Lyyti on käynyt nyt säännöllisesti kolme kertaa Sanna Heleniuksen käsittelyssä Vantaalla Showhau centerissä ja suunta parempaan on ollut huomattava. Lyyti, joka jännittää ja epäilee kaikkea uutta, on ottanut Sannan ihan omakseen ja piippaa innosta jo autossa kun näkee, minne ajetaan. Ja edelleen makaa aivan hievahtamatta käsittelyn ajan, tosin viimeksi se ei enää edes läähättänyt 🙂
Kotihoitona Lyyti on syönyt B-vitamiinia ja magnesiumia, on venytelty ja pidetty huolta ettei saa kylmää. Erona aikaisempaan on ollut ilo huomata, että Lyyti on alkanut leikkiä ja juosta vapaana ollessaan Tahvon ja Ticon kanssa kun aiemmin se halusi vaan olla mun jaloissa suojassa.
Hoitovälejä on pidennetty ja silti Lyyti on ollut koko ajan paremmassa kunnossa, joten se kertoo ettei se ainakaan enää rasita vasenta etujalkaansa vaan liikkuu ja käyttää kroppaansa paremmin. Uiminen voi kuulemma olla vielä liian raskasta Lyytille, mutta kesällä sitten kokeillaan sitäkin kun mökkikausi alkaa. Ja uskon vahvasti,että mä saan Lyytin takaisin juoksuseurakseni vielä kevään aikana.
Seuraavan kerran mennään neljän viikon päästä Sannalle ja katsotaan sitten taas tilanne uudestaan.

Muistuttaako koira emäntäänsä?Lyytin kuulumisia.

Tuossa taannoin kolme päivää sohvan pohjalla maatessani rapsuttelin Lyytiä ja totesin,että sehän on kuin tiiliskivi. Omatunto alkoi heti kolkuttaa, että ei helkkari – sille olisi pitänyt jo paljon aikaisemmin tehdä jotain. Mulla on kotona aikoinaan lahjaksi saatu “Lepoa tassuille” kirja, jossa on sekä hieronta- että venyttelyohjeita. Kirjasta on jäänyt jotain vinkki vitosia mieleen ja toki koirien aiemmat hieronta- ja fyssarikerrat ovat mulle jotain opettaneet. Aloin sitten venytellä Lyytiä – Sen jalat tärisi, jopa minä kokemattomana hierojana tunsin ettei mistään lihaksesta saa otetta kun kaikki on yhtä isoa klönttiä. Mutta Lyyti selvästi nautti kun yritti tehdä edes jotain.
Lyytihän kävi joitain kertoja akupunktiossa, mutta sekin sitten jäi. Uskon kyllä, että akupunktiosta oli Lyytille hyötyä mutta se jännitti niin paljon niitä neuloja, että itselle tuli siitä lähinnä paha mieli, kun koiran silmät vaan pyöri päässä. Edellinen hierontakerta oli niin lähellä jalkaonnettomuutta, ettei Lyyti silloin antanut edes koskea jalkaan saatika venytellä sitä. Silloin päätettiin,että annetaan Lyytin toipua rauhassa hetken aikaa, mutta nyt se hetki vaan venyi liian pitkäksi.
Lyytihän on ollut aina ihan pro kroppansa käyttäjä. Ei se vedä itseään jumiin. Siksi mä säikähdinkin. Otin yhteyttä showhau centterin  Sanna Heleniukseen  ja eilen Lyyti sitten pääsi Sannan käsittelyyn. Sanna katsoi ensiksi Lyytin liikkeet ravissa ja käynnissä ja seisotti sitä. Vaikka paikka oli vieras ja Sanna oli uusi Lyytille, suhtautui Lyyti todella rennosti aivan kaikkeen. Kun käsittely alkoi, Sanna oli pitkään hiljaa. Sitten se sanoi: Tuota. Tästä on nyt vaikea sanoa mitään. Kun tämä koira on kauttaaltaan   a i v a n jumissa. Ei tästä pysty sanomaan, mikä aiheuttaa jumin, kun tämä koira on tosiaan kuin tiiliskivi.
Sanna kysyi, onko Lyyti murehtija? Stressaaja? – Juu, kyllä on. Näyttääkö Lyyti jos siihen sattuu? – Ei. Ei todellakaan. Vasta sitten kun tilanne on todella paha.
Sanna ihmetteli miten tuo koira voi maata lattialla ilman että sitä pidellään, kun hän kuitenkin käsitteli Lyytiä ihan reiluin ottein ja Lyyti vaan makaa hiljaa paikallaan. Pari kertaa sentään nosti päätään pystyyn että saattoi arvata että nyt kyllä käsittely osui ja upposi. Ehkä se on niin jumissa,ettei se kunnolla edes tunne mitään tai sitten se oli vaan niin tyytyväinen että vihdoin häntä hoidetaan.Mene ja tiedä.
Itse sain kutakuinkin saman diagnoosin pari kuukautta sitten kun menin hierojalle. Siitä alkoi viiden viikon hierontakuuri ja vasta lopuksi hieroja sanoi,että nyt alkaa lihakset irrota ja samoin lihaskalvot. Sitten vasta valitetaan kun on pää kainalossa. Omalla kohdallani kädet tunnottomat ja jatkuva migreeni. Mistä sitä voi tietää, kärsiikö koirakin pääkivuista tms? Sitä todella toivoisi, että koira osaisi kertoa, että hei, nyt ei kaikki ole kunnossa. Enää en yhtään ihmettele, miksi Lyyti on ollut hiukan passiivinen. Mieli tekisi leikkiä, mutta ei uskalla lähteä  mukaan. Lähtee juoksemaan muiden koirien mukana, mutta lopettaa kesken.
Ainut kohta, mikä Lyytillä ei ollut jumissa, oli vasen etujalka. Näin käy kuulemma usein, kun sitä kipeää kohtaa keventää. MUTTA Lyyti antoi käsitellä myös sen kipeän jalan. Sitä käänneltiin ja venytettiin eikä mitään mulkoiluja tai murahduksia. Lopulta Sanna sanoi että jumit alkaa kyllä antaa periksi ja sanoi että Lyytillä on melkoiset lihakset. Sellainen muskelimimmihän se on aina ollut. Sanna epäili että tämä kaikki on vaan tullut pikku hiljaa, siksi koirakin on oppinut elämään sen kanssa.
Nyt Lyytillä olisi hyvä pitää ulkoillessa takkia päällä.Vehnien vaatetus – asia jonka olen käytännössä unohtanut sen jälkeen kun aktiiviharrastaminen on jäänyt. Musta tuntuu, ettei meidän vehnät tarvitse ulkoiluvaatteita. Lyyti juoksee heti piiloon kun näkeekin takkinsa. BOT:a Lyyti ei ole suostunut koskaan pitämään, mutta nyt yön yli pidettiin fleecetakkia. Sen lisäksi pitäisi päivittäin antaa selän alueelle lämpöhoitoa kauratyynyllä.
Kotijumppa ohjeiksi saatiin namin avulla rangan venytykset seisten. Näitä ollaankin tehty kotona ja olen huomannut että Lyyti on paljon kankeampi kuin ennen. Ja sen lisäksi tehdään maaten eteenpäin venytystä. Itse kutsun tätä sfinksi-venytykseksi -tuttu liike Tahvon kanssa.
Laserhoitoa Lyyti ei tarvinnut ja jos jotain erittäin hyviä uutisia niin se, että Sanna sanoi että hän ei kyllä yhtään murehtisi nivelrikosta. Minä kun olen murehtinut sitä että Lyyti kehittää tuosta jalastaan vielä sellaisenkin vaivan.
Nyt siis kotona lämpöä ja venyttelyitä. B-vitamiini on jo joku aika sitten lisätty ruokavalioon mutta nyt lisäksi magnesium ja puolentoista viikon päästä uudelleen käsittelyyn. Katsotaan, jospa me ehdittäis tässä välissä uimaankin…

Tää takki. Oikeesti? Onko pakko 🙂

 

 

Lyytin kuulumisia ja mitäs sitten?

Joskus muinoin koirarotua valitessani halusin terrierin, koska niillä on luonnetta. Tällä hetkellä en ole ihan niin varma, olisiko tuollainen luonteen lujuus sittenkään ihan tarpeen. Lyyti on sitkeä sissi. Nyt on kulunut 5 viikkoa Lyytin onnettomuudesta. Viime viikonloppuna Lyyti pääsi ensimmäistä kertaa neljään viikkoon kulkemaan vapaana. Se meni reippaasti metsätielläkin, ei näyttänyt pelkäävän niin ettei viime kertaisesta  metsälenkistä jäänyt ainakaan mitään traumoja. Alkuun se meni vain omaan tahtiinsa, antoi Tahvon ja Ticon juosta ja leikkiä omiaan. Seuraavana päivänä se innostui jo itsekin menemään mukaan toisten vauhtiin. Katson silti tarkkaan, ettei toiset töni sitä tai ettei ne innostu liikaa riehumaan. Vaikka ulospäin mikään ei näyttänyt liian raskaalta, taisi se sitä  kuitenkin olla sekä fyysisesti että psyykkisesti. Lenkin jälkeen Lyyti ei halunnut kiivetä rappusia, tai se ei pystynyt/jaksanut kun jalat vaan tärisivät niin kovin. Olisi ehkä  hiukan helpompaa tämä kuntouttaminen, jos Lyyti näyttäisi herkemmin että nyt sattuu tai väsyttää.

Pari viikkoa sitten Petriina kävi hieromassa sekä Lyytin että Ticon. Lyyti oli odotetusti jumissa etenkin oikealta puolelta, mutta vastasi hyvin hierontaan. Petriina sai ihmeen hyvin käsiteltyä Lyytin. Sen ilmeestä huomasi,että sitä jännitti, mutta kun hieroja oli jo niin tuttu,niin Lyyti vaan päätti luottaa Petriinaan. Kipeään jalkaan ei sentään saanut koskea, mutta muuten kyllä. Seuraava hieronta-aika on taas  varattava aika piakkoin.
Siinä samalla pähkäiltiin,mitä kaikkea Lyytin kanssa on nyt järkevää tehdä ja mitä ei. Jalkaa on hoidettava, se on selvä ja se vie aikaa – kauan.Mulle ei riitä se,että Lyyti käyttää jalkaansa-sitähän se tekee jo nyt. Mä haluan,että se on kivuton ja pystyy väsymättä tekemään metsälenkkejä muun lauman kanssa. Syksyn ja talven aikana meitä tullaan varmaan taas näkemään useammin uimassa, se tekee ainakin jalalle hyvää. Talvikaudelle suunnitellut tokotreenit peruin nyt kokonaan. Katsotaan nyt rauhassa, että saadaan jalka siihen kuntoon,että se kestää rasitusta.

Keskiviikkona käytiin sitten Lyytin kanssa ekaa kertaa akupunktiossa. Sehän nyt on sellaista poppamiehen hommaa,että toiset uskoo toiset ei. Itse oon saanut siitä apua ja toimi myös Tahvolla joten halusin ehdottomasti kokeilla myös Lyytillä. Niinpä me ajeltiin Järvenpäähän Laura Merkkiniemen hoitoon. Laura selitti todella tarkkaan, mitä tehdään ja miksi. Meniköhän se nyt sitten niin,että jännevammoissa hoidetaan kipua sapen kautta. Laurakin huomasi,että Lyyti on ihan jumissa oikealta puolelta. Kysyi, milloin meillä on seuraava hieronta-aika, koska olisi mielenkiintoista hänen kannaltaan tietää, vaikuttaako akupunktio näihin jumeihin. Akupunktio neuloja yritettiin laittaa takajalkoihin, mutta se ei vaan kertakaikkiaan onnistunut. Vaikka Lyyti oli lopulta ihan paikallaankin,niin neulat vaan kimposivat pois. Siellä sitten etsittiin neuloja lattialta ja omista vaatteista ja jaloista. Lopulta Laura luovutti ja laittoi neulat selkään, jolloin hoito kuulemma vaikuttaa mutta on hellävaraisempaa. Etujalkoihin, kyynärpäihin Lyyti antoi laittaa neulat ihan ongelmitta. Kyllähän Lyyti siinä vähän pyöritteli silmiään ja ihmetteli että mitä tämä nyt on. Lopulta kuitenkin rauhottui todella hyvin ja haukotteli maireasti. Hoito kesti vajaa 20 minuuttia.
Varattiin seuraava hoito aika kahden viikon päähän, koska yhden hoidon vaikutus on kuulemma n.10 päivää.
Laura kysyi,että jos Lyyti olisi ihminen, niin olisiko se poliisi. Sanoin, että kyllä! Mehän kutsutaan sitä järjestyspoliisiksi. Lyyti on sääntöjen ja järjestyksen koira. Aina tarkkailemassa, jos jossain tapahtuu jotain. Lyytin energiakentässä oli kuulemma paljon metallia-se tekee Lyytistä levottoman tarkkailijan. Laura pyysi seuraamaan, muuttuuko kenties Lyytin käytös akupunktiohoitojen jälkeen.
Ensimmäisenä yönä akupunktion jälkeen Lyyti oli tosi levoton, mietin oliko koko hommassa mitään järkeä. Seuraavana päivänä Lyyti oli paljon rauhallisempi, käytti silloin ja käyttää edelleen jalkaansa kevyemmin. Ei akupunktio ihan metsään voinut mennä.
Kaikki tämä Lyytin hoitaminen on pistänyt miettimään vähän muutakin koirien käytöksessä. Muistin ystäväni puheet koirasta, joka haukkui kotona yksin ollessaan, mutta epätoivottu käytös oli loppunut, kun koiran kanssa oli lopetettu agilityn harrastaminen. Silloin kun Lyyti oli tiineenä ja nyt kun sen jalka oli romuna, sen käytös ulkona toisia koiria kohtaan oli aivan erilaista kuin normaalisti. Ja ymmärtäähän sen – kai koirakin tajuaa että nyt on parempi olla riekkumatta kun kunto on sellainen,ettei tässä vastaan tapella tai pakoon juosta. Mutta nyt Lyytin käytös on jatkunut. On tullut tilanteita, joissa aikaisemmin olisi totaali kuppi nurin, mutta nyt se vaan katsoo minuun päin tai kääntää vaan katseen pois vastaan tulevasta koirasta. Joskus saattaa kuulua PÖH ja sitten jatketaan matkaa hiljaa eteenpäin.
Aloin miettiä tuota agilityn vaikutusta Lyytiin ja sen käytökseen. Sillä kun ei varsinaisesti ole sitä synnynnäistä moottoria kyseistä lajia kohtaan, mä olen tehnyt kaikkeni hetsatakseni sitä ja saadakseni sen “etenemään raivokkaasti” agilityradalla. Luuleeko Lyyti,että mä vaadin siltä koko ajan sitä tsäpäkkyyttä? että sen pitäisi aina olla tuli perseen alla? Aiheutanko mä itse sille sen,että se on vähän sellainen jännittäjä, hermostunut tarkkailija? Ja ei. Lyyti ei ole tällä hetkellä mitenkään masentuneen oloinen. Ihan yhtä lailla se edelleen ilmoittelee, jos kaipaa tekemistä. Meidän tekeminen nyt vaan on ollut muutamia rauhallisia toistoja tokoliikkeitä viereisellä hiekkakentällä ja Lyyti on ollut todella kuuliainen ja tyytyväinen. Väkisinkin tulee mieleen, että onko agility sittenkään kaikkia koiria varten? Mä olen hurjan paljon tyytyväisempi tähän tilanteeseen tälläisen Lyytin kanssa ❤