Akupunktiota

Lyyti kävi eilen toistamiseen akupunktiossa. Vaikka ensimmäinen käyntikerta olikin jännittävä, niin ei se kaiketi kauhean epämiellyttävä ollut, sillä Lyyti veti sisälle hoitotiloihin täyttä häkää. Laura oli katsonut onnettomuuspäivästä, että jalkaa pitäisi hoitaa varpaista. Helpommin sanottu kuin tehty- Lyyti ei edelleenkään anna kenenkään muun kuin minun koskea jalkoihinsa. Oikealle takajalkaan sisäpuolelle saatiin sentään neula pistettyä, muuten hoidettiin pään kautta ja selästä.
Nyt pysyi jo neulatkin paremmin paikallaan, eikä kimpoilleet itsestään pois niinkuin viimeksi.Muuten jumit oli hellittäneet, selkä vähän vielä oireili.
Olen kiinnittänyt huomiota siihen,että Lyyti vetää vasenta etujalkaansa lättään. Olen miettinyt, kuinka nopeasti se kehittää itselleen nivelrikon tuota menoa. Laura kiinnitti samaan asiaan huomiota. Oma olo helpotti heti,etten ole ihan vainoharhainen ja kaheli, kuvittelen vain omiani 🙂 Nyt katsotaan,miten jalan asento kehittyy. Jokatapauksessa uskon,että akupunktiosta on hyvä apu Lyytille.
Lyytin takajalat on aina välillä tärisseet ihan pennusta lähtien. Olen sitä joskus ennenkin ihmetellyt. Se tekee sitä kotonakin,joten tilanne ei vaikuta siihen,onko se jännittynyt, hermostunut, innoissaan. Nyt jalat lähti taas tärisemään niin että Laura huomasi sen ja sanoi,että se johtuu munuaisista. Vaiva voi kuulemma edetä niin että se alkaa jo haitata koiraakin. Tämä kaikki on kuulemma hoidettavissa.
Tällä kertaa Lyyti nukkui rauhallisesti yön ja hoidon jälkeisenä päivänä on vaikuttanut olevan todella tyytyväinen ja rauhallinen. Minä tykkään. Parasta Lyytiä luonteen puolesta ikinä ❤ Kunpa vaan olisin ymmärtänyt “hoitaa” Lyytiä jo aiemmin. Ajattelin aina,ettei se mitään tarvitse, kun osasi käyttää agilityä harrastaessa kroppaansa niin ettei mennyt jumiin.
Puolentoista viikon päästä uusiksi.

Lyytin kuulumisia ja mitäs sitten?

Joskus muinoin koirarotua valitessani halusin terrierin, koska niillä on luonnetta. Tällä hetkellä en ole ihan niin varma, olisiko tuollainen luonteen lujuus sittenkään ihan tarpeen. Lyyti on sitkeä sissi. Nyt on kulunut 5 viikkoa Lyytin onnettomuudesta. Viime viikonloppuna Lyyti pääsi ensimmäistä kertaa neljään viikkoon kulkemaan vapaana. Se meni reippaasti metsätielläkin, ei näyttänyt pelkäävän niin ettei viime kertaisesta  metsälenkistä jäänyt ainakaan mitään traumoja. Alkuun se meni vain omaan tahtiinsa, antoi Tahvon ja Ticon juosta ja leikkiä omiaan. Seuraavana päivänä se innostui jo itsekin menemään mukaan toisten vauhtiin. Katson silti tarkkaan, ettei toiset töni sitä tai ettei ne innostu liikaa riehumaan. Vaikka ulospäin mikään ei näyttänyt liian raskaalta, taisi se sitä  kuitenkin olla sekä fyysisesti että psyykkisesti. Lenkin jälkeen Lyyti ei halunnut kiivetä rappusia, tai se ei pystynyt/jaksanut kun jalat vaan tärisivät niin kovin. Olisi ehkä  hiukan helpompaa tämä kuntouttaminen, jos Lyyti näyttäisi herkemmin että nyt sattuu tai väsyttää.

Pari viikkoa sitten Petriina kävi hieromassa sekä Lyytin että Ticon. Lyyti oli odotetusti jumissa etenkin oikealta puolelta, mutta vastasi hyvin hierontaan. Petriina sai ihmeen hyvin käsiteltyä Lyytin. Sen ilmeestä huomasi,että sitä jännitti, mutta kun hieroja oli jo niin tuttu,niin Lyyti vaan päätti luottaa Petriinaan. Kipeään jalkaan ei sentään saanut koskea, mutta muuten kyllä. Seuraava hieronta-aika on taas  varattava aika piakkoin.
Siinä samalla pähkäiltiin,mitä kaikkea Lyytin kanssa on nyt järkevää tehdä ja mitä ei. Jalkaa on hoidettava, se on selvä ja se vie aikaa – kauan.Mulle ei riitä se,että Lyyti käyttää jalkaansa-sitähän se tekee jo nyt. Mä haluan,että se on kivuton ja pystyy väsymättä tekemään metsälenkkejä muun lauman kanssa. Syksyn ja talven aikana meitä tullaan varmaan taas näkemään useammin uimassa, se tekee ainakin jalalle hyvää. Talvikaudelle suunnitellut tokotreenit peruin nyt kokonaan. Katsotaan nyt rauhassa, että saadaan jalka siihen kuntoon,että se kestää rasitusta.

Keskiviikkona käytiin sitten Lyytin kanssa ekaa kertaa akupunktiossa. Sehän nyt on sellaista poppamiehen hommaa,että toiset uskoo toiset ei. Itse oon saanut siitä apua ja toimi myös Tahvolla joten halusin ehdottomasti kokeilla myös Lyytillä. Niinpä me ajeltiin Järvenpäähän Laura Merkkiniemen hoitoon. Laura selitti todella tarkkaan, mitä tehdään ja miksi. Meniköhän se nyt sitten niin,että jännevammoissa hoidetaan kipua sapen kautta. Laurakin huomasi,että Lyyti on ihan jumissa oikealta puolelta. Kysyi, milloin meillä on seuraava hieronta-aika, koska olisi mielenkiintoista hänen kannaltaan tietää, vaikuttaako akupunktio näihin jumeihin. Akupunktio neuloja yritettiin laittaa takajalkoihin, mutta se ei vaan kertakaikkiaan onnistunut. Vaikka Lyyti oli lopulta ihan paikallaankin,niin neulat vaan kimposivat pois. Siellä sitten etsittiin neuloja lattialta ja omista vaatteista ja jaloista. Lopulta Laura luovutti ja laittoi neulat selkään, jolloin hoito kuulemma vaikuttaa mutta on hellävaraisempaa. Etujalkoihin, kyynärpäihin Lyyti antoi laittaa neulat ihan ongelmitta. Kyllähän Lyyti siinä vähän pyöritteli silmiään ja ihmetteli että mitä tämä nyt on. Lopulta kuitenkin rauhottui todella hyvin ja haukotteli maireasti. Hoito kesti vajaa 20 minuuttia.
Varattiin seuraava hoito aika kahden viikon päähän, koska yhden hoidon vaikutus on kuulemma n.10 päivää.
Laura kysyi,että jos Lyyti olisi ihminen, niin olisiko se poliisi. Sanoin, että kyllä! Mehän kutsutaan sitä järjestyspoliisiksi. Lyyti on sääntöjen ja järjestyksen koira. Aina tarkkailemassa, jos jossain tapahtuu jotain. Lyytin energiakentässä oli kuulemma paljon metallia-se tekee Lyytistä levottoman tarkkailijan. Laura pyysi seuraamaan, muuttuuko kenties Lyytin käytös akupunktiohoitojen jälkeen.
Ensimmäisenä yönä akupunktion jälkeen Lyyti oli tosi levoton, mietin oliko koko hommassa mitään järkeä. Seuraavana päivänä Lyyti oli paljon rauhallisempi, käytti silloin ja käyttää edelleen jalkaansa kevyemmin. Ei akupunktio ihan metsään voinut mennä.
Kaikki tämä Lyytin hoitaminen on pistänyt miettimään vähän muutakin koirien käytöksessä. Muistin ystäväni puheet koirasta, joka haukkui kotona yksin ollessaan, mutta epätoivottu käytös oli loppunut, kun koiran kanssa oli lopetettu agilityn harrastaminen. Silloin kun Lyyti oli tiineenä ja nyt kun sen jalka oli romuna, sen käytös ulkona toisia koiria kohtaan oli aivan erilaista kuin normaalisti. Ja ymmärtäähän sen – kai koirakin tajuaa että nyt on parempi olla riekkumatta kun kunto on sellainen,ettei tässä vastaan tapella tai pakoon juosta. Mutta nyt Lyytin käytös on jatkunut. On tullut tilanteita, joissa aikaisemmin olisi totaali kuppi nurin, mutta nyt se vaan katsoo minuun päin tai kääntää vaan katseen pois vastaan tulevasta koirasta. Joskus saattaa kuulua PÖH ja sitten jatketaan matkaa hiljaa eteenpäin.
Aloin miettiä tuota agilityn vaikutusta Lyytiin ja sen käytökseen. Sillä kun ei varsinaisesti ole sitä synnynnäistä moottoria kyseistä lajia kohtaan, mä olen tehnyt kaikkeni hetsatakseni sitä ja saadakseni sen “etenemään raivokkaasti” agilityradalla. Luuleeko Lyyti,että mä vaadin siltä koko ajan sitä tsäpäkkyyttä? että sen pitäisi aina olla tuli perseen alla? Aiheutanko mä itse sille sen,että se on vähän sellainen jännittäjä, hermostunut tarkkailija? Ja ei. Lyyti ei ole tällä hetkellä mitenkään masentuneen oloinen. Ihan yhtä lailla se edelleen ilmoittelee, jos kaipaa tekemistä. Meidän tekeminen nyt vaan on ollut muutamia rauhallisia toistoja tokoliikkeitä viereisellä hiekkakentällä ja Lyyti on ollut todella kuuliainen ja tyytyväinen. Väkisinkin tulee mieleen, että onko agility sittenkään kaikkia koiria varten? Mä olen hurjan paljon tyytyväisempi tähän tilanteeseen tälläisen Lyytin kanssa ❤