Treenilöisii ja kotiläksylöisii

Edellisellä kerralla kun oltiin Vapun hyppytekniikka treeneissä, me harjoiteltiin korkeuden arviointia. En nyt muista tarkalleen enää korkeutta, mutta sanotaan nyt vaikka että okseri oli 30 cm. Tico katseli aikansa hyppyä ja päätti olla hyppäämättä. Mä ihmettelin,et onpas ihme tyyppi. Aikaisemmat treenikaverini on kyllä hypänneet – vaikka sitten silmät kiinni 🙂 Vappu kehui, että Tico on vaan viisas. Se arvioi ja päättää,että hän ei vielä tuohon pysty, en edes yritä.
Viimeksi meidän hyppykaksari muuttuikin yksäriksi. Ajattelin,ettei Tico ikinä tule jaksamaan tuntia yksin. Pieniä taukoja kyllä pidettiin, mutta tunti meni kuin siivillä. Vappu olisi halunnut tehdä taipumisharjoituksia putkien kautta. Kerroin Ticon putkessa kaatumisesta ja siitä ettei se oikein tahtonut sen jälkeen enää mennä putkeen. Putkista luovuttiin hyppytekniikka treeneissä, mutta taas Vappu kehui Ticoa. Saan siitä vielä pitkäikäisen treenikaverin, kun se oikeasti miettii eikä vaan rymistele menemään.

Viime kerralla saatiin kotiläksyiksi korkeuden arviointi ja taipumiset. Kummassakaan ei ollut mitään korjattavaa ja saatiin kehuja siitä,että huomaa että työt on kotona tehty. Korkeuden arvioinnissa rima kävi 45:ssa – Huh, en ole tuollaisia korkeuksia nähnyt yhdeksään kuukauteen! Nyt kuulemma treenejä voidaan jatkaa hyvillä mielin niin että rimat on 30 cm:ssä.

I always rise to the challenge 🙂

Joitain viikkoja sitten tulin avanneeksi suuni Jennan kuullen treenisuunnitelmista ja treeneistä yleensä. Printtasin itselleni kahden kuukauden kalenterin, johon merkkasin harrastukset ja muut menot. Karu fakta oli se,että työpäivien jälkeen oli melkein joka päivä jotain menoa joko yksin tai koirien kanssa. Joskus pitäisi levätäkin ja kerätä voimia. Päätöksen tekeminen oli tosi vaikeaa, mutta päätin jättää Hepekon haku treenit ainakin kevät/kesä kaudella. Näin ollen saan ainakin kaksi vapaata iltaa/päivää lisää viikkoon.
Tokoa jatketaan edelleen ja nyt meidän kodin vieressä oleva hiekkakenttäkin alkaa sulaa, joten ei ole ensimmäistäkään tekosyytä tehostautua kotitreeneissä. Ehkä me joskus kisataan silläkin saralla, ehkä ei, mutta ei tuo harrastus ainakaan pahaa tee.
Saatiin järjestettyä muutamat yksärit Jennan kanssa ja tehtiin vähän treenisuunnitelmaa sillä saralla. Jenna ei ollut koskaan nähnyt meidän tekevän rataa.No varmaan siksi, että me EI olla tehty rataa. Ekan yksärin jälkeen fiilikset oli aika huikeat, kun saatiin ihan järjettömän hyvät treenit aikaiseksi.

Toisella yksärillä tehtiin taas alkuun lyhyt pätkä treeniä, koira pois, mä opettelen yksin ja Jenna kertoo mulle mitä ja miksi tehdään. Koira kentälle ja hommiin. Lopulta pidempi ratapätkä. Kunhan mä tikkaan menemään ja olen r o h k e a niin mä en ole edes pahasti jäljessä saatika Ticon tiellä.

Viime maanantaina tehtiin Elinalla lyhyitä ratapätkiä. Ohjaukset oli valmiiksi saneltu, mikä sekin aiheutti oman vaikeusasteensa. Lisäksi piti pysyä liikkeellä koko ajan. Mikä ihme siinä onkin, että kun on keksinyt että on kauhea kiire aina joka paikkaan,niin sitten kun ehtiikin hyvin,niin omaa vauhtiaan ei osaa rytmittää mitenkään vaan juoksee täysillä ja pysähtyy (ja koira pysähtyy.Ihan niinkuin pitääkin). On tässä paljon opeteltavaa, mutta mikäs sen kivempaa. Radat tehdään myös peilikuvina, joten tässä ekat kotiläksyt:

Ja sitten keskitytään rohkeuteen ja vauhtiin 🙂

 

 

Avioero siivekkeistä

Viimeks ikinä on tullut päivitettyä Ticon kuulumisia tai tekemisiä. Lyytin jalkavamma on vienyt voiton kirjoittelussa. Me on käyty nyt Elinan pentuvalkkuryhmässä ja oon ostanu silloin tällöin vuoroja Jennan treeneihin Agility Akatemialle. Tänään päästiin pitkästä aikaa Jennan yksärille, kun viime kertainen vuoro piti myydä Lyytin jalan hoidon alta pois.
Vanha virsi, mutta sanonpa silti: Tajusin taas tänään kuinka onnekas olenkaan kun olen saanut tutustua Elinaan ja Jennaan. Edelleen olen sitä mieltä,että tämä kombo on niin täydellinen minulle tai meille Ticon kanssa. Ja onpa ollut erilaista,kun pentu on heti alusta asti opetettu tuollaisten pro-kouluttajien koutsaamana. Moni asia on opetettu mulle ihan alusta lähtien, teoriasta käytäntöön. Moni asia on mulle ihan uutta ja mun täytyy opetella esim.liikkumaan ja ennakoimaan ihan erilailla kuin ennen. Enää mä en saa olla naimisissa siivekkeiden ja rimojen kanssa.On otettava avioero, niinkuin Elina sanoi.
Tavallaan me on tehty kamalan paljon, tavallaan vähän. Mun on ollut ihan turha hinkkailla asioita, koska Tico oppii nopeasti, hämmästyttävän nopeasti. Tykkään ihan hirveästi siitä,kun siitä näkee kun se miettii et miten tää homma nyt hoidetaan kotiin. Välillä meillä on pätkiä ettei me tehdä yhtään mitään, silti kehitystä tapahtuu koko ajan.
On ollut hämmentävää huomata,että kun pohjat tekee hyvin ja huolella,niin yhtäkkiä koira osaakin jotain sellaista mitä et sen tiennyt osaavan ollenkaan. Tänään kokeiltiin takaakierto päällejuoksuja. Sieltähän se tuli, kyselemättä, mutta minä olin kyllä koko ajan myöhässä.
Tällä hetkellä nenä vie nuorta miestä välillä mennessään, mutta silti se haluaa tehdä mun kanssa.Yhdessä. Me ollaan nyt jo hyvä Tiimi.
Ja koska liian pitkän tauon jälkeen en jaksa kirjoitella mitä milloinkin on tehty, niin kertokoon videot puolestaan-sen verran mitä niitä on kuvailtu.

 

Syksyn tuulia, mitä ne tuo tullessaan

Tällä viikolla on palattu arkeen ja treenirytmiin. Ei kuitenkaan ihan normaalisti, koska tälle viikolle sattui monta erikoistapausta.
Tiistaina meillä oli toisen kerran Ticon kanssa Vappu Alatalon hyppytekniikka yksäri. Tässä välissä me on tehty muutama toisto omatoimisesti, ihan niinkuin suunniteltiinkin, mutta tosiaan treenimäärällä ei voi eikä saa pennun kohdalla kehuskella. Treeni aloitettiin perussarjalla. Vappu pidensi pumppereiden etäisyyksiä ja aloin taustalla laskeskella ennenkuin menin itse mittaamaan omalla kintullani: etäisyys 5.5 f (jalkaa)! Sama etäisyys, mitä Tahvo treenasi ja Tico on kuitenkin huomattavasti pienempi. Vappu totesi, että sillä on niin pitkä laukka-askel että tuo sopii Ticolle hyvin.Toistojen välissä Vappu siirtyi sivuun katsomaan Ticon hyppytekniikkaa ja tällä olikin yllättävän suuri merkitys. Kun Vappu ei ollut edessä “palkkaamassa”, niin Tico oli huomattavasti epävarmempi. Eli jatkossa täytyy ehdottomasti kiinnittää huomiota siihen,että Tico uskaltaa irrota eteenpäin vaikka edessä ei olisi ihmistä vaan “vain” namikuppi odottamassa.
Kasvavassa etäisyydessä oli 5-6-7-8 f etäisyydet. Vappu halusi kokeilla, miten Tico suoriutuu jos sen laittaakin istumaan lähdössä. Yleensä kuulemma tuon ikäisten annetaan vaan lähteä. Eipä istumisesta ollut mitään haittaa, käytti kuulemma vielä paremmin takapäätään ja siis jatkossakin jo istutetaan Tico lähtöön. Kotiläksynä mun pitää opettaa Tico istumaan niin,ettei se peruuta istuutuessaan. Sillä tavoin saisin sen helpommin lähelle pumpperia. Vappu sanoi,että voisin opettaa Ticolle sen,että se tulisi mun jalkojen väliin ja istuutuisi siinä, jotta saisin sen myös suorempaan. Tällä hetkellä tuntuu, että se on helpommin sanottu kuin tehty. Tico vaan ei suostu istumaan mun jalkojen välissä.
Tän jälkeen harjoiteltiin laukan vaihtoja, joita tehtiin myös ekalla kerralla. Sitten Vappu alkoikin tehdä jo taipumisharjoituksia, vaikka sanoi ensin että ne on varmaan vielä liian haastavia. Oikealle taipuminen oli selvästi haastavampaa, mutta molemmat puolet sujui silti ihan mallikkaasti. Tässä etäisyys oli 4f. Kaiken tämän treenin jälkeen Ticolla olikin aivot aivan hikiset ja oli parempi vain piehtaroida nurmikentällä 🙂
Keskiviikkona oli sitten kesätauon jälkeen eka kerta Jennan yksäreitä. Päivitettiin vähän tilannetta Ticon kanssa, jotta tiedän taas paremmin mitä treenata omatoimisesti. Tehtiin myös pieni ratapätkä, jossa ei ollut muuta kuin yhdelle esteelle pakkovalssi ja muut esteet suoraan eteenpäin. Loppuun pistettiin lelupalkka odottamaan. Ticopa ei malttanutkaan tehdä tehtäväänsä loppuun vaan karkasi palkalle, joten tässä on nyt meidän akuutein kotiläksy. Tehtävät ensin ja sitten palkka!
Kesälomalla ajattelin,että onpa mukavaa vaan olla ja köllötellä koirien kanssa, mutta kyllä Jennan treenien myötä treenimotivaatio kasvoi taas korkealle. En malttaisi odottaa että pääsen kunnolla treenaamaan. Ja vaikka treeni onkin hyvin pientä Ticon kanssa, niin huomaan että mun on tehtävä omalle kunnolleni ja liikkumiselleni jotain. Tilanne on akuutti ja vielä olisi hyvin aikaa parantaa omaa liikkumista ennenkuin päästään Ticon kanssa kunnolla treenaamaan. Mä nimittäin olen kuin täi tervassa Ticon vauhdin kanssa, heti viikon myöhässä.

Kaikki kolme pääsi pussailemaan Jennaa ❤ On ollut ikävä

Ennen kesälomia mä pistin sähköpostia menemään HEPeKo:lle, ja kysyin miten olisi mahdollista päästä uudeksi jäseneksi. Uusien hakijoiden (ja koirien) miljöbana ja tottisinfo osuus oli valitettavasti just meidän lapin reissun aikaan, joten mulla ei ollut pienintäkään mahdollisuutta päästä mukaan. Kaikessa hiljaisuudessa ehdin kuitenkin sunnuntaina Sipooseen suorittamaan oman osuuteni maastoperehdytyksestä ja suunnistuksesta. Tällä viikolla alkoi jo pyöriä treeniryhmät ja meille avautui mahdollisuus osallistua tavallisen treeniryhmän yhteydessä järjestettyyn miljöbana osuuteen. Ja minä olin jo varma,että meidän hakeminen siirtyy seuraavaan kertaan lapin reissun takia!
Pääsin itse seuraamaan toisten treeniä ja olemaan maalimiehenä rauniotreeneissä ja Ticolle tehtiin testi ihan treenien päätteeksi.
Miljöbana osuudessa ohjaaja kertoi, missä meidän pitää kulkea raunioradalla. Oli kaikenlaisia erilaisia alustoja ja pohjia, piti kiipeillä ja laskeutua. Mun piti ryömiä rappusten alta ja Tico perässä. Siinä vaiheessa viimeistään Tico varmaan ajatteli,että nyt on Ihminen höpsähtänyt viimeisen kerran. Me ryömittiin putkissa, odotettiin hetki maan alla pimeässä, mun piti nostaa Tico sieltä ylös vieraille ihmisille. Me kiivettiin korkealle katolle,Ticon piti kurkistella reunalta alas ja jäädä odottamaan että mä pääsen laskeutumaan katolta ja sitten Tico laskettiin maahan. Sitten kiivettiin ritilä rappusia korkealle ja käveltiin ritilätasannetta ja laskeuduttiin alas. Tämä oli ylivoimaisesti kaikista pahin juttu Ticolle ja tiedän kyllä, mitä jatkossa treenataan. Meidät löytää varmaan tänäänkin iltalenkiltä Vanhan kaupungin koskelta 🙂 Lopuksi oli vielä ampumiset. Vähän kyllä jännitin, miten Tico selviytyy, kun sillä on muutenkin vähän mörkökauden oireita päällä ajoittain. Testin päätteeksi saatiin luja kädenpuristus: Tervetuloa jäseneksi!
Nyt mun täytyy kehitellä Ticolle joku superpalkka, jota se saa ainoastaan treeneissä. Ja mun täytyy opetella pois siitä tavasta, että menen auttamaan, vaan annan koiran itse ratkaista ongelma.
Olen hiukkasen innoissani! Tiedän että edessä on paljon treeniä, monet asiat on mulle täysin vieraita, mutta oppimaanhan tänne on tultu! Jatkossa me treenaillaan torstaisin joko raunioilla tai maastossa ja sunnuntaisin on tottistreenit. Kotiin on printattu BH-kokeen säännöt ja mielessä pyörii koko ajan ajatus siitä, pitäisikö vielä treenata lisää tokoa. Treenikalenteri muuttaa suunnitelmineen koko ajan muotoaan…Kai tässä mopo karkaa käsistä…

 

Hyvän tuulen lähettiläs

Isoilla koirilla alkaa jää murtua ihan toden teolla Ticon suhteen. Tahvohan on ollut ihan ok alusta alkaen, mutta nyt se alkaa leikittää ja juoksuttaa Ticoa ulkona. Eikä Tico ole enää moksiskaan Tahvon pyllytaklauksista.

Lyyti päätti odottaa lääkärinlausuntoa kunnes jäät murtui. Tico kävi tiistaina ekassa rokotuksessa ja lääkärinlausunnossa yleistarkastuksen jälkeen mainitaan, että Ticolta löytyy kivekset. Se riitti Lyytille. Nyt se ei malta olla pois hetkeäkään, jotta saa seurailla mitä Tico puuhailee.

Eläinlääkäri oli ihan innoissan Ticosta. Oli kuulemma hänelle uusi rotu eikä eläinlääkäri lakannut ihmettelemästä, kuinka reipas Tico on. Siellä se haisteli, teki omia tutkimusmatkojaan, antoi tutkia eikä edes huomannut rokotusta.Ticolla painoa rokotuksen yhteydessä 3.6kg.  Seuraavalla kerralla sitten hankitaankin heti Ticolle oma passi.

Keskiviikkona olikin sitten taas Jennan treenit. Ticon kanssa tehtiin renkaan alkeita ja pussia. Kotiläksyksi saatiin nämä samat plus siivekkeen kierto niin että itse seison ja kun se alkaa sujua, niin kahden siivekkeen kierto niin että yhdistän niihin ohjauksia.
Tahvo vaan meni ja kaatui kyljelleen treeneissä. Sen näki ihan kuin hidastetusta filmistä kuinka se yritti pitää itseään pystyssä viimeiseen asti, mutta kaatui. Koira oli kuin korkkiruuvi.Ja varmasti teki kipeää,vaikkei sitä näyttänyt. Onneksi torstaille oli jo muutenkin varattu Hyytiäisen Marille aika.
Torstaina sitten ajeltiin Kirkkonummelle Marin vastaanotolle Ticon ja Tahvon voimin. Olin niin hyvissä ajoin paikalla että ehdin tehdä kaikkien koirien kanssa metsälenkit ja huomasin siinä kävellessä ettei Tahvo käytä alaselkäänsä täysin normaalisti. Ero oli pieni, mutta kun tuota koiraa on oppinut tutkailemaan, niin huomasin sen.
Mari ihastui täysin Ticoon. Sanoi että onpa siinä hyväntuulen pentu, koira josta jää todella hyvä fiilis. Sellainen Tico on. Mutta oli Ticossa vähän hoidettavaakin. Toinen takajalka oli jumissa, saattaa kuulemma vaikuttaa motoriikkaan. Myös kalloa “avattiin”. Hoidon vaikutuksen huomasi siinä, että ilmeisesti veri alkoi virrata paremmin, kun Tico alkoi läähättää ihan huolella, eikä se silti ollut jännittynyt tai hermostunut. Myös toinen poski oli ilmeisesti ottanut osumaa leikkiessä. Mari kehui kuinka hyvin Tico otti hoidon vastaan eikä käsittelyyn mennyt puolta tuntia, joten toinen puolikas jäi hyvin Tahvon käsittelyyn.

Heti kun Mari näki Tahvon, se sanoi että sen silmätkin katsoo eri suuntaan. Kaatumisen seurauksena pää oli osunut maahan, kaularanka oli jumissa, samoin ristiluu. Kyljestä taisi löytyä ihan ruhje. Onni onnettomuudessa että aika Marille oli niin pian. Nyt levätään viisi päivää ja seuraillaan miten Tahvo liikkuu – tällä hetkellä ainakin täysin normaalisti. Ticolle seuraava aika 3-6kk:n päähän, Tahvolle tarvittaessa.
Ja sitten koitti sekin päivä kun Tico pääsee hyppäämään sohvalle. Aina ei osu askelmerkit kohdalleen 🙂 (Ja Tahvo on onnellinen…)

 

Täällä haisee seikkailu!

Tällä viikolla on taas hankittu uusia kokemuksia Ticolle. Se on päässyt metsälenkeille Tahvon kanssa, joten ne on pääsääntöisesti ajaneet kehonhallinta treenin virkaa tällä viikolla.
Keskiviikkona mentiin Tahvon kanssa Jennan treeneihin Agility Akatemialle ja Tico tietenkin taas mukana. Sain viime kerralla hierojalta Tahvolle kokeiluun magnesium sport suihkeen ja kokeilin sitä nyt ekaa kertaa treenien yhteydessä. Toisin kuin epäilin, Tahvo ei ollut suihkeesta moksiskaan (tuoksuu aika voimakkaalle). Tehtiin alle huolellinen alkulämppä ja Jenna kehui ettei ole ikinä nähnyt Tahvon hyppäävän niin hyvin kuin hyppäsi keskiviikkona. Kontaktit se kosautti edelleen ja pohdittiin että nyt alle täytyy saada paljon juoksu A -treeniä pumpperilla. Tahvolle tekee ihan älyttömän hyvää tollanen lyhyt ja tehokas treeni (noin 7 minuuttia kun meidän treeniaika jaettiin Tahvon ja Ticon kesken). Se oli aivan kierroksilla ja vielä treenien jälkeenkin löytyi vetoa. Tällä kertaa vetoa löytyi jopa niin paljon että jäähkälenkillä metsässä se lähti juoksemaan peuran perään ja oli kateissa x määrän aikaa. No löytyi kuitenkin ja oli kieli pitkällä kun juoksi meitä hiekkatiellä vastaan.
Tahvon kontakteista vielä sen verran,että ihmettelin kun viime kerroilla se kosautti kisoissa myös puomin. Tulee alas ihan hienosti mutta just kontaktin rajapinnalla pysähtyy, katsoo minuun ja loikkaa. Mietin,mistä ihmeestä tämä nyt voi johtua kunnes olin hallilla treenaamassa kontaktisulkeisia. Tahvo teki täysin saman puomilla, vaadin siltä 2o 2o ja se alkaa murista mulle. Edelleen tuijotan sitä kohtaa mihin haluan sen koskevan ja toistan “kiipee!” niin Tahvopa alkaa peruuttaa puomia ylöspäin…Näin hyvin on mennyt perille meidän yksi kehonhallinta treeni, jossa Tahvo peruuttaa sohvalle, niin että takajalat on sohvalla. Samaan hengen vetoon voin todeta, että jotain tälläistä voi tapahtua vain meille…Ja ei muuta kuin ketjuttamaan puomia lopusta alkuun. Tänään kyllä jo alkoi askelmerkit löytyä. 🙂
Ticon kanssa tehtiin edelleen käännöstreeniä ja keinun alkeisopetusta siten, että se itse laskee keinua alas nousemalla etujaloillaan keinulle. Tätä ei tarvinnut montaa kertaa tehdä, kun Tico alkoi jo tarjota sitä. Ei taas äänet ja pamautukset paljoa pelottele. Sitten tehtiin vielä pari kertaa putkea ja Ticohan alkaa suorastaan rakastaa putkirallia 🙂 Meidän treeniaikana toinen ryhmä tutustui rataan, joten saatiin oikein hyvää häiriönsieto treeniä ja Tico senkun vain keskittyi tekemiseen.
Treenien ohessa Tico sai tutustua lähes samanikäiseen bc pentuun, ja Portugalin vesikoiriin Odessaan ja Pradaan. Pradan kanssa käytiin vähän kävelylläkin ja vaikka koko eroa oli jonkin verran,niin yhteiset sävelet löytyi hyvin helposti. Kotona oltiin taas tyytyväistä koiraa päivän seikkailujen jälkeen.

Torstaina ja perjantaina mun esimies haki Ticon päivähoitoon luokseen. Mulla kyllä varmaan on maailman parhaat työkaverit! Hoitopaikassa oli myös Cavalier Typy ja hyvin olivat tuleet toimeen. Tico sai paljon kehuja siitä kuinka helppo pentu se on! Kun minä tulin töistä, oli Tico jo palautettu ja sen ilme oli just sen näköinen,että kunpa vaan tietäisit missä olen päivän aikana ollut. En todellakaan ole ollut omassa huoneessani koko päivää. Tyytyväinen pieni.

Torstai iltana lähdettiin retkelle ja mentiin ensiksi ratikalla Pasilan asemalle ja sieltä jatkettiin junalla matkaa Kirkkonummelle. Ihan mahtavasti Tico lähti leikkimään sekä ratikassa että juna-asemalla, mutta myös rauhoittui omalle paikalleen. Kirkkonummella meitä oli vastassa Marjo ja bc KasKas. Käytiin heidän kanssaan metsälenkillä ja koirat sai tutustua toisiinsa. Kotona oli kyllä  kaiken tämän jälkeen yksi väsynyt länderi.

Perjantaina Miro ja Hanna tuli meille kylään. Miro ja Tico on kyllä sellainen kaksikko että ne tulee mainiosti toimeen keskenään. Sitäpaitsi ne on nyt melkein samankokoisia. Miron lainaama villapaitakin alkaa olla just hyvä. Hanna ja Miro olivat myös lauantaina hoitamassa Ticoa päivällä kun me muut matkattiin Tampereelle synttäreille. Hienosti oli taas hoitopäivä sujunut eikä Tico ole millänsäkään kun kuviot muuttuu.

kuva: Hanna Gustafsson

Tahvo ja Lyyti puolestaan taas oli maailman onnellisimpia koiria kun pääsivät isolle pihalle juoksemaan pallon perässä. 
Illalla käytiin vielä hallilla treenaamassa Tahvon kanssa kontakteja ja Ticon kanssa puuhasteltiin kotiläksyjämme.

 

Tänään oli sitten vuorossa pitkästä aikaa Lyytin kisapäivä Ojangossa. Radoilla oli okseri, täyspitkä pituus ja rengas. Jos olisin ollut kisaamassa Tahvon kanssa, olisin miettinyt, starttaanko ollenkaan. Siinä on valtava ero miten pää on mukana kun menen Lyytin kanssa ja miten taas pää prakaa kun oon Tahvon kanssa – kaikenmaailman epävarmuus tekijät nostaa päätään. Ekalla radalla Lyytille rv 5 kepeiltä ja kun korjasin kepit niin sitä myötä hiukan yliaikaa, muuten varsin sujuvaa menoa. Hypäriltä sitten saatiinkin nolla. Molemmilla radoilla Lyyti sijoittui kolmanneksi, joten saatiin lisää lahjakortteja HSKH:n kisoihin 🙂 LUVAA ja sertiä kolmosiin ei irronnut, koska yksi LUVA on jo hypäriltä. Lisäksi osallistujia oli niin vähän,että en tiedä olisiko kolmas sija riittänyt kuitenkaan.Mutta tästä on äärimmäisen mukava jatkaa.

Tico oli mukana kisamaskottina ja se sai taas totutella miten rauhoitutaan omaan häkkiin ja samalla tutustuttiin vähän namimaattiin. Sitä on vähän vaikeampi saada myytyä Ticolle, joka ei ole pätkääkään ahne. Tavattiin myös mukavia ja avuliaita länderistejä jotka tulivat tervehtimään. Tavattiin Outi, jolla on Ticon veli Hessu. Alettiin heti suunnitella treffejä veljesten kesken. Samalla juttusille tuli myös Tiina, joka auttoi ja neuvoi minua Ticon korvien teippaamisessa. Meillä oli aikomuksena mennä myöhemmin illalla Viivin luo
na käymään ko.asiasta, mutta niin vain nämäkin ongelmat ratkesivat kisareissulla.
Tosin korvia on teipattu tän päivän aikana jo kolme kertaa, kun pieni on sen verran houdini että teipit kyllä irtoaa sekunnissa. Mutta jatketaan projektia ja katsotaan, millaiset propellit saadaan aikaiseksi.
Eikä pidä unohtaa, että Tico pääsi tälläkin reissulla tutustumaan uusiin koiratuttavuuksiin. 

 

Ticon toka viikko

Mun työkaverit kävi kylässä vielä mun lomaviikon aikana. Eipä Tico ollut yhtään ihmeissään kun tupa tuli täyteen porukkaa-päin vastoin, oli vaan innoissaan.
Lauantaina me lähdettiin isännän kanssa päiväksi Tallinnaan, jolloin Ticon kummitäti, Nelli ja Nellin sisko Jenni tulivat hoitamaan koiria. Hienosti olivat koiruudet pärjänneet hyvässä hoidossa ja kaikki oli mennyt hienosti. Nelli ja Jenni olivat kirjoittaneet omaan blogiinsa jutun koirienhoidosta: Jen & Nellys
Maanantaina meillä oli heti aamusta Jennan yksäri. Sinne mentiin Tahvon ja Ticon voimin. Tahvo teki taas tasasen varmaa hyvää suoritusta ja olen varma että se tykkäsi ihan hirveästi kun päästiin yhdessä tekemään. Pelkäsin sen olevan jotenkin masentunut pennun tulosta, mutta se osoittautui turhaksi.Tai sitten se ei ainakaan näyttänyt sitä treeneissä 🙂
Ticon kanssa tehtiin kartioiden avulla sylkkäreitä, poispäinkäännöksiä ja peruskäännöksiä. Kotitehtäväksi saatiin, että Ticon pitäisi oma-aloitteisesti alkaa tarjota kartion kiertoa. 

Lopuksi vielä tehtiin putkea ja sinnehän se sujahti, täyspitkään putkeen. Reipas pieni.

Tiistaina saatiin iloksemme mennä käymään tuossa melkein naapurissa Viivin luona, jossa asustelee kaksi länderiä Ruksi ja Poko. Lisäksi Viivillä on lapsia, joten Tico sai totutella myös lapsiin, tosin niissä ei näyttänyt enää olevan totuttelemista. Tico halusi hyvin aktiivisesti osallistua lasten leikkeihin. Kiitos Viiville vielä kerran kun saatiin tulla käymään, toivottavasti saadaan tulla pian uudestaan!

Keskiviikkona oli Lyytin vuoro päästä treenaamaan Jennan treeneihin Agility Akatemialle. Olin vähän varovainen sen kanssa,ettei se pääse ryntäämään kenenkään toisen päälle jos silläkin on pentuangsti päällä, mutta Lyytipä veti sellaista vauhtia treeniosuutensa ettei se ole ikinä kulkenut niin lujaa. Jenna sanoi että Lyyti meni estevälejä yhden laukka-askeleen tekniikalla. Lyytille siis jatkossakin pentu mukaan treeneihin 🙂
Ticon kanssa jatkettiin edelleen ohjaustreenien parissa, mutta nyt Jenna lisäsi kaksi kartiota, toinen kierrettiin peruskäännöksellä, toinen sylkkärillä tai poispäinkäännöksellä. Ne sujui niin hienosti, että Jenna laittoi minut seisomaan ja ohjaamaan-ja hienosti sujui edelleen. Tico on niin hurjan reipas ettei se ihmetellyt yhtään vaikka oltiin vieraassa hallissa ja ympärillä koirat haukkui.
Toisella kentällä oli Anna ja Juha Orenius Gaian pentujen kanssa ja treenien päätteeksi Tico pääsi tutustumaan pentuihin. Hetken aikaa ihmeteltyään Tico innostui kunnon leikkiin ja juoksuun ja Juha kehui Ticon vauhtia 🙂

Perjantaina treffattiin Kristiina ja ihanat koirat Milo ja Monty. On niin hienoa, että Tico pääsee tutustumaan kaikenlaisiin koiriin ja toivottavasti myös oppii tulemaan toimeen kaikkien kanssa. Kiitos myös Kristiinalle ja otetaan taas pian uusiksi!

Kotona ollaan edelleen jatkettu kehonhallinta treenejä ja Tico on selvästi oppinut mitä tehdään ja ymmärtänyt myös naksuttimen merkityksen.Tasapaino tyyny menee jo niin,että Tico tarjoaa tehtävää. Kaikkia tassuja ei olla vielä saatu samaan aikaan laatikkoon, mutta nyt menee jo etutassut yhtäaikaa ja takatassut yhtäaikaa.

Eilen aloiteltiin uutta temppua, niin että Ticon etujalat on tasapainotyynyllä ja se kiertää takajaloillaan tyynyn ympäri. En ole ikinä sellaista opettanut enkä tehnyt kenenkään muun koiran kanssa, joten katsotaan mitä saadaan aikaiseksi, mutta helpolta se tuntui vaikuttavan ainakin Ticon mielestä.

Kynsien leikkauskin onnistuu kunhan naksuttelen ja siitä seuraa superpalkkaa – nakkeja! Mutta yksi merkittävä vaikutus kynsienleikkauksen onnistumiseen on se,että mun täytyy puhua koko ajan 🙂

Olin joskus vuosia sitten Tuire Kaimion luennolla, josta sain vinkin koiran “multalaatikkoon”. Ideana siis se,että kun koira oppii tekemään tarpeensa laatikkoon, joka haisee mullalta, niin koira oppii nopeasti tekemään tarpeensa myös ulos koska maa haisee samalta.  Eli hankin sängynalus laatikon ja sinne multaa. Päälle pari sanomalehden sivua ja eipä ole kyllä tarvinnut montaa kertaa Ticoa houkutella laatikolle tarpeilleen. Hakeutuu laatikolle ihan itsestään, meillä ei ole sanomalehtiä missään muualla asunnossa ja on alusta asti tehnyt tarpeensa hienosti myös ulos. Eilen alkoi jo näkyä  merkkejä ulos pyytämisestä.

Tässä vielä lopuksi pari videopätkää meidän kotiläksyistä.

 

 

Kultainen keskitie

Eka muistikuva Kromfohrländereistä on noin kuuden vuoden takaa. En tosiaan ole mikään rotuasiantuntija, ja silloin ajattelin vain että onpa kivan näköinen koira. Meni pitkään, että tiesin, mikä rotu on kyseessä kun sekoitin ne Parsoneihin. Sitten joskus messarissa ollessani pysäytin länderi ihmisen ja sain tietää mikä rotu on kyseessä. Sen jälkeen aloin lukea rodusta enemmän ja ajattelin että tuollainen mulle vielä joskus tulee. Länderi on ollut mun julkinen salaisuus jo kauan 🙂
Sitä tosiasiaa ei pysäytä mikään, että meneillään oleva kausi tulee hyvin todennäköisesti olemaan Tahvon viimeinen agilityssä. Se täyttää syksyllä 8-vuotta ja saan itse paremmat kiksit siitä että voin jättää sen eläkkeelle täysin terveenä. On nimittäin ihme etten ole saanut sitä rikki(vielä). Tahvo tulee todennäköisesti viettämään enemmän aikaa maalla eläköitymisensä jälkeen. Näin on mun äiti toivonut, jotta saisi sinne lenkkikaverin.
Lyyti pysyy harrastuskoirana mutta tuskin siitä ikinä mitään aktiivista kisakaveria tulee. Mutta opettavainen se on silti.Ehdottomasti.
Joskus muinoin tapasin Annariinan ja Cincon riihimäellä järjestetyssä juoksukontakti seminaarissa. Kävin Annariinaa tenttaamassa rodusta ja onnekseni hän oli kovin vannoutunut länderi ihminen ja jutteli mielellään. Myöhemmin tavattiin vielä Vappu Alatalon kurssilla. Cinco ja Annariina jäi näistä tapaamisista mieleen.
Enää en edes muista ajankohtaa kun jotenkin tämä länderi-asia vaan jäi takomaan mun takaraivoon ja kaivoin Annariinan tiedot esille ja laitoin sähköpostia. Kysyin olisiko Cincolle mahdollisesti suunnitteilla pentuetta tai tietäisikö hän jotain muita suunnitteilla olevia pentueita. Kohtaloa tai ei, mutta Cincolle oli suunnitteilla pentue seuraavista juoksuista. Siitä alkoi pitkä viestittelyputki kunnes pennut syntyi 26.1
Kävin katsomassa pentuja ekan kerran kun pennut olivat 4 viikkoa vanhoja. Uroksista etenkin kaksi jäi mieleen: tekonimiltään Alvari Karju ja Matti Myöhänen. Molemmat olivat kiinnostuneita minusta ja kun vein heille lelun, niin vaikka olivat vielä kovin pieniä, yrittivät leikkiä. Alvarista jäi sellainen vilkas, hyväntahtoinen hölmö olo. Sopisi hyvin Tahvon seuraksi mutta ei ole Lyytille vastukseksi 🙂

Kun pennut olivat melkein kuusi viikkoa vanhoja, lähti Jenna mun mukaan katsomaan pentuja ja tekemään pentutestejä. Mua jännitti. Mietin, mitä teen jos mun ja Jennan näkemykset menee täysin ristiin.
Jenna testasi ensimmäisenä Alvarin:

Käyttäytyminen sylissä: rento
Rohkeus: Rohkea, häntä ylhäällä
Kontakti ihmiseen: hakee kontaktia, seuraa ihmistä
Taistelutahto: kiinnostuu, repii, ei murise
Noutaminen / saalisvietti: lähtee perään
Koulutettavuus: keskittyy hyvin ja into pysyy yllä
Dominoivuus / alistuminen: rimpuilee
Palautuminen: palautuu välittömästi, häntä ylhäällä
Ääniherkkyys: reagoi, palautuu
Kivun sietokyky: vetää tassun pois
Käyttäytyminen pöydällä: reipas, häntä alhaalla
Toimintakyky: Kuormittuu hieman testin aikana, mutta on omilla jaloillaan seisova pentu

Muuta: ihmisessä kiinni, hakee tukea, mutta selviytyy tilanteista myös itse.
Touhukas, iloinen ja vilkas pentu.

Jenna oli sitä mieltä, että tässä on mun pentu.Selkeesti. Ja se sopi minulle. Alvarista tuli Tico. Ja Ticon virallinen nimi on Aurea Mediocritas. Kultainen keskitie ❤

Kuvassa muuten näkyy mun ystäviltä viime synttärilahjaksi saatu kaulaketju. Isoimmassa palassa lukee TAHVO, keskimmäisessä LYYTI. Pienin on vielä enteilevästi tyhjä 😉

Tico haettiin kotiin kiirastorstaina. Kotimatka sujui todella hyvin. Eläinosastolta ei kuulunut minkäänlaista murinaa ja Tico veti sikeitä etupenkillä häkissä. Tico on todella reipas pentu, joka ei turhia stressaa tai jännitä. On ollut todella helppoa. Eilen käytiin haltialassa. Ei pelottanut väenpaljous eikä vieraat eläimet. Pallon kanssa leikittiin ilman mitään ongelmaa. Tänään on kävelty lähiympäristössä vapaana, tutustuttu naapurin lapsiin ja leikitty kuivaushuoneessa. Ja isot koirat on tulleet koko ajan tutummaksi. Tahvo haluaa jo lähteä samaan aikaan lenkillekin 🙂 Oppivainen pentu, en voi muuta sanoa. Pari päivää on kulunut vain länderi-pöhnässä 🙂

ps: Alun kuvat eivät välttämättä ole Ticosta Ne on vain otettu samalla reissulla kun olin katsomassa pentuja ekaa kertaa 🙂

Ja mä mietin,että mitähän v*****, kohta alkaa huumori loppua

Edellisistä kisoista on kulunut pari viikkoa enkä ole saanut sanottua niistä sanan sanaa. Persiilleenhän ne meni. Huonommin kuin osasin kuvitella. Yleensä sitä kuitenkin suunnittelee tekevänsä radan lähdöstä maaliin, mutta nyt en onnistunut edes siinä. Eka rata keskeytettiin.
Joidenkin kisojen, tai epäonnistumisten jälkeen ylipäätään, mulla on tapana uida omassa suossani, omassa kurjuudessa. Sitten taas sisuuntuu ja nousee jaloilleen. Nyt kyllä otti päähän ja ihan urakalla.
Kisavideoitakin olisi, mutta en ole edes itse katsonut niitä. Yritän vain unohtaa. Tiedän, ettei kisoja saisi elää etukäteen, mutta jos treenit on sujuneet aivan sairaan hyvin viime aikoina, niin kyllä. Minä petyin. Pahemman kerran. Ja opin,etten osaa käsitellä pettymystä niin, että pääsisin siitä yli.
Sitten kun minä surkuttelen itseäni ja uin kurjuudessani, mietin kaikenlaista esim. jospa lopetan kisaamisen kokonaan. Treeneistä saan niin hyvän mielen ja uskomattomia onnistumisen tunteita, että miksi hiivatissa kisaan, kun mikään ei tunnu siellä onnistuvan ja kotiintuomisina on vain pahaa mieltä. Mutta ei. En kaipaa kuulla sitä samaa kenenkään toisen suusta. Vain itselläni on oikeus sanoa itselleni niin. Mutta kun kuulen sen saman puheen toisen suusta, muhun iskee ihan hillitön raivo, silmät lyö tulta: Ja perkele! Mehän kisataan vielä! Meillä on siihen oikeus! Ja sitten taas noustaan.
Kisojen jälkeen keskiviikkona oli taas Jennan treenit. Jenna tuntee meidät jo niin hurjan hyvin, että sanoi heti meidät hallilla nähdessään, etten ole vieläkään päässyt siitä ketutuksesta yli. En ollutkaan. Jenna oli katsonut meidän kisavideot uudestaan ja uudestaan (kyllä.Se on katsonut ne. minä en…) Ja sitten alkoi tapahtua.
Me ei tehty ratatreeniä Tahvon kanssa ollenkaan. Miksi me tehtäisiin sellaista kun onnistutaan siinä kyllä. Jenna oli päättänyt saada meidät epäonnistumaan, minut epämukavuusalueelle ja heikoimilleni. Me tehtiin ympyrää, jossa oli okseri, hyppy, putki, okseri…tätä jatkettiin aina satunnaisen pitkään. Jenna päätti, milloin palkkaa Tahvon.
Ekan okserin Tahvo räpiköi miten sattuu, mä olin jo etukäteen päättänyt ettei se onnistu. Silloin onnistumisen mahdollisuus on lähes nolla.
Tokalla kerralla Tahvo haki hyppyä, mutta onnistui. Reipastui. Rohkaistui. Niinkuin myös minä. Sen jälkeen sitten juostiinkin menemään ja ihan urakalla. Yksikään rima ei edes kolahtanut sen jälkeen.
Yhdellä kisaradoista oli loppusuoralla putki-pussi-rengas okseri. Pussin jälkeen kaikki meni rikki. Jenna kysyi, montako kertaa olen harjoitellut tuollaista omatoimitreeneissä. Niin.En kertaakaan. Ja sitten taas mentiin ja tehtiin.
Ennen näitä treenejä en ollut uskonut kohdallani kisanomaisiin treeneihin, mutta näiden treenien jälkeen oli samaan aikaan niin epämukava olo, että suussa oli paha maku ja tyytyväinen olo siitä että me selvittiin. Tällä hetkellä on siis ratatreenit pannassa. Me tehdään treeneistä niin epämukavia että kisat tuntuu jatkossa suorastaan helpoilta.
Maanantaina Jennan yksärillä sama teema jatkui. Oli okseri vaikeista kulmista, rengas, hyppyjä “päin seinää”, vauhdikas loppusuora. Kaikesta selvittiin ja vielä paremmin selvittiin kun mulle tuli treeniasennetta kehiin.
Jokaisella kerralla on tehty myös treeniosuusjuoksu A:ta. Jenna oli kiinnittänyt huomiota siihen, että kisoissa epäonnistumiset tulee siitä etten katso Tahvoon. Juoksen vain menemään. Good point. Nyt treeneissä onnistumisprosentti on ollut lähes sata ja vieläpä rentoja, hyviä suorituksia.
Tänään pääsin pitkästä aikaa mentaalivalmennukseen Marjon luo. Pyysin keinoja käydä kisoissa epäonnistumiset läpi ja miten päästä siitä nopeasti eteenpäin. Sain kotitehtäväksi “elokuvan katselun”. Eli kisoissa jos/kun tulee virhe, vetäännyn jonnekin syrjään omaan rauhaan ja käyn radan mielessäni läpi ikäänkuin virhettä ei olisi edes tapahtunut. Tätä täytyy harjoitella.
Viime kerralla kisoissa huomasin, että epäonnistuessani vanhat möröt hiipii taas esille:mitä muut ajattelee kun me ollaan kisaamassa? Pitäisikö meidän edes olla täällä. Marjo heitti taas hyviä kysymyksiä: Mikä on pahinta, mitä kanssakilpailijat voisivat ajatella meistä? Niinpä. En minä tiedä. Nauraa meille? Mitä minä itse ajattelen jos joku kanssakilpailija tekee virheen? – En juuri mitään. Totean vain että tapahtui virhe, mutta harvemmin lähden sitä sen kummemmin analysoimaan tai murehtimaan. Miksi mun pitäisi sitten omia virheitä murehtia määrättömän pitkään? Tuskin kukaan muukaan kentän laidalla kiinnittää meidän tekemiseen mitään huomiota. Ne juo kahviaan, syö mokapalaansa, keskustelee kaverinsa kanssa tai keskittyy omaan tulevaan suoritukseensa. Enhän minä paineista itseänikään treeneissä sillä että kentän laidalla on porukkaa.
Niin.Paljon on opittavaa, mutta jotain lupaan oppia. Ekaa kertaa ikinä tuntuu kivalta mennä kisoihin kun ei olla hetkeen päästy tekemään rataa.

Viikon saldo reilusti plussan puolella :)

Tän viikon saldona oli erittäin onnistuneet treenit molempien koiruuksien kanssa.

Tiistaina oli Jennan treenit akatemialla ja keskiviikkona Jennan yksäri meidän seuran omalla kentällä.
Tiistain treeneihin päätyikin Tahvo. Jos keskiviikkona olisi satanut vettä heti aamusta, ei Tahvo olisi kulkenut sateessa. Tämä oli turvallisempi vaihtoehto.

Ja Tahvohan oli aivan innoissaan kun pääsi treenaamaan. Pari muuttuvaa tekijää tuli radalla vastaan: A)mä hukkasin Tahvon, mutta Tahvo oli niin kiltti että meni serpentiiniä mun selän takana kunnes arvasi, mihin minä sen haluan menevän 🙂 B) En tiedä mistä, mutta Tahvo on saanut roiman annoksen rohkeutta ja karkasi pari kertaa kepeille niin että vaikka meillä oli reilusti etäisyyttä ja itse otin vielä sivuetäisyyttä koko ajan enemmän ja enemmän,niin se silti suoritti kepit loppuun asti (ei ikinä ennen) C) Tahvo rallatteli. Kyllä. Se juoksenteli putkesta putkeen. Se on tehnyt moista viimeksi varmaan alkeiskurssilla. Minusta se oli ihanaa! Ainakin se nauttii!

Kokeiltiin jotain uutta ohjaustakin (Flip?), Tahvo tuli ohjaukseen hienosti ja lopulta tehtiin omasta mielestä oikein nätti nollarata. Nää on niitä hetkiä kun kaikki vaan sujuu, niistä täytyy muistaa olla kiitollinen ja onnellinen.

Koska treeniaikaa oli vielä mukavasti jäljellä, päätettiin vahvistaa Tahvon itsenäistä pujottelua. Ja paljoa se ei tarvinnut-muutama toisto, niin mä sain olla aivan paikallani ja Jennakin sai ottaa reilusti sivuetäisyyttä apupalkkaajana ja Tahvo meni hienosti ja itsenäisesti. Tota täytyy vahvistaa vielä lisää,vaikkei kisatilanteissa tulisi ikinä tarvitsemaankaan.

Lyyti pääsi sitten keskiviikko aamuna Jennan yksärille. Hyvin tuli taas meidän kehityskohteet esille. En tiedä olenko astunut Lyytiä niin monta kertaa varpaille, mutta se on aina ollut sellainen ettei se halua tulla lähelle. Välistävetoa saatiin harjoitella jonkun aikaa, että saatiin se onnistumaan. Jos liikuin vähänkin, niin Lyyti hyppäsi esteen väärältä puolelta.
Radan alkuun, toiselle esteelle, kokeiltiin myös pakkovalssia, joka ei meinannut onnistua millään. Mutta hyvää harjoitusta silti.
Vähän ihmettelin miksi Lyyti tiputti riman, kun sellaista niin kovin harvoin tapahtuu. Onneksi Hanna oli kuvannut treenit ja videolta selvisikin että Lyyti kääntyy niin tiukasti siivekkeen ympäri että kylki kolahtaa siivekkeeseen.

Lyyti yllätti sillä,että se jaksoi puoli tuntia niinkin hyvin. Juteltiin Jennan kanssa ja suunniteltiin treenikuvioita ja molemmat todettiin,että nyt enemmän treeniä Lyytille. Välillä tehdään ratatreeniä, välillä muutaman esteen vauhdin hakua että saa vielä lisää rohkeutta.

Aina aikaisemmin olen keksinyt tekosyitä miksi Lyytin voisi jättää kotiin ja mennä sen sijasta Tahvon kanssa treeneihin, mutta nyt oikeasti on tosi mukavaa treenailla Lyytin kanssa. Se on muuttunut koira. On mukava nähdä, mitä sen kanssa saadaan aikaiseksi.

Pilotointia ja muuta kivaa

Lyyti on yllättänyt kerta toisensa jälkeen Jennan treeneissä. Mun usko ei vaan edelleenkään tahdo riittää, mutta oon saanut pahasti näpeilleni epäilemällä Lyytiä. Se ei ole aiemmin tehnyt noin pitkiä treenipätkiä ja silti jaksaa tehdä, se kestää toistoja ja se on aivan kuin eri koira. Ei sen vauhti edelleenkään päätä huimaa vaikka on sekin parantunut.
Kun vaan saisin tämän treenivireen vakioitua niin alan vakavasti miettiä kisoihin ilmoamista.

Tällä viikolla Iina koutsasi meitä ja mä epäilin heti alkuun,ettei Lyyti tule ikinä irtoamaan putkelle, pakkovalssia en tehnyt aluksi koska ajattelin ettei se onnistu kuitenkaan ja kepeille en tehnyt takaaleikkausta kun ei olla koskaan sellaista harjoiteltu. Sitten kun vaan tein ne, niin eipä Lyyti paljoa kysellyt. Mulla meni kuppi nurin kesken keppien kun tajusin kuinka hienosti Lyyti haki kepit ja hihkun ja kiljun ja Lyytin vauhti senkun kiihtyy. Ainakin se sietää häiriötä mutta on myös oppinut että mun hihkumiset tarkoittaa sitä,että hyvin menee, jatketaan vaan. Hieno koira ❤

Tahvon kanssa polkaistiin käyntiin kauden ensimmäinen ja ainoa iso projekti- Niinu Agility Sportin Pilotti. Olen aika otettu siitä,että kymmenen valitun koiran joukossa on meidän Taffe ❤
Ennen pilottiin hakemista kävin antoisan Messenger keskustelun Linnan Teemun kanssa, päätin etten menetä mitään jos haen joukkoon mukaan. Meidän tavoitteet on ehkä vähän erilaiset kuin muilla, mennäänhän me mahdollisesti viimeistä kautta. Mun tavoite on hioa vielä paremmaksi niitä palasia jotka mahdollisesti tekee meistä vielä nopeampia ja paremman koirakon. Toivoisin Tahvoon vielä lisää varmuutta ja rohkeutta, nopeutta lisää kontakteille ja kepeille. Itse toivoisin pääseväni eroon niistä erittäin juurtuneista maneereista, joita mulla on.

Muhun ehti iskeä ihan hillitön epävarmuus ennen ekaa leiriä, mutta se osottautui turhaksi. Meidän leiri alkoi Mari Sydänmaanlakan hyppytekniikka osiolla. Iso kivi tipahti harteilta, kun huomasin heti, että Mari on täysin samoilla linjoilla mun kanssa: Tahvolla on jo niin paljon toistoja “huonolla tekniikalla” ettei sitä tuosta enää muuteta. Se mihin me voidaan vaikuttaa on Tahvon rentous hypätessä. Niinpä me ollaan nyt vuoden tauon jälkeen palattu hyppytekniikan pariin. Tarkoituksena tehdä ihan lyhyitä treenejä muun treenin ohessa, ettei Tahvo kyllästy ja hyppytekniikka treenistäkin on tarkoitus tehdä sellaista ettei Tahvo edes tajua tekevänsä hyppytekniikkaa! Eka siirto oli se,että poistin siivekkeet. Nyt on harjoiteltu niin että pahvimukit kannattelee rimoja. Minun silmiini ainakin selvästi rennompaa menoa ja vielä kun treeni tehdään putken kautta, ei Tahvo edes tajua että on tekemässä sitä,mihin on täysin kyllästynyt.

toisena klinikkana meillä oli Leena Inkilän kontaktit. A:ta me ei tehty vielä ollenkaan, puomille pitäisi saada lisää vauhtia mutta mun pitäisi myös päättää, mitä haluan siltä. Leena väläytti jopa juoksupuomin opettamista, koska nyt vapautan Tahvon puomilta ennen kuin se ottaa 2 on 2 offin.Mä en vaan malta jäädä odottelemaan.
A:n opettelukin on edennyt pikku hiljaa, vaikka Tahvo lomaili maalla viikon tässä välissä.

Meille ohjaajille oli oma kehonhallinta treeni, jonka veti Tiia Söderholm. Treeni sisälsi pieniä liikkeitä, jotka ainakin mun kohdalla osoitti hyvin ne paikat, jotka kaipaavat vahvistusta. Ja vaikka tuntui,ettei kauheasti tee mitään,niin seuraavana päivänä oli lihakset kipeinä.

Niinun ratatreeni sujui ihan kohtalaisesti, päästiin rata alusta loppuun, mutta kiinnitin huomiota Tahvon ääntelyyn/ähkintään hyppyjen alastuloissa. Mulla oli itsellä tietty heti karvat pystyssä, että nyt ei ole kaikki kunnossa. Lisäksi sai edelleen tehdä töitä,että Tahvo kääntyi. En tiedä onko Tahvo kerännyt painoa kesän aikana ja siksi hyppääminen on raskaampaa. Ensi viikolla on varattuna osteopaatti, jotta tietää onko jumeja.

Pikku-Mari veti koiran kehonhallinta klinikkaa. Tahvohan oli siitä ihan innoissaan, vaikka se ei aina kaikkea osaakaan. Saatiin taas pari “temppua” lisää meidän jumppaohjelmistoon. Tässä meidän kotitehtävä kun piti antaa koiran tarjota eri tekemisiä.

Meidän osalta viimeinen klinikka oli Teemun ratatreeni. Pari kinkkistä kohtaa ohjausten kanssa ja mukana myös kepeille haku, jota testattiin samalla lailla FitDogin ekalla leirillä. Tahvo oli kuulemma ainut,joka haki kepit ekalla yrittämällä ja oli saanut loppukeskustelussa erityismaininnan, vaikka me ei oltu sitä enää kuulemassa 🙂 En tiedä heräsikö Tahvo ennen Teemun treeniä vai mitä tapahtui, mutta Tahvo kulki paljon paremmin ja hyppytekniikka oli parempaa kuin Niinulla. Mutta kyllä tässäkin treenissä Tahvo keksi “oman päänsä” ja onnistuneiden keppien jälkeen haki ties kuinka monta kertaa putkeen,vaikka tein mitä. Eli kunnioitusta Tahvolle mun ohjauksiin!

Tänään oli vielä sitten kolmen tunnin luento Jarmo Riskin johdolla ja nyt on sitten aloitettu henkinen valmentautuminen. Paljon sulateltavaa asiaa.

Tästä on mukava jatkaa. Ainakin sain vahvistusta sille, että meidän kohdalla on äärimmäisen hyvä vähentää ratatreenin määrää ja tehdä täsmätreeniä hyvällä vireellä.