissään toimistossa mun työvuoron ajan. Hienosti osas pieni käyttäytyä eikä edes hermostunut siitä kun itse kävin kisaamassa mäyräkoira herra Wagnerin kanssa. Ollaan aikaisemmin treenattu kaksi kertaa ja nyt sitten kisoissa oli kolme starttia. Startti startilta yhteistyö lähti sujumaan paremmin ja mä opin puhumaan paremmin Wagneria. Stipluja tuli etenkin kepeiltä ja siitä että en varmistanut Wagnerin lukitsevan esteitä ja se tuli ohi. Kolmannella radalla saatiinkin sitten homma toimimaan ja tuli yksi ikinen kielto, joka sekin oli täysin mun virhe kun en varmistanut kunnolla. Tältä vauhdikkaalta radalta napsahti meille ykköspaikka palkintopallilta. Olipa taas mukavaa ja kertakaikkisen opettavaista minulle!
fotor_FB_20160515_19_14_25_Saved_Picture

Tiistaina Ticolla oli toinen rokotus. Painoa oli nyt 6.5kg. Samalla reissulla Tico sai passin ja tuliaisiksi tuotiin muillekin koirille Bravectot, joten onpa nyt punkkilääkkeetkin hoidettu. Eläinlääkäri oli kieli solmussa rodun lausumisen kanssa ja meitä molempia nauratti 🙂
WP_20160517_09_57_28_Pro

13240610_10154174249138609_6733345402789001873_n

Maiju Korhonen

Keskiviikkona sitten taas Lyytin kanssa Maijun treeneihin.Lämmin kevätpäivä yllätti viileällä illalla, joten oli todella syytä juosta ja kovaa että pysyi lämpimänä. Lyyti taas yllätti reippaudellaan ja sai treenikavereiltakin kehuja siitä,kuinka se on saanut vauhtia lisää.
Lyytin treenien jälkeen treenasin taas Ticon kanssa kotiläksyjä ja jäin Tahvon kanssa treenaamaan kontakteja, eihän me muuta nykyään treenatakaan. Just kun ehdin ihastella kuinka hyvin se kulkee ja millainen vire sillä on tekemisessä niin seuraavassa silmänräpäyksessä Lyyti hyppää odottamatta Tahvon päälle riehuessaan ja Tahvo saa todella kipeää.Se ei ollut enää sellainen auts nyt sattui ulahdus vaan nyt todella sattui parkaisu. Tahvo jähmettyi istumaan sille paikalleen, liikkui todella varovasti ja ulahteli kipua.
Seuraavat päivät sitten ihmeteltiinkin, mihin paikkaan kipu kohdistuu. Tahvo liikkui selkä kyyryssä, häntä koipien välissä, istui surkeana, söi varovasti. Aluksi ajattelin,että meniköhän sillä hammas, mutta ei se aristanut suutaan yhtään. Jos sen kroppaa tunnusteli, se saattoi ulahtaa jostain kohden kipua mutta seuraavalla kerralla taas ei mitään.Tahvon kipuilut jäi siis seurantalinjalle.
Sainpa tästä itselleni kunnon oppitunnin ja muistutuksen siitä, että koirat kannattaisi opettaa leikkimään “oikein” keskenään. Lyyti kun on aina rakastanut noita törmäily- ja toisen päälle juoksemisleikkejä. Ja kun silläkin on voimaa ihan kiitettävästi, niin vahinkoja voi tulla. Ticon kanssa olenkin osannut olla varovainen. Jos kaikki koirat pääsee ulos juoksemaan,niin päästän aina ensiksi Tahvon ja Lyytin vapaaksi jotta ne saa turhat höyryt ensiksi päästeltyä ulos ja sitten vasta päästän Ticon vapaaksi. Tosin isot koirat tuntuvat varovan Ticoa muutenkin. Sisällä leikkiessä olen komentanut Lyytiä heti jos se näyttää siltä,että se innostuu liikaa ja yrittää hypätä päälle.
Torstaina me sitten retkeiltiin bussilla Ticon kanssa Kivistöön Agility Akatemialle. Mietin alkuun,et mitenköhän treenit sujuu, kun ensiksi on vähän jännää bussissa ja sitten vielä pitää kävellä jonkun matkaa hallille. Mutta Tico jaksoi ja keskittyi taas hämmentävän hyvin. Aluksi harjoiteltiin päällejuoksu ohjauksen alkeita. Mun pitäis opetella ohjaus yhdellä kädellä. Vahvistan ohjausta koko ajan molemmilla käsillä. Sitten tehtiin pätkä viikkoradasta:
orenius

Tico lähetettiin esteelle nro 3, irtosi joka kerta todella hienosti eikä kieltänyt hyppyä kertaakaan. Tähän väliin on muuten pakko mainita,että vaikka puhun hypyistä,niin niissä on korkeintaan pumpperi maassa, joten Tico ei hyppää mitään. Siitä putkelle nro4, väliin persjättö, putkeen nro5. Tämä sujui niin hyvin, että Juha vaikeutti treeniä niin että mun piti osata rytmittää liikettäni niin että sain Ticon lähetettyä vielä mutkaputkeen nro 24.
Sain Juhalta myös hyviä vinkkejä lelulla palkkaamiseen, kun sanoin että olen siinä ihan avuton.

Viikonloppuna Tico pääsi taas Jennan hoitoon ja tuhansiin seikkailuihin. Kiitos Jennalle! Olet kultaakin arvokkaampi ❤ Tico pääsi kisaturistiksi, Jennan veljet hoitivat Ticoa ja hyvin hoitivatkin, Tico pääsi mummolaan, Turkuun ja kaikenkukkuraksi sai leikkiä monta päivää parhaan kaverin Asuksen kanssa. ❤


Isot koirat puolestaan olivat ensimmäistä kertaa ikinä koirahoitolassa viikonloppuna. Itse menimme Turkuun ja mökille Yläneelle remontoimaan ja veimme koirat matkan varrella Saukkolaan Tassu Tavolaan. Ennakkoon olin hiukan huolissani, etenkin miten Tahvo pärjää kun ei ole muutenkaan täysin kunnossa ja kun on yleensä niin kova ikävöimään minua. Puitteet olivat koirahoitolassa hienot, Tahvo ja Lyyti majoittuivat mökkiin, jossa oli pieni aidattu piha ja takana oli iso niittyalue jonne pääsi juoksemaan. Sunnuntaina kun käytiin hakemassa koirat kotiin, odotti mökillä kaksi iloista ja hyvinvoivaa hännän heiluttajaa. Tahvo liikkui ja vaikutti kaikinpuolin moninverroin paremmalta: lepo ja vapaana juokseminen olivat silmin nähden tehneet hyvää. Kaikkein hienointa oli kuitenkin huomata, etteivät koirat olleet millään muotoa stressanneet hoitolassa oloaan. Lyyti päinvastoin oli sitä mieltä että sinne voisi jäädä pidemmäksikin aikaa eikä meinannut nousta edes autoon. Tämä paikka kannattaa ehdottomasti muistaa jatkossakin jos on hoitolalle tarvetta.
fotor_(18)

Täällä haisee seikkailu!

Tällä viikolla on taas hankittu uusia kokemuksia Ticolle. Se on päässyt metsälenkeille Tahvon kanssa, joten ne on pääsääntöisesti ajaneet kehonhallinta treenin virkaa tällä viikolla.
Keskiviikkona mentiin Tahvon kanssa Jennan treeneihin Agility Akatemialle ja Tico tietenkin taas mukana. Sain viime kerralla hierojalta Tahvolle kokeiluun magnesium sport suihkeen ja kokeilin sitä nyt ekaa kertaa treenien yhteydessä. Toisin kuin epäilin, Tahvo ei ollut suihkeesta moksiskaan (tuoksuu aika voimakkaalle). Tehtiin alle huolellinen alkulämppä ja Jenna kehui ettei ole ikinä nähnyt Tahvon hyppäävän niin hyvin kuin hyppäsi keskiviikkona. Kontaktit se kosautti edelleen ja pohdittiin että nyt alle täytyy saada paljon juoksu A -treeniä pumpperilla. Tahvolle tekee ihan älyttömän hyvää tollanen lyhyt ja tehokas treeni (noin 7 minuuttia kun meidän treeniaika jaettiin Tahvon ja Ticon kesken). Se oli aivan kierroksilla ja vielä treenien jälkeenkin löytyi vetoa. Tällä kertaa vetoa löytyi jopa niin paljon että jäähkälenkillä metsässä se lähti juoksemaan peuran perään ja oli kateissa x määrän aikaa. No löytyi kuitenkin ja oli kieli pitkällä kun juoksi meitä hiekkatiellä vastaan.
Tahvon kontakteista vielä sen verran,että ihmettelin kun viime kerroilla se kosautti kisoissa myös puomin. Tulee alas ihan hienosti mutta just kontaktin rajapinnalla pysähtyy, katsoo minuun ja loikkaa. Mietin,mistä ihmeestä tämä nyt voi johtua kunnes olin hallilla treenaamassa kontaktisulkeisia. Tahvo teki täysin saman puomilla, vaadin siltä 2o 2o ja se alkaa murista mulle. Edelleen tuijotan sitä kohtaa mihin haluan sen koskevan ja toistan “kiipee!” niin Tahvopa alkaa peruuttaa puomia ylöspäin…Näin hyvin on mennyt perille meidän yksi kehonhallinta treeni, jossa Tahvo peruuttaa sohvalle, niin että takajalat on sohvalla. Samaan hengen vetoon voin todeta, että jotain tälläistä voi tapahtua vain meille…Ja ei muuta kuin ketjuttamaan puomia lopusta alkuun. Tänään kyllä jo alkoi askelmerkit löytyä. 🙂
Ticon kanssa tehtiin edelleen käännöstreeniä ja keinun alkeisopetusta siten, että se itse laskee keinua alas nousemalla etujaloillaan keinulle. Tätä ei tarvinnut montaa kertaa tehdä, kun Tico alkoi jo tarjota sitä. Ei taas äänet ja pamautukset paljoa pelottele. Sitten tehtiin vielä pari kertaa putkea ja Ticohan alkaa suorastaan rakastaa putkirallia 🙂 Meidän treeniaikana toinen ryhmä tutustui rataan, joten saatiin oikein hyvää häiriönsieto treeniä ja Tico senkun vain keskittyi tekemiseen.
Treenien ohessa Tico sai tutustua lähes samanikäiseen bc pentuun, ja Portugalin vesikoiriin Odessaan ja Pradaan. Pradan kanssa käytiin vähän kävelylläkin ja vaikka koko eroa oli jonkin verran,niin yhteiset sävelet löytyi hyvin helposti. Kotona oltiin taas tyytyväistä koiraa päivän seikkailujen jälkeen.
131050479008222668
Torstaina ja perjantaina mun esimies haki Ticon päivähoitoon luokseen. Mulla kyllä varmaan on maailman parhaat työkaverit! Hoitopaikassa oli myös Cavalier Typy ja hyvin olivat tuleet toimeen. Tico sai paljon kehuja siitä kuinka helppo pentu se on! Kun minä tulin töistä, oli Tico jo palautettu ja sen ilme oli just sen näköinen,että kunpa vaan tietäisit missä olen päivän aikana ollut. En todellakaan ole ollut omassa huoneessani koko päivää. Tyytyväinen pieni.
IMG-20160414-WA0002
Torstai iltana lähdettiin retkelle ja mentiin ensiksi ratikalla Pasilan asemalle ja sieltä jatkettiin junalla matkaa Kirkkonummelle. Ihan mahtavasti Tico lähti leikkimään sekä ratikassa että juna-asemalla, mutta myös rauhoittui omalle paikalleen. Kirkkonummella meitä oli vastassa Marjo ja bc KasKas. Käytiin heidän kanssaan metsälenkillä ja koirat sai tutustua toisiinsa. Kotona oli kyllä  kaiken tämän jälkeen yksi väsynyt länderi.
131051254491508539
Perjantaina Miro ja Hanna tuli meille kylään. Miro ja Tico on kyllä sellainen kaksikko että ne tulee mainiosti toimeen keskenään. Sitäpaitsi ne on nyt melkein samankokoisia. Miron lainaama villapaitakin alkaa olla just hyvä. Hanna ja Miro olivat myös lauantaina hoitamassa Ticoa päivällä kun me muut matkattiin Tampereelle synttäreille. Hienosti oli taas hoitopäivä sujunut eikä Tico ole millänsäkään kun kuviot muuttuu.

12985567_10154867009909408_6050241251339594534_n

kuva: Hanna Gustafsson

Tahvo ja Lyyti puolestaan taas oli maailman onnellisimpia koiria kun pääsivät isolle pihalle juoksemaan pallon perässä. fotor_WP_20160416_15_55_02_Pro(1)
Illalla käytiin vielä hallilla treenaamassa Tahvon kanssa kontakteja ja Ticon kanssa puuhasteltiin kotiläksyjämme.

 

Tänään oli sitten vuorossa pitkästä aikaa Lyytin kisapäivä Ojangossa. Radoilla oli okseri, täyspitkä pituus ja rengas. Jos olisin ollut kisaamassa Tahvon kanssa, olisin miettinyt, starttaanko ollenkaan. Siinä on valtava ero miten pää on mukana kun menen Lyytin kanssa ja miten taas pää prakaa kun oon Tahvon kanssa – kaikenmaailman epävarmuus tekijät nostaa päätään. Ekalla radalla Lyytille rv 5 kepeiltä ja kun korjasin kepit niin sitä myötä hiukan yliaikaa, muuten varsin sujuvaa menoa. Hypäriltä sitten saatiinkin nolla. Molemmilla radoilla Lyyti sijoittui kolmanneksi, joten saatiin lisää lahjakortteja HSKH:n kisoihin 🙂 LUVAA ja sertiä kolmosiin ei irronnut, koska yksi LUVA on jo hypäriltä. Lisäksi osallistujia oli niin vähän,että en tiedä olisiko kolmas sija riittänyt kuitenkaan.Mutta tästä on äärimmäisen mukava jatkaa.

131053783871756620

Tico oli mukana kisamaskottina ja se sai taas totutella miten rauhoitutaan omaan häkkiin ja samalla tutustuttiin vähän namimaattiin. Sitä on vähän vaikeampi saada myytyä Ticolle, joka ei ole pätkääkään ahne. Tavattiin myös mukavia ja avuliaita länderistejä jotka tulivat tervehtimään. Tavattiin Outi, jolla on Ticon veli Hessu. Alettiin heti suunnitella treffejä veljesten kesken. Samalla juttusille tuli myös Tiina, joka auttoi ja neuvoi minua Ticon korvien teippaamisessa. Meillä oli aikomuksena mennä myöhemmin illalla Viivin luo
na käymään ko.asiasta, mutta niin vain nämäkin ongelmat ratkesivat kisareissulla.
Tosin korvia on teipattu tän päivän aikana jo kolme kertaa, kun pieni on sen verran houdini että teipit kyllä irtoaa sekunnissa. Mutta jatketaan projektia ja katsotaan, millaiset propellit saadaan aikaiseksi.
Eikä pidä unohtaa, että Tico pääsi tälläkin reissulla tutustumaan uusiin koiratuttavuuksiin. WP_20160417_13_06_07_ProWP_20160417_13_48_48_ProWP_20160417_14_02_19_Pro