Lyytin kuulumisia

Tasapuolisuuden nimissä on välillä kerrottava eläkeläistenkin kuulumisia. Tällä kertaa vuorossa “sairaseläkeläinen” Lyyti. Lyden jännevamma on kummitellut meidän arkielämässä lähinnä sillä tavalla, että Lyytihän ei ihan minne tahansa lähdekään metsälenkille. Jos on vähänkin vieras ympäristö, on Lyyti saattanut vaan pysähtyä ja täristä; sitä jännittää. Nyt kun meillä on ollut Jau:n hallille talvitreeni oikeus ja siellä ympäristössä on hyvät lenkkimaastot, olen yrittänyt mahdollisuuksien mukaan ottaa myös Lyytin mukaan lenkkeilemään,vaikkei treenaamaan pääsekään. Ja syksyn-alkutalven aikana onkin tapahtunut se ihme,että Lyyti on reipastunut ihan hirmuisesti. Sehän vetää lakoon Ticon ja Tahvon ihan mennen tullen kun tykinkuula lähtee liikkeelle.
Joululomalla oltiin maalla ja siellä oli lunta toisin kuin täällä. Lyyti otti tämän tuosta metsälenkeillä hajun ilmeisesti hirvestä ja loikki ojan yli umpihankeen. Se näytti olevan hauskaa silloin, mutta ei ollut enää jälkeen päin. Arvaahan sen,että tuollaiset kahden metrin loikat ja rämpiminen umpihangessa on jokseenkin raskasta ja yhtäkkiä Lyyti alkoi kotona haukkua ja lenkeillä se oli tosi valppaana etenkin jos tuli muita koiria vastaan.
Arvasin heti,että nyt on Lyyti vetänyt itsensä juntturaan ja aloin kotona venyttelemään ja hieromaan sen mitä nyt osaan. Venyttelyistä ei tullut alkuun mitään,kun jalat tärisi niin kovin..Lisäsin takkia päälle, ruokaan B-vitamiinia ja jalkoihin magnesium suihketta. Parin päivän jälkeen Lyyti alkoi antaa venytellä, mutta totesin ettei mun omat avut nyt oikein riitä. Viimeinen silaus oli, kun isäntä oli mennyt edellisenä päivänä pidemmän lenkin Lyytin kanssa ja seuraavana päivänä Lyyti ei halunnut liikkua.
Mä tietty säikähdin,että Lyyti on kehittänyt itselleen nivelrikkoa jännevamman jälkeen. Tää on nyt lopun alkua kun musta tuntui että koko koira on vinossa. Mun mielestä se ei nyt varsinaisesti ole ihan koiran elämää, jos koira ei pysty muuhun kuin hihnalenkkeihin.
Eilen käytiin sitten pitkän tauon jälkeen Sanna Heleniuksella hieronnassa ja Lyytihän nyt oli – jumissa: kahdesta kohtaa selkä niin jumissa ettei se reagoinut oikein mitenkään, vasen olkapää (se jalka,jossa jännevamma) jumissa, molemmat takajalat oikeastaan kauttaaltaan jumissa. Mutta jos jotain positiivista niin vaikka Lyyti on lopettanut aktiiviharrastamisen ja ryhtynyt kotikoiraksi niin lihakset on tallella. Lyyti on melkoinen kinkku. Enhän mä toki voi mennä vannomaan, mitkä jälkiseuraukset jännevammasta vielä on edessä, mutta ei tämä nyt ainakaan vaikuta toivottomalta. Kotona jatketaan venytyksiä ja Lyyti vastasi nyt jo hyvin käsittelyyn, mutta parin viikon päästä mennään käymään uudelleen Sannan luona. Omat tuntosarvet vaan koholla,että tarkkailee karvaisen kaverin vointia.

 

 

 

 

mde

Lyyti on käynyt nyt säännöllisesti kolme kertaa Sanna Heleniuksen käsittelyssä Vantaalla Showhau centerissä ja suunta parempaan on ollut huomattava. Lyyti, joka jännittää ja epäilee kaikkea uutta, on ottanut Sannan ihan omakseen ja piippaa innosta jo autossa kun näkee, minne ajetaan. Ja edelleen makaa aivan hievahtamatta käsittelyn ajan, tosin viimeksi se ei enää edes läähättänyt 🙂
Kotihoitona Lyyti on syönyt B-vitamiinia ja magnesiumia, on venytelty ja pidetty huolta ettei saa kylmää. Erona aikaisempaan on ollut ilo huomata, että Lyyti on alkanut leikkiä ja juosta vapaana ollessaan Tahvon ja Ticon kanssa kun aiemmin se halusi vaan olla mun jaloissa suojassa.
Hoitovälejä on pidennetty ja silti Lyyti on ollut koko ajan paremmassa kunnossa, joten se kertoo ettei se ainakaan enää rasita vasenta etujalkaansa vaan liikkuu ja käyttää kroppaansa paremmin. Uiminen voi kuulemma olla vielä liian raskasta Lyytille, mutta kesällä sitten kokeillaan sitäkin kun mökkikausi alkaa. Ja uskon vahvasti,että mä saan Lyytin takaisin juoksuseurakseni vielä kevään aikana.
Seuraavan kerran mennään neljän viikon päästä Sannalle ja katsotaan sitten taas tilanne uudestaan.

cofcof