Lyytin kuulumisia

Tasapuolisuuden nimissä on välillä kerrottava eläkeläistenkin kuulumisia. Tällä kertaa vuorossa “sairaseläkeläinen” Lyyti. Lyden jännevamma on kummitellut meidän arkielämässä lähinnä sillä tavalla, että Lyytihän ei ihan minne tahansa lähdekään metsälenkille. Jos on vähänkin vieras ympäristö, on Lyyti saattanut vaan pysähtyä ja täristä; sitä jännittää. Nyt kun meillä on ollut Jau:n hallille talvitreeni oikeus ja siellä ympäristössä on hyvät lenkkimaastot, olen yrittänyt mahdollisuuksien mukaan ottaa myös Lyytin mukaan lenkkeilemään,vaikkei treenaamaan pääsekään. Ja syksyn-alkutalven aikana onkin tapahtunut se ihme,että Lyyti on reipastunut ihan hirmuisesti. Sehän vetää lakoon Ticon ja Tahvon ihan mennen tullen kun tykinkuula lähtee liikkeelle.
Joululomalla oltiin maalla ja siellä oli lunta toisin kuin täällä. Lyyti otti tämän tuosta metsälenkeillä hajun ilmeisesti hirvestä ja loikki ojan yli umpihankeen. Se näytti olevan hauskaa silloin, mutta ei ollut enää jälkeen päin. Arvaahan sen,että tuollaiset kahden metrin loikat ja rämpiminen umpihangessa on jokseenkin raskasta ja yhtäkkiä Lyyti alkoi kotona haukkua ja lenkeillä se oli tosi valppaana etenkin jos tuli muita koiria vastaan.
Arvasin heti,että nyt on Lyyti vetänyt itsensä juntturaan ja aloin kotona venyttelemään ja hieromaan sen mitä nyt osaan. Venyttelyistä ei tullut alkuun mitään,kun jalat tärisi niin kovin..Lisäsin takkia päälle, ruokaan B-vitamiinia ja jalkoihin magnesium suihketta. Parin päivän jälkeen Lyyti alkoi antaa venytellä, mutta totesin ettei mun omat avut nyt oikein riitä. Viimeinen silaus oli, kun isäntä oli mennyt edellisenä päivänä pidemmän lenkin Lyytin kanssa ja seuraavana päivänä Lyyti ei halunnut liikkua.
Mä tietty säikähdin,että Lyyti on kehittänyt itselleen nivelrikkoa jännevamman jälkeen. Tää on nyt lopun alkua kun musta tuntui että koko koira on vinossa. Mun mielestä se ei nyt varsinaisesti ole ihan koiran elämää, jos koira ei pysty muuhun kuin hihnalenkkeihin.
Eilen käytiin sitten pitkän tauon jälkeen Sanna Heleniuksella hieronnassa ja Lyytihän nyt oli – jumissa: kahdesta kohtaa selkä niin jumissa ettei se reagoinut oikein mitenkään, vasen olkapää (se jalka,jossa jännevamma) jumissa, molemmat takajalat oikeastaan kauttaaltaan jumissa. Mutta jos jotain positiivista niin vaikka Lyyti on lopettanut aktiiviharrastamisen ja ryhtynyt kotikoiraksi niin lihakset on tallella. Lyyti on melkoinen kinkku. Enhän mä toki voi mennä vannomaan, mitkä jälkiseuraukset jännevammasta vielä on edessä, mutta ei tämä nyt ainakaan vaikuta toivottomalta. Kotona jatketaan venytyksiä ja Lyyti vastasi nyt jo hyvin käsittelyyn, mutta parin viikon päästä mennään käymään uudelleen Sannan luona. Omat tuntosarvet vaan koholla,että tarkkailee karvaisen kaverin vointia.

 

 

 

 

Vauhtivaari raunioradalla

Kerry- ja vehnäterrierikerho järjesti raunioratatreenit Salossa ja sinnehän me lähdettiin poikien kanssa kun Ticokin sai luvan soluttautua terrieriksi. Välillä satoi enemmän, välillä vähemmän mutta eipä sadetta oikein edes huomannut kun välillä pääsi piiloon ja sateelta suojaan ja muutenkin tekeminen oli niin mielekästä. Sade teki treenin haastavammaksi toki koirille kun sai vielä tarkemmin katsoa mihin ja miten astelee ettei liukastu.
Alkuun tehtiin ns tutustumiskierros että näki miten pojat lähti hakemaan pitkän tauon jälkeen. Tico arkaili vähän erilaisten alustojen kanssa, mutta rohkaistui nopeasti. Tahvo taas näytti siltä niinkuin se olisi aina tehnyt rauniotreeniä – nopea vauhti mutta varmoja suorituksia.
Tahvo ja Tico on kyllä niin erilaisia suorittajia. Niinkuin kouluttajakin sanoi – Tico on kauhean korrekti. Se pysähtyy, miettii ja tekee. Ja kun se ottaa hajun, sen ryhti on ylväs ja pää pystyssä- sitä on kauhean helppo lukea. Se menee maalimiestenkin luo vähän siihen tyyliin että: Anteeksi rouva, mutta minä nyt tulisin pelastamaan teidät jos teille vain mitenkään sopii. En kai häiritse?
Tahvo taas ei ole hetkeäkään paikoillaan. Jos alusta epäilyttää, se piippaa ja pistää silmät kiinni ja antaa mennä vaan. Sillä on kauhea vauhti koko ajan. Välillä se menee kauemmas ikään kuin puhdistamaan nenänsä. Välillä se varmaan testaa, voimistuuko haju vai mitä tapahtuu ja välillä se vaan kiertää ja hakee parempaa kohtaa, mistä pääsee maalimiehen luo. Mutta siitä ei oikein koskaan tiedä onko sillä haju ja sitten se onkin jo seuraavaksi maalimiehen luona just sen näköisenä että minä tiesin koko ajan että täältä löytyy.
Rauniopäivä oli tosi mukava ja voi jestas että koirista näki että ne nauttii. On ollut tyytyväistä ja väsynyttä koiraa kotona.

Tico miettii 😉

btybtybdrbtybty

Olin huikeen tyytyväinen siihen, miten rohkeasti Tico lähti kulkemaan erilaisilla alustoila. Se meni ihan itsenäisesti kaikkien maalimiesten luo; vesisäiliöön, puumajaan, autoon. Jätkä on todella saanut rohkeutta lisää ja itseluottamusta!
Ticolla on myös tosi hyvä ongelmanratkaisukyky. Se on rauhallinen ja varma.

Tahvo sanoo kouluttajalle, että tuolla maan sisällä, ritilän alla on maalimies. Pelastetaan se!

bdr

Yksi maalimies löytyi putken päässä olevasta kopista. Tällä tyypillä ei totisesti ole alusta epävarmuutta kun sellaisella vauhdilla juostiin putkeen kun töitä oli tehtävä

bty

Tahvo yritti avata oven, mutta ei saanut auki ja tajusi mennä sisälle puurakennuksen sivusta olevasta reiästä , joka oli täynnä muovipulloja ja styroxlevyjä.Kauhea kolina kuului, mutta löytyi! Fiksu koira!

bty

Välillä pitää ihmetellä, että miten tuonne pääsee

LÖYTYI 😀

btyKuva Heidi KostamoKuva Heidi Kostamo

Kaikki oli vähän ihmeissään Tahvon vauhdista ja siitä innokkuudesta ja varmuudesta jolla se töitä tekee. Ja näkeehän siitä: Tahvo nauttii ja on hiukan ylpeä kun on pelastanut niin monta Lidlin lihapullaa. Kouluttaja sanoi,ettei voisi ikinä uskoa,että Tahvo on noinkin vanha kun se liikkuu niin nopeasti ja ketterästi. Niin. Onhan se ihana ja aivan parasta että se on noin hyvässä kunnossa ❤

Ja Tahvo sai uuden nimenkin: Vauhtivaari