Jos sen sanoo ääneen…

Jos tavoitteistaan tai suunnitelmistaan puhuu ääneen, niin onko ne sitten helpompi toteuttaa? Tulee ikäänkuin toisten paine myös toteuttaa suunnitelma, ettei kenenkään tarvi tulla sanomaan, että et muuten ikinä sitten kuitenkaan tehnyt niin…
Itse lukeudun niihin, joka on hyvin koiranäyttely vastainen ihminen. Minusta se on ihan järjenvastaista toimintaa. Kerran olin Lyytin kanssa kehässä.Tuomari oli kyllä todella mukava ja sanoi suoraan että koira on hieno, mutta hän ei voi antaa hyvää arvostelua kun huomaa ettei mua kiinnosta pätkääkään. Ja minä kun luulin,että siellä arvostellaan koiraa…Useamman kerran kävin kyllä kuskaamassa Lyytiä näyttelyyn varahandlaajan kanssa. Joskus käytiin kahtena peräkkäisenä viikonloppuna näyttelyssä-toisena viikonloppuna Lyyti oli liian iso ja seuraavana liian pieni. Niin. Mikä järki tässä nyt on?
Tico on nyt sen ikäinen, että se pääsis junnukehään. Tico on myöskin ainut sisaruksistaan,joka ei ole vielä näyttelykehässä näyttäytynyt. Nyt on jo käynyt selväksi,että ländereiden esittäminen on hiukan “rennompaa” kuin vehnien. Ei ole paljoa karvoja, joita puunata ja tuunata näyttelykehän laidalla. Eikä tarvitse kantaa nurmikentän poikki,ettei vaan karvat kastu ja likaannu.
Oon nyt kuluneen viikon aikana ensimmäistä kertaa ikinä nyppinyt Ticon karvoja alas. Tunti-puoltoista kerrallaan ja se riittää sekä mun että Ticon hermoille. Työ on vielä vähän kesken, mutta eilen nähtiin näyttelytreeneissä Ticon kasvattajan kanssa ja tehty työ kelpuutettiin. Eli kunhan mä saan treeniä alle näyttelykehiin ja nyt tiedän miltä länderin kutakuinkin kuuluu näyttää siistittynä, niin ehkäpä mekin uskalletaan mennä näyttelyyn.
Eilen käytiin siis Showhaun tiloissa näyttelytreeneissä. Paikalla oli Ticon sisko, Zooka ja veli Hessu – ja sen lisäksi paljon muitakin koiria. Olipa taas hauska nähdä Anskua ja Outia – nauru ei ainakaan lopu tässä porukassa. Tykkään!
Alkuun ajattelin,että helkkari mikä natsi toi kouluttaja on (puhui siis suoraan, mutta asiaa), etenkin kun mä en tajua noista näyttelyistä mitään, mutta häneltä sai kyllä hyviä neuvoja. Ja kun näin kaupan puolella myytävän urheilujuomia niin tajusin,että tässä kuuluukin syke nousta ja pieni kehäjuoksu tuntuu kuin suurelta urheilusuoritukselta.
Alkuun Tico peitsasi, en tiedä onko muutenkin vähän jumissa, mutta liikkeet saatiin paranemaan huomattavasti treenin aikana. Hampaiden näyttöä täytyy harjoitella. Me ollaan nyt menossa vielä kahtena seuraavanakin keskiviikkona harjoittelemaan, joten eiköhän nämä ala sujua.
Mutta juu. Näyttelykalenteria vuodelle 2017 on silmäilty aika tarkkaan. Suunnitelmia saattaa olla jo tammikuulle, mutta ainakin helmikuulle 🙂

15069014_10154497404312400_579348861128662322_o

Hessu, Zooka ja Tico

img_9567

Vielä kun oli lunta. Sneak peak meidän joulukortti kuvauksiin 🙂

nimeton