Vauhtivaari raunioradalla

Kerry- ja vehnäterrierikerho järjesti raunioratatreenit Salossa ja sinnehän me lähdettiin poikien kanssa kun Ticokin sai luvan soluttautua terrieriksi. Välillä satoi enemmän, välillä vähemmän mutta eipä sadetta oikein edes huomannut kun välillä pääsi piiloon ja sateelta suojaan ja muutenkin tekeminen oli niin mielekästä. Sade teki treenin haastavammaksi toki koirille kun sai vielä tarkemmin katsoa mihin ja miten astelee ettei liukastu.
Alkuun tehtiin ns tutustumiskierros että näki miten pojat lähti hakemaan pitkän tauon jälkeen. Tico arkaili vähän erilaisten alustojen kanssa, mutta rohkaistui nopeasti. Tahvo taas näytti siltä niinkuin se olisi aina tehnyt rauniotreeniä – nopea vauhti mutta varmoja suorituksia.
Tahvo ja Tico on kyllä niin erilaisia suorittajia. Niinkuin kouluttajakin sanoi – Tico on kauhean korrekti. Se pysähtyy, miettii ja tekee. Ja kun se ottaa hajun, sen ryhti on ylväs ja pää pystyssä- sitä on kauhean helppo lukea. Se menee maalimiestenkin luo vähän siihen tyyliin että: Anteeksi rouva, mutta minä nyt tulisin pelastamaan teidät jos teille vain mitenkään sopii. En kai häiritse?
Tahvo taas ei ole hetkeäkään paikoillaan. Jos alusta epäilyttää, se piippaa ja pistää silmät kiinni ja antaa mennä vaan. Sillä on kauhea vauhti koko ajan. Välillä se menee kauemmas ikään kuin puhdistamaan nenänsä. Välillä se varmaan testaa, voimistuuko haju vai mitä tapahtuu ja välillä se vaan kiertää ja hakee parempaa kohtaa, mistä pääsee maalimiehen luo. Mutta siitä ei oikein koskaan tiedä onko sillä haju ja sitten se onkin jo seuraavaksi maalimiehen luona just sen näköisenä että minä tiesin koko ajan että täältä löytyy.
Rauniopäivä oli tosi mukava ja voi jestas että koirista näki että ne nauttii. On ollut tyytyväistä ja väsynyttä koiraa kotona.

Tico miettii 😉

btybtybdrbtybty

Olin huikeen tyytyväinen siihen, miten rohkeasti Tico lähti kulkemaan erilaisilla alustoila. Se meni ihan itsenäisesti kaikkien maalimiesten luo; vesisäiliöön, puumajaan, autoon. Jätkä on todella saanut rohkeutta lisää ja itseluottamusta!
Ticolla on myös tosi hyvä ongelmanratkaisukyky. Se on rauhallinen ja varma.

Tahvo sanoo kouluttajalle, että tuolla maan sisällä, ritilän alla on maalimies. Pelastetaan se!

bdr

Yksi maalimies löytyi putken päässä olevasta kopista. Tällä tyypillä ei totisesti ole alusta epävarmuutta kun sellaisella vauhdilla juostiin putkeen kun töitä oli tehtävä

bty

Tahvo yritti avata oven, mutta ei saanut auki ja tajusi mennä sisälle puurakennuksen sivusta olevasta reiästä , joka oli täynnä muovipulloja ja styroxlevyjä.Kauhea kolina kuului, mutta löytyi! Fiksu koira!

bty

Välillä pitää ihmetellä, että miten tuonne pääsee

LÖYTYI 😀

btyKuva Heidi KostamoKuva Heidi Kostamo

Kaikki oli vähän ihmeissään Tahvon vauhdista ja siitä innokkuudesta ja varmuudesta jolla se töitä tekee. Ja näkeehän siitä: Tahvo nauttii ja on hiukan ylpeä kun on pelastanut niin monta Lidlin lihapullaa. Kouluttaja sanoi,ettei voisi ikinä uskoa,että Tahvo on noinkin vanha kun se liikkuu niin nopeasti ja ketterästi. Niin. Onhan se ihana ja aivan parasta että se on noin hyvässä kunnossa ❤

Ja Tahvo sai uuden nimenkin: Vauhtivaari

Eläkeläiskoiran koiranpäivät

Tahvo täytti torstaina kahdeksan vuotta. Nyt se on sitten virallisesti veteraani,vaikka meidän laumassa se vetää leikkisyydellään kärkisijoja.
Luin viikolla artikkelin, jossa oli listattu asioita, joista tietää että koira voi hyvin tai että se ei ole jumissa. Juurikin tuo leikkisyys tuotiin artikkelissa esille. Pysähdyin miettimään asiaa. Tahvo on ollut aina leikkisä, ainakin hiukan tosikon Lyytin rinnalla. Nyt kun Tahvo ja Tico on hitsautuneet ihan yhteen, ne ei lopeta leikkimistä. Kumpi tahansa haastaakaan leikkimään, toinen on aina valmiina ja sitten sitä leikitään ja painitaan niin kauan että kieli roikkuu vyön alla. Enkä minä sitä malta lopettaa-sitä on kiva seurata,vaikka sitten matot olisivatkin ikuisesti rullalla.
Kesällä kun Tahvo kisasi viimeiset kisansa, se tuntui jotenkin niin pahalta,ettei siitä voinut oikein edes puhua ilman, että silmät kostuu.Ajatus siitä,ettei me yhdessä enää juostaisi agilityratoja, tuntui niin lohduttomalta. Me oltiin hyvä pari. Tunsin kuitenkin itseni ja päätin että jos lopetetaan niin sitten lopetetaan kokonaan.Ei mitään “eläkeläistreenejä” tai möllikisoja tai yhtään mitään tai kohta me ollaan taas kisaamassa. Nyt vasta tajuan,että tuo kaikki oli tosi itsekästä. Ei Tahvo agilityä kaipaa. Minä kaipasin.Silti olen todella tyytyväinen päätökseeni lopettaa agility Tahvon kanssa.
Nyt olen entistä enemmän panostanut siihen,että se pääsee juoksemaan vapaana metsälenkkejä. Sitä se rakastaa. Se tuntee kaikki pienet hiekkatiet ja auton takaosassa alkaa armoton huuto kun se tietää,että pian se pääsee metsälenkille. Tahvo liikkuu paremmin kuin aikoihin, se voi hyvin. Sen näkee siitä koirasta, kuinka iloinen ja elinvoimainen se on!

wp_20160910_13_20_01_pro

Toinen asia, missä Tahvo on kunnostautunut on naapurin koirien kanssa seurustelu. Vallilan vehnät on kokoontuneet nyt tiiviiseen tahtiin. Tahvo ei ole koskaan ollut varsinainen koirapuisto koira. Se ei liiku koirapuistoissa oikein mihinkään. Mutta kun me treffataan lähialueiden nurmikentillä, niin Tahvokin intoutuu leikkimään ja juoksemaan. img-20161005-wa0003

wp_20161004_17_43_10_pro

Se on myös jännä juttu, miten nopeasti asioita unohtaa.Nyt kun noita Ticon treenejä on vedetty 10cm rimoilla, niin kauhistelin kaikkia estekorkeuksia, mitä näin maksiradalla treeneissä. Mietin,että mä oon ollut hullu kun oon noita tehnyt Tahvon kanssa. Vähitellen sitä tosiaan alkaa ymmärtää, kuinka kamalan koville tuo koira on joutunut. Juu, kyllä se agilityä rakasti, ja kyllä sitä hoidettiinkin, mutta kyllä kai tuon rakenteen omaavalle koiralle voisi jotain helpompaakin keksiä. Tico on antanut näihin juttuihin paljon perspektiiviä, kun on koira jonka rakenne ja kaikki soveltuu paljon paremmin agilityn harrastamiseen.

Tahvo on nyt muutaman kerran tehnyt hyppytekniikkaa “salitreeninä”. Se käy Ticon kanssa niin helposti, kun molemmilla on samat etäisyydet harjotteissa. Saa toinen aina huilata sen hetken,kun toinen treenaa. Eipä siinä mitään, mutta eläkeläisellä on paras hyppytekniikka kuin ikinä ennen! Perussarjassa selkä ei mennyt ollenkaan notkolle, ei hakemista, laukat keskelle estevälejä -täydellisyyttä Tahvolle. Myös taipumiset molemmin puolin sujui kuin vettä vaan. Tahvolla oli kauheat kierrokset kun pääsi tekemään eikä mitään paineita. Näitä jatketaan aina silloin tällöin. Olkoon se sitten sitä meidän eläkeläisagilityä.

 


Kotona me ollaan edelleen tehty dobo-jumppaa ja sellaista hääräilyä. Dobo pallon nähdessäänkin, Tahvo alkaa piippaamaan malttamattomana. Kiva sen kans on hääräillä ja tuon koiran kanssa me ollaan niin yhtä,että tiedetään toisemme puolesta sanasta. Äärettömän rakas karvaturpa, jota on odotettu ja josta on haaveiltu niin kauan. Ja koira joka tuo niin suunnattomasti iloa ❤

Mökkihöperöt

Loman aikana me otetaan ns.mökkitreenit haltuun.
Tico pääsi “vasta” nyt ekaa kertaa meidän mökeille. Ja puhun mökeistä nimenomaan monikossa, koska olen siinä mielessä onnekas, että meillä on kaksi mökkiä käytössä. Puhun myös onnellisesti sekaisin, mitä mökeillä puuhaillaan. Ei kai sillä ole mitään merkitystä 🙂 Pelkäsin etukäteen miten Tico pysyy omalla pihallaan, ettei lähde suinpäin seikkailemaan, mutta pelko on ollut täysin  turha. Isot koirat näyttävät opettavan sitä automaattisesti tai sitten Tico on vain luonteeltaan kuin minun varjoni. Kauas se ei lähde ikinä.
Tico syö ainakin toisen päivän ruuistaan joko tikkaiden välistä tai laiturilla. Huomasin että meidän kapea ja hiukan heiluva laituri on Ticon mielestä pelottava. Kai sekin menee liikkuvan alustan treenistä. Nyt ruokailu laiturilla sujuu jo paljon paremmin.

131126378990867562

Tämä kuva oli jo viime postauksessakin, mutta olkoon uudelleen

Kottikärryt ei edelleenkään ole se kivoin paikka, ja itse meinaan olla useimmiten myöhässä palkkauksen kanssa, mutta eiköhän se siitä.
Koirat on tehneet enemmän lenkkejä vapaana kuin hihnassa ja saavat juosta mökin pihassa pitkin päivää mielin määrin. Tässä lähistöllä on myös mitä mainioin metsä/suolenkki. Epätasainen alusta ja pitkospuut ovat hyvää treeniä koirille. Välillä isot koirat menettää silmänsä ja korvansa metsälenkeillä. Tekevät omia retkiään ja ovat x määrän aikaa kateissa. Yleensä ei siis katoa kauaksi aikaa, mutta ottavat jonkun hajun ja häipyvät. Se on ihan sama mitä tekee tai huutaa, kun ne vaan päättää lähteä. En tiedä onko Tico vielä niin kiltti vai onko Elinan treeneissä tehdyt luoksetulo harjoitukset jo tuottaneet tulosta, mutta Tico ei ole vielä kertaakaan lähtenyt isojen koirien mukana. Viime viikolla treeneissä muuten harjoiteltiin edelleen ihmiskujaa luoksetulossa, mutta tällä kertaa jokaisella oli kaksi lelua. Ensimmäisellä kerralla lelut olivat maassa, toisella kertaa niitä sai heilutella ja sai puhua ja tehdä mitä vaan kunhan ei kutsunut koiraa nimellä. Tico suoriutui tehtävästä hyvin-muisti taas että hänellä tosiaan oli missio kesken ja ettei nyt sovi jäädä leluja ihmettelemään. Ehkä hän on jo yhdistänyt saman mission metsälenkeillä luoksetuloon-isot koirat ovat vaan häiriö, Tico tietää kyllä mistä se palkka tulee.
fotor_WP_20160716_08_49_43_ProWP_20160717_16_38_57_Pro

Tico on opetettu myös erittäin hyväksi suppailu kaveriksi. Tai ei siinä ollut opettamista. Ajattelin kokeilla saanko suostuteltua Ticon sup-laudalle (taas liikkuva, uusi alusta), mutta Ticohan kiipeää sup laudalle heti ihan itsestään kun vaan näkee että olen lähdössä suppailemaan ja istuu tiiviisti mun jalkojen edessä aina koko lenkin ajan. Olipa tämäkin taas naurettavan helppoa! Siltä varalta että Tico myöhemmin osoittautuu myös uimamaisteriksi, ostin Ticolle pelastusliivit. Lyytihän nimittäin tekee sitä että hyppää aina välillä pois sup-laudalta ja ui sitten rantaan. fotor_(53)
Tico myös ui ensimmäistä kertaa, vahingossa kylläkin. Isot koirat ui täällä ihan huumassa, koska ranta on niin älyttömän matala. Tai itseasiassa se on niille hyvin pitkälti vesijuoksua. Lähdin kahlaamaan Tahvon jättämää uimalelua hakeakseni ja Tico tuli perässä – ja sitten ei jalat enää ylettäneetkään maahan. Kamala räpiköinti ja minä olin ihan märkä mutta pinnalla pysyttiin eikä Tico näyttänyt siitä säikähtävän. Kokeiltiin sitten vielä uimista vähän paremmalla tekniikalla pelastusliivien avulla.

Yleensä jo varhain illalla sohvalla nukkuu hyvin tyytyväisiä koiria päivän askareiden jälkeen .

fotor_WP_20160715_21_59_05_Pro(3)

Ja tosiaan me käytiin mökiltä päin torstaina treenaamassakin Elinan luona. Luoksetulo treenin lisäksi me tehtiin “penkiltä kurkistuksia”. Auttaa edelleen keinun opettelussa. Sitten me tehtiin kaulurin päälle tarjoamista ja sitä että koira pistää päänsä kartion sisään.  Kaulurin tarjoaminen tietenkin vain sen tähden ettei koira pelkäisi kauluria jos sitä joskus joutuu käyttämään ja kartio taas siksi ettei koira pelkäisi esim. pussissa sitä ettei näe mitään. Näistä kuvia myöhemmin. Ja sitten me tehtiin ohjaustreeniä siivekkeiden avulla. Lupaan tehdä tästä videon, koska treenaaminen oli niin superhauskaa!

Tahvon eläkejuhlat

Joskus tammikuun jälkeen tulee heti kesäkuu. Niin kävi tänä vuonna. Tahvon viimeinen nollatulos on tammikuulta. Siitä on liian pitkä aika. Kyllä me ollaan kisattu, mutta ei tarpeeksi paljoa. Ei vain ole ollut aikaa eikä energiaa.
Maanantaina mentiin Kirkkonummelle kisoihin. En tiennyt kisoihin ilmottautuessani että se on viimeinen tilaisuus saada puuttuva nollatulos kasaan. Tiesin vain,että nämä saattavat olla Tahvon viimeiset kisat. Tavoite oli mennä rennolla otteella, pitää kivaa eikä yrittää liikaa. Mies oli toista kertaa ikinä seuraamassa kisoja. Halusi tulla mukaan, kun tilanne oli ikäänkuin play-off. Hän sai kyllä hyvin pidettyä mun ajatukset jossain ihan muualla, mutta lopulta antoi kyllä aikaa ja tilaa rauhoittua ja keskittyä.
Ekalla radalla Tahvolla oli kiire lähteä. Tiesi kyllä itsekin että nyt tuli hätiköityä lähdössä ja tiputti ekan riman. Muuten rata sujuikin ihan ongelmitta, mutta rv 5 ja 0.5 s yliaikaa. Mutta meno oli sujuvaa, se riitti minulle.
Toisella radalla Tahvo kaahaili kolme tai neljä kertaa ylimääräisiä putkia. Ehkä näin oli tarkoitettu. Agilitytreenien alkuaikoina Tahvolla oli tapana rallatella ympäri kenttää, nyt Tahvo teki oman mieleisensä agilityradan. Ei muuta kuin kamalasti kehuja ja palkkaa. Puoliso nauroi maaliviivan takana vedet silmissä ja sanoi,että jos mahdollista niin Tahvo nauroi. Kuulemma näki, että meillä oli kivaa yhdessä. Paras palaute ikinä.
Niin loppui Tahvon agilityura. Lähes päivälleen neljä vuotta sitten aloitettiin kisaura Kirkkonummella, nyt ympyrä sulkeutui samaan paikkaan.
Tässä välissä on opittu ihan valtavan paljon.Tässä video ekoista kisoista:

Viimeisistä kisoista ei ole videota, mutta tässä video toiseksi viimeisistä kisoista meidän omalta kentältä. Sieltäkin rimavitonen.

Kotiin päästyäni vaan vollotin. En minä ollut surullinen siitä ettei me päästy SM-kisoihin,vaan siitä kuinka ikävä mun tulee meidän yhteisiä aksahetkiä. On vaikea ajatella agilityä ilman Tahvoa. Ja se on hyvin itsekästä, minä sitä kaipaan, en usko että Tahvo kaipaa. Se on aivan yhtä onnellinen kun saa juosta pelloilla ja metsissä, uida ja syödä lihapullia.
Tahvo on ollut mun paras opettaja, ei pelkästään agilityssä vaan monessa muussakin. Ja olen hurjan iloinen siitä,että se saa jäädä eläkkeelle täysin terveenä ❤

Porkkanaa ja keppiä

Viime viikolla Tico kunnostautui meidän agilityseuran kisatalkoissa. Perjantaina leivottiin porkkanakakkua ja Tico raastoi porkkanat 😛
WP_20160513_21_53_55_Pro
Sunnuntaina Tico viihdytti toimiston työntekijöitä majailemalla häkissään toimistossa mun työvuoron ajan. Hienosti osas pieni käyttäytyä eikä edes hermostunut siitä kun itse kävin kisaamassa mäyräkoira herra Wagnerin kanssa. Ollaan aikaisemmin treenattu kaksi kertaa ja nyt sitten kisoissa oli kolme starttia. Startti startilta yhteistyö lähti sujumaan paremmin ja mä opin puhumaan paremmin Wagneria. Stipluja tuli etenkin kepeiltä ja siitä että en varmistanut Wagnerin lukitsevan esteitä ja se tuli ohi. Kolmannella radalla saatiinkin sitten homma toimimaan ja tuli yksi ikinen kielto, joka sekin oli täysin mun virhe kun en varmistanut kunnolla. Tältä vauhdikkaalta radalta napsahti meille ykköspaikka palkintopallilta. Olipa taas mukavaa ja kertakaikkisen opettavaista minulle!
fotor_FB_20160515_19_14_25_Saved_Picture

Tiistaina Ticolla oli toinen rokotus. Painoa oli nyt 6.5kg. Samalla reissulla Tico sai passin ja tuliaisiksi tuotiin muillekin koirille Bravectot, joten onpa nyt punkkilääkkeetkin hoidettu. Eläinlääkäri oli kieli solmussa rodun lausumisen kanssa ja meitä molempia nauratti 🙂
WP_20160517_09_57_28_Pro

13240610_10154174249138609_6733345402789001873_n

Maiju Korhonen

Keskiviikkona sitten taas Lyytin kanssa Maijun treeneihin.Lämmin kevätpäivä yllätti viileällä illalla, joten oli todella syytä juosta ja kovaa että pysyi lämpimänä. Lyyti taas yllätti reippaudellaan ja sai treenikavereiltakin kehuja siitä,kuinka se on saanut vauhtia lisää.
Lyytin treenien jälkeen treenasin taas Ticon kanssa kotiläksyjä ja jäin Tahvon kanssa treenaamaan kontakteja, eihän me muuta nykyään treenatakaan. Just kun ehdin ihastella kuinka hyvin se kulkee ja millainen vire sillä on tekemisessä niin seuraavassa silmänräpäyksessä Lyyti hyppää odottamatta Tahvon päälle riehuessaan ja Tahvo saa todella kipeää.Se ei ollut enää sellainen auts nyt sattui ulahdus vaan nyt todella sattui parkaisu. Tahvo jähmettyi istumaan sille paikalleen, liikkui todella varovasti ja ulahteli kipua.
Seuraavat päivät sitten ihmeteltiinkin, mihin paikkaan kipu kohdistuu. Tahvo liikkui selkä kyyryssä, häntä koipien välissä, istui surkeana, söi varovasti. Aluksi ajattelin,että meniköhän sillä hammas, mutta ei se aristanut suutaan yhtään. Jos sen kroppaa tunnusteli, se saattoi ulahtaa jostain kohden kipua mutta seuraavalla kerralla taas ei mitään.Tahvon kipuilut jäi siis seurantalinjalle.
Sainpa tästä itselleni kunnon oppitunnin ja muistutuksen siitä, että koirat kannattaisi opettaa leikkimään “oikein” keskenään. Lyyti kun on aina rakastanut noita törmäily- ja toisen päälle juoksemisleikkejä. Ja kun silläkin on voimaa ihan kiitettävästi, niin vahinkoja voi tulla. Ticon kanssa olenkin osannut olla varovainen. Jos kaikki koirat pääsee ulos juoksemaan,niin päästän aina ensiksi Tahvon ja Lyytin vapaaksi jotta ne saa turhat höyryt ensiksi päästeltyä ulos ja sitten vasta päästän Ticon vapaaksi. Tosin isot koirat tuntuvat varovan Ticoa muutenkin. Sisällä leikkiessä olen komentanut Lyytiä heti jos se näyttää siltä,että se innostuu liikaa ja yrittää hypätä päälle.
Torstaina me sitten retkeiltiin bussilla Ticon kanssa Kivistöön Agility Akatemialle. Mietin alkuun,et mitenköhän treenit sujuu, kun ensiksi on vähän jännää bussissa ja sitten vielä pitää kävellä jonkun matkaa hallille. Mutta Tico jaksoi ja keskittyi taas hämmentävän hyvin. Aluksi harjoiteltiin päällejuoksu ohjauksen alkeita. Mun pitäis opetella ohjaus yhdellä kädellä. Vahvistan ohjausta koko ajan molemmilla käsillä. Sitten tehtiin pätkä viikkoradasta:
orenius

Tico lähetettiin esteelle nro 3, irtosi joka kerta todella hienosti eikä kieltänyt hyppyä kertaakaan. Tähän väliin on muuten pakko mainita,että vaikka puhun hypyistä,niin niissä on korkeintaan pumpperi maassa, joten Tico ei hyppää mitään. Siitä putkelle nro4, väliin persjättö, putkeen nro5. Tämä sujui niin hyvin, että Juha vaikeutti treeniä niin että mun piti osata rytmittää liikettäni niin että sain Ticon lähetettyä vielä mutkaputkeen nro 24.
Sain Juhalta myös hyviä vinkkejä lelulla palkkaamiseen, kun sanoin että olen siinä ihan avuton.

Viikonloppuna Tico pääsi taas Jennan hoitoon ja tuhansiin seikkailuihin. Kiitos Jennalle! Olet kultaakin arvokkaampi ❤ Tico pääsi kisaturistiksi, Jennan veljet hoitivat Ticoa ja hyvin hoitivatkin, Tico pääsi mummolaan, Turkuun ja kaikenkukkuraksi sai leikkiä monta päivää parhaan kaverin Asuksen kanssa. ❤


Isot koirat puolestaan olivat ensimmäistä kertaa ikinä koirahoitolassa viikonloppuna. Itse menimme Turkuun ja mökille Yläneelle remontoimaan ja veimme koirat matkan varrella Saukkolaan Tassu Tavolaan. Ennakkoon olin hiukan huolissani, etenkin miten Tahvo pärjää kun ei ole muutenkaan täysin kunnossa ja kun on yleensä niin kova ikävöimään minua. Puitteet olivat koirahoitolassa hienot, Tahvo ja Lyyti majoittuivat mökkiin, jossa oli pieni aidattu piha ja takana oli iso niittyalue jonne pääsi juoksemaan. Sunnuntaina kun käytiin hakemassa koirat kotiin, odotti mökillä kaksi iloista ja hyvinvoivaa hännän heiluttajaa. Tahvo liikkui ja vaikutti kaikinpuolin moninverroin paremmalta: lepo ja vapaana juokseminen olivat silmin nähden tehneet hyvää. Kaikkein hienointa oli kuitenkin huomata, etteivät koirat olleet millään muotoa stressanneet hoitolassa oloaan. Lyyti päinvastoin oli sitä mieltä että sinne voisi jäädä pidemmäksikin aikaa eikä meinannut nousta edes autoon. Tämä paikka kannattaa ehdottomasti muistaa jatkossakin jos on hoitolalle tarvetta.
fotor_(18)

Hyvän tuulen lähettiläs

Isoilla koirilla alkaa jää murtua ihan toden teolla Ticon suhteen. Tahvohan on ollut ihan ok alusta alkaen, mutta nyt se alkaa leikittää ja juoksuttaa Ticoa ulkona. Eikä Tico ole enää moksiskaan Tahvon pyllytaklauksista.
fotor_(3)

Lyyti päätti odottaa lääkärinlausuntoa kunnes jäät murtui. Tico kävi tiistaina ekassa rokotuksessa ja lääkärinlausunnossa yleistarkastuksen jälkeen mainitaan, että Ticolta löytyy kivekset. Se riitti Lyytille. Nyt se ei malta olla pois hetkeäkään, jotta saa seurailla mitä Tico puuhailee.
fotor_WP_20160419_18_21_48_Pro

Eläinlääkäri oli ihan innoissan Ticosta. Oli kuulemma hänelle uusi rotu eikä eläinlääkäri lakannut ihmettelemästä, kuinka reipas Tico on. Siellä se haisteli, teki omia tutkimusmatkojaan, antoi tutkia eikä edes huomannut rokotusta.Ticolla painoa rokotuksen yhteydessä 3.6kg.  Seuraavalla kerralla sitten hankitaankin heti Ticolle oma passi.
fotor_(4)

Keskiviikkona olikin sitten taas Jennan treenit. Ticon kanssa tehtiin renkaan alkeita ja pussia. Kotiläksyksi saatiin nämä samat plus siivekkeen kierto niin että itse seison ja kun se alkaa sujua, niin kahden siivekkeen kierto niin että yhdistän niihin ohjauksia.
Tahvo vaan meni ja kaatui kyljelleen treeneissä. Sen näki ihan kuin hidastetusta filmistä kuinka se yritti pitää itseään pystyssä viimeiseen asti, mutta kaatui. Koira oli kuin korkkiruuvi.Ja varmasti teki kipeää,vaikkei sitä näyttänyt. Onneksi torstaille oli jo muutenkin varattu Hyytiäisen Marille aika.
Torstaina sitten ajeltiin Kirkkonummelle Marin vastaanotolle Ticon ja Tahvon voimin. Olin niin hyvissä ajoin paikalla että ehdin tehdä kaikkien koirien kanssa metsälenkit ja huomasin siinä kävellessä ettei Tahvo käytä alaselkäänsä täysin normaalisti. Ero oli pieni, mutta kun tuota koiraa on oppinut tutkailemaan, niin huomasin sen.
Mari ihastui täysin Ticoon. Sanoi että onpa siinä hyväntuulen pentu, koira josta jää todella hyvä fiilis. Sellainen Tico on. Mutta oli Ticossa vähän hoidettavaakin. Toinen takajalka oli jumissa, saattaa kuulemma vaikuttaa motoriikkaan. Myös kalloa “avattiin”. Hoidon vaikutuksen huomasi siinä, että ilmeisesti veri alkoi virrata paremmin, kun Tico alkoi läähättää ihan huolella, eikä se silti ollut jännittynyt tai hermostunut. Myös toinen poski oli ilmeisesti ottanut osumaa leikkiessä. Mari kehui kuinka hyvin Tico otti hoidon vastaan eikä käsittelyyn mennyt puolta tuntia, joten toinen puolikas jäi hyvin Tahvon käsittelyyn.

131057444676278659

Heti kun Mari näki Tahvon, se sanoi että sen silmätkin katsoo eri suuntaan. Kaatumisen seurauksena pää oli osunut maahan, kaularanka oli jumissa, samoin ristiluu. Kyljestä taisi löytyä ihan ruhje. Onni onnettomuudessa että aika Marille oli niin pian. Nyt levätään viisi päivää ja seuraillaan miten Tahvo liikkuu – tällä hetkellä ainakin täysin normaalisti. Ticolle seuraava aika 3-6kk:n päähän, Tahvolle tarvittaessa.
Ja sitten koitti sekin päivä kun Tico pääsee hyppäämään sohvalle. Aina ei osu askelmerkit kohdalleen 🙂 (Ja Tahvo on onnellinen…)
fotor_WP_20160422_21_12_05_Pro

 

Keskity hetkeen, este kerrallaan, älä pelkää virheitä

Mieti, että heräät aamulla treeneihin, niinkuin olet tehnyt monta kertaa aiemminkin. Kisakirja on treenisuunnitelma jonka viet koutsille. Onpa kiva päästä pitkästä aikaa tekemään ratatreeniä! -Näillä ajatuksilla mentiin tänä aamuna Tahvon kanssa Riman kisoihin.
En tiedä,olenko ikinä voinut rehellisesti sanoa,että onpa kiva päästä kisaamaan. Tänä päivänä 13.3.2016 kävi niin. Oli mukavaa, odotin sitä! Marjo antoi mulle kotitehtäväksi miettiä voimalauseita. En minä niitä vielä varsinaisesti miettinyt, en kirjoittanut ylös, mutta ennen radalle menoa sanoin ääneen Tahvolle: Me pystytään tähän! Tuolla ei ole mitään, mitä me ei olla aikaisemmin tehty! Yksi este kerrallaan!
Mä tavallaan valehtelin. Oli siellä jotain uutta. Nimittäin tälläinen este:
11998422_10153918052182400_1481589530_n

Tuomari kysyi, onko kukaan nähnyt moista aikaisemmin, tuomari itse ei ollut, yksi mies sanoi nähneensä 90-luvulla. Kumma juttu,että se oli sitten meidän radoilla 🙂
Ekalta radalta rv5 A:n alastulolta. Ei kestä A kisavirettä, mutta ei se mitään. Harjoitellaan lisää.
Nyt otettiin iso askel sitä kohti,ettei treenien ja kisojen välissä ole niin valtavaa kuilua. Rentous ja asenne. Ilo tehdä yhdessä. Nyt alkaa olla hyvä.

Toinen rata ehkä vielä parempi. Mutta sitten tuli pajunkissat vastaan 🙂

 

Ja mä mietin,että mitähän v*****, kohta alkaa huumori loppua

fotor_WP_20160305_23_44_31_Pro(1)

Edellisistä kisoista on kulunut pari viikkoa enkä ole saanut sanottua niistä sanan sanaa. Persiilleenhän ne meni. Huonommin kuin osasin kuvitella. Yleensä sitä kuitenkin suunnittelee tekevänsä radan lähdöstä maaliin, mutta nyt en onnistunut edes siinä. Eka rata keskeytettiin.
Joidenkin kisojen, tai epäonnistumisten jälkeen ylipäätään, mulla on tapana uida omassa suossani, omassa kurjuudessa. Sitten taas sisuuntuu ja nousee jaloilleen. Nyt kyllä otti päähän ja ihan urakalla.
Kisavideoitakin olisi, mutta en ole edes itse katsonut niitä. Yritän vain unohtaa. Tiedän, ettei kisoja saisi elää etukäteen, mutta jos treenit on sujuneet aivan sairaan hyvin viime aikoina, niin kyllä. Minä petyin. Pahemman kerran. Ja opin,etten osaa käsitellä pettymystä niin, että pääsisin siitä yli.
Sitten kun minä surkuttelen itseäni ja uin kurjuudessani, mietin kaikenlaista esim. jospa lopetan kisaamisen kokonaan. Treeneistä saan niin hyvän mielen ja uskomattomia onnistumisen tunteita, että miksi hiivatissa kisaan, kun mikään ei tunnu siellä onnistuvan ja kotiintuomisina on vain pahaa mieltä. Mutta ei. En kaipaa kuulla sitä samaa kenenkään toisen suusta. Vain itselläni on oikeus sanoa itselleni niin. Mutta kun kuulen sen saman puheen toisen suusta, muhun iskee ihan hillitön raivo, silmät lyö tulta: Ja perkele! Mehän kisataan vielä! Meillä on siihen oikeus! Ja sitten taas noustaan.
Kisojen jälkeen keskiviikkona oli taas Jennan treenit. Jenna tuntee meidät jo niin hurjan hyvin, että sanoi heti meidät hallilla nähdessään, etten ole vieläkään päässyt siitä ketutuksesta yli. En ollutkaan. Jenna oli katsonut meidän kisavideot uudestaan ja uudestaan (kyllä.Se on katsonut ne. minä en…) Ja sitten alkoi tapahtua.
Me ei tehty ratatreeniä Tahvon kanssa ollenkaan. Miksi me tehtäisiin sellaista kun onnistutaan siinä kyllä. Jenna oli päättänyt saada meidät epäonnistumaan, minut epämukavuusalueelle ja heikoimilleni. Me tehtiin ympyrää, jossa oli okseri, hyppy, putki, okseri…tätä jatkettiin aina satunnaisen pitkään. Jenna päätti, milloin palkkaa Tahvon.
Ekan okserin Tahvo räpiköi miten sattuu, mä olin jo etukäteen päättänyt ettei se onnistu. Silloin onnistumisen mahdollisuus on lähes nolla.
Tokalla kerralla Tahvo haki hyppyä, mutta onnistui. Reipastui. Rohkaistui. Niinkuin myös minä. Sen jälkeen sitten juostiinkin menemään ja ihan urakalla. Yksikään rima ei edes kolahtanut sen jälkeen.
Yhdellä kisaradoista oli loppusuoralla putki-pussi-rengas okseri. Pussin jälkeen kaikki meni rikki. Jenna kysyi, montako kertaa olen harjoitellut tuollaista omatoimitreeneissä. Niin.En kertaakaan. Ja sitten taas mentiin ja tehtiin.
Ennen näitä treenejä en ollut uskonut kohdallani kisanomaisiin treeneihin, mutta näiden treenien jälkeen oli samaan aikaan niin epämukava olo, että suussa oli paha maku ja tyytyväinen olo siitä että me selvittiin. Tällä hetkellä on siis ratatreenit pannassa. Me tehdään treeneistä niin epämukavia että kisat tuntuu jatkossa suorastaan helpoilta.
Maanantaina Jennan yksärillä sama teema jatkui. Oli okseri vaikeista kulmista, rengas, hyppyjä “päin seinää”, vauhdikas loppusuora. Kaikesta selvittiin ja vielä paremmin selvittiin kun mulle tuli treeniasennetta kehiin.
Jokaisella kerralla on tehty myös treeniosuusjuoksu A:ta. Jenna oli kiinnittänyt huomiota siihen, että kisoissa epäonnistumiset tulee siitä etten katso Tahvoon. Juoksen vain menemään. Good point. Nyt treeneissä onnistumisprosentti on ollut lähes sata ja vieläpä rentoja, hyviä suorituksia.
Tänään pääsin pitkästä aikaa mentaalivalmennukseen Marjon luo. Pyysin keinoja käydä kisoissa epäonnistumiset läpi ja miten päästä siitä nopeasti eteenpäin. Sain kotitehtäväksi “elokuvan katselun”. Eli kisoissa jos/kun tulee virhe, vetäännyn jonnekin syrjään omaan rauhaan ja käyn radan mielessäni läpi ikäänkuin virhettä ei olisi edes tapahtunut. Tätä täytyy harjoitella.
Viime kerralla kisoissa huomasin, että epäonnistuessani vanhat möröt hiipii taas esille:mitä muut ajattelee kun me ollaan kisaamassa? Pitäisikö meidän edes olla täällä. Marjo heitti taas hyviä kysymyksiä: Mikä on pahinta, mitä kanssakilpailijat voisivat ajatella meistä? Niinpä. En minä tiedä. Nauraa meille? Mitä minä itse ajattelen jos joku kanssakilpailija tekee virheen? – En juuri mitään. Totean vain että tapahtui virhe, mutta harvemmin lähden sitä sen kummemmin analysoimaan tai murehtimaan. Miksi mun pitäisi sitten omia virheitä murehtia määrättömän pitkään? Tuskin kukaan muukaan kentän laidalla kiinnittää meidän tekemiseen mitään huomiota. Ne juo kahviaan, syö mokapalaansa, keskustelee kaverinsa kanssa tai keskittyy omaan tulevaan suoritukseensa. Enhän minä paineista itseänikään treeneissä sillä että kentän laidalla on porukkaa.
Niin.Paljon on opittavaa, mutta jotain lupaan oppia. Ekaa kertaa ikinä tuntuu kivalta mennä kisoihin kun ei olla hetkeen päästy tekemään rataa.

Superlatiiveja ja upeita tunteita

Me eletään nyt Tahvon kanssa sitä hetkeä ja sitä kautta johon voin myöhemmin palata ja muistella että tälläinen yhteistyö on mahdollista. Tätä ei varmasti tule vastaan edes jokaisen koiran kanssa.
Me on syksyn aikana keskitytty aika tiiviisti vain niihin asioihin, jotka on kaivanneet Tahvon kohdalla kehittämistä. Hullun rohkeita vetoja, joissa ei käytännössä ole mitään järkeä, mutta joilla Tahvoon on saatu rohkeutta, irtoamista ja itsevarmuutta. Lisänä hyppytekniikkaa ja kropanhallintaa.
Hyvänä lisänä on ollut Lyyti, joka on sparrannut Tahvoa hullun hyviin suorituksiin ja päinvastoin.
Viime viikolla käytiin jopa pari kertaa treenaamassa hyppytekniikkaa. Samalla Tahvo peruutteli rappusia ylöspäin. Namimaattia käytettiin palkkauksessa melkein kaikkeen. Yritin ulkoistaa itseni, mua ei kannata tuijotella. Tahvo karkasi hyppytekniikkatreenin lähdössä.Tajusi sen itsekin ja pysähtyi ja p e r u u t t i rimojen yli takaisin lähtöön. Tahvo, joka ei ole ennen kuudetta syntymäpäiväänsä edes tajunnut että sillä on takajalat!

130987920599651745
Viime keskiviikkona päästiin pitkästä aikaa Jennan treeneihin molempien koirien voimin. Jenna hetsas Lyytiä kun treenattiin Tahvon kanssa, Tahvo mylvi läpi radan ja Lyyti kulki niin lujaa ettei mulla ollut mitään saumaa ehtiä ohjauksiin. Kepeillä tapeltiin hetki, poispäinkäännöskin saatiin onnistumaan kunhan en hätäillyt liikaa.

Viikonloppuna oli sitten Pilotin vuoro. Teemana Henkilökohtainen käsiala. Meillä oli kerrankin sekä Niinun että Teemun ratatreeni, molemmat suoritettiin ensiksi kisaradanomaisesti. Unohdin ajatuksen “nyt tehdään nollarata”, vaan keskityin ohjauksiin ja liikkeeseen- ja Niinun rata meni puhtaasti alusta loppuun. Tahvo sai hengähtää hetken ja sen jälkeen käytiin muutama kohta vielä läpi radasta, kellotettiin ja kokeiltiin eri ohjauksia.

niinun rata

Olen tähän asti ollut siinä uskossa että mun on lähdössä parempi lähteä Tahvon kanssa samaa matkaa, tein alkuun itse päällejuoksun, mutta pakkovalssi olikin nopeampi. Suurin ihmetyksen aihe mulle oli se, että putken 17 jälkeen sylkkäri tai poispäinkäännös sujui todella hyvin ja oli myös nopea ohjausvaihtoehto.
Treenin jälkeen Niinu kehui sitä että meidän suoritukset on parantuneet ihan valtavasti ja me vaan tullaan ja tehdään. Eihän siinä auttanut muu kuin kiittää ja hymyillä. Tahvo teki kertakaikkisen kelpo suorituksen.
Ratatreenien välissä meillä oli Leenan kontaktiklinikka ja saatiin hyviä vinkkejä puomin suoritukseen. Edelleen kaipaan siihen varmuutta ja nopeutta. Tahvon puomisuoritukset on edelleen aika vaihtelevia.
Teemun treeni olikin sitten..No…Teemumainen.Ensiksi jälleen koko rata kisaradanomaisena suorituksena.
teemun rata
Kyllä me rata päästiin ihan alusta loppuun, mutta puomilta putkelle piti Tahvoa vähän “potkia” että irtosi, mutta eipä me olla tuollaisia harjoiteltukaan. Sen jälkeen piti opetella uusi rata ja kertoa se treenikaverille joka siis oli opetellut ulkoa toisen radan. Pakka sekaisin. Omalla kohdalla kävikin niin, että unohdin välittömästi sen radan jota olin itse opetellut ulkoa, kun treenikaveri kertoi mitä minun pitäisi mennä suorittamaan. Tahvo suoriutui tästä tehtävästä puhtaasti, mutta huomasin jo että se alkaa olla ihan sippi. Kolmas treeniosio menikin sitten niin,että me itse suunniteltiin ratoja. Tähän en enää sitten Tahvon kanssa osallistunut, koska en nähnyt siinä enää mitään järkeä. Kivahan se olisi treenata, mutta väsyneen koiran kanssa aivopierut olisivat enemmän kuin todennäköisiä enkä halunnut paineistaa Tahvoa enää yhtään enempää.
Päädyttiin sitten istumaan Teemun kanssa, käytiin treenejä läpi ja suunniteltiin kotiläksyjä. Teemu sanoi että meille on syksyn aikana tapahtunut jotain. Meistä on tullut tiimi, pari. Me korjataan toinen toistemme virheitä ja luotto on täydellinen. Ei kuulemma meidän kaltaisia koirakoita tule ihan joka nurkan takaa vastaan. Siinä vaiheessa alkoi jo pala nousta kurkkuun. Olipa hyvä päästä jäähkälenkille vesisateeseen,niin ei tiennyt valuuko poskilla onnenkyyneleet vai vesipisarat. Tahvo on ❤

PS: päästiin treenien yhteydessä kokeilemaan koirille tarkoitettua magnesiumsuihketta. Itse olen jo kokeillut vastaavanlaista tuotetta ja todennut sen hyödyn, mutta kyllä siinä joku taika on myös koirille. Vaikka Tahvo oli selkeästi väsynyt, niin se liikkui hyvin jäähdyttelylenkeillä. Treenien jälkeen vain painui nukkumaan ja ajattelin sen olevan seuraavana päivänä “kankea”, mutta se liikkui ja käytti kroppaansa aivan normaalisti.