Kesätreenejä

Vakiotreenien ollessa kesätauolla, ollaan käyty hissukseen omatoimitreenaamassa ja muutaman kerran vierailemassa uusissa treeniympyröissä. Mä olen ensinnäkin niin laiska etten yksin jaksa mitään ratatreenejä rakennella, joten meidän omatoimitreenit on muutaman esteen harjoitteita. Kesätreenien kotiläksy nro 1 piti olla käännöksen puomilla, mutta sadekelillä en treenaa, liian kuumalla ei jaksa montaa toistoa, joten meidän treenit on jääneet muutamaan kertaan. Silti näilläkin toistoilla on asia edennyt. Keinu on saatu täyskorkeaksi ja nyt on vaan haettu kokemusta eri paikoista ja erilaisista keinuista.
Iloksemme ollaan päästy joitain kertoja treenaamaan Ticon kasviksen, Anskun ja Ticon siskon Zookan kanssa. Anskun kanssa on helppo treenata- ensinnäkin saa hyviä vinkkejä ländereiden maailmaan, mutta me ollaan muutenkin tosi samanlaisia: Muutaman esteen näpertäjiä, joten meidän treenisuunnitelmat sopii tosi hyvin yhteen. Ollaan ajeltu yhteisiin treeneihin Ojakkalaan, koirakoulu Sudenpennun hallille. Ticolle on tosiaan tehnyt hyvää päästä uusiin paikkoihin treenaamaan ja toivottavasti näillekin tulee jatkoa.

Ticon äiti Cinco, täti Fyra ja sisko Zooka ja Tiksi ite 🙂

Joku aika sitten piti jo mennä Ticon kanssa Marjo Korander-Taavitsaisen treeneihin, mutta työkuviot esti suunnitelmat. Viime sunnuntaina sitten päästiin Marjon vauhtitreeneihin Lägi-Areenalle. Tutustuin Marjoon aikoinaan Fitdog leireillä, mutta en ole koskaan käynyt treeneissä, joten oli tosi kiva päästä kokemaan Marjon koutsaamat treenit. Rata oli “Salme Mujusmainen”, etenevä, jossa kaivattiin koiran irtoamista mutta myös kuulolla olemista.

Marjo Korander-Taavitsaisen/Hypnotic Dog  vauhtirata 23.7-17

Kyllä tuossa juostessa mukavan hien sai pintaan. Treeni lähti hyvin kulkemaan heti alkuun ja Tico tosiaan irtosi hienosti ja tuli myös ohjauksiin mukaan ettei lähtenyt yksin kaahottelemaan. Kepit kaipaa vielä hiukan treeniä (ei ihme!), mutta Tico haki ne kyllä ihan hyvin kunhan käskytti tarpeeksi ajoissa ja antoi sille tilaa suorittaa. Mä vaan sorrun itse joko yliohjaamiseen tai sitten oletukseen että kyllä se osaa,enkä lopulta ohjaa ollenkaan. Joko tai – virheet tulee minun takiani.
Marjo oli kuvannut meidän viimeisen vedon. Stiplu tuli kun oletin,että Tico hakee putken keppien jälkeen ihan tuosta noin vaan..Ja mä olen pulassa jalkojeni, housujeni ja palkan kanssa 😀

Tiistaina sitten päästiin Tiia Söderholmin treeneihin Ojankoon.Luvassa oli 1-luokan ratatreeniä.

Tiia Söderholmin treenit Ojangossa 25.7-17

Alkuun tehtiin rataa pätkissä, katsottiin vähän miten Tico suhtautuu uuteen paikkaan ja erilaisiin kontakteihin kuin mitä on tottunut suorittamaan. Eipä siinä ollut ihmettelemistä.Mä jännitin taatusti enemmän kuin Tico ja kun Tico huomasi että mä himmailen ja kytistelen niin se oli epävarmempi. Kunhan annettiin palaa vaan,niin kontaktiosumat oli täydelliset.  Kepeiltä tuli kiire putkelle, joten niissä meinasi helposti viimeinen väli jäädä suorittamatta; Edelleen harjoituksen puutetta.

Välissä pidettiin taukoa ja toinen pätkä treenistä tehtiin “kisaradanomaisesti”. Tiia oli kuvannut tämän vedon:

 

 

Molemmista treeneistä jäi kyllä äärimmäisen hyvä fiilis ja saatiin hyvää palautetta . Ticon kanssa yhdessä tekeminen on vaan niin hirmuisen mukavaa. Ja oli tosi hienoa tavata koutseja, jotka ovat tunteneet minut Tahvon kanssa treenatessa ja kisatessa. Totesivat molemmat, että onpa Tico hiukan erilainen kuin Tahvo 😀 Juu, niin on, mutta ihania ovat molemmat 😀

Innostuttiinpa sitten Hannan kanssa rakentamaan oikein treenirata omatoimitreenissä. Rata oli jonkun aikaa sitten Jennalta saatu kotitehtävä, jota en vaan ole saanut aikaiseksi tehdä. Suoraviivainen rata, mutta ei todella ollut helppo. Tico tais olla ihmeissään, että mitä ihmettä me rataa harjoitellaan omalla kentällä, kun siellä nimen omaan tehdään aina sitä pientä piiperrystä. Mutta saatiin me sitten ihan puhdas suorituskin. Hyviä esimerkkejä nämä kaikki siitä, että välillä tekee todella hyvää tehdä suoraviivaisempaa rataa. Saa vauhtia ja samalla tulee harjoiteltua sekä irtoamista että kuulolla olemista.

Jenna Caloanderin kotiläksy

Kun vauhtia on enemmän kuin motoriikkaa

Viime viikolla tehtiin kaiketi ekaa kertaa ikinä ihan rehellistä ratatreeniä Ticon kanssa Elinalla. Ihan mukavastihan se lähti sujumaan, vaikka saatiin me kotiläksyjäkin. Koskaan aiemmin kun en ole oikein takaaleikkauksia tarvinnut, niin nyt tarvitsen ja niitä pitää opetella. Kai Tico muuten mun ohjausta seuraisikin, mutta käännösvaiheessa mun käsi nousee niin korkealle kuin olympiasoihtua kantaisin. Kiitos Anskulle tästä vertauksesta- en unohda sitä 😉
Jokatapauksessa siinä kävi niin,että Ticolla oli vauhtia ihan himppasen liikaa ja se mätkähti nurin putkessa. Heti siinä vaiheessa ajattelin,että okei nyt tää koira menee fyssarille tms, tai itseasiassa olisi pitänyt mennä muutenkin ihan vaan tsekatakseen onko kaikki ookoo. Tico ei näyttänyt, että siihen varsinaisesti olisi sattunut, mutta en meinannut saada sitä enää putkeen sen jälkeen.

Minä tietenkin sorruin varmisteluun ja se näkyi Ticossa siten,ettei se hypännyt niin hyvin. Heti kun mä etenen rohkeasti, varmistelematta, täysiä niin Tico kulkee paremmin. Miksi treeneissä varmistella kun ei ole kisoissakaan varaa varmistella? Parempi opettaa koira heti alusta alkaen siihen,että täysiä mennään.

Samalla viikolla sitten rohkaistuin ja ostin irtovuoron Agility Akatemialle Oreniuksen Juhan treeneihin. Tehtiin rataa ihan pienissä pätkissä ja saatiin kyllä ihan loistavaa palautetta, jonka ansiosta lähti melkein jo jalat liitoon: Juha sanoi,että Tico hakee hämmentävän hyvin esteitä – kuulemma paremmin kuin moni kisaava koira. Radalla oli putki-puomi erottelu joka saatiin lopulta onnistumaan varsin mainiosti ja puomin jälkeen putki hiukan viistossa ja etäisyyttä oli aika paljon. Ei olla montaa kertaa tehty puomia radan osana, mutta Tico suoritti puomin kutakuinkin täydellisesti eikä yhtään kysellyt irrotessaan putkeen. Radalla oli kohta, johon Juha suositeli pakkovalssia..En kehdannut sanoa,että ei muuten olla koskaan tehty moista ohjausta 🙂 Pokkana vaan kokeilin ihan samalla systeemillä kuin Elinan treeneissä otan haltuun; kutsun nimellä ja taputan reiteen…Ja sieltähän se Tico tuli, jopa niin hyvin että Juha kehui pakkovalsseja 😉  Pujottelukohta oli vaikea, eikä Juha antanut meidän kokeilla sitä, koska ei olla kertaakaan tehty keppejä radan osana ja Tico on tehnyt 12 keppiä varmaan 5 kertaa 🙂 Pakkohan tätäkin oli sitten kokeilla omalla hallilla. Tätä videota ennen kokeilin yhden kerran ja ihmeekseni totesin, että sehän juman kekkuli menee ja tekee sen. Sitten otin videolle nämä 2 toistoa…

Juhan treeneissä en huomannut Ticossa mitään ihmeellistä. Se meni treeneissä aivan normaalisti, jaksoi hyvin ja juoksi Tahvon kanssa ennen ja jälkeen treenien ihan normaalisti. Vasta loppuviikosta aloin huolestua..Tico nyt on aina iloinen, reipas ja eloisa mutta jotenkin se oli vaisummasti iloinen ja reipas. Noita kun katselee päivästä toiseen, miten ne toimii ja liikkuu,niin sen eron vaan huomaa. Kauheesti se halusi tehdä ja hääräillä, mutta vaisummin. Lisäksi se joi normaalia enemmän., jopa niin paljon että pissasi sisälle 😦 Mä murehdin, onko se oikeasti sairas.  Varasin jo osteopaatille ajan, mutta viikonlopun katseltuani ajattelin, että enempää en kestä odotella.

Onnekseni koirapiireistä löytyy tuttuja, joista saa avun nopeastikin. Niinpä Tico pääsi heti maanantaina kraniosakraali hoitoon Janni Krögerille. Ticolla kun ei noita hoitokertoja vielä niin kauhean montaa ole takana, niin se ei taatusti ole maailman helpoin hoidettava, kun pyörii, yrittää uida kyljellään, mörisee ja pörisee…paikallaan vaan ei malta olla. Onneksi se on niin pieni, että sitä voi pyöritellä miten vaan 🙂 Nyt kyllä saattoi olla niinkin, että hoito vaan ei tuntunut kivalta – Tico oli jumissa. Jumeja ihan kallonpohjasta lähtien, etenkin alaselässä ja toisessa etureidessä. Mutta Tiksi vastasi hyvin hoitoon ja olo ihan silminnähden helpotti. Illalla kotona oli jo huomattavasti pidemmällä askeleella askeltava Tico. Eikä sitä tiedä, missä se on osumaa ottanut: treeneissä, vapaana juostessaan, leikkiessään – ihan missä vaan ja todennäköisesti kaikissa näissä.

Nyt otetaan pari päivää iisisti, loppuviikosta onkin pitkästä aikaa Vapun hyppytekniikka treenit, jonne voi mennä jo hyvillä mielin, kun tietää ainakin että koira on parempi.
Ja Ticon juominenkin loppui kuin seinään – ei tarvitse enää “lantrailla” kipuja.

Tico paikallaan? Hell no!

mde

mde

Tässä olikin pari päivää vähän hiljaista, kun ei kuulunut vinkulelujen vinkuja, mutta tänään on taas menty senkin edestä. Ei satu, vaikka kuinka repii ja riuhtoo.

cof

sdr

cof

Porkkanaa ja keppiä

Viime viikolla Tico kunnostautui meidän agilityseuran kisatalkoissa. Perjantaina leivottiin porkkanakakkua ja Tico raastoi porkkanat 😛

Sunnuntaina Tico viihdytti toimiston työntekijöitä majailemalla häkissään toimistossa mun työvuoron ajan. Hienosti osas pieni käyttäytyä eikä edes hermostunut siitä kun itse kävin kisaamassa mäyräkoira herra Wagnerin kanssa. Ollaan aikaisemmin treenattu kaksi kertaa ja nyt sitten kisoissa oli kolme starttia. Startti startilta yhteistyö lähti sujumaan paremmin ja mä opin puhumaan paremmin Wagneria. Stipluja tuli etenkin kepeiltä ja siitä että en varmistanut Wagnerin lukitsevan esteitä ja se tuli ohi. Kolmannella radalla saatiinkin sitten homma toimimaan ja tuli yksi ikinen kielto, joka sekin oli täysin mun virhe kun en varmistanut kunnolla. Tältä vauhdikkaalta radalta napsahti meille ykköspaikka palkintopallilta. Olipa taas mukavaa ja kertakaikkisen opettavaista minulle!

Tiistaina Ticolla oli toinen rokotus. Painoa oli nyt 6.5kg. Samalla reissulla Tico sai passin ja tuliaisiksi tuotiin muillekin koirille Bravectot, joten onpa nyt punkkilääkkeetkin hoidettu. Eläinlääkäri oli kieli solmussa rodun lausumisen kanssa ja meitä molempia nauratti 🙂

Maiju Korhonen

Keskiviikkona sitten taas Lyytin kanssa Maijun treeneihin.Lämmin kevätpäivä yllätti viileällä illalla, joten oli todella syytä juosta ja kovaa että pysyi lämpimänä. Lyyti taas yllätti reippaudellaan ja sai treenikavereiltakin kehuja siitä,kuinka se on saanut vauhtia lisää.
Lyytin treenien jälkeen treenasin taas Ticon kanssa kotiläksyjä ja jäin Tahvon kanssa treenaamaan kontakteja, eihän me muuta nykyään treenatakaan. Just kun ehdin ihastella kuinka hyvin se kulkee ja millainen vire sillä on tekemisessä niin seuraavassa silmänräpäyksessä Lyyti hyppää odottamatta Tahvon päälle riehuessaan ja Tahvo saa todella kipeää.Se ei ollut enää sellainen auts nyt sattui ulahdus vaan nyt todella sattui parkaisu. Tahvo jähmettyi istumaan sille paikalleen, liikkui todella varovasti ja ulahteli kipua.
Seuraavat päivät sitten ihmeteltiinkin, mihin paikkaan kipu kohdistuu. Tahvo liikkui selkä kyyryssä, häntä koipien välissä, istui surkeana, söi varovasti. Aluksi ajattelin,että meniköhän sillä hammas, mutta ei se aristanut suutaan yhtään. Jos sen kroppaa tunnusteli, se saattoi ulahtaa jostain kohden kipua mutta seuraavalla kerralla taas ei mitään.Tahvon kipuilut jäi siis seurantalinjalle.
Sainpa tästä itselleni kunnon oppitunnin ja muistutuksen siitä, että koirat kannattaisi opettaa leikkimään “oikein” keskenään. Lyyti kun on aina rakastanut noita törmäily- ja toisen päälle juoksemisleikkejä. Ja kun silläkin on voimaa ihan kiitettävästi, niin vahinkoja voi tulla. Ticon kanssa olenkin osannut olla varovainen. Jos kaikki koirat pääsee ulos juoksemaan,niin päästän aina ensiksi Tahvon ja Lyytin vapaaksi jotta ne saa turhat höyryt ensiksi päästeltyä ulos ja sitten vasta päästän Ticon vapaaksi. Tosin isot koirat tuntuvat varovan Ticoa muutenkin. Sisällä leikkiessä olen komentanut Lyytiä heti jos se näyttää siltä,että se innostuu liikaa ja yrittää hypätä päälle.
Torstaina me sitten retkeiltiin bussilla Ticon kanssa Kivistöön Agility Akatemialle. Mietin alkuun,et mitenköhän treenit sujuu, kun ensiksi on vähän jännää bussissa ja sitten vielä pitää kävellä jonkun matkaa hallille. Mutta Tico jaksoi ja keskittyi taas hämmentävän hyvin. Aluksi harjoiteltiin päällejuoksu ohjauksen alkeita. Mun pitäis opetella ohjaus yhdellä kädellä. Vahvistan ohjausta koko ajan molemmilla käsillä. Sitten tehtiin pätkä viikkoradasta:

Tico lähetettiin esteelle nro 3, irtosi joka kerta todella hienosti eikä kieltänyt hyppyä kertaakaan. Tähän väliin on muuten pakko mainita,että vaikka puhun hypyistä,niin niissä on korkeintaan pumpperi maassa, joten Tico ei hyppää mitään. Siitä putkelle nro4, väliin persjättö, putkeen nro5. Tämä sujui niin hyvin, että Juha vaikeutti treeniä niin että mun piti osata rytmittää liikettäni niin että sain Ticon lähetettyä vielä mutkaputkeen nro 24.
Sain Juhalta myös hyviä vinkkejä lelulla palkkaamiseen, kun sanoin että olen siinä ihan avuton.

Viikonloppuna Tico pääsi taas Jennan hoitoon ja tuhansiin seikkailuihin. Kiitos Jennalle! Olet kultaakin arvokkaampi ❤ Tico pääsi kisaturistiksi, Jennan veljet hoitivat Ticoa ja hyvin hoitivatkin, Tico pääsi mummolaan, Turkuun ja kaikenkukkuraksi sai leikkiä monta päivää parhaan kaverin Asuksen kanssa. ❤

Isot koirat puolestaan olivat ensimmäistä kertaa ikinä koirahoitolassa viikonloppuna. Itse menimme Turkuun ja mökille Yläneelle remontoimaan ja veimme koirat matkan varrella Saukkolaan Tassu Tavolaan. Ennakkoon olin hiukan huolissani, etenkin miten Tahvo pärjää kun ei ole muutenkaan täysin kunnossa ja kun on yleensä niin kova ikävöimään minua. Puitteet olivat koirahoitolassa hienot, Tahvo ja Lyyti majoittuivat mökkiin, jossa oli pieni aidattu piha ja takana oli iso niittyalue jonne pääsi juoksemaan. Sunnuntaina kun käytiin hakemassa koirat kotiin, odotti mökillä kaksi iloista ja hyvinvoivaa hännän heiluttajaa. Tahvo liikkui ja vaikutti kaikinpuolin moninverroin paremmalta: lepo ja vapaana juokseminen olivat silmin nähden tehneet hyvää. Kaikkein hienointa oli kuitenkin huomata, etteivät koirat olleet millään muotoa stressanneet hoitolassa oloaan. Lyyti päinvastoin oli sitä mieltä että sinne voisi jäädä pidemmäksikin aikaa eikä meinannut nousta edes autoon. Tämä paikka kannattaa ehdottomasti muistaa jatkossakin jos on hoitolalle tarvetta.

Hyvän tuulen lähettiläs

Isoilla koirilla alkaa jää murtua ihan toden teolla Ticon suhteen. Tahvohan on ollut ihan ok alusta alkaen, mutta nyt se alkaa leikittää ja juoksuttaa Ticoa ulkona. Eikä Tico ole enää moksiskaan Tahvon pyllytaklauksista.

Lyyti päätti odottaa lääkärinlausuntoa kunnes jäät murtui. Tico kävi tiistaina ekassa rokotuksessa ja lääkärinlausunnossa yleistarkastuksen jälkeen mainitaan, että Ticolta löytyy kivekset. Se riitti Lyytille. Nyt se ei malta olla pois hetkeäkään, jotta saa seurailla mitä Tico puuhailee.

Eläinlääkäri oli ihan innoissan Ticosta. Oli kuulemma hänelle uusi rotu eikä eläinlääkäri lakannut ihmettelemästä, kuinka reipas Tico on. Siellä se haisteli, teki omia tutkimusmatkojaan, antoi tutkia eikä edes huomannut rokotusta.Ticolla painoa rokotuksen yhteydessä 3.6kg.  Seuraavalla kerralla sitten hankitaankin heti Ticolle oma passi.

Keskiviikkona olikin sitten taas Jennan treenit. Ticon kanssa tehtiin renkaan alkeita ja pussia. Kotiläksyksi saatiin nämä samat plus siivekkeen kierto niin että itse seison ja kun se alkaa sujua, niin kahden siivekkeen kierto niin että yhdistän niihin ohjauksia.
Tahvo vaan meni ja kaatui kyljelleen treeneissä. Sen näki ihan kuin hidastetusta filmistä kuinka se yritti pitää itseään pystyssä viimeiseen asti, mutta kaatui. Koira oli kuin korkkiruuvi.Ja varmasti teki kipeää,vaikkei sitä näyttänyt. Onneksi torstaille oli jo muutenkin varattu Hyytiäisen Marille aika.
Torstaina sitten ajeltiin Kirkkonummelle Marin vastaanotolle Ticon ja Tahvon voimin. Olin niin hyvissä ajoin paikalla että ehdin tehdä kaikkien koirien kanssa metsälenkit ja huomasin siinä kävellessä ettei Tahvo käytä alaselkäänsä täysin normaalisti. Ero oli pieni, mutta kun tuota koiraa on oppinut tutkailemaan, niin huomasin sen.
Mari ihastui täysin Ticoon. Sanoi että onpa siinä hyväntuulen pentu, koira josta jää todella hyvä fiilis. Sellainen Tico on. Mutta oli Ticossa vähän hoidettavaakin. Toinen takajalka oli jumissa, saattaa kuulemma vaikuttaa motoriikkaan. Myös kalloa “avattiin”. Hoidon vaikutuksen huomasi siinä, että ilmeisesti veri alkoi virrata paremmin, kun Tico alkoi läähättää ihan huolella, eikä se silti ollut jännittynyt tai hermostunut. Myös toinen poski oli ilmeisesti ottanut osumaa leikkiessä. Mari kehui kuinka hyvin Tico otti hoidon vastaan eikä käsittelyyn mennyt puolta tuntia, joten toinen puolikas jäi hyvin Tahvon käsittelyyn.

Heti kun Mari näki Tahvon, se sanoi että sen silmätkin katsoo eri suuntaan. Kaatumisen seurauksena pää oli osunut maahan, kaularanka oli jumissa, samoin ristiluu. Kyljestä taisi löytyä ihan ruhje. Onni onnettomuudessa että aika Marille oli niin pian. Nyt levätään viisi päivää ja seuraillaan miten Tahvo liikkuu – tällä hetkellä ainakin täysin normaalisti. Ticolle seuraava aika 3-6kk:n päähän, Tahvolle tarvittaessa.
Ja sitten koitti sekin päivä kun Tico pääsee hyppäämään sohvalle. Aina ei osu askelmerkit kohdalleen 🙂 (Ja Tahvo on onnellinen…)

 

Superlatiiveja ja upeita tunteita

Me eletään nyt Tahvon kanssa sitä hetkeä ja sitä kautta johon voin myöhemmin palata ja muistella että tälläinen yhteistyö on mahdollista. Tätä ei varmasti tule vastaan edes jokaisen koiran kanssa.
Me on syksyn aikana keskitytty aika tiiviisti vain niihin asioihin, jotka on kaivanneet Tahvon kohdalla kehittämistä. Hullun rohkeita vetoja, joissa ei käytännössä ole mitään järkeä, mutta joilla Tahvoon on saatu rohkeutta, irtoamista ja itsevarmuutta. Lisänä hyppytekniikkaa ja kropanhallintaa.
Hyvänä lisänä on ollut Lyyti, joka on sparrannut Tahvoa hullun hyviin suorituksiin ja päinvastoin.
Viime viikolla käytiin jopa pari kertaa treenaamassa hyppytekniikkaa. Samalla Tahvo peruutteli rappusia ylöspäin. Namimaattia käytettiin palkkauksessa melkein kaikkeen. Yritin ulkoistaa itseni, mua ei kannata tuijotella. Tahvo karkasi hyppytekniikkatreenin lähdössä.Tajusi sen itsekin ja pysähtyi ja p e r u u t t i rimojen yli takaisin lähtöön. Tahvo, joka ei ole ennen kuudetta syntymäpäiväänsä edes tajunnut että sillä on takajalat!

Viime keskiviikkona päästiin pitkästä aikaa Jennan treeneihin molempien koirien voimin. Jenna hetsas Lyytiä kun treenattiin Tahvon kanssa, Tahvo mylvi läpi radan ja Lyyti kulki niin lujaa ettei mulla ollut mitään saumaa ehtiä ohjauksiin. Kepeillä tapeltiin hetki, poispäinkäännöskin saatiin onnistumaan kunhan en hätäillyt liikaa.

Viikonloppuna oli sitten Pilotin vuoro. Teemana Henkilökohtainen käsiala. Meillä oli kerrankin sekä Niinun että Teemun ratatreeni, molemmat suoritettiin ensiksi kisaradanomaisesti. Unohdin ajatuksen “nyt tehdään nollarata”, vaan keskityin ohjauksiin ja liikkeeseen- ja Niinun rata meni puhtaasti alusta loppuun. Tahvo sai hengähtää hetken ja sen jälkeen käytiin muutama kohta vielä läpi radasta, kellotettiin ja kokeiltiin eri ohjauksia.

Olen tähän asti ollut siinä uskossa että mun on lähdössä parempi lähteä Tahvon kanssa samaa matkaa, tein alkuun itse päällejuoksun, mutta pakkovalssi olikin nopeampi. Suurin ihmetyksen aihe mulle oli se, että putken 17 jälkeen sylkkäri tai poispäinkäännös sujui todella hyvin ja oli myös nopea ohjausvaihtoehto.
Treenin jälkeen Niinu kehui sitä että meidän suoritukset on parantuneet ihan valtavasti ja me vaan tullaan ja tehdään. Eihän siinä auttanut muu kuin kiittää ja hymyillä. Tahvo teki kertakaikkisen kelpo suorituksen.
Ratatreenien välissä meillä oli Leenan kontaktiklinikka ja saatiin hyviä vinkkejä puomin suoritukseen. Edelleen kaipaan siihen varmuutta ja nopeutta. Tahvon puomisuoritukset on edelleen aika vaihtelevia.
Teemun treeni olikin sitten..No…Teemumainen.Ensiksi jälleen koko rata kisaradanomaisena suorituksena.

Kyllä me rata päästiin ihan alusta loppuun, mutta puomilta putkelle piti Tahvoa vähän “potkia” että irtosi, mutta eipä me olla tuollaisia harjoiteltukaan. Sen jälkeen piti opetella uusi rata ja kertoa se treenikaverille joka siis oli opetellut ulkoa toisen radan. Pakka sekaisin. Omalla kohdalla kävikin niin, että unohdin välittömästi sen radan jota olin itse opetellut ulkoa, kun treenikaveri kertoi mitä minun pitäisi mennä suorittamaan. Tahvo suoriutui tästä tehtävästä puhtaasti, mutta huomasin jo että se alkaa olla ihan sippi. Kolmas treeniosio menikin sitten niin,että me itse suunniteltiin ratoja. Tähän en enää sitten Tahvon kanssa osallistunut, koska en nähnyt siinä enää mitään järkeä. Kivahan se olisi treenata, mutta väsyneen koiran kanssa aivopierut olisivat enemmän kuin todennäköisiä enkä halunnut paineistaa Tahvoa enää yhtään enempää.
Päädyttiin sitten istumaan Teemun kanssa, käytiin treenejä läpi ja suunniteltiin kotiläksyjä. Teemu sanoi että meille on syksyn aikana tapahtunut jotain. Meistä on tullut tiimi, pari. Me korjataan toinen toistemme virheitä ja luotto on täydellinen. Ei kuulemma meidän kaltaisia koirakoita tule ihan joka nurkan takaa vastaan. Siinä vaiheessa alkoi jo pala nousta kurkkuun. Olipa hyvä päästä jäähkälenkille vesisateeseen,niin ei tiennyt valuuko poskilla onnenkyyneleet vai vesipisarat. Tahvo on ❤

PS: päästiin treenien yhteydessä kokeilemaan koirille tarkoitettua magnesiumsuihketta. Itse olen jo kokeillut vastaavanlaista tuotetta ja todennut sen hyödyn, mutta kyllä siinä joku taika on myös koirille. Vaikka Tahvo oli selkeästi väsynyt, niin se liikkui hyvin jäähdyttelylenkeillä. Treenien jälkeen vain painui nukkumaan ja ajattelin sen olevan seuraavana päivänä “kankea”, mutta se liikkui ja käytti kroppaansa aivan normaalisti.

Flunssaisen koiranomistajan pelastus

Niinhän se sitten tuli. Järkyttävä lentsu, madafucking flunssa. Yritin sitä häätää viikonloppuna maalla saunomalla ja jopa uimalla, mutta ei se pirulainen antanut periksi.
Maalla koirat pääsivät juoksemaan metsälenkeillä ja mökillä niin paljon kuin halusivat, joten itse pääsin automaattisesti helpommalla. Sain nukkua rauhassa silloin kun nukutti. Ja kyllä nukutti. Usein.
Tiistaina oli sitten taas Jenna treenien vuoro, mutta ei puhettakaan että mä olisin itse pystynyt treenaamaan. Onneksi ihana Hanna lupasi kartturoida Lyytiä. Mietin oikein,onko Lyyti koskaan mennyt kenenkään toisen kanssa, mutta kerran se on mennyt,kun Nelli kokeili agilityä. Ja miten taitavasti Hanna ja Lyyti menivätkään. Hanna on niin taitava ohjaaja! Ja Lyyti oli niin kovin kiitollinen, kun pääsi treenaamaan. Se on sitäpaitsi äärettömän helppo ostaa nakeilla 🙂 Hanna oli jo treenannut oman koiransa kanssa ja jaksoi silti vielä mennä Lyytin kanssa. Tässä viimeinen veto, puhtaasti alusta loppuun ❤

Ja tässä koko treeni. Kauheasti sitä joutuukin juoksemaan. Lyyti junkoilee taas välillä ohjausten kanssa, kun se ei anna milliäkään periksi, jos sitä ei malta ohjata loppuun asti 🙂

Pari päivää koirat jaksoivat nukkua tiukasti mun jaloissa, kun mulla itsellä kului suurin osa päivästä unten mailla. Tänään oli ensimmäinen “ihmismäinen” päivä ja koirat tuntui heti tajuavan sen,että nyt olis syytä tehdä jotain. Itsellä kuitenkin sen verran heikko olo,ettei todellakaan viitsi tehdä mitään fyysisempää, joten keksin sitten viedä koirat Espooseen koirauimalaan, Sippuraan. Kunhan koirat taas muisti, miten sinne uima-altaaseen pääsee ja miten uimalassa toimitaan,niin riemu repesi. Puoli tuntia kului sukkelaan, koirat ihan umpiväsyneitä ja tyytyväisiä ja emäntä pääsi helpolla kun vaan heitteli uimaleluja altaaseen. Lisäksi lämmin ja kostea ilma teki tukkoiselle nenälle hyvää. Kipeä koiranomistaja voi vaan suositella koirauimaloita!
Matkaan lähti vielä mukaan hetkulliset luut, joten koirien tyytyväisyysprosentti oli täysi 100 ja uni maittoi kaiken tämän jälkeen.

Uiminen tuntui olevan niin mieluista puuhaa,että sinne täytyy päästä pian uudelleen.

Muoks: Sippuran fb-sivuilta löytyi kuvia päivän uintiretkestä:

kuvat C koirauimala Sippura

Viikon saldo reilusti plussan puolella :)

Tän viikon saldona oli erittäin onnistuneet treenit molempien koiruuksien kanssa.

Tiistaina oli Jennan treenit akatemialla ja keskiviikkona Jennan yksäri meidän seuran omalla kentällä.
Tiistain treeneihin päätyikin Tahvo. Jos keskiviikkona olisi satanut vettä heti aamusta, ei Tahvo olisi kulkenut sateessa. Tämä oli turvallisempi vaihtoehto.

Ja Tahvohan oli aivan innoissaan kun pääsi treenaamaan. Pari muuttuvaa tekijää tuli radalla vastaan: A)mä hukkasin Tahvon, mutta Tahvo oli niin kiltti että meni serpentiiniä mun selän takana kunnes arvasi, mihin minä sen haluan menevän 🙂 B) En tiedä mistä, mutta Tahvo on saanut roiman annoksen rohkeutta ja karkasi pari kertaa kepeille niin että vaikka meillä oli reilusti etäisyyttä ja itse otin vielä sivuetäisyyttä koko ajan enemmän ja enemmän,niin se silti suoritti kepit loppuun asti (ei ikinä ennen) C) Tahvo rallatteli. Kyllä. Se juoksenteli putkesta putkeen. Se on tehnyt moista viimeksi varmaan alkeiskurssilla. Minusta se oli ihanaa! Ainakin se nauttii!

Kokeiltiin jotain uutta ohjaustakin (Flip?), Tahvo tuli ohjaukseen hienosti ja lopulta tehtiin omasta mielestä oikein nätti nollarata. Nää on niitä hetkiä kun kaikki vaan sujuu, niistä täytyy muistaa olla kiitollinen ja onnellinen.

Koska treeniaikaa oli vielä mukavasti jäljellä, päätettiin vahvistaa Tahvon itsenäistä pujottelua. Ja paljoa se ei tarvinnut-muutama toisto, niin mä sain olla aivan paikallani ja Jennakin sai ottaa reilusti sivuetäisyyttä apupalkkaajana ja Tahvo meni hienosti ja itsenäisesti. Tota täytyy vahvistaa vielä lisää,vaikkei kisatilanteissa tulisi ikinä tarvitsemaankaan.

Lyyti pääsi sitten keskiviikko aamuna Jennan yksärille. Hyvin tuli taas meidän kehityskohteet esille. En tiedä olenko astunut Lyytiä niin monta kertaa varpaille, mutta se on aina ollut sellainen ettei se halua tulla lähelle. Välistävetoa saatiin harjoitella jonkun aikaa, että saatiin se onnistumaan. Jos liikuin vähänkin, niin Lyyti hyppäsi esteen väärältä puolelta.
Radan alkuun, toiselle esteelle, kokeiltiin myös pakkovalssia, joka ei meinannut onnistua millään. Mutta hyvää harjoitusta silti.
Vähän ihmettelin miksi Lyyti tiputti riman, kun sellaista niin kovin harvoin tapahtuu. Onneksi Hanna oli kuvannut treenit ja videolta selvisikin että Lyyti kääntyy niin tiukasti siivekkeen ympäri että kylki kolahtaa siivekkeeseen.

Lyyti yllätti sillä,että se jaksoi puoli tuntia niinkin hyvin. Juteltiin Jennan kanssa ja suunniteltiin treenikuvioita ja molemmat todettiin,että nyt enemmän treeniä Lyytille. Välillä tehdään ratatreeniä, välillä muutaman esteen vauhdin hakua että saa vielä lisää rohkeutta.

Aina aikaisemmin olen keksinyt tekosyitä miksi Lyytin voisi jättää kotiin ja mennä sen sijasta Tahvon kanssa treeneihin, mutta nyt oikeasti on tosi mukavaa treenailla Lyytin kanssa. Se on muuttunut koira. On mukava nähdä, mitä sen kanssa saadaan aikaiseksi.

Pilotointia ja muuta kivaa

Lyyti on yllättänyt kerta toisensa jälkeen Jennan treeneissä. Mun usko ei vaan edelleenkään tahdo riittää, mutta oon saanut pahasti näpeilleni epäilemällä Lyytiä. Se ei ole aiemmin tehnyt noin pitkiä treenipätkiä ja silti jaksaa tehdä, se kestää toistoja ja se on aivan kuin eri koira. Ei sen vauhti edelleenkään päätä huimaa vaikka on sekin parantunut.
Kun vaan saisin tämän treenivireen vakioitua niin alan vakavasti miettiä kisoihin ilmoamista.

Tällä viikolla Iina koutsasi meitä ja mä epäilin heti alkuun,ettei Lyyti tule ikinä irtoamaan putkelle, pakkovalssia en tehnyt aluksi koska ajattelin ettei se onnistu kuitenkaan ja kepeille en tehnyt takaaleikkausta kun ei olla koskaan sellaista harjoiteltu. Sitten kun vaan tein ne, niin eipä Lyyti paljoa kysellyt. Mulla meni kuppi nurin kesken keppien kun tajusin kuinka hienosti Lyyti haki kepit ja hihkun ja kiljun ja Lyytin vauhti senkun kiihtyy. Ainakin se sietää häiriötä mutta on myös oppinut että mun hihkumiset tarkoittaa sitä,että hyvin menee, jatketaan vaan. Hieno koira ❤

Tahvon kanssa polkaistiin käyntiin kauden ensimmäinen ja ainoa iso projekti- Niinu Agility Sportin Pilotti. Olen aika otettu siitä,että kymmenen valitun koiran joukossa on meidän Taffe ❤
Ennen pilottiin hakemista kävin antoisan Messenger keskustelun Linnan Teemun kanssa, päätin etten menetä mitään jos haen joukkoon mukaan. Meidän tavoitteet on ehkä vähän erilaiset kuin muilla, mennäänhän me mahdollisesti viimeistä kautta. Mun tavoite on hioa vielä paremmaksi niitä palasia jotka mahdollisesti tekee meistä vielä nopeampia ja paremman koirakon. Toivoisin Tahvoon vielä lisää varmuutta ja rohkeutta, nopeutta lisää kontakteille ja kepeille. Itse toivoisin pääseväni eroon niistä erittäin juurtuneista maneereista, joita mulla on.

Muhun ehti iskeä ihan hillitön epävarmuus ennen ekaa leiriä, mutta se osottautui turhaksi. Meidän leiri alkoi Mari Sydänmaanlakan hyppytekniikka osiolla. Iso kivi tipahti harteilta, kun huomasin heti, että Mari on täysin samoilla linjoilla mun kanssa: Tahvolla on jo niin paljon toistoja “huonolla tekniikalla” ettei sitä tuosta enää muuteta. Se mihin me voidaan vaikuttaa on Tahvon rentous hypätessä. Niinpä me ollaan nyt vuoden tauon jälkeen palattu hyppytekniikan pariin. Tarkoituksena tehdä ihan lyhyitä treenejä muun treenin ohessa, ettei Tahvo kyllästy ja hyppytekniikka treenistäkin on tarkoitus tehdä sellaista ettei Tahvo edes tajua tekevänsä hyppytekniikkaa! Eka siirto oli se,että poistin siivekkeet. Nyt on harjoiteltu niin että pahvimukit kannattelee rimoja. Minun silmiini ainakin selvästi rennompaa menoa ja vielä kun treeni tehdään putken kautta, ei Tahvo edes tajua että on tekemässä sitä,mihin on täysin kyllästynyt.

toisena klinikkana meillä oli Leena Inkilän kontaktit. A:ta me ei tehty vielä ollenkaan, puomille pitäisi saada lisää vauhtia mutta mun pitäisi myös päättää, mitä haluan siltä. Leena väläytti jopa juoksupuomin opettamista, koska nyt vapautan Tahvon puomilta ennen kuin se ottaa 2 on 2 offin.Mä en vaan malta jäädä odottelemaan.
A:n opettelukin on edennyt pikku hiljaa, vaikka Tahvo lomaili maalla viikon tässä välissä.

Meille ohjaajille oli oma kehonhallinta treeni, jonka veti Tiia Söderholm. Treeni sisälsi pieniä liikkeitä, jotka ainakin mun kohdalla osoitti hyvin ne paikat, jotka kaipaavat vahvistusta. Ja vaikka tuntui,ettei kauheasti tee mitään,niin seuraavana päivänä oli lihakset kipeinä.

Niinun ratatreeni sujui ihan kohtalaisesti, päästiin rata alusta loppuun, mutta kiinnitin huomiota Tahvon ääntelyyn/ähkintään hyppyjen alastuloissa. Mulla oli itsellä tietty heti karvat pystyssä, että nyt ei ole kaikki kunnossa. Lisäksi sai edelleen tehdä töitä,että Tahvo kääntyi. En tiedä onko Tahvo kerännyt painoa kesän aikana ja siksi hyppääminen on raskaampaa. Ensi viikolla on varattuna osteopaatti, jotta tietää onko jumeja.

Pikku-Mari veti koiran kehonhallinta klinikkaa. Tahvohan oli siitä ihan innoissaan, vaikka se ei aina kaikkea osaakaan. Saatiin taas pari “temppua” lisää meidän jumppaohjelmistoon. Tässä meidän kotitehtävä kun piti antaa koiran tarjota eri tekemisiä.

Meidän osalta viimeinen klinikka oli Teemun ratatreeni. Pari kinkkistä kohtaa ohjausten kanssa ja mukana myös kepeille haku, jota testattiin samalla lailla FitDogin ekalla leirillä. Tahvo oli kuulemma ainut,joka haki kepit ekalla yrittämällä ja oli saanut loppukeskustelussa erityismaininnan, vaikka me ei oltu sitä enää kuulemassa 🙂 En tiedä heräsikö Tahvo ennen Teemun treeniä vai mitä tapahtui, mutta Tahvo kulki paljon paremmin ja hyppytekniikka oli parempaa kuin Niinulla. Mutta kyllä tässäkin treenissä Tahvo keksi “oman päänsä” ja onnistuneiden keppien jälkeen haki ties kuinka monta kertaa putkeen,vaikka tein mitä. Eli kunnioitusta Tahvolle mun ohjauksiin!

Tänään oli vielä sitten kolmen tunnin luento Jarmo Riskin johdolla ja nyt on sitten aloitettu henkinen valmentautuminen. Paljon sulateltavaa asiaa.

Tästä on mukava jatkaa. Ainakin sain vahvistusta sille, että meidän kohdalla on äärimmäisen hyvä vähentää ratatreenin määrää ja tehdä täsmätreeniä hyvällä vireellä.

Alkukankeutta ja onnistumisia

Syyskesän treenit on polkaistu käyntiin. Lyyti pääsee elokuun aikana kolme kertaa Niinulaan Pikku-Marin motivaatio ja vauhtitreeneihin. Ekalla kerralla tehtiin ihan perussuoraa, lopulta kolmen esteen (rimat aivan minimissä) ja putken kautta. Lyyti oli hämmästyttävän reipas uudessa paikassa eikä ottanut häiriötä edes toisista koirista. Toisella treenipätkällä tehtiin mutkaputkea. Keskityttiin äänelliseen kehumiseen ja palkkauksen oikea-aikaisuuteen, mikä kuulemma mulla onkin hallussa (?). Putken jälkeen käännyttiin lopulta takaisin putkeen, peruskäännöksellä ja takaaleikaten. Edessä oli houkuttimena A-este, ja olin varma että Lyyti juoksee sinne, mutta päin vastoin se oli aivan innoissaan tulossa ohjauksiin mukaan. Erittäin tervetullutta treeniä Lyytille. Lyyti sai paljon palkkaa, kehuja ja taatusti sille jäi se fiilis että se on aivan hirmuisen taitava.

Tiistaina sitten molemmat koiruudet pääs treenaamaan Agility Akatemialle kun Tahvo pääs mukaan Senni Huotarin kontaktikurssille ja Lyyti pääs Jennan treeneihin. Senni on mulle täysin uus tuttavuus mutta olen kuullut paljon kehuja “kontaktivelhona”. Mulle on tärkeetä että päästään nyt säännöllisesti työstämään juoksu A:ta ja saan kotitehtäviä niin että asia menee eteenpäin. Ensimmäinen kotitehtävä sisälsi ostosmatkan Tammistoon ja käytiin ostamassa 3m eteisen mattoa. Vielä on piiitkä matka, jos koskaan ollaan perillä, mutta tästä lähdetään:

Systeemit siis muuttuivat, koska pumpperin avulla Tahvolle tulee niin monta variaatiota A.n suorittamisesta, että on hyvin vaikea erottaa ja palkata siitä hyvästä,niin että se todella vahvistuisi Tahvolle. Samalla päätin,että Tahvo jää kisatauolle. En tiedä kuinka pitkäksi aikaa, mutta keskitytään nyt tähän. Edessä olisi vielä parit mielenkiintoiset kisat, mutta katsotaan tehdäänkö poikkeus rotumestaruuksien ja piirinmestaruuksien osalta.
Nyt vaan sitten mietitään, missä vaiheessa vesijuoksu otetaan ohjelmistoon. Kun se kerran vaikuttaa Tahvon liikkuvuuteen,niin kuinka paljon se vaikuttaa Tahvon laukan pituuteen? Jos juoksu A:lla laukan pituus tulisi olla stabiili,niin pitäisikö vesijuoksu treeni aloittaa nyt heti?

Lyyti pääsi Jennan tekniikkapainotteiselle treenille. Meille ei annettu vaihtoehtoja vaan oli tehtävä kaksi pakkovalssia peräkkäin ja kaikkea sellaista, mitä EN tekisi. Lyyti oli aivan huikea. En oikeasti tiedä koska se olisi tehnyt treenin noin hyvällä vireellä alusta loppuun. Jennakin oli ihmeissään ja mä olin sanaton. Tässä viimeinen veto:

Keskiviikkona olikin sitten Tahvon eka yksäri Jennan kanssa. Mua suoraansanoen hirvitti, kun me ei juurikaan olla tehty hyppytreeniä koko kesänä ja kun viimeksi kokeilin,niin Tahvo meni vähän miten sattuu. Ja Tahvo olikin ihan iskussa. Tehtiin poispäinkäännöksiä, leieröitiin ja vaikka mitä taikatemppuja, ja ne onnistui heti ekalla yrittämällä. Kylläpä jäi hyvä mieli! Ja Jennalla ei ollut mitään korjattavaa 🙂 Varmaan eka kerta ikinä 🙂
Oli sen verran kuuma aamu,että Tahvo oli aivan kuumissaan treenien jälkeen ja ajelin Jakomäkeen uittamaan koirat. En muista koska oltais siellä viimeks käyty,mutta hyvin näytti koirat muistavan paikan kun heti parkkiksella alkoi ihan mieletön huuto ja ulina. Kotona olikin sitten hyvin tyytyväistä ja väsynyttä koiraa.

Perjantaina oli sitten taas toinen kerta Lyytin kanssa Pikku-Marin opeissa. Tällä kertaa keskityttiin käännöksiin. Mulla on itselläni niin paljon opeteltavaa Lyytin ohjauksessa. Jos Tahvo kaipaa välillä apua  ja tukea esim.ponnistuspaikan osoittamisessa, niin Lyyti ei todella sitä tarvitse. Olen enemmänkin Lyytin tiellä ja siten vain hidastan sitä. Kunhan en jäänyt varmistelemaan,niin Lyyti kääntyi ja kulki todella hyvin.

Tätä samaa treeniä oli kokeiltava myös Tahvon kanssa. Kovasti se sai rohkeutta ja intoa kun annettiin enemmän luottoa eikä saatettu perille asti, mutta ei se kyllä käänny yhtä hyvin kuin Lyyti.Jokatapauksessa aion jatkossakin ehdottomasti pitää omatoimitreeneissä tämän kaltaisia harjoitteita.

Pikku-Mari on aloittanut vallan mainion video-blogin pidon. Ihan ensimmäisten postausten joukossa siellä oli hyvin yksinkertainen rata, teemalla “Trust your dog”. Nyt kun nämä meidän kauden ekat treenit on juuri olleet tähän teemaan sopivia, niin olihan sekin treeni testattava. Tahvo kääntyy hämmästyttävän hyvin esim.takaaleikkauksessa, mutta pari muuta meneekin pitkän kaavan mukaan.

Kyllä tässä on vielä paljon heräteltävää,jos aikoo olla iskussa…

Minä hymyilen, Tahvo hymyilee, me hymyilemme

Sitten kun taas tuntuu,että sataa niskaan eikä mikään onnistu, niin muistelen lämmöllä tätä aikaa 🙂
Eilen oli viimeinen Jennan yksäri ennen kesälomaa. Ihme kyllä aamulla paistoi aurinko ja oli kaikinpuolin oikein mukava sää. Mikäs siinä oli ulkona treenatessa. En ollut ehtinyt tutustua yhtään Jennan rataan etukäteen enkä miettinyt ohjausvalintoja, kun edellinen ilta meni kisoissa Tampereella. Ensinnäkin mua vähän epäilytti, miten Tahvo jaksaa heti kisojen jälkeen aamutreenit, mutta Lyytiä en halua treenauttaa ennen kuin se pääsee osteopaatille. Toisekseen ajattelin,että me tapellaan Tahvon kanssa ihan reilusti siitä mennäänkö putkeen vai A:lle ja miten ihmeessä saan ohjattua kepeiltä keinulle.
Päätin olla rohkea ja antaa palaa. Edellispäivän kisat jo osoitti,että Tahvo kyllä suorittaa keinun nykyään hyvin itsenäisesti. Eikä Tahvo tehnyt treeneissä virheen virhettä. Aika huippu fiilis kun heti alkuun kokeilee rohkeasti ja se t o i m i i 🙂 Taputtelin itseäni olkapäälle ihan siitä hyvästä,että kerrankin Jennan ei tarvinnut sanoa että kokeilepa rohkeasti näin ja JUOKSE !
Pari kertaa tehtiin ratatreeniä ja siten aloitettiin projekti, johon Jenna on meidät suostutellut: juoksu A
Itse oon ollut koko touhuun hyvin skeptinen, koska monet tuntuu opettavan “juoksukontakteja” tietämättä niistä yhtään mitään ja opettamalla niitä sillä verukkeella että ne säästää koiran kroppaa ja kun niitä sitten näkee kisoissa niin en minä ainakaan uskalla edes katsoa millaisella holtittomalla ryminällä etenkin A:lta tullaan alas. Ilman Jennan oppia ja jatkuvaa tukea en lähtisi tähän hommaan ollenkaan.
Oon miettinyt pitkään sitä, millä menetelmällä Tahvo kannattaisi opettaa juoksu A:lle, koska koirani tuntien se on kyllä saanut annostuksensa täyteen ponnareista/pumpeista ja kaikenmaailman kehikoista pelkästään hyppytekniikan takia. Kun se näkeekin pumpperin,niin se reppana alkaa jännittää. Jenna oli onneksi miettinyt tämänkin valmiiksi: Tahvon pehmorima,joka on pelastanut Tahvon monelta ikävältä kolhulta ja sitä se ei jännitä lainkaan. Eli pehmorima ajaa nyt meidän ponnarin virkaa ja Tahvo lähti hakemaan sen avulla tosi hienosti. Nyt vaan harjoituksia alle ja paljon palkkaa ja lisää vauhtia ettei Tahvo arastele nopeaa vauhtia A:lla. Nytkin heti kun alkoi vähän väsyä,niin se alkoi tarjota vanhasta muistista pysäytystä.Siinä on meille kesäprojektia, muuten ei Tahvo juuri agilityesteitä tulekaan näkemään.
Tahvonhan piti jäädä eläkkelle SM-kisojen jälkeen. No ei se jää. Se tuntuu olevan kaikkien,jopa Tahvon itsensä mielestä maailman typerin idea. Kisojen jälkeen mietin, että mikä ihme voi olla meidän tämän kauden tavoite. Oulun reissusta tuli jo tuplanolla kisakirjaan, joten tällä hetkellä SM-nollien kasaan saaminenkaan ei tunnu mahdottomalta ajatukselta, tosin eihän sitä tiedä miten säännöt muuttuvat. Itse olen kuitenkin sellainen,että mulla täytyy olla selkeä, mielellään vähän älyvapaa tavoite. Muuten kaikki tekeminen on sellaista päämäärätöntä seilaamista. Vuosi sitten Sm-kisoihin pääseminen tuntui todella kaukaiselta haaveelta, mutta siellähän me oltiin. Täytyy olla jotain mitä tavoittaa, mistä haaveilla. FitDog agilityteamin jatkoleiri houkuttaisi kyllä, mutta sitäkin mietittyäni, tuntui ettei me kuitenkaa enää olla oikeaa kohderyhmää. En halua kehua itseäni enkä koiraani, mutta Tahvo antaa parastaan just nyt. Aina tottakai on kehityttävää ja opeteltavaa, mutta Tahvon kohdalla ne on enää aika pieniä juttuja, joita “viilaillaan”. Toisekseen Tahvolle oli neljä treeniä viikonlopun aikana liikaa, nyt en halua enää väsyttää sitä liikaa. Niinpä laitoin treenihakemuksen Kelpokoiraan/Jänesniemen Elinalle vetämään ja jatkossa edelleen treenataan onneksemme Jennan opissa. Ihmiset, jotka tuntevat meidät ja me voidaan keskittyä niihin juttuihin, mitä me erityisesti tarvitaan. Ja se tavoite? SM-kisat ehdottomasti joo, koska se oli niin hieno kokemus, mutta täytyy olla jotain enemmän. Serti? Ei me sillään,mitään tehdä mutta se tarkoittaisi sitä, että Tahvon tulisi sijoittua kisoissa vielä korkeammalle, vauhdin tulee nopeutua, mun ohjausten tulee olla tiukempia.
Meidänhän ei tosiaan ollut tarkoitus edes kisata, mutta treenikaveri Reetta laittoi viestiä, josko lähtisin hänen kanssaan Tampereelle iltakisoihin kun tuomarina on Salme Mujunen. Oon kerran aikaisemmin ollut hänen tuomaroimissa kisoissa ja tykkäsin radoista kovasti. Ne näyttää helpoilta mutta ei ole sitä. Toisekseen hän pitää kolmosluokan kisoissakin rimoja 55:ssä.
Kotiintuomisina tuli tuplanolla. Tosin ekalta radalta en todellakaan uskonut, että se olisi ollut nolla, koska Tahvo yritti sitkeästi päästä putkeen sisään putken keskeltä ja siinä aikamme pyörittiin. Ajattelin että siitä tulee kielto jos toinenkin, mutta eipä tullut. Ruma nollahan se on, mutta otetaan kiitollisena vastaan. Muuten rata sujuikin sitten ongelmitta. Jossain kohdin Tahvo meni mun selän taakse, mutta ei onneksi mitään läheltä piti -tilanteita.

Toiseen rataan olinkin sitten todella tyytyväinen. Haastavalta sekin rata tuntui, mutta päätin olla rohkea. Se kannatti, Tahvolla oli hyvä etenemä ja sijoitus oli 6.

Tästä on mukava hiipiä pikkuhiljaa kesälomailemaan ❤