Lyytin piti eilen päästä uudelleen Mari Hyytiäisen käsittelyyn. Se pitää edelleen autossa välillä pitkiäkin matkoja päätä etunojalla erittäin epäergonomisessa asennossa ja oon murehtinu onko se yhä niin jumissa ettei autoilu tunnu kivalta. Ja musta tuntuu,että sen jalat vääntää taas ulospäin. Tai sitten vaan kuvittelen. Joka tapauksessa haluan saada sen vielä Marin käsittelyyn ennen kuin teen sen kummempia päätöksiä treenien tai kisojen suhteen. Mulla on suunnitelmissa päästä syksyllä Lyytin kanssa Jennan Agility Akatemialla pitämiin treeneihin, jolloin Lyytilä olisi tuttu kouluttaja, mutta uusi ympäristö, jossa on enemmän häiriötä. Jospa se sitten tottuis paremmin kisatilanteisiinkin.
Mutta me ei siis päästy Marille.Mutta Tahvo pääsi, sillä isäntä oli jo kaapannut Lyytin mökille lomailemaan. Kyllä Tahvostakin käsiteltävää löytyi. Ikuinen lapojen kireys,joka aiheuttaa rintakehän kireyden ja saattaa heijastaa kipua etujalkoihin. Ja Tahvolla kun on aina ollut oikea etutassu jota se nuolee. Oon aatellut että se nyt vaan on sellainen tapa, mutta ehkä siihenkin on tosiaan joku syy. Samasta tassusta löytyi pari pikkuluuta jotka olivat vähän vinksallaan. Mari jopa epäili jos se on jossain vaiheessa mennyt sijoiltaan. Selittääkö se sitten sen kun jossain vaiheessa etenkin A:n alastulo on ollut niin peevelin hidas ja varovainen. Mene ja tiedä.
Mietin josko tuon tassuvamman takia pitäisi antaa ainakin kuurina jotain nivelvalmistetta, joka mahdollisesti poistaisi olemassa olevaa turvotusta ja jos siellä onkin alkavaa nivelrikkoa,niin edes hidastaisi sen edistymistä. Sen kun sitten tietäisi mitä nivelvalmistetta käyttää ja mikä sopii Tahvolle. Mielipiteitä taitaa olla yhtä monta kuin käyttäjää. Ja uskooko edes niiden valmisteiden tehoon?
Nyt otetaan pari päivää ihan rauhallisesti tassutellen. Tahvo voi kuulemma jopa ontua käsittelyn jäljiltä. Huomenna lähdetään junailemaan mökille viikonlopuksi. Oli mukava vaihtaa ajatuksia Marin kanssa. Itselle vaan vahvistui se ajatus, että juoksu A-projekti voi olla Tahvolle ihan hyvä juttu. Katsotaan mitä saadaan aikaiseksi.
Mari sanoi myös että Tahvon kunto ja kroppa on niin hyvässä kuosissa että voi huoletta jatkaa kauden ellei jopa kaksi. Eli eläkepuheet voidaan nyt lopullisesti kuitata ihan höpöhöpö-puheiksi. Sen on jo niin moni todennut.
Loman jälkeen mennään sitten uudelleen tsekkaamaan, onko tassu antanut yhtään periksi. Ja silloin pääsee Lyytikin.
Sitten kun taas tuntuu,että sataa niskaan eikä mikään onnistu, niin muistelen lämmöllä tätä aikaa 🙂
Eilen oli viimeinen Jennan yksäri ennen kesälomaa. Ihme kyllä aamulla paistoi aurinko ja oli kaikinpuolin oikein mukava sää. Mikäs siinä oli ulkona treenatessa. En ollut ehtinyt tutustua yhtään Jennan rataan etukäteen enkä miettinyt ohjausvalintoja, kun edellinen ilta meni kisoissa Tampereella. Ensinnäkin mua vähän epäilytti, miten Tahvo jaksaa heti kisojen jälkeen aamutreenit, mutta Lyytiä en halua treenauttaa ennen kuin se pääsee osteopaatille. Toisekseen ajattelin,että me tapellaan Tahvon kanssa ihan reilusti siitä mennäänkö putkeen vai A:lle ja miten ihmeessä saan ohjattua kepeiltä keinulle.
Päätin olla rohkea ja antaa palaa. Edellispäivän kisat jo osoitti,että Tahvo kyllä suorittaa keinun nykyään hyvin itsenäisesti. Eikä Tahvo tehnyt treeneissä virheen virhettä. Aika huippu fiilis kun heti alkuun kokeilee rohkeasti ja se t o i m i i 🙂 Taputtelin itseäni olkapäälle ihan siitä hyvästä,että kerrankin Jennan ei tarvinnut sanoa että kokeilepa rohkeasti näin ja JUOKSE !
Pari kertaa tehtiin ratatreeniä ja siten aloitettiin projekti, johon Jenna on meidät suostutellut: juoksu A
Itse oon ollut koko touhuun hyvin skeptinen, koska monet tuntuu opettavan “juoksukontakteja” tietämättä niistä yhtään mitään ja opettamalla niitä sillä verukkeella että ne säästää koiran kroppaa ja kun niitä sitten näkee kisoissa niin en minä ainakaan uskalla edes katsoa millaisella holtittomalla ryminällä etenkin A:lta tullaan alas. Ilman Jennan oppia ja jatkuvaa tukea en lähtisi tähän hommaan ollenkaan.
Oon miettinyt pitkään sitä, millä menetelmällä Tahvo kannattaisi opettaa juoksu A:lle, koska koirani tuntien se on kyllä saanut annostuksensa täyteen ponnareista/pumpeista ja kaikenmaailman kehikoista pelkästään hyppytekniikan takia. Kun se näkeekin pumpperin,niin se reppana alkaa jännittää. Jenna oli onneksi miettinyt tämänkin valmiiksi: Tahvon pehmorima,joka on pelastanut Tahvon monelta ikävältä kolhulta ja sitä se ei jännitä lainkaan. Eli pehmorima ajaa nyt meidän ponnarin virkaa ja Tahvo lähti hakemaan sen avulla tosi hienosti. Nyt vaan harjoituksia alle ja paljon palkkaa ja lisää vauhtia ettei Tahvo arastele nopeaa vauhtia A:lla. Nytkin heti kun alkoi vähän väsyä,niin se alkoi tarjota vanhasta muistista pysäytystä.Siinä on meille kesäprojektia, muuten ei Tahvo juuri agilityesteitä tulekaan näkemään.
Tahvonhan piti jäädä eläkkelle SM-kisojen jälkeen. No ei se jää. Se tuntuu olevan kaikkien,jopa Tahvon itsensä mielestä maailman typerin idea. Kisojen jälkeen mietin, että mikä ihme voi olla meidän tämän kauden tavoite. Oulun reissusta tuli jo tuplanolla kisakirjaan, joten tällä hetkellä SM-nollien kasaan saaminenkaan ei tunnu mahdottomalta ajatukselta, tosin eihän sitä tiedä miten säännöt muuttuvat. Itse olen kuitenkin sellainen,että mulla täytyy olla selkeä, mielellään vähän älyvapaa tavoite. Muuten kaikki tekeminen on sellaista päämäärätöntä seilaamista. Vuosi sitten Sm-kisoihin pääseminen tuntui todella kaukaiselta haaveelta, mutta siellähän me oltiin. Täytyy olla jotain mitä tavoittaa, mistä haaveilla. FitDog agilityteamin jatkoleiri houkuttaisi kyllä, mutta sitäkin mietittyäni, tuntui ettei me kuitenkaa enää olla oikeaa kohderyhmää. En halua kehua itseäni enkä koiraani, mutta Tahvo antaa parastaan just nyt. Aina tottakai on kehityttävää ja opeteltavaa, mutta Tahvon kohdalla ne on enää aika pieniä juttuja, joita “viilaillaan”. Toisekseen Tahvolle oli neljä treeniä viikonlopun aikana liikaa, nyt en halua enää väsyttää sitä liikaa. Niinpä laitoin treenihakemuksen Kelpokoiraan/Jänesniemen Elinalle vetämään ja jatkossa edelleen treenataan onneksemme Jennan opissa. Ihmiset, jotka tuntevat meidät ja me voidaan keskittyä niihin juttuihin, mitä me erityisesti tarvitaan. Ja se tavoite? SM-kisat ehdottomasti joo, koska se oli niin hieno kokemus, mutta täytyy olla jotain enemmän. Serti? Ei me sillään,mitään tehdä mutta se tarkoittaisi sitä, että Tahvon tulisi sijoittua kisoissa vielä korkeammalle, vauhdin tulee nopeutua, mun ohjausten tulee olla tiukempia.
Meidänhän ei tosiaan ollut tarkoitus edes kisata, mutta treenikaveri Reetta laittoi viestiä, josko lähtisin hänen kanssaan Tampereelle iltakisoihin kun tuomarina on Salme Mujunen. Oon kerran aikaisemmin ollut hänen tuomaroimissa kisoissa ja tykkäsin radoista kovasti. Ne näyttää helpoilta mutta ei ole sitä. Toisekseen hän pitää kolmosluokan kisoissakin rimoja 55:ssä.
Kotiintuomisina tuli tuplanolla. Tosin ekalta radalta en todellakaan uskonut, että se olisi ollut nolla, koska Tahvo yritti sitkeästi päästä putkeen sisään putken keskeltä ja siinä aikamme pyörittiin. Ajattelin että siitä tulee kielto jos toinenkin, mutta eipä tullut. Ruma nollahan se on, mutta otetaan kiitollisena vastaan. Muuten rata sujuikin sitten ongelmitta. Jossain kohdin Tahvo meni mun selän taakse, mutta ei onneksi mitään läheltä piti -tilanteita.
Toiseen rataan olinkin sitten todella tyytyväinen. Haastavalta sekin rata tuntui, mutta päätin olla rohkea. Se kannatti, Tahvolla oli hyvä etenemä ja sijoitus oli 6.
Tästä on mukava hiipiä pikkuhiljaa kesälomailemaan ❤
Viikko sitten toteutui unelma, johon vuosi sitten en vielä edes uskonut. Jälkeenpäin en voi muuta sanoa, kuin että joka ikinen vuoden aikana kulutettu treeneihin liittyvä tunti, euro ja kilometri on totisesti ollut kaiken tämän arvoista. Nyt vain toivon,että pääsisin kokemaan saman vielä uudelleen.
Alkuviikko lomailtiin vaan mökillä. Viimeiseltä Fidarileiriltä oli jäänyt jo vahva tunne,ettei alkuviikosta kannata enää oikein mitään tehdä, paitsi Niinun ja Jennan kanssa suunniteltiin vielä okserin vahvistamista. Tahvo oli hyvässä vedossa ja kunnossa. Mökkisulkeisina pidettiin okseritreeniä, jossa pidettiin rimat koko ajan 65:ssa ja maksimisyvyydessä. Tavoite oli saada Tahvo hyppäämään mahdollisimman rennosti ja itsenäisesti ja siinä onnistuttiinkin.
Hanna ja Miro junailivat Parkanoon, josta kävin heidät hakemassa torstai-iltana. Perjantai aamuna käytiin nappaamassa kyytiin meidän kety, Emppu ja jatkettiin matkaa Ouluun. Ajeltiin suoraan kisapaikalle, koska mä olin ilmottautunut perjantain kisoihin sekä agility- että hyppyradalle. Johan alkoi jännittää kun kisapaikka läheni ja vielä kun näki kuinka paljon ihmisiä oli paikalla jo perjantaina. Hyppyradan tuomaroi Seppo Savikko ja mä olin kutakuinkin kauhuissani, koska minusta hänen radat on aina tosi vaikeita ja ajattelin ettei meillä ole mitään saumaa edes ihanneaikoihin. Kentän pohja tuntui jotenkin tosi mukavalta, rullaavalta. Me kisattiin jo kakkosryhmässä ja oltiin muutenkin ihan ryhmän alkupäässä,joten rataantutustumisen jälkeen en juuri muuta ehtinyt kuin juosta meidän teltalle ja hakea Tahvo lähtökarsinaan. Tahvo keräs taas mukavasti kierroksia siinä karsinoissa odotellessa. Mun oli pakko pitää se aika tiukasti käskyn alla ettei se karkaa heti lähdössä. Jotenkin mulle vaan iski se :Perkele! Me tehdään tämä -asenne ja sillä mentiin.
Jossain vaiheessa tajusin,että Tahvo oli selvinnyt niistä ansakohdista johon moni oli mennyt. Ja sitten tajusin,että mehän tehtiin puhdas rata!
Tuloksena tosiaan kauden ekat kisat ja eka nolla, suurimmista kisoista joissa Tahvo on ikinä tähän mennessä ollut ja vieläpä ennätysetenemällä. Sijoitus 21./146. Eihän sitä muuta voinut kuin hihkua!
Toista lähtöä saatiinkin sitten odotella tovi. Agilityradan tuomaroi Vesa Sivonen. Kontaktit oli sellaiset,että ne oli helppo varmistaa ja niinpä päätin A:lla vedättää Tahvon alas ettei se loikkaa liian ylhäältä. Tahvo joi aika paljon starttien välissä, muttei tietty malttanut käydä pissalla kun tajusi että pääsee taas aksaamaan, joten pissahätäinen koira näkyi kyllä radalla 🙂 Vauhti ei ollut ollenkaan enää niin hyvä kuin ekassa startissa ja Tahvo haki hyppyjä paikoitellen. Taas sain kaivettua hyvän tekemisen asenteen ja puhdas rata tuli tästäkin.
En vain tiennyt, riittääkö Tahvon aika ja tuloksia jouduttiinkin sitten odottamaan pitkään iltaan, kun kisapaikalla kaatui tulospäivitykset. Lopulta luovutettiin ja lähdettiin jo ajamaan hotellille, kun Emppu sai kännykästä tulokset näkyville ja selvisi että täpärä nollatuloshan se oli! Sijoitus 25/147.. Kauden ekat kisat ja tuplanolla!
Ihana Jenna oli tokan startin jälkeen maalissa halaamassa. Eihän kisat oikeasti tämän paremmin voi mennä! Tahvo on ihan liekeissä isoissa kisoissa! Ehkä tämä oli sen oma mielipide siitä, jäädäänkö eläkkeelle vai ei 🙂 Jenna kyllä vastasi jo: Tahvo ei niin todella ole jäämässä eläkkeelle 🙂
Lauantai oli meidän osalta lepopäivä. Tahvo sai jäädä hotellille ja me jännättiin Hannan osuutta joukkuekisassa. Yövyttiin hotelli Edenissä ja oli kyllä upeat maisemat lenkittää koiria. Muutenkin palvelu pelasi äärimmäisen hyvin lemmikkivieraille.
Lauantain joukkuekisoja kun seurasi, alkoi tosissaan jännittää sunnuntain yksilökisat. Pelkäsin että rata on niin vaikea,etten tiedä miten ohjata ja koko suoritus menee täysin sekoiluksi. Sain kuitenkin ihmeen hyvin nukuttua yön yli, ehkä pikainen rentoutusharjoitus auttoi hiukan. Sunnuntai aamuna piti taas herätä tosi varhain, sillä sekä mulla että Hannalla oli aamustartit karsinnoissa.
Ehdin hetken aikaa seurata kisoja ennen omaa rataantutustumista. Rata tuntui täysin tehtävissä olevalta. Eniten pähkäilin miten ohjaisin okserille etten vahingossakaan olisi Tahvon tiellä. Siksi päätinkin ohjata muurilta lähtien toiselta puolelta ja olen kyllä edelleen ohjausvalintoihin täydellisen tyytyväinen. Kauaa ei taaskaan ehditty odotella ennen omaa vuoroa, sain hyvän tekemisen meiningin päälle niin ettei jännitys ottanut valtaa. Tahvo oli täys into päällä, ihmeen kaupalla se kuitenkin pysyi lähdössä. Kolmannen esteen jälkeen piti kääntyä putkeen ja Tahvo kääntyikin, mutta väärään putkeen. Mulla ei käynyt mielessäkään, että Tahvo irtoaisi tuolla lailla kun yleensä se tulee niin kuuliaisesti mukana. Sillä hetkellä kun se ampaisi siihen väärään putkeen, päätin ettei Tahvo saa tietää että teki väärin. Me vaan jatkettiin siitä eteenpäin aivan normaalisti. Tahvolla oli hyvä vauhti, se hyppäsi hyvin ja me selvittiin loppuradasta täydellisesti. Yksikään 65 rima ei edes kolahtanut ja okserinkin Tahvo hyppäsi tuosta noin vaan. Mun tavoite ennen kisoihin lähtöä oli saada aikaiseksi meidän näköinen rata. Olin varautunut siihen,että jokunen rima voi tipahtaa, mutta vaikka hylkäys tulikin niin koko kisareissu meni reilusti yli odotusten. En voinut muuta kuin olla super-tyytyväinen. Ei siinä onnenkyyneleiltäkään säästytty.
Tahvo antoi parastaan,parhaimpana hetkenä. On se vaan niin rakas ❤
Kuulin tuollaisen biisin kun ajelin eilen Lapualle agikisoihin. Aurinko paistoi ja Tahvo oli ilmiselvästi fiiliksissä. Kun päästiin perille sain tekstiviestin, jossa oli pienen poikavauvan kuva-mun paras lapsuuden ystävä oli saanut lapsen. Olkoon koko eilinen hyvä flow pikkuvauvan kunniaksi 🙂 Tahvo oikeasti kiilsi kilpaa auringon kanssa ja jos koira osaa hymyillä niin se hymyili kun se pääsi radalle. Nyt oli asiat hyvin.
Tuomarina jälleen kerran mulle uusi tuttavuus, Anders Virtanen. Radoissa paljon käännöksiä, mutta silti linjattavissa. Oikeastaan aika Tahvolle sopivia. Mulla ei ollut hajuakaan,mikä oli ihanneaika, onko meillä mahdollisuuksia, kunhan mentiin vaan.
Tässä on ekan radan piirros: Kuvan ulkopuolelle jää nelos esteeksi keinu ja kutonen on mutkaputki.
Ennen omaa vuoroa en seurannut ensimmäistäkään maksikoirakon suoritusta. Menin syrjempään, tein hengitysharjoitusta ja tein mielessäni rataa-miten sen ohjaan.Lopuksi vielä “voima-asento” ja hartiat rennoiksi. Perkele. Me tehdään tämä.
Tahvohan tietty karkas lähdössä mutta mä ehdin hyvin ohjauksiin. Saksalaiset ja päällejuoksut kun on meidän pravuureita niin niitä sai tehdä näillä radoilla ihan huolella.Keinulta vähän pelotti etten käännä Tahvoa liikaa,ettei se käänny A:lle tai että se karkaa suoraan edessä olevaan putkeen. Mutta Tahvo haki kepit hienosti. Sen jälkeen rata olikin silkkaa ilottelua. Kontaktit oli sellaisia että ne saattoi helposti varmistaa ja Tahvo ottikin ne tarkasti mutta silti nopeasti. Tahvo tuli hyvin ohjauksiin mukaan ja kääntyi hyvin. Sitten vaan annettiin palaa. Tajusin kyllä että puhdas rata me tehtiin,mutta ajasta ei ollut mitään käsitystä. Sitten jännitettiin, riittääkö aika ja kuinka tiukka ihanneaika tuomarilla on (näitä ei siis ilmoitettu eikä kuulutettu missään vaiheessa).
Oman suorituksen jälkeen lähdettiin heti rallattelemaan kävelylenkille vieressä olevalle raviradalle. En nähnyt kenenkään muun suorituksia.
Oli aika mahtava huomata tuloslistalta että ensinnäkään nollatuloksia ei kauheasti tullut ja että Tahvo oli ekalla radalla #5 ja nopeus yli 4m/s ! Mun super-Tahvo ❤
Toinen rata oli hypäri. Taas vähän samantyylistä käännöstä sinne tänne. Päätin tehdä jokaisen putken kohdalla putkijarrut koska niiden jälkeen oli ansaesteitä,vaikka ei Tahvo näyttänyt edes tajuavan miksi mä suhisen ja huutelen sen nimeä.Se tuli just kiltisti sinne minne pyysinkin. Yhden esteen kohdalla Tahvo meinas ohittaa koko hypyn. Ehdin korjata sen, mutta ajattelin silti että kyllä me varmaan siitä vitonen saadaan kiellosta. Lisäksi siinä tietenkin tuhraantui vähän aikaa kun piti korjailla. Lähdettiin taas heti oman suorituksen jälkeen hyvillä mielin kävelylle ja kun tultiin takaisin niin ratahenkilöt vastaantullessaan katseli Tahvoa sen näköisesti että ajattelin,että tässä on nyt joku juttu. Menin katsomaan tuloksia ja kappas: sehän oli NOLLA! Ja Tahvo #4 !!! Siinä vaiheessa multa pääsi spontaani kirosana ja juoksin vaan hihkumaan. Tuplanolla! Kolmas rata oli sitten taas agilityrata A-esteen jälkeen on keppien takana mutkaputki ja kepeiltä mentiin A:n takana olevalle keinulle.
Me jouduttiin odottamaan lähtövuoroa aika pitkän aikaa,kun ajanottolaitteisiin tuli vikaa. Mä olin ehtiny jo päästää Tahvon vapaaksi enkä viitsinyt laittaa sitä takaisin hihnaan. Siinä se sitten seurasi mua käskyn alla jonkun tovin ja sen ilmeestä näki,että kunhan hän tästä pääsee,niin sitten lähtee 🙂 Nelosesteeltä mä lähetin putkeen niin että leieröin okserin ja olin valmiina kutosesteen takana. Se toimi hyvin. Okserin takarima tipahti, mutta se ei voinut pahasti tipahtaa koska Tahvo jatkoi sen jälkeen menoaan ihan normaalisti (itse en nähnyt koko hommaa- miten niin katseen pitäisi olla koko ajan koirassa, minähän käännyin samaan aikaan…). Sen jälkeen lähtikin sitten Tahvon rallatteluvaihe päälle. Se kierteli ja kaarteli omaa kunniakierrostaan, hukkasin koiran vähän väliä, mutta kyllä se sieltä aina löytyi. Tuli kyllä mukaan ohjauksiin mutta erittäin pitkän kaavan mukaan. Tuomarikin vain nauroi kun me siellä keskusteltiin Tahvon kanssa, että josko jo tulisit tänne päin 🙂 Loppurata virheittä ja vaikka Tahvo rallatteli menemään niin päästiin silti alle ihanneajan -0.38 tuloksena RV 5.
Oltiin viime viikolla Niinun Sm-kisoihin valmistavissa treeneissä ja siellä meno oli jo varsin varmaa ja sujuvaa. Niinu ei lopettanut kehumasta Tahvon intoa ja vauhtia. Siitä jäi niin älyttömän hyvä fiilis että siltä pohjalta oli hyvä jatkaa myös eilisiin kisoihin. Eipä olisi nämä onnistumiset voineet tulla parempaan saumaan. Nämä oli viimeiset kisat ennen SM-kisoja ja alla oli jo tarpeeksi monta epäonnistunutta kisareissua tai läheltäpiti tilannetta. Nyt on hyvä.
Viikonloppuna viimeinen FitDog leiri ja sitten loma.
Tahvoset 