Tilaus Rohkeudelle ja Ennakkoluulottomuudelle

Tämän vuoden treenit on nyt virallisesti potkaistu käyntiin. Koiraa ei tarvinnut potkia, minua piti.
Viime viikolla oli ensimmäiset Jänesniemen Elinan treenit. Niin sitä taas tuli ajeltua rapiat 320km eikä harmittanut pätkääkään. Rata oli sellainen, että koiran oli irrottava itsenäisesti. Rataantutustumisessa mietin,ettei mulla ole kertakaikkiaan mitään saumaa saada Tahvoa irtoamaan hypylle ja siitä vielä putkeen niin että itse ehtisin puomin toiselle puolelle. Mutta menihän se,eikä edes kysellyt.Elinan opastuksella saatiin sellaiset linjat hypyille,että se tuntui aivan helpolta.

No saatiin me palautettakin. Elina sanoi että ennen kesän taukoa osasin linjata paljon paremmin. Huomasin sen kyllä itsekin ja kiukustuin itselleni. Elina ei enää ikinä pääse tuota sanomaan uudestaan! (no pääsee se, mutta otan silti taas opikseni)
Kysyin myös vinkkejä, miten Tahvon kanssa kannattaisi alkaa harjoitella 65 rimoja ja Elinan mielipide oli se, että Tahvon kohdalla on ihan turha sekoitella radalle rimoja 55-65. Sillä kun kuitenkin on sitä “early take off syndrome” -vikaa,niin sille on muutenkin vaikea hahmottaa kuinka korkeaa rimaa on hyppäämässä ja miten kaukaa ponnistaa.Jos rimojen korkeudet vaihtelee, menee se vielä helpommin sekaisin. Ja kun Tahvo vielä paineistuu ja ottaa pahasti itseensä jos rimat kolahtelee niin tekemisestä voi tulla hyvin epämiellyttävää. Niinpä aiotaan nyt treenata Elinan ohjeiden mukaisesti: treenikausi aloitetaan 55 rimoilla, nostetaan esim.maaliskuussa 60:een ja toukokuussa 65:een. Ja kun rimat nostetaan 65:een niin lyhyttä rataa joissa hypyt on helppoja Tahvolle, toisinsanoen EI suoraa vaan käännöksiä.Suunnitelma kuulostaa äärimmäisen järkevältä minun mielestäni.

Eilen alkoi (vihdoin, oli jo ikävä!) Jennan treenit. Nyt treenataan meidän seuran hallilla, Tattarisuolla,joten Jenna oli suunnitellut meille treenit jo valmiiksi koko treenikaudelle.Kun näin ratapiirroksen, tuli heti kesän viimeiset Jennan treenit mieleen ja mieletön putkiralli jossa vaan piti mennä täysiä ja luottaa koiraan. Tällä radalla oli hyvät mahdollisuudet harjoitella kauko-ohjausta ja niinpä päätin kokeilla. Ei olla pahemmin sitäkään tehty kun ei oma rohkeus riitä ja ennakkoluuloisesti aina ajattelen,ettei se toimi kuitenkaan.
Tahvopa meni kaukkarilla 3-4 esteen pätkän heti alusta lähtien oikein. Mun tehtävä oli vaan ajoittaa ohjaaminen oikein ja ihailla kuinka siististi Tahvo kääntyi.

Kävin Jennankin kanssa läpi,miten tästä lähtee nyt rakentamaan treeni- ja kisakautta ja miten Tahvolle itsevarmuutta korkeampiin hyppyihin. Jenna oli täysin samoilla linjoilla Elinan kanssa. Eilen jo testattin parin esteen pätkään 60cm rimoilla, joissa oli todella tiukkoja käännöksiä ja Tahvo teki ne hienosti, ei mitään ongelmaa. Tyyppi on tosiaan tainnut rakentaa takapäänsä uudelleen,nimittäin nyt sillä on potkua ponnistaa. Kokeiltiin myös käännöstä ihmisnuolella ja se toimi todella hienosti. Taas vaihteeksi ohjaus, jota en juurikaan ole käyttänyt, mutta joka otetaan nyt ohjelmistoon. Jenna aina välillä myy mulle näitä ohjauksia, japanilainen on jo ostettu.

Lyyti pääsi eilen myös kehiin. Ekaa kertaa ikinä kun edes yritän treenata sen kanssa juoksujen aikaan. En tosiaan osannut arvata että se menee noinkin hyvin. Ajattelin ettei kauko-ohjauksiin ole Lyytin kanssa mitään jakoa, mutta niin se vaan meni kun muutamia kertoja vahvistettiin.Lyhyitä tehokkaita treenipätkiä Lyytin kanssa niin se ei kyllästy ja se jaksaa mennä. Ja taas sain palautetta: Jätän Lyytin aivan liian vähälle huomiolle ja tottahan se on: se on sellainen agilityn kakkoskoira,vaikka Lyyti osaa vaikka ja mitä jos sen kanssa vaan tekisi. Lyyti kyllä haukkui mut epäreiluksi jo kentällä.Olen opettanut sen haukkumaan luvan saatuaan niin että sen kierrokset nousee ja sitä käytetään kun Lyytiä alkaa vähän tympimään. Nyt se vaan jatkoi sitä haukkumistaan ja tuli selväksi että hän kyllä haluaa treeneihin useammin! Jenna sanoikin,että Lyyti tarvitsisi treeniaikaa yksikseen (TIEDÄN!!!), mutta mulla vaan on tosi korkea kynnys mennä kenenkään muun oppeihin kuin Jennalle kun Jenna on saanut Lyytistä ylivoimaisesti kaiken parhaan esille. Mutta silti: lupaan että tänä vuonna Lyyti saa myös parrasvalo aikaa! ❤

Kotona oli taas niin tyytyväistä emäntää ja koiraa.Tästä on mukava jatkaa.

Viime vuoden tilastokatsaus

Katselin viime vuoden tuloksia, kun ilmoitin Tahvon taas vuoden agivehnä kisaan.
Siinä samassa sitten tein nolla- ja hyllyprosentti tilastot. Surullista katseltavaa,vaikka tulokset paranee huomattavasti loppuvuoteen..
Kisattu on enemmän kuin koskaan: yhteensä 69 starttia
Nollia on vuoden aikana tullut 11, eli nollaprosentti on 15.9 kun lasketaan mukaan sekä agi- että hyppyradat.
Hylkäyksiä onkin siten yhteensä 29, eli hyllyprosentti huimat 42…
Yliaikanollia on vuoden aikana tullut 4, joista vain yksi syksyn jälkeen, eli voisi kai kuvitella että vauhti on lisääntynyt, sillä yliaika tulokset ylipäätään vähenivät syksyä kohden.
En oikein tiedä miten suhtautua tämän kaltaisiin laskelmiin. Sen nyt osaa sanoa että tämän vuoden ehdoton tavoite on saada suoritusvarmuutta.
Itse ajattelen kisat niin että nollatulos on se mitä sieltä haetaan ja jos kisassa tapahtuu jotain niin ettei nollaa tule, tippuu vaikka rima, niin sitten loppuradan voi ottaa täysin treenin kannalta. Varmistaa esim.että kontaktit otetaan huolella ja saatan pitää kontakteilla huomattavasti kauemmin ennenkuin vapautan jne. Siksi sieltä tulee usein sitten hylkäyskin jos vaikka palautan kontakteille tai otan uudestaan jonkun esteen tms.
Mietin myös pitäisikö treeni- ja kisakautta jotenkin jakaa. Meillä ne menee täysin sekaisin. En vaan osaa ajatella että kisaaminen olisi niin kovin raskasta, kun me ei koskaan olla kisattu peräkkäisinä päivinä ja treenejäkin on ollut harvemmin. Itselleni ainakin kisat on usein tärkeitä treenitilanteita.

Tahvo oli kuluneen viikon maalla mun vanhempien luona. Sai juosta vapaana niin paljon kuin halusi ja varmasti nautti olostaan. Molemmat koirat on kaiketi sitä mieltä että myös emännän on parempi pitää lomaa, sillä Lyyti aloitti juoksut. Onneksi sentään mökillä pääsi riehumaan kovasta pakkasesta huolimatta.