Aloin ihan hifistelemään ja suunnittelemaan treenejä ja kisoja noin niinkuin kuukausitasolla. Hienolta se näytti paperilla, kun avasi sekä kalenterin ja kisakalenterin ja mietti milloin tehdään mitäkin.
Toteutus olikin sitten ihan toisenlainen. Viivoja vedetty enemmän yli kuin on tehty. Tuli vähän muuttuvia tekijöitä, nimittäin koirat jäivät maalle puoleksitoista viikoksi. Auto hajosi, ettei päässyt kisoihinkaan.
Akupunktiokin vaihtui fyssariin. Kerran ollaan taidettu käydä omatoimitreenaamassa ja silloinkin vain kontakteja.
Viime kaudella olisin varmaan vaikka väkisin pitänyt koirat kaupungissa, jos oli tiedossa jo ennalta sovittuja treenejä, mutta nyt se menee päinvastoin. Nautin siitä kun koirat saa lomailla- ja ne tykkää. Mihin meillä on kiire? Viime kaudella näin untakin agilitystä ja siitä mitä pitäisi treenata. Nyt en saa puristettua itsestäni millään mitään tekemisen meininkiä. Kaikki tehdään ilon kautta ja itseasiassa tykkään tästä paljon enemmän.
Anu Rautakallio (fyssari) kävi tänään pitkästä aikaa käsittelemässä Tahvon. Pientä jumia oli lannerangassa, mutta ei mitään suurempaa ja Tahvo nautti käsittelystä. Nyt voi hyvillä mielin suunnitella kisoja ja treenejä. Vaikka mä kyllä luulen että jätän suuremmat suunnittelut toisille, kun minulla ne ei näytä toimivan. Mennään fiiliksellä.
Mun tehtävä oli olla ajattelematta tulevia kisoja. Jos ne tulee mieleen, pistän ajatukselle stopin. Olin tehokas onnistuin. Mun suunnitelma oli herätä aikaisemmin kuin normaalisti, ajaa Tattiksen kautta kisoihin ja käydä treenaamassa pari onnistunutta kontaktisuoritusta jotta saisin mielenrauhan ja mennä hyvillä mielin kisaamaan. Nukuin huonosti ja heräsin vähän väliä. Mietin että nytkö mua sitten alkaa jännittää. Nukahdin uudelleen ja olin tyytyväinen kun sain nukutuksi. Ihmettelin miten voin herätä ennen kuutta, ennen kellonsoittoa siihen ettei nukuta enää. Raotin silmiäni ja katson kelloa: 8:45. Kisat alkoi 8:30. Olin myöhässä. Minä joka olen tosi tarkka tälläisissä asioissa.
Ei muuta kuin koirat autoon ja menoksi. Kävin kysymässä ilmossa saanko osallistua kahdelle jäljellä olevalle radalle. Ei niiden olisi tarvinnut ottaa mua edes toiselle radalle, koska sen alkuun ei ollut enää kuin 20 minuuttia. Ei muuta kuin koirat aamulenkille ja lämppäämään sen mitä ehdin.
Ei jännittänyt, olo oli rento, kisaaminen tuntui mukavalta. En kiinnittänyt huomiota, kumman agilitykengän pistin ensiksi jalkaani, oliko Tahvon kisapanta mukana vai ei, mun “good luck agility” muki jäi kotiin, yksikään onnenkoru ei ollut ranteessa eikä kaulassa. Silti me pystyttiin kisaamaan. Paremmin kuin hetkeen. Meidän asenne oli lähempänä treenitilannetta kuin varmaan ikinä aiemmin.
Hypäri meni sumussa. Tuntui kovin sujuvalta ja mukavalta enkä ollut maaliin päästessä ollenkaan varma, tehtiinkö oikea rata, hyppäsikö Tahvo renkaan tai tippuiko okserin rima. Ei auttanut muu kuin mennä odottamaan tulostaulun eteen, kunnes tulos selvisi: 0.
Tahvon vauhti tuntui hitaammalta kuin normaalisti, mutta etenemä oli kuitenkin kiitettävät 3,93. Ehkä pakkanen kangisti pientä koiraa..
Agiradalla oli haastava keppikulma. Päätin tehdä takaaleikkauksen,vaikkei niitä olla hirveästi harjoiteltu. Mun piti ottaa etäisyyttä Tahvoon että ehdin ohjata kepeille. Paniikkihan sille iski. Siinä lensi rimat ja siivekkeet. Mutta kepeille ohjaus onnistui ja rata meni muuten ihan hienosti, rohkeat ohjaukset kannatti. Toisella radalla oli mukava kaikki tai ei mitään -asenne päällä. Olin siihen todella tyytyväinen.
Lauantaina olikin sitten taas Pilotin vuoro. tiukka päivä tiedossa ja päivä alkoi Jarmo Riskin luennolla: Kilpailuihin valmistautuminen. Niinhän se on :meitä vaivaa epäonnistumisen pelko. itselleen piti kirjata ylös: mitä on viime aikoina treenannut ja missä on hyvä ja miksi kilpailee. Käytiin läpi myös tavoitteiden asettelua ja miten niihin suunnataan. Jos jotain olen tehnyt oikein, vaikka vaan vahingossa, niin tavoitteiden asettelu ja se miten olen suunnitellut treenikautta niin että ollaan parhaimmillamme tärkeimpänä ajankohtana.Jatketaan siis siitä 🙂
Teemun ratatreeni oli ihan huikea. Kellotettiin eri ohjausvaihtoehtoja mutta myös testattiin ohjaajan taidot, kuinka hyvin osaa eri ohjaukset.
Ohjaukset sujui todella hyvin, saatiin niistä huikean imartelevaa palautetta, mutta kepeille kaivataan edelleen itsenäisyyttä ja rohkeutta. Olisi hyvä päästä testaamaan tän viikon aikana vielä loputkin kohdat Niinun treeneihin ja nähdä, miten menee.
Eilen käytiin omalla hallilla jo treenaamassa keppejä ja knuutituksia namimaatin avulla. Kyllä ne saadaan vielä toimimaan 🙂 Knuutitus oli mulle muutenkin ihan “never heard”, joten aina oppii uutta.
Pelkäsin vähän hyppytekniikka treenejä kun Tahvolla oli pohjalla jo ratatreeni. Eka yritys oli taas Tahvomainen aivopieru, mutta sitten se meni taipumisharjoitukset varsin mallikkaasti. Saatiin ihan jopa kehuja siitä,että Tahvo taisi olla päivän eka koirakko, joka suoriutui tehtävästä kunnialla,eikä kaarteetkaan valunu.
Lopuksi treenattiin vielä rengasta. Tahvohan hakee rengasta aina ihan kauheasti. Silti se urheasti tekee sen, kun voisi hyvin kieltääkin. Sankari vaan hyppää-silmät kiinni. Ja vaikka se on vaikeaa, se tekee sen jopa niin että tarjoaa renkaan hyppäämistä. On se vaan ainutlaatuisen kiltti otus.
Viimeisenä meidän treeneissä oli kontaktiklinikka.Katsottiin Leenan kanssa, missä vaiheessa juoksu A -projekti menee ja miten voidaan jatkaa treenaamista. Tahvo pääsi pitkästä aikaa tekemään madallettua A:ta ja voi vitsit se oli innoissaan-ei merkkiäkään väsymyksestä. Tätä on kyllä pakko päästä jatkamaan!
Tänään koirilla oli hierontapäivä. Petriina tuli taas meille käsittelemään koirat. Lyyti sai kehuja siitä että sen lihakset on kasvaneet entisestään, selkälihakset vahvistuneet. Kotitreeni ei ole mennyt siis hukkaan. Muutenkin Lyyti oli aivan kunnossa, ei jumeja.
Tahvo taas puolestaan on notkistunut ja venytykset sujui todella hienosti.
Molemmat koirat siis kunnossa, nyt pari päivää lepoa ja ei muuta kuin kisoja alle vaan 🙂
Ja minä tietty olen onnellinen,että Tahvo on oppinut käyttämään kroppaansa paremmin.
Lyyti on takaisin kakkosissa. Ja nyt jatketaan kisaamista, katse ylöspäin.
Lyytiä jännitti. Se ei meinannut tulla häkistä ulos. Sen silmät vaan pyöri lähdössä kun se odotti. Yhtä hyvin se olisi voinut lähteä taaksepäin ja etsiä oman mökkinsä, missä on turvallista. Se kuitenkin päätti tulla eteenpäin minun kanssani. Täysin keskittyneenä tekemiseensä eikä ympärillä vallitseviin häiriöihin. Lyyti meni vauhdilla, en korjaisi mitään ❤
Kuuluttajana toimi kouluttaja, joka sanoi meille muinoin että kannattaisi lopettaa harrastaminen. Ei tuosta ole agilityyn. Silloin Lyyti valitsi mieluummin oman häkkinsä kuin kentän. Hetkellisesti ainakin näytettiin pitkää nenää. Katsotaan miten kakkosissa käy. Ainakin treeneissä Lyyti on saanut rutkasti lisää vauhtia ja rohkeutta.
Tahvoset 