Lyytin päivä

Lyytin tehokas ja toimiva treenisuunnitelma näyttää toimivan sillä kaavalla, että treenataan x määrää, pidetään kahden kuukauden täys tauko ja mennään kylmiltään kisaamaan. Sunnuntaina oli Tampereella Takkujen kisojen yhteydessä vehnien ja kerryjen rotumestaruuskisat ja väittäisin että Lyyti teki yhdet parhaista kisasuorituksista ikinä.
Me startattiin ensimmäisinä ja se tuntui sopivan mulle hyvin. Just ennen rataantutustumisen loppua juoksin vielä radan läpi, puhuin ääneen ihan niinkuin puhuisin Lyytille, juoksin häkille hakemaan Lyytin ja eikun hommiin.
Sari Mikkilä oli (taas) suunnitellut oikein mukavat radat. Mukavat myös siinä mielessä että saatoin hetsata Lyytiä lähdössä ja ottaa yhteislähdön. Siellä me kyykittiin. Sanoin Lyytille: Kohta mennään! Kato, siellä on putki! yks, kaks, kolme…ja menoksi. Eka rata oli hypäri. Heti alkuun radalla oli hyppy, suora putki, josta piti kääntyä ikäänkuin taaksepäin mutkaputkeen. Tahvon tapauksessa mun olisi pitänyt sihistä, kiljua ja karjua, mutta Lyytin kohdalla ajattelin sen olevan tarpeetonta.Se kun yleensä katsoo mua aina niin tarkkaan, missä menen. Suoran putken jälkeen se katsoi mua kyllä, mutta näki vieressä olevan esteen ja ajatteli,että jospa minä matkan varrella vaikka hyppäisin tämänkin esteen. WAU! Jos Lyyti irtoaa, niin antaa mennä vaan. Toivon todella,ettei Lyyti edes tajunnut, että siitä hyvästä tuli hyllytettyä. Koko radan aikana Lyyti ei vilkuillut yhtään ympärilleen, antoi mennä vaan. Kertakaikkisen kelpo rata.
Toinen rata oli agirata. Tässä välissä Lyyti oli kehittänyt pienoisen jännityksen. Pysähtyi A:lle aivan pieneksi hetkeksi tähyilemään,mutta jatkoi siitä tosi hyvin eteenpäin. En tiedä, meninkö itse puomilla liian lähelle (Lyytiä ahdistaa liika läheisyys, sen täytyy antaa itse mennä ja tehdä), mutta Lyyti tipahti puomin alastulolta. Toiset sanoi,että Lyyti kyllä otti kontaktin, mutta tuomarin käsi nousi ylös -meille tällä ei ollut tuloksen kannalta mitään merkitystä. Ja tulos oli jopa alle ihanneajan (-0,47s 😀 )
Lyytille paljon nakkeja ja koira autoon,ettei tarvitse enempää jännittää.
Illalla sain viestin facebookiin,että Lyyti oli sijoittunut vehnien rotumestaruuksissa kolmanneksi! Hyvä Lyyti! Tosin olen melko varma, ettei meitä ollut enempää kuin kolme 😛 Mutta näissä skaboissa tärkeintä on ehdottomasti osallistuminen!
Huomasinpa taas kisapäivän aikana,miten paljon rennompaa Lyytin kanssa kisaaminen on. En mä jännitä sen kanssa oikeastaan mitään, koska se kyllä osaa! Mun ei tarvitse paineistaa itseäni sen hyppäämisestä, se on monessa asiassa paljon taitavampi teknisesti kuin Tahvo. Syyskauden osalta treenisuunnitelma taitaa olla se,että jätetään treenaaminen vähemmälle ja treenataan kisoissa.Sitä me tarvitaan.

Kaikki kuvat: Harri Väisänen

Syksyn tuulia, mitä ne tuo tullessaan

Tällä viikolla on palattu arkeen ja treenirytmiin. Ei kuitenkaan ihan normaalisti, koska tälle viikolle sattui monta erikoistapausta.
Tiistaina meillä oli toisen kerran Ticon kanssa Vappu Alatalon hyppytekniikka yksäri. Tässä välissä me on tehty muutama toisto omatoimisesti, ihan niinkuin suunniteltiinkin, mutta tosiaan treenimäärällä ei voi eikä saa pennun kohdalla kehuskella. Treeni aloitettiin perussarjalla. Vappu pidensi pumppereiden etäisyyksiä ja aloin taustalla laskeskella ennenkuin menin itse mittaamaan omalla kintullani: etäisyys 5.5 f (jalkaa)! Sama etäisyys, mitä Tahvo treenasi ja Tico on kuitenkin huomattavasti pienempi. Vappu totesi, että sillä on niin pitkä laukka-askel että tuo sopii Ticolle hyvin.Toistojen välissä Vappu siirtyi sivuun katsomaan Ticon hyppytekniikkaa ja tällä olikin yllättävän suuri merkitys. Kun Vappu ei ollut edessä “palkkaamassa”, niin Tico oli huomattavasti epävarmempi. Eli jatkossa täytyy ehdottomasti kiinnittää huomiota siihen,että Tico uskaltaa irrota eteenpäin vaikka edessä ei olisi ihmistä vaan “vain” namikuppi odottamassa.
Kasvavassa etäisyydessä oli 5-6-7-8 f etäisyydet. Vappu halusi kokeilla, miten Tico suoriutuu jos sen laittaakin istumaan lähdössä. Yleensä kuulemma tuon ikäisten annetaan vaan lähteä. Eipä istumisesta ollut mitään haittaa, käytti kuulemma vielä paremmin takapäätään ja siis jatkossakin jo istutetaan Tico lähtöön. Kotiläksynä mun pitää opettaa Tico istumaan niin,ettei se peruuta istuutuessaan. Sillä tavoin saisin sen helpommin lähelle pumpperia. Vappu sanoi,että voisin opettaa Ticolle sen,että se tulisi mun jalkojen väliin ja istuutuisi siinä, jotta saisin sen myös suorempaan. Tällä hetkellä tuntuu, että se on helpommin sanottu kuin tehty. Tico vaan ei suostu istumaan mun jalkojen välissä.
Tän jälkeen harjoiteltiin laukan vaihtoja, joita tehtiin myös ekalla kerralla. Sitten Vappu alkoikin tehdä jo taipumisharjoituksia, vaikka sanoi ensin että ne on varmaan vielä liian haastavia. Oikealle taipuminen oli selvästi haastavampaa, mutta molemmat puolet sujui silti ihan mallikkaasti. Tässä etäisyys oli 4f. Kaiken tämän treenin jälkeen Ticolla olikin aivot aivan hikiset ja oli parempi vain piehtaroida nurmikentällä 🙂
Keskiviikkona oli sitten kesätauon jälkeen eka kerta Jennan yksäreitä. Päivitettiin vähän tilannetta Ticon kanssa, jotta tiedän taas paremmin mitä treenata omatoimisesti. Tehtiin myös pieni ratapätkä, jossa ei ollut muuta kuin yhdelle esteelle pakkovalssi ja muut esteet suoraan eteenpäin. Loppuun pistettiin lelupalkka odottamaan. Ticopa ei malttanutkaan tehdä tehtäväänsä loppuun vaan karkasi palkalle, joten tässä on nyt meidän akuutein kotiläksy. Tehtävät ensin ja sitten palkka!
Kesälomalla ajattelin,että onpa mukavaa vaan olla ja köllötellä koirien kanssa, mutta kyllä Jennan treenien myötä treenimotivaatio kasvoi taas korkealle. En malttaisi odottaa että pääsen kunnolla treenaamaan. Ja vaikka treeni onkin hyvin pientä Ticon kanssa, niin huomaan että mun on tehtävä omalle kunnolleni ja liikkumiselleni jotain. Tilanne on akuutti ja vielä olisi hyvin aikaa parantaa omaa liikkumista ennenkuin päästään Ticon kanssa kunnolla treenaamaan. Mä nimittäin olen kuin täi tervassa Ticon vauhdin kanssa, heti viikon myöhässä.

Kaikki kolme pääsi pussailemaan Jennaa ❤ On ollut ikävä

Ennen kesälomia mä pistin sähköpostia menemään HEPeKo:lle, ja kysyin miten olisi mahdollista päästä uudeksi jäseneksi. Uusien hakijoiden (ja koirien) miljöbana ja tottisinfo osuus oli valitettavasti just meidän lapin reissun aikaan, joten mulla ei ollut pienintäkään mahdollisuutta päästä mukaan. Kaikessa hiljaisuudessa ehdin kuitenkin sunnuntaina Sipooseen suorittamaan oman osuuteni maastoperehdytyksestä ja suunnistuksesta. Tällä viikolla alkoi jo pyöriä treeniryhmät ja meille avautui mahdollisuus osallistua tavallisen treeniryhmän yhteydessä järjestettyyn miljöbana osuuteen. Ja minä olin jo varma,että meidän hakeminen siirtyy seuraavaan kertaan lapin reissun takia!
Pääsin itse seuraamaan toisten treeniä ja olemaan maalimiehenä rauniotreeneissä ja Ticolle tehtiin testi ihan treenien päätteeksi.
Miljöbana osuudessa ohjaaja kertoi, missä meidän pitää kulkea raunioradalla. Oli kaikenlaisia erilaisia alustoja ja pohjia, piti kiipeillä ja laskeutua. Mun piti ryömiä rappusten alta ja Tico perässä. Siinä vaiheessa viimeistään Tico varmaan ajatteli,että nyt on Ihminen höpsähtänyt viimeisen kerran. Me ryömittiin putkissa, odotettiin hetki maan alla pimeässä, mun piti nostaa Tico sieltä ylös vieraille ihmisille. Me kiivettiin korkealle katolle,Ticon piti kurkistella reunalta alas ja jäädä odottamaan että mä pääsen laskeutumaan katolta ja sitten Tico laskettiin maahan. Sitten kiivettiin ritilä rappusia korkealle ja käveltiin ritilätasannetta ja laskeuduttiin alas. Tämä oli ylivoimaisesti kaikista pahin juttu Ticolle ja tiedän kyllä, mitä jatkossa treenataan. Meidät löytää varmaan tänäänkin iltalenkiltä Vanhan kaupungin koskelta 🙂 Lopuksi oli vielä ampumiset. Vähän kyllä jännitin, miten Tico selviytyy, kun sillä on muutenkin vähän mörkökauden oireita päällä ajoittain. Testin päätteeksi saatiin luja kädenpuristus: Tervetuloa jäseneksi!
Nyt mun täytyy kehitellä Ticolle joku superpalkka, jota se saa ainoastaan treeneissä. Ja mun täytyy opetella pois siitä tavasta, että menen auttamaan, vaan annan koiran itse ratkaista ongelma.
Olen hiukkasen innoissani! Tiedän että edessä on paljon treeniä, monet asiat on mulle täysin vieraita, mutta oppimaanhan tänne on tultu! Jatkossa me treenaillaan torstaisin joko raunioilla tai maastossa ja sunnuntaisin on tottistreenit. Kotiin on printattu BH-kokeen säännöt ja mielessä pyörii koko ajan ajatus siitä, pitäisikö vielä treenata lisää tokoa. Treenikalenteri muuttaa suunnitelmineen koko ajan muotoaan…Kai tässä mopo karkaa käsistä…

 

Tico ja Olympia tuli

Päivä 5
Aamulla startattiin auto ja tehtiin uusintakierros Pallakselle. Oli ylivoimaisesti kaunein päivä lomaviikon aikana, aurinko paistoi ja oli lähes 20C lämmintä. Kierrettin noin 9 km:n pituinen reitti Laukukeron ja Taivaskeron kautta. Tämä oli vaikein reitti kulkea koko loman aikana, koska matkalla oli jonkin verran rakkaa. Onneksi jälleen kerran Tico sai kulkea vapaana,joten sai itse asetella askeleensa paremmin.

Matkailu avartaa ja aina oppii jotain uutta.Niin myös tällä kerralla. Kun pääsimme kipuamaan Taivaskeron laelle, selvisi että samalla paikalla on aikoinaan sytytetty Olympiatuli. Kuinka sopivaa ja ajankohtaista 🙂 Taivaskero on myöskin Pallastunturin korkein laki, 809 metriä korkea.

Ensimmäisen kerran onnistuin myös nappaamaan kuvan Ticosta ja poroista. Nyt ne olivatkin Hotelli Pallaksen parkkipaikalla niin lähellä, että Tico peruutti autojen väliin piiloon ja kiipesi syliini. Siinä hetken ihmeteltyä, uskaltautui kuitenkin vähän lähemmäs.

Kilpisjärveltä saadut mäkäräisten puremat on saatu jo vuorokaudessa paranemaan huomattavasti, eikä ne punoita ollenkaan niin pahasti. Tältä reissulta saatiin kotiintuomisiksi pieni nirhauma anturaan, mutta se ei näytä tahtia haittaavaan.

Päivä 6
Kotiinpaluun aika.
Päivällä ajelimme Kittilässä ja ihan vahingossa huomattiin meneillään oleva koiranäyttely. No, olihan sinne pysähdyttävä ihmettelemään. Sen verran rennolta näytti meininki,että jos ensi vuonna järjestetään samat näyttelyt ja loma osuu kohdilleen, niin voisin vakavissani harkita osallistuvani Kittilän näyttelyyn.
Iltapäivällä ajoimme Kolariin ja täältä suuntamme autojunalla makuuhytissä Helsinkiin. Edessä on 14 tuntia junailua. Tico ei suostunut itse junaan hyppäämään, mutta muuten se on kuin kotonaan.

Kaikenkaikkiaan ihan äärimmäisen onnistunut loma. Koiran kanssa matkustelevat on otettu todella hyvin vastaan (sekä koira että ihmiset) ja kaikki on sujunut helpommin kuin uskalsin toivoa. Meidät kyllä varmasti nähdään reissaamassa toistekin!

Tico valloitti Saanan

Päivä 3
Aamulla pakattiin auto ja startattiin kohti Kilpisjärveä. Ajomatkaa Leviltä tuli n.250km ja matkaan meni itseasiassa neljä tuntia kun pysähdyimme pariin otteeseen tauolle ja kävelemään.
Majoituimme hotelli Kilpikseen. Meidän lemmikkihuone sijaitsi pohjakerroksessa, josta pääsi heti takaoven kautta pihalle niittymäiselle takapihalle, josta meni polku rantasaunalle ja illalla siellä käyskenteli poroja. Kertakaikkisen helppoa majoittua koiran kanssa ja Tico oli äärimmäisen kiitollinen kun sai sekä tullessa että lähtiessä respasta eväspussin 🙂

Tico ei ihan alkuun tajunnut,mikä ihme on poro. Sitten se sanoi WUF!

Päätimme lähteä hetimiten Saana-tunturin valloitus retkelle. Matkaa retkelle tuli 8km, aikaa siihen piti varata vähintään 4 tuntia. Tico oli jo parin päivän aikana tottunut vapaana kulkiessaan ohittamaan ihmiset ja vahingossa tuli pari koiraakin vastaan, mutta sain pidettyä Ticon vapaana lähes koko retken ajan. Pelkäsin vähän, miten Tico jaksaa, mutta sehän meni niin reippaasti ettei todella ollut aihetta huoleen. Laella sitten syötiin eväät ja herkut palkinnoksi uurastuksesta.

Matkalla huipulle oli 743 porrasta. Tico ei niitä kiipeillyt vaan tuli portaiden vieressä olevaa polkua pitkin.

Välillä huilattiin

Ja juotiin tunturipuroista ja -lammista

Huipulla!

Ja sitten syötiin eväät

Päivä 4

Meillä oli kävelyn puolesta huomattavasti iisimpi päivä. Aamupäivällä hypättiin veneeseen, joka vei meidät Kilpisjärven toiselle puolelle.

Siellä oli yhteensä 6 km:n erittäin helppokulkuinen reitti kohti kolmen valtakunnan rajapyykkiä. Tico pääsi noin kymmenessä sekunnissa kiertämään sekä Suomessa, Ruotsissa että Norjassa.

Ruotsissa

Norjassa

Saana (tunturi), Antti ja Tico

Tämä oli ensimmäinen patikkaretki, joka tehtiin tuulensuojassa ja hyttysten ja mäkäräisten määrä oli sen mukainen. Vaikka Ticolla oli takki päällä koko ajan, ei sen nivusten alue suojaudu millään ja nyt ne on ihan täynnä mäkäräisten puremia. Tosin Tico ei näytä eikä vaikuta kärsivän siitä millään lailla, mutta iho on ikävän näköinen. Kotihoidoksi papaya rasvaa ja kevyttä kortisonia. Katsotaan mitä saadaan aikaiseksi.

Kilpisjärven valloituksen jälkeen lähdimme ajelemaan Norjan puolelle siinä toivossa, että näkisimme upeita vesiputouksia ennen Skibotnia. Valitettavasti vesiputoukset oli lähes kuivia, mutta nyt Tico on avannut ihan oikeasti ja virallisesti maapisteet 🙂

Norjassa

Tico Lapissa/Särkitunturi ja Pallas

Ennen Lapin reissua isäni kysyi, että onko reilua tehdä noin nuoresta koirasta vielä Lapin hullua. Tahvo voi kertoa, mistä puhutaan 🙂 Mutta voin taata että tällä reissulla Tico pääsee taas seikkailemaan niin paljon uusien juttujen parissa, että vanhempana kaikki on jo tuttua ja entistä helpompaa.
Ensimmäinen yö matkalla vietettiin Kempeleellä. Ensimmäinen kerta, kun Tico on hotellissa. Tosin siinä vaiheessa me kaikki kolme taidettiin olla niin väsyksissä,että oli ihan sama missä oltiin,kunhan saatiin painaa pää tyynyyn. Mutta hyvin Tico rauhottui nukkumaan. Aamulla vähän haukahteli kun käytävältä kuului ääniä, mutta se oli pientä.

Päivä 1
Aamulla jatkettiin matkaa Rovaniemen kautta kohti Leviä. Rollossa käytiin kävelemässä Kemi-joen varrella ja kaupungilla. Ei kestänyt kauaakaan kun peräämme juoksi nainen ja tytär. Olivat nähneet meidät autosta ja lähteneet perään. Heillä oli Länderi ja halusivat heti tietää ketä olemme. Siinä juteltiin jonkun aikaa ja nainen kehui kovasti Ticoa kuinka reipas ja avoin se on.

Syömässä käytiin ravintola Lapin Hullussa. He toivottivat Ticon tervetulleeksi jopa ravintolan sisätiloihin, mutta koska oli niin kaunis, aurinkoinen ilma, me parkkeerattiin Ticon omien eväiden kanssa terassille.

Perille Leville päästiin vasta iltapäivällä, mutta mihis meillä lomalaisilla on kiire. Majailemme täällä Villa Akatemiassa, eli Oreniuksen Annan ja Juhan mökillä. Annan luvalla tutut, kiltit ja mukavat koirat ovat tervetulleita-onneksi Tico on super mukava 🙂
Iltapäivällä tutustuttiin omiin maastoihin ja käveltiin Levin keskustaan pururatojen kautta. Tico oli innoissan.

Päivä 2
Aamupäivällä starttasimme kohti Särkitunturia. Ajomatkaa oli vain noin 45 kilometriä Levin Sirkasta.Patikkaretken pituus oli n.6km ja tunturille asti meni todella hyvin pidetty hiekkapolku. Päivä oli tosi pilvinen, mutta onneksi ei satanut. Selkeänä päivänä Särkitunturin huipulta pitäisi avautua kansallismaisemaksi valittu näkymä Pallas tunturin suuntaan, mutta nyt siitä näkymästä saattoi vaan haaveilla.
Tico sai kulkea vapaana, muutama ihminen  tuli vastaan kun kävelimme ylöspäin kohti tunturia, mutta yleisesti ottaen oli todella rauhallista.
Tunturin laella oli nuotiopaikka, jossa saatoimme paistaa makkarat evääksi. Ticollekin oli varattu mukamas oikein herkku härkä-palat, mutta se ei edes nuuhkaissut niiden päälle. Saipa Tico sitten elämänsä ensimmäisen makkaran puolikkaan retkeilyn kunniaksi.
Vaikka ylös kiivetessä tuli lämmin ja teki mieli hypätä tunturilampeen uimaan, niin laella kävi sen verran tuuli että sitten tuli taas vilu. Onneksi Ticolle oli takki repussa, niin sekin malttoi paremmin odotella meidän evästäessä. Nuotiopaikalle tuli muitakin retkeilijöitä, mutta he olivat vaan tyytyväisiä kun Tico käpsötteli siellä vapaana. Ja taisi Tico saada heiltäkin vähän herkkuja 🙂
Alaspäin mennessä ilma alkoi jo vähän selkeentyä ja saattoi hiukan jo ihastella maisemia. Tosin samaan aikaan jymähteli kauempana ukkonen, joten ei tehnyt mieli jäädä kauhean pitkäksi aikaa ihmettelemään.

Poispäin lähtiessämme keksimme ajaa Särkijärven ympäri. Siitähän se ajatus sitten lähti. Sitten olikin jo Pallas-tunturi lähellä. Jostain syystä tykkään kovasti siitä paikasta. Se on niin aito.
Muoniossa pysähdyimme Tunturiporoon kahville ja ostimme koirille taas tutut tuliaiset- kuivattua poron luita. En tiedä kelpaako Ticolle, mutta on ainakin Tahvon ja Lyytin suosikkia.
Pallaksella kiersimme vatikurun luontopolun 3km.

Kuvan taka-alalla on poroja. On. Ihan varmasti. 🙂