Tilinpäätös 2017

Koska mikään muu kuin luvut,prosentit ja tilastot ei merkkaa missään mitään, niin tässä tulee team Tiksin ensimmäinen vuosikatsaus.
Vuoden aikana starttasimme 19 starttia, joista nollia kolme eli nollaprosentti on n.16
Eli tosiaan, Tico nousi kakkosluokkaan ja tässä vielä videokin viimeisestä ykkösluokan radasta

Joka kerta kun Tico teki nollaradan ykkösluokassa, sijoitus oli #1, lisäksi tuloksiin sisältyy kolme #2 sijaa ja kaksi #3 sijaa eli palkintopalliprosentti 42

Hylkäyksiä tuli vuoden aikana 9 eli hyllyprosentti huikeat 47

Kakkosluokkaan siirryttiin 13 startin jälkeen. Olisi voinut edetä nopeamminkin mutta mihin kiire? Kisat on olleet meille todella opettavaisia ja itselleni on merkannut paljon sekin, että ollaan pystytty tekemään nollatuloksia heti kisojen ekassa startissa. Tahvon kanssa se tuskin onnistui koskaan, sillä eka startti meni aina jännityksen piikkiin.

Hyvä fiilis kisoissa? 84%, koska ensimmäiset kolme starttia jännitin, jäykistelin enkä ollut ollenkaan oma itseni joka vaikutti varmasti myös Ticoon. Hyvästä fiiliksestä saimme viime kisoissa aivan erityismaininnan, kun vieras mies tuli kysymään että teittekö te nollan? Vastasin että ei me kyllä tehty. Tähän mies vastasi: Upeaa. Te tulette maaliin joka kerta niin iloisina aivan kuin te olisitte voittaneet ja tuo koira hyppää syliin niin innoissaan.
Näin sen pitäisi ollakin. Hyvä fiilis, kävi miten kävi.

Kakkosluokassa on nyt takana 6 starttia, joista kolme hyllyä ja kolme tulosta-ei vielä yhtään nollaa.
Tässä viimeisimmät kisaradat Lägin kisoista. Ekalla radalla mä en uskalla liikkua ja jään täysin Ticon jalkoihin. Olisi ehkä ihan järkevää, myös herätellä itseään ja lämmitellä kunnolla jalat liikkeelle ennen startteja..

Agiradat sujuikin sitten jo paremmin, mutta keinu joutuu nyt tehotreeniin koska mä luulen että Ticon ajatusmaailmassa keinun suoritustapa on se,että ensiksi hypätään keskeltä pois ja sitten suoritetaan keinu kokonaan.


Treenien osalta Elinan treeneistä jäi yhdet treenit väliin, mutta Juhan treeneistä useammat sairastelun takia. Marras-joulukuu meni treenien osalta ihan plörinäksi flunssakierteen ja loman takia, mutta saipa Tico ainakin kunnon treenitauon.

Tämän vuoden lupaukset ja tavoitteet? Säilyttää sama hyvä fiilis kisatessa, nauttia siitä hetkestä mitä saan tehdä Ticon kanssa. Kisailla ja ottaa opikseni. Nyt vaan pitäisi avata kisakalenteri.

Huono agilityihminen

Kisaviikonlopun jälkeen pitäisi tietty aina tehdä syväanalyysia siitä, että mikä sujui ja mikä ei. Ja että miten askelmerkit osui, tai ei osunut kohdilleen esteiden välissä. Mutta kun ei millään saa aikaiseksi. On vaan niin fiiliksissä siitä, miltä se sit tuntuu kun onnistuu. Ja onko sillä lopulta mitään väliä, miten sitä roiskii ja kuinka mahtipontisesti ohjaa?
Videolla meidän kahden viikonlopun onnistumiset. Äänet oli pakko editoida pois kun Ihminen pienimuotoisesti kilahtaa (hyvällä tavalla) ratojen lopussa – ehkä käsien tuulimyllytys kertoo asiasta jo tarpeeksi 🙂 Kisaratojen epäonnistumiset ei varsinaisesti ole epäonnistumisia, vaan realistista listaa siitä mitä meidän täytyy opetella. Ei voi osata jos ei ole opeteltu.

Viime aikoina on päässyt käymään niinkin, että perheen toinen puolisko osallistui kaksi kertaa meidän omatoimitreeneihin, tuli seuraamaan treenejä Agility Akatemialle ja tuli vielä seuraamaan kisojakin. Lopputuloksena suuri liikutus siitä, mitä me tehdään -Yhdessä.

Milloin seuraavat kisat? -Ei hajuakaan. En ole edes katsonut kisakalenteria. Aion sitkeästi pitää kiinni siitä minkä keksin sen jälkeen kun Tahvo jäi eläkkeelle – koiravapaa viikonloppu.

Olen huono agilityihminen myös siinä mielessä, etten todellakaan ole istunut nenä kiinni näytössä ja seurannut streamin kautta agilityn MM-kisoja. Eiköhän niitä videoita ehdi vielä nähdä. Ja kertokoon kouluttajat, miten sitä nykyään ohjataan ja kuinka tulee kouluttaa. Siihen asti käytän sitkeästi edelleen vastakättä.

ps. 7.5/5 pistettä Tamskin väelle siitä että kisavideot saa tilattua itselleen sähköpostilla

Harjoitukset jatkuu!

Viikko sitten saatiin sellainen “erikoinen” tilaisuus, että päästiin Ticon kans treenaamaan AST:n tulevien agilitykouluttajien harjoituskoirakkona. Koko tilannehan oli vähän jännä: vieras ympäristö, vieras kouluttaja, ympärillä porukkaa katselemassa. Mulla tuli vähän kisajännityksen tapaista siinä rataantutustuessa. Kun päästiin kentälle, jännitys unohtui ja vaikka treeniä tehtiinkin pätkissä olin jotenkin tosi tyytyväinen Ticon suoritukseen.
Kotoa sitten yllätin itseni katsomasta kisakalenteria. Edellisistä kisoista jäi jonkinlainen lista kotitehtäviä joita halusin paremmaksi ennen seuraavia kisoja. Pujotteluun on tullut vauhtia, keinuun tullut varmuutta, mutta pussin treenaaminen me ollaan edelleen unohdettu. Sunnuntaina sitten jännitettiin onko radoilla pussia, koska norjalainen tuomarin Jan Egil Eide näytti sitä suosivan radoillaan kun katselin netistä. Todellisuudessa mua ei huolettanut niinkään paljoaTicon esteosaaminen vaan se etten mä kisajännitykseltäni ala taas varmistella ja himmailla-siitä Tico tuntui kärsivän viime kerralla kaikista eniten. Muistin mielessäi vaan Elinan sanat treeneistä: Älä pelkää virheitä ! Tällä kertaa kisat oil Agility Akatemialla, kovin tuttu paikka meille.  Mua jännitti kyllä, mutta ei liikaa. Ja kun me päästiin kentälle, mä ajattelin vaan että tällä kentällä ei oo mitään, mitä me ei oltais aikaisemmin tehty. Nyt mennään!
Ekalla radalla tiesin kyllä että mulla tulee jäätävä kiire ehtiä sokkariin, mutta halusin kokeilla. Tiesin myös että olisin voinut kalastella ja pelastella valssilla, mutta en halunnut. Ja myöhässä mä olin-just sen verran että Tico ehti mennä mun selän takaa esteen taakse ja hypätä. Lisäksi loppusuoralla olisin voinut vaikka patistaa Ticoa etenemään. Sen sijaan Tico kysyy multa, saako hän mennä. – HYL mutta hyvä sellainen.

B-rata on vain käänteinen ensimmäisestä radasta. Uskalsin jopa ottaa juoksuaskelia ennenkuin vapautin Ticon lähdöstä ja se sai heti alkuun hyvän vauhdin. En vain tajunnut miten vauhdikkaasti Tico tulee putken ja pituuden jälkeen kepeille, joten se ei vaan yksinkertaisesti pystynyt taittamaan itseään pujotteluun. Olisin toki voinut rytmittää, kertoa kepeistä jo hyvissä ajoin mutta turha sitä on jossitella. Hieno rata jokatapauksessa.

Tällä radalla Tico sijottui toiseksi, RV 5.

podium

Ensimmäinen virallisten kisojen podium kuva. Ehkä ilme kertoo kaiken 🙂 Kuvan on ottanut Cecilia Orenius

Piti tehdä listaa, mitä näiden kisojen jälkeen opetella. En osaa sanoa vielä – ehkä jatketaan samoilla teemoilla mutta ensi kerralle voisi sen pussin harjoitella valmiiksi 🙂 Tänään piti jo aamulla mennä hallille treenaamaan, mutta pää oli niin tyhjä että Tico pitäköön palautteluviikon. Kyllä me vielä ehditään.

Täysillä, palkintopallille tai päin puuta

Samu Haber ei todellakaan lukeudu mun suosikkeihin, mutta muistan lukeneeni sen haastattelun Kauppalehdestä ja siellä oli yksi oivallinen Haber teesi: TÄYSILLÄ, PALKINTOPALLILLE TAI PÄIN PUUTA. Mietin, että tuossa on jotain, mikä täytyy muistaa, melkein tatuointi ainesta 😉

Screenshot_20170712-210852

Kyllä. Siinä ne on. Samun viisaat sanat.

Ticolla tuli maaginen 18 kk ikä täyteen keskiviikkona. Pitihän sitä päästä kokeilemaan, että miltä se kisaaminen tuntuu. Lauantai aamuna ajeltiin sitten Janakkalaan Henri Luomalan tuomaroimille radoille. Jännitysmomentti nro 1 oli tietenkin mittaaminen. Siinä nyt oli suhteellisen monta muuttuvaa tekijää, mutta mittaustulokseksi saatiin 42,8 cm eli kiertoonhan se menee. Yllätys kuitenkin oli, että Tico olisi noin lähellä maksia. Alkusyksyn ohjelmistoon olisi kyllä hienoa saada virallinen mittaustilaisuus, jottei tarvitsisi kauhean kauaa arpoa.

Toinen jännitysmomentti oli kisaradat. Eivät nimittäin olleet sellaisia suoraviivaisia ykkösluokan ratoja, niinkuin minä oletin 😉 No eipä siinä, ajattelin vaan että nyt mennään ja testataan mitä me osataan. Se oli muutenkin meidän tarkoitus näissä kisoissa:ei tulospaineita, vaan tilannekatsaus.

Kisoissa sattui ja tapahtui, Tico mm tuntui jännittävän ajanottolaitteita. Puomi ja A toimii myös kisoissa, josta en iloisempi voisi olla. Mun täytyy myös opetella käyttämään niitä asioita joita ollaan opeteltu treeneissä – ainakaan hiukan jännittäessä en muistanut yhtään esim.käyttää käännöskäskyä puomilla. Ticon “kisamoodin” kanssa on vielä opeteltavaa-mikä toimii ja mikä ei. Nyt maaleissa Tico kaipasi aina lelua, kurkki sankoon jossa oli hihna ja panta että jos lelu löytyisi sieltä.

Katsokaa ja ihmetelkää. Ei se minusta ainakaan päin seiniä mennyt 🙂 Taustalla soi mun ikisuosikki Foo Fightersin My Hero. Ihan syystä, vaikka laulun sanat ei varsinaisesti sopisikaan..Tico on vaan on ❤

 

Nyt Ticolla alkaa noin 5 viikon kesäloma. Sen jälkeen palataan taas viikkotreeneihin ja jatketaan kotiläksyjen parissa. Seuraavat kisat aikaisintaan syyskuun lopussa, todennäköisesti vasta lokakuussa.

Paljon on opittavaa näistä kisoista, mutta niin tosi paljon hyvääkin.

 

 

 

 

Kesätreenejä

Vakiotreenien ollessa kesätauolla, ollaan käyty hissukseen omatoimitreenaamassa ja muutaman kerran vierailemassa uusissa treeniympyröissä. Mä olen ensinnäkin niin laiska etten yksin jaksa mitään ratatreenejä rakennella, joten meidän omatoimitreenit on muutaman esteen harjoitteita. Kesätreenien kotiläksy nro 1 piti olla käännöksen puomilla, mutta sadekelillä en treenaa, liian kuumalla ei jaksa montaa toistoa, joten meidän treenit on jääneet muutamaan kertaan. Silti näilläkin toistoilla on asia edennyt. Keinu on saatu täyskorkeaksi ja nyt on vaan haettu kokemusta eri paikoista ja erilaisista keinuista.
Iloksemme ollaan päästy joitain kertoja treenaamaan Ticon kasviksen, Anskun ja Ticon siskon Zookan kanssa. Anskun kanssa on helppo treenata- ensinnäkin saa hyviä vinkkejä ländereiden maailmaan, mutta me ollaan muutenkin tosi samanlaisia: Muutaman esteen näpertäjiä, joten meidän treenisuunnitelmat sopii tosi hyvin yhteen. Ollaan ajeltu yhteisiin treeneihin Ojakkalaan, koirakoulu Sudenpennun hallille. Ticolle on tosiaan tehnyt hyvää päästä uusiin paikkoihin treenaamaan ja toivottavasti näillekin tulee jatkoa.

IMG_20170704_203041_1_resized_20170728_034118964

Ticon äiti Cinco, täti Fyra ja sisko Zooka ja Tiksi ite 🙂

Joku aika sitten piti jo mennä Ticon kanssa Marjo Korander-Taavitsaisen treeneihin, mutta työkuviot esti suunnitelmat. Viime sunnuntaina sitten päästiin Marjon vauhtitreeneihin Lägi-Areenalle. Tutustuin Marjoon aikoinaan Fitdog leireillä, mutta en ole koskaan käynyt treeneissä, joten oli tosi kiva päästä kokemaan Marjon koutsaamat treenit. Rata oli “Salme Mujusmainen”, etenevä, jossa kaivattiin koiran irtoamista mutta myös kuulolla olemista.

FB_IMG_1500710092325

Marjo Korander-Taavitsaisen/Hypnotic Dog  vauhtirata 23.7-17

Kyllä tuossa juostessa mukavan hien sai pintaan. Treeni lähti hyvin kulkemaan heti alkuun ja Tico tosiaan irtosi hienosti ja tuli myös ohjauksiin mukaan ettei lähtenyt yksin kaahottelemaan. Kepit kaipaa vielä hiukan treeniä (ei ihme!), mutta Tico haki ne kyllä ihan hyvin kunhan käskytti tarpeeksi ajoissa ja antoi sille tilaa suorittaa. Mä vaan sorrun itse joko yliohjaamiseen tai sitten oletukseen että kyllä se osaa,enkä lopulta ohjaa ollenkaan. Joko tai – virheet tulee minun takiani.
Marjo oli kuvannut meidän viimeisen vedon. Stiplu tuli kun oletin,että Tico hakee putken keppien jälkeen ihan tuosta noin vaan..Ja mä olen pulassa jalkojeni, housujeni ja palkan kanssa 😀

Tiistaina sitten päästiin Tiia Söderholmin treeneihin Ojankoon.Luvassa oli 1-luokan ratatreeniä.

IMG_20170728_212038_resized_20170728_092048169

Tiia Söderholmin treenit Ojangossa 25.7-17

Alkuun tehtiin rataa pätkissä, katsottiin vähän miten Tico suhtautuu uuteen paikkaan ja erilaisiin kontakteihin kuin mitä on tottunut suorittamaan. Eipä siinä ollut ihmettelemistä.Mä jännitin taatusti enemmän kuin Tico ja kun Tico huomasi että mä himmailen ja kytistelen niin se oli epävarmempi. Kunhan annettiin palaa vaan,niin kontaktiosumat oli täydelliset.  Kepeiltä tuli kiire putkelle, joten niissä meinasi helposti viimeinen väli jäädä suorittamatta; Edelleen harjoituksen puutetta.

Välissä pidettiin taukoa ja toinen pätkä treenistä tehtiin “kisaradanomaisesti”. Tiia oli kuvannut tämän vedon:

 

 


Molemmista treeneistä jäi kyllä äärimmäisen hyvä fiilis ja saatiin hyvää palautetta . Ticon kanssa yhdessä tekeminen on vaan niin hirmuisen mukavaa. Ja oli tosi hienoa tavata koutseja, jotka ovat tunteneet minut Tahvon kanssa treenatessa ja kisatessa. Totesivat molemmat, että onpa Tico hiukan erilainen kuin Tahvo 😀 Juu, niin on, mutta ihania ovat molemmat 😀

Innostuttiinpa sitten Hannan kanssa rakentamaan oikein treenirata omatoimitreenissä. Rata oli jonkun aikaa sitten Jennalta saatu kotitehtävä, jota en vaan ole saanut aikaiseksi tehdä. Suoraviivainen rata, mutta ei todella ollut helppo. Tico tais olla ihmeissään, että mitä ihmettä me rataa harjoitellaan omalla kentällä, kun siellä nimen omaan tehdään aina sitä pientä piiperrystä. Mutta saatiin me sitten ihan puhdas suorituskin. Hyviä esimerkkejä nämä kaikki siitä, että välillä tekee todella hyvää tehdä suoraviivaisempaa rataa. Saa vauhtia ja samalla tulee harjoiteltua sekä irtoamista että kuulolla olemista.

lataus

Jenna Caloanderin kotiläksy

Ticon “kevätkausi”

En näemmä ole kolmeen kuukauteen kirjoitellut mitään Ticon treeneistä…
Joskus taannoin tein itselleni muutaman kuukauden “lukujärjestyksen”, johon merkkasin tiedossa olevat agilitytreenit, tokotreenit, Hepekon hakutreenit ja niihin liittyvät tottikset. Karu totuus paljastui silmien alla hyvin nopeasti: aivan liian paljon actionia yhdelle ihmiselle ja yhdelle koiralle. Joskus kai pitäisi levätäkin tai hoitaa parisuhdetta?!?
Pitkin hampain vetäydyin Hepekon hakutreeneistä. Ajattelin, että keskitytään nyt sitten tokoon ja agilityyn..Jos vaikka tokosta innostuneena saisin suoritettua bh-kokeen…Tokotreenien kanssa kävikin sitten niin, että meidän treeniryhmä peruuntui ja sen tilalle tarjotut treenipäivät ei sopineet meille agilitytreenien takia..Ja tadaa – yhtäkkiä treenikalenteri olikin melkein t y h j ä..
Alkuun ajatus “tekemättömyydestä” tuntui tosi oudolta. Oli omituista ajatella ettei lähes joka päivä tarvitsekaan sykkiä jonnekin kauhealla aikataulutuksella. Vaikka se harrastaminen antaakin aina lajissa kuin lajissa ihan hirveästi, niin kyllä sitä näemmä iisimminkin voi ottaa. Ongelma oli vain se, että kun kaikki tekeminen tuntui niin mukavalta, niin mitään ei olisi raaskinut jättää pois.
Keväällä jättäydyin kesän ajaksi myös Jänesniemen Elinan treeneistä. Ei vaan kertakaikkiaan jaksanut enää ajella Turkuun, vaikka treenithän on aina olleet ihan supereita. Saatiin sitten onneksi paikka Oreniuksen Juhan mölliryhmään kevätkaudeksi. Pakko tunnustaa mutta ekalla kerralla kun ajelin Agility Akatemialle, niin nauroin ääneen: Ei voi olla totta! Ajan treeneihin alle 20 minuuttia 😀 Voiko näinkin helpolla päästä.
Jennan yksäreitä on ollut harvakseltaan ja treenit on koostuneet yksittäisistä jutuista, esim. juoksareista, keinusta ja kepeistä ja sitten niiden lisänä on tehty radanpätkää. Toi systeemi on toiminut meillä hyvin, koska olen saanut niistä hyvin eväitä kotiläksyihin. Tiedän jo aika hyvin, mitä kesän omatoimitreenit tulee sisältämään 😉


 

Juhan treenit etenikin sitten vauhdilla: Pari ekaa kertaa meillä oli viikkoradan pohjalta suunniteltu helpompi möllirata, mutta sen jälkeen onkin tehty aika pitkälti viikkorataa – pätkissä tottakai. Pujottelu on mennyt roimasti eteenpäin lyhyessä ajassa ja kepit pystyy tekemään jo radan osana. Tottakai niihin täytyy saada lisää itsenäisyyttä, mutta kaikki ajallaan. Erikoisesteet (paitsi pussi) on käyty kaikki läpi eikä niiden kanssa ole ongelmaa radallakaan. Puomia pystyy tekemään radalla kunhan siitä edetään suht suoraan.
Keinu on ollut pitkään to do -listalla. Alkuun ajattelin, ettei siitä projektista tule ikinä valmista, kun Tico jotenkin inhosi keinun liikettä ja pamausta. Musta tuntui, että vaikka kuinka sitä yritti auttaa, niin se oli jo oppinut sen, että keinulta hypätään pois. Nyt me ollaan tehty pitkään ja hartaasti pohjia keinulle ja juhannuksena aavistin,et nyt on tapahtunut jotain liikkeen siedossa – Tico nimittäin hyppäsi rannassa olevan sup laudan päälle (epävakaa, ällö lilluva lankku)..Ja niinhän siinä kävi että tällä viikolla Tico karkasi täyskorkealle keinulle ja suoritti sen monta kertaa peräkkäin.


Juhankin treeneistä on ammennettu paljon kotiläksyjen aiheita. On oikeasti hyvä, että tulee kesätauko treeneistä, on paremmin aikaa tehdä myös omatoimitreeniä.

A-este on tullut puomin harjoittelun myötä täysin ilmaiseksi. Alkuun Tico teki A:n kyllä yksittäisenä esteenä, mutta kun yhdistettiin rataan niin se aina hyppäsi pois ensimmäisellä yrittämällä. Tällä viikolla Tico teki A:n suoraan radan osana ensimmäistä kertaa.

Tässä vielä joitain ratapätkiä kuluneelta treenikaudelta.

Tikrun opeilla ekoihin epiksiin

Tico starttas elämänsä ensimmäisissä epiksissä viikko sitten Lägin hallilla. Pohdin, ilmoanko Ticon supermölleihin vai mölleihin, mutta lopulta päädyttiin mölliluokkaan, koska rimat oli siinä 30 cm:ssa. Oli muutenkin varsin fiksu veto viedä Tico epiksiin: uusi halli, paljon koiria, kuulutuksia. Tico odotteli mökissään oikein hienosti, mutta kun käveltiin hallissa, niin hajut vei voiton – kaiketi vähän rauhoitteli itseään haistelemalla.
Ekassa startissa Tico ponkas heti katselemaan ratatyöntekijöitä. Tuli kyllä takas kierrokseltaan varsin nopeasti ja päästiin tekemään ratasuoritusta, mutta sitten yhden putken takana oli taas pakko poiketa katsomaan että mitä siellä tapahtuu. Ohjasin myös yhden kohdan erilailla kuin olin suunnitellut – aivopieru. Jäin vain katselemaan ja sitten olinkin myöhässä eikä niitä ohjauksia nyt n i i n paljoa radalla edes tarvinnut (ehkä just sen yhden ohjauksen) 🙂
Toisessa startissa Tico ei siten ihmetellytkään enää oikein mitään. Se meni ihan mallikkaasti viimeiselle esteelle saakka, kunnes Tico jumittui ylitsepääsemättömään hajuun ja siihen piti pysähtyä.
Ticon kilpailuluokka oli kovin pieni, mutta suureksi yllätykseksi Tico voitti medimöllien hyppyradan. Katsoin myöhemmin netistä tulokset ja tosiaan Tico voitti yhden sadasosasekunnin turvin.Kiitos käsiajanottajalle – tällä kertaa se suosi Ticoa 😉 Palkinnoksi se sai kolme purutikkua ja ison pötkön koiranmakkaraa – kyllä kelpasi 🙂
Videolla radat on väärässä järjestyksessä.

Kaikenkaikkiaan meidän ekasta epispäivästä jäi tosi hyvä mieli – oli todella hyvä treenitilanne meille.
IMG-20170409-WA0005

Ticon sparrauskaverina kisapäivänä oli maailman ihanin ja pienin shelttipentu Moa.
IMG-20170409-WA0011IMG-20170409-WA0012
Tico on tavannut Moan jo pari kertaa ja on kyllä ollut hieno huomata, kuinka fiksu kaveri Tiksi on. Ticon tekemisiä ei tarvitse yhtään vahtia ja vaikka Moa on ihan pikkuruinen vielä, niin Tico yrittää keksiä keinoja leikkiä Moan kanssa.

Kuluneella viikolla meillä oli myös Jennan yksäri.Tällä kertaa tehtiin enemmän tekniikkatreeniä. Ensiksi haettiin täyttä vauhtia vauhtiympyrällä. Sen jälkeen tehtiin takaaleikkaustreeniä – ohjaus, joka on edelleen vaikea mulle ja Ticolle. Ticolla jää helposti looppi päälle ja vaikka miten ohjaan, se kääntyy sinne, minne on aiemmin mennyt. Lopuksi treenattiin keinua ja itseasiassa saatiinkin sitä menemään eteenpäin oikein mukavasti. Tässä jotain meidän menosta:

Kotiläksynä samalla ratapohjalla valssitreeni ja keinu niin että saataisiin sitä pikkuhiljaa eteenpäin.
Tässä välissä Tico (ja me kaikki muutkin) lomaillaan viikko, pari ja katsotaan sen jälkeen taas treenikuvioita.
cofcof

Treenilöisii ja kotiläksylöisii

Edellisellä kerralla kun oltiin Vapun hyppytekniikka treeneissä, me harjoiteltiin korkeuden arviointia. En nyt muista tarkalleen enää korkeutta, mutta sanotaan nyt vaikka että okseri oli 30 cm. Tico katseli aikansa hyppyä ja päätti olla hyppäämättä. Mä ihmettelin,et onpas ihme tyyppi. Aikaisemmat treenikaverini on kyllä hypänneet – vaikka sitten silmät kiinni 🙂 Vappu kehui, että Tico on vaan viisas. Se arvioi ja päättää,että hän ei vielä tuohon pysty, en edes yritä.
Viimeksi meidän hyppykaksari muuttuikin yksäriksi. Ajattelin,ettei Tico ikinä tule jaksamaan tuntia yksin. Pieniä taukoja kyllä pidettiin, mutta tunti meni kuin siivillä. Vappu olisi halunnut tehdä taipumisharjoituksia putkien kautta. Kerroin Ticon putkessa kaatumisesta ja siitä ettei se oikein tahtonut sen jälkeen enää mennä putkeen. Putkista luovuttiin hyppytekniikka treeneissä, mutta taas Vappu kehui Ticoa. Saan siitä vielä pitkäikäisen treenikaverin, kun se oikeasti miettii eikä vaan rymistele menemään.

Viime kerralla saatiin kotiläksyiksi korkeuden arviointi ja taipumiset. Kummassakaan ei ollut mitään korjattavaa ja saatiin kehuja siitä,että huomaa että työt on kotona tehty. Korkeuden arvioinnissa rima kävi 45:ssa – Huh, en ole tuollaisia korkeuksia nähnyt yhdeksään kuukauteen! Nyt kuulemma treenejä voidaan jatkaa hyvillä mielin niin että rimat on 30 cm:ssä.

IMG_20170316_200615_resized_20170317_035621605

I always rise to the challenge 🙂

Joitain viikkoja sitten tulin avanneeksi suuni Jennan kuullen treenisuunnitelmista ja treeneistä yleensä. Printtasin itselleni kahden kuukauden kalenterin, johon merkkasin harrastukset ja muut menot. Karu fakta oli se,että työpäivien jälkeen oli melkein joka päivä jotain menoa joko yksin tai koirien kanssa. Joskus pitäisi levätäkin ja kerätä voimia. Päätöksen tekeminen oli tosi vaikeaa, mutta päätin jättää Hepekon haku treenit ainakin kevät/kesä kaudella. Näin ollen saan ainakin kaksi vapaata iltaa/päivää lisää viikkoon.
Tokoa jatketaan edelleen ja nyt meidän kodin vieressä oleva hiekkakenttäkin alkaa sulaa, joten ei ole ensimmäistäkään tekosyytä tehostautua kotitreeneissä. Ehkä me joskus kisataan silläkin saralla, ehkä ei, mutta ei tuo harrastus ainakaan pahaa tee.
Saatiin järjestettyä muutamat yksärit Jennan kanssa ja tehtiin vähän treenisuunnitelmaa sillä saralla. Jenna ei ollut koskaan nähnyt meidän tekevän rataa.No varmaan siksi, että me EI olla tehty rataa. Ekan yksärin jälkeen fiilikset oli aika huikeat, kun saatiin ihan järjettömän hyvät treenit aikaiseksi.

Toisella yksärillä tehtiin taas alkuun lyhyt pätkä treeniä, koira pois, mä opettelen yksin ja Jenna kertoo mulle mitä ja miksi tehdään. Koira kentälle ja hommiin. Lopulta pidempi ratapätkä. Kunhan mä tikkaan menemään ja olen r o h k e a niin mä en ole edes pahasti jäljessä saatika Ticon tiellä.

Viime maanantaina tehtiin Elinalla lyhyitä ratapätkiä. Ohjaukset oli valmiiksi saneltu, mikä sekin aiheutti oman vaikeusasteensa. Lisäksi piti pysyä liikkeellä koko ajan. Mikä ihme siinä onkin, että kun on keksinyt että on kauhea kiire aina joka paikkaan,niin sitten kun ehtiikin hyvin,niin omaa vauhtiaan ei osaa rytmittää mitenkään vaan juoksee täysillä ja pysähtyy (ja koira pysähtyy.Ihan niinkuin pitääkin). On tässä paljon opeteltavaa, mutta mikäs sen kivempaa. Radat tehdään myös peilikuvina, joten tässä ekat kotiläksyt:

Ja sitten keskitytään rohkeuteen ja vauhtiin 🙂

 

 

Avioero siivekkeistä

Viimeks ikinä on tullut päivitettyä Ticon kuulumisia tai tekemisiä. Lyytin jalkavamma on vienyt voiton kirjoittelussa. Me on käyty nyt Elinan pentuvalkkuryhmässä ja oon ostanu silloin tällöin vuoroja Jennan treeneihin Agility Akatemialle. Tänään päästiin pitkästä aikaa Jennan yksärille, kun viime kertainen vuoro piti myydä Lyytin jalan hoidon alta pois.
Vanha virsi, mutta sanonpa silti: Tajusin taas tänään kuinka onnekas olenkaan kun olen saanut tutustua Elinaan ja Jennaan. Edelleen olen sitä mieltä,että tämä kombo on niin täydellinen minulle tai meille Ticon kanssa. Ja onpa ollut erilaista,kun pentu on heti alusta asti opetettu tuollaisten pro-kouluttajien koutsaamana. Moni asia on opetettu mulle ihan alusta lähtien, teoriasta käytäntöön. Moni asia on mulle ihan uutta ja mun täytyy opetella esim.liikkumaan ja ennakoimaan ihan erilailla kuin ennen. Enää mä en saa olla naimisissa siivekkeiden ja rimojen kanssa.On otettava avioero, niinkuin Elina sanoi.
Tavallaan me on tehty kamalan paljon, tavallaan vähän. Mun on ollut ihan turha hinkkailla asioita, koska Tico oppii nopeasti, hämmästyttävän nopeasti. Tykkään ihan hirveästi siitä,kun siitä näkee kun se miettii et miten tää homma nyt hoidetaan kotiin. Välillä meillä on pätkiä ettei me tehdä yhtään mitään, silti kehitystä tapahtuu koko ajan.
On ollut hämmentävää huomata,että kun pohjat tekee hyvin ja huolella,niin yhtäkkiä koira osaakin jotain sellaista mitä et sen tiennyt osaavan ollenkaan. Tänään kokeiltiin takaakierto päällejuoksuja. Sieltähän se tuli, kyselemättä, mutta minä olin kyllä koko ajan myöhässä.
Tällä hetkellä nenä vie nuorta miestä välillä mennessään, mutta silti se haluaa tehdä mun kanssa.Yhdessä. Me ollaan nyt jo hyvä Tiimi.
Ja koska liian pitkän tauon jälkeen en jaksa kirjoitella mitä milloinkin on tehty, niin kertokoon videot puolestaan-sen verran mitä niitä on kuvailtu.

 

Tahvon eläkejuhlat

Joskus tammikuun jälkeen tulee heti kesäkuu. Niin kävi tänä vuonna. Tahvon viimeinen nollatulos on tammikuulta. Siitä on liian pitkä aika. Kyllä me ollaan kisattu, mutta ei tarpeeksi paljoa. Ei vain ole ollut aikaa eikä energiaa.
Maanantaina mentiin Kirkkonummelle kisoihin. En tiennyt kisoihin ilmottautuessani että se on viimeinen tilaisuus saada puuttuva nollatulos kasaan. Tiesin vain,että nämä saattavat olla Tahvon viimeiset kisat. Tavoite oli mennä rennolla otteella, pitää kivaa eikä yrittää liikaa. Mies oli toista kertaa ikinä seuraamassa kisoja. Halusi tulla mukaan, kun tilanne oli ikäänkuin play-off. Hän sai kyllä hyvin pidettyä mun ajatukset jossain ihan muualla, mutta lopulta antoi kyllä aikaa ja tilaa rauhoittua ja keskittyä.
Ekalla radalla Tahvolla oli kiire lähteä. Tiesi kyllä itsekin että nyt tuli hätiköityä lähdössä ja tiputti ekan riman. Muuten rata sujuikin ihan ongelmitta, mutta rv 5 ja 0.5 s yliaikaa. Mutta meno oli sujuvaa, se riitti minulle.
Toisella radalla Tahvo kaahaili kolme tai neljä kertaa ylimääräisiä putkia. Ehkä näin oli tarkoitettu. Agilitytreenien alkuaikoina Tahvolla oli tapana rallatella ympäri kenttää, nyt Tahvo teki oman mieleisensä agilityradan. Ei muuta kuin kamalasti kehuja ja palkkaa. Puoliso nauroi maaliviivan takana vedet silmissä ja sanoi,että jos mahdollista niin Tahvo nauroi. Kuulemma näki, että meillä oli kivaa yhdessä. Paras palaute ikinä.
Niin loppui Tahvon agilityura. Lähes päivälleen neljä vuotta sitten aloitettiin kisaura Kirkkonummella, nyt ympyrä sulkeutui samaan paikkaan.
Tässä välissä on opittu ihan valtavan paljon.Tässä video ekoista kisoista:

Viimeisistä kisoista ei ole videota, mutta tässä video toiseksi viimeisistä kisoista meidän omalta kentältä. Sieltäkin rimavitonen.

Kotiin päästyäni vaan vollotin. En minä ollut surullinen siitä ettei me päästy SM-kisoihin,vaan siitä kuinka ikävä mun tulee meidän yhteisiä aksahetkiä. On vaikea ajatella agilityä ilman Tahvoa. Ja se on hyvin itsekästä, minä sitä kaipaan, en usko että Tahvo kaipaa. Se on aivan yhtä onnellinen kun saa juosta pelloilla ja metsissä, uida ja syödä lihapullia.
Tahvo on ollut mun paras opettaja, ei pelkästään agilityssä vaan monessa muussakin. Ja olen hurjan iloinen siitä,että se saa jäädä eläkkeelle täysin terveenä ❤